Espoon Opistoteatteri – uutta kotimaista draamaa

TOIVO kurkistaa kirjojen alta

Olen ohjannut Espoon Opistoteatteria syksystä 2014 alkaen. Eli nyt on siis menossa jo kuudes kausi. Ensimmäisellä kaudella valikoitui näytelmäksi Tuomas Timosen vuonna 2010 kirjoittama Meganin tarina. Näytelmä perustuu tositapahtumiin, se kertoo nettikiusaamisesta, joka lopulta ajaa 14- vuotiaan Meganin itsemurhaan. Aihe on raju, ja ikävä kyllä, edelleen ajankohtainen. Toisena kautena oli vuorossa hieman kevyempi teksti; Marita Kärkkäisen vuonna 2015 kirjoittama komedia Lähde. Näytelmä kertoo komedian keinoin nykypäivän ilmiöistä pankinjohtajan, toimittajan ja terapeutin näkökulmista.

Kolmanteen kauteen valmistautuessani huomasin, että valmiita näytelmiä, jotka ovat kiinni tässä päivässä, tai joista löytyy kosketuspintaa nykyhetkeen, on tosi vaikea löytää. – Tai hyviä näytelmiä kyllä löytyy runsaastikin. Mutta sellaisia näytelmiä, joissa on rooleja 10-14 henkilölle, joista n. kolme neljäsosaa on naisia, ei juurikaan löydy. Ja koska kaksi ensimmäistä ohjaustani Opistoteatterissa olivat kotimaista draamaa, sain ajatuksen, että uusi kotimainen draama voisi olla Espoon Opistoteatterin taiteellinen linja. Ja koska olen aiemminkin kirjoittanut näytelmiä, niin miksi en voisi siis kirjoittaa niitä Opistoteatterille.

Ensimmäinen tekstini oli HYPPY-näytelmä mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista. jonka ensi-ilta osui Suomen 100-vuotis juhlavuoteen. Näytelmä on episodimainen kertomus ihmisistä Suomessa erilaisten muutosten keskellä. Seuraavaksi oli vuorossa Haikea komedia Missä on Ruben?  joka kertoo yksinäisyydestä, rakkaudenkaipuusta ja mielikuvituksen voimasta. Viime keväänä sai ensi-iltansa näytelmä Pahaa unta. Kyseessä on jännitysnäytelmä/draama, jossa sukelletaan suomalaisen yhteiskunnan arkeen, dekkarin rakennetta unohtamatta.

Tämän kauden harjoitukset alkoivat syyskuun alussa. Ryhmästä noin puolet ovat uusia, joten ryhmäytyminen oli erityisen tärkeää. Myös erilaisia teatteriharjoituksia tehtiin, kunnes neljännellä harjoituskerralla oli vuorossa roolitus ja uuden tekstin luku. Joka vuosi tämä on ensi-illan ohella ehkä kauden jännittävimpiä hetkiä. Tällekin kaudelle kirjoittamani näytelmä pureutuu hyvin ajankohtaiseen teemaan: masennukseen. Näytelmän nimi on TOIVO ja sen ensi-ilta koittaa 28.3.2020 Karasalissa.

TOIVO on paikoin absurdi ja jopa riehakaskin kertomus masennuksesta. Masennus on hyvin yleinen kansantauti, johon sairastuu jossakin elämänsä vaiheessa noin joka viides suomalainen. Ilona tutustuu masennukseen yläasteikäisenä; Iso M lupaa ystävyydestä pitkää, ellei jopa ikuista. Myös DJ Panic Attac väijyy taustalla. Vaikka mustuus täyttää mielen, etsii Ilona toivonmurusia, yhteiskunnan turvaverkoista, ystävistä ja parisuhteesta, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Sillä:” Tämmöstä vuoristorataa tää on.”     Futuristi Elina Hiltunen kirjoittaa kirjan Masennuksesta selviää alkusanoissa: ”Toivo on masentuneelle tärkein voimavara: toivo siitä, että mustuus joskus väistyy ja että voin taas jatkaa elämää pysähtyneisyydestä.” Yllä oleva sitaatti kiteyttää hyvin näytelmän TOIVO tausta-ajatuksen.

Espoon Opistoteatteri on siis vahvasti kiinni nyky-yhteiskunnassa. Käsittelemällä tämän päivän teemoja pystymme ryhmänä löytämään erilaisia tulokulmia ja ajatuksia, sekä oppimaan uutta ympärillä olevasta maailmastamme. – Maailmasta, jossa tarvitaan toivoa.

 

Heikki Häkkä, Espoon Opistoteatterin ohjaaja/opettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

 

Kirjoittamisen yhteinen ilo

Kuulen usein kommentin, että kirjoittaja ei ole antanut tekstejään kenenkään luettavaksi. Silti hänen pöytälaatikkonsa pursuaa novelleja, runoja ja löytyypä sieltä joskus kokonainen käsikirjoituskin, ja tietenkin laatikko on lukossa ja avain hukassa. Kukaan ei ole tahtonut lukea eikä varsinkaan uskaltanut sanoa mitään teksteistä.

Saada palautetta ja luotettavat lukijat on yksi yleisimmistä syistä, miksi kirjoittaja osallistuu kurssille. Palautteen merkitys on suuri, sillä turhan usein annetaan teksti luettavaksi läheiselle, jolta palaute saattaa tulla tyyliin ”ihan kiva”. Tämä lannistaa kirjoittajaa. Hän tulkitsee tekstinsä usein arvottomaksi ja huonoksi. Olen kuullut jopa tarinan siitä, että tällainen palaute on saanut kirjoittajan lopettamaan harrastuksensa kymmeniksi vuosiksi.

Omaelämäkerran kirjoittaja sukeltaa tuntemattomaan, kaivelee menneisyyttään ja muistiansa. Rakentaa siltoja eri maailmojen välille. Tämä on yksinäistä puuhaa. Nyt marraskuussa alkavassa työpajassani painotumme kirjoittamisen yhteiseen iloon ja palautteeseen. Palautteeni lisäksi kirjoittajalla on mahdollisuus saada vertaispalautetta kurssitovereiltaan. Useat mielipiteet auttavat ymmärtämään sen, miten lukijat tulkitsevat tekstiä. Kaikilla meillä on oma tulkintamme, omasta itsestämme lähtöisin oleva. Mitä useamman palautteen kirjoittaja saa, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on edetä tarinassaan. Tässä kohtaa pitää kuitenkin muistaa, että kaikkia palautteita ei tarvitse ottaa huomioon. Kirjoittaja itse päättää omasta tekstistään ja siitä, mihin suuntaan hän lähtee tarinaansa viemään.

Työpajassa liikutaan intensiivisesti omaelämäkerran tekstien äärellä. Tavoitteeni on opastaa ja auttaa kirjoittajaa omien tavoitteidensa löytämisessä ja samalla tukea häntä kirjoittamisen matkalla. Kannattaa muistaa, että itse kirjoittaminen kehittyy parhaiten käytännön harjoituksissa.

Kannustan heitä, jotka pitävät kirjoittamisen harrastusta vasta ajatuksen tasolla eivätkä rohkene osallistua kursseille. Kannattaa kuitenkin tulla, sillä kurssilta löytyy monta samoin ajattelevaa henkilöä, jopa loppuelämän ystäväksi tai lukijaksi.

Lopuksi hieman itsestäni. Olen uusi ope täällä pääkaupunkiseudulla, sillä muutin tänne vuosi sitten. Tulen Jyväskylästä. Valmistuin Jyväskylän yliopistosta kirjoittamisen opettajaksi pääaineenani Kirjoittaminen. Omaelämäkerran kirjoittaminen on lähellä sydäntäni, sillä tein siitä graduni. Lisäksi kirjoitin taiteellisen osan, joka kertoo omasta elämästäni, hetkestä, joka jäi lähtemättömästi mieleeni.

Kannattaa kirjoittaa joka päivä vähän ja lukea, sillä sekin on kirjoittamista!

 

Marja Viik, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

 

Kuva: Marja Viik

Digituelle huutava tarve – pystyvätkö julkiset palvelut vastaamaan huutoon?  

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 2.9.2019

Espoolaisten digitaitoja vahvistavan Sähköisen asioinnin ABC -hankkeen syksyn ensimmäinen digiopastus pidettiin 23.8. Ison Omenan kirjastossa. Aiheena oli pankkitunnistautumisen muutos: syyskuussa voimaan astuvan maksupalveludirektiivin myötä pankit luopuvat tunnuslukulistoista ja ottavat käyttöön uudet tunnistautumistavat.  Opastukselle oli selkeä tarve – paikalle tuli 110 kuulijaa.

Pankeista mukana olivat Danske Bank, Nordea ja Osuuspankki. Opastus alkoi pankkien alustuksilla, minkä jälkeen uusia tunnistautumismenetelmiä harjoiteltiin pankkien edustajien ja hankkeen toimijoiden, 4H:n digihelppareiden, Enter ry:n vertaisopastajien ja Espoon kaupungin kirjaston ja Espoon työväenopiston työntekijöiden, avustuksella.

Järjestäjän näkökulmasta opastuksen valmistelu sujui kivuttomasti, sillä pankit lähtivät innolla mukaan tilaisuuteen. Aina näin ei ole. Useampi julkinen toimija – HSL, Verohallinto, Kela ja Väestörekisterikeskuksen Suomi.fi-palvelu – on resurssipulaan vedoten kieltäytynyt kutsusta.

Tilanne on ristiriitainen: yhtäältä julkinen valta haluaa lisätä sähköistä asiointia mutta ei toisaalta suuntaa riittävästi resursseja digitukeen. Tämä rikkoo hyvää hallintoa. Hallintolain (434/2003) mukaan viranomaisten on tiedotettava toiminnastaan ja palveluistaan ja annettava neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin.

Julkiset digiopastukset olisivat omiaan tähän: niiden kautta on mahdollista tavoittaa ihmisiä, joille sähköisten palveluiden käyttö on vierasta ja jotka tarvitsevat siksi tukea niiden käytössä. Valtiovarainministeriön rahoittaman AUTA-hankkeen loppuraportissa todetaankin olevan tärkeää, että ”sähköisessä asioinnissa ja laitteiden käytössä tarjotaan halukkaille monipuolista tukea siten, että tuki saavuttaa sitä tarvitsevan oikealla tasolla ja tavalla” (AUTA 2019).

Julkiset digiopastukset ovat myös keino ehkäistä digisyrjäytymistä: Tilastokeskuksen mukaan eläkeläisistä 28 prosenttia ei vuonna 2018 käyttänyt lainkaan internetiä (Tilastokeskus 2018).

Mikäli digisyrjäytymistä halutaan ehkäistä, ei riitä, että tukea on saatavilla julkisten palveluiden asiakaspalvelupisteissä. Tuen on oltava monipuolista, ja sen on – tarpeen mukaan – sisällettävä myös jalkautuvaa digitukea. Kaikille avoimet yleisötilaisuudet tarjoavat julkiselle sektorille paitsi tilaisuuden kertoa sähköisistä palveluista ja rohkaista niiden käyttöön myös lisätä saavutettavuutta. Samalla palvellaan ihmisiä, joilta kerätyin verovaroin julkiset palvelut tuotetaan.

Anu Salmela, FT, projektipäällikkö
Sähköisen asioinnin ABC -hanke
Espoon työväenopisto, Omnia

Espoon työväenopiston syksyn 2019 digiopastukset:

  • 3.9. klo 12–14, Ison Omenan kirjasto, Stage: Espoon kaupungin sähköiset terveyspalvelut
  • 23.9. klo 11–13, Ison Omenan kirjasto, Stage: OmaKanta
  • Marraskuuksi on suunnitteilla tietoturva-aiheinen opastus – seuraa Omnian ajankohtaista-sivua: https://www.omnia.fi/kaikki-ajankohtaiset

Lähteet:

AUTA. 2017. Digituen toimintamalliehdotus. AUTA-hankkeen projektiryhmän loppuraportti.

Hallintolaki 434/2003.

Tilastokeskus. 2018. Liitetaulukko 9. Internetin käyttö ja käytön useus 2018, %-osuus väestöstä. https://www.tilastokeskus.fi/til/sutivi/2018/sutivi_2018_2018-12-04_tau_009_fi.html

 

 

Muistot kirjoittamisen rakennepuina

 

Kuvassa allekirjoittanut ja Espoon työväenopiston Mielikuvista kielikuviksi -kirjoittajakurssin opiskelijoita seuraamassa, syntyykö muistojen pohjalta pitkällä kynällä romaania ja lyhyellä kynällä novellia tai runoa. Kuva: Riitta Happonen

Kirjoittaminen on kuin talon rakentamista; kirjoittaja on arkkitehti, kirvesmies ja maalari. Kuten töllin teossa, kirjoittamisessakin tarvitaan monenlaisia aineksia. Muistot eivät ole niistä vähäisimpiä. Kaikkea ei tarvitse keksiä, vaikka kirjoittaa fiktiotakin. Kirjoittaja voi hyödyntää itselle ja muille sattunutta sepitteellistä tarinaa synnyttäessään. Todelliset kokemukset luovat fiktiolle yhtä tukevan perustuksen kuin laadukkaasti valmistettu sokkeli pirtille. Reaalimaailman sattumuksista kirjoittaja voi saada materiaalia tarinansa henkilöhahmojen ja henkilöasetelmien luomiseen ja myös ideoita juonen rakentamiseen. Fiktio tarvitsee faktaa, mutta fiktiivisen teoksen päämääränä ei ole todellisuuden jäljentäminen vaan todellisuuden vaikutelman luominen. Näin ollen kirjoittaja voi muuntaa reaalimaailmasta saamiaan aineksia fiktiivisen tarinan kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaisiksi. Esimerkiksi henkilöhahmoja rakentaessaan kirjoittaja voi yhdistää yhteenkin hahmoon useiden todellisten ihmisten piirteitä ja sepittää lisää.

Muistoista voi tietysti kirjoittaa myös sellaisenaan. Se on löytöretki menneisyyteen. Koetun kirjaaminen tuo oivalluksia omaan elämään, lisää tietoa, jäsentää eletyn merkitystä ja rikastuttaa nykyhetkeä. Lisäksi se huojentaa mieltä: virkistää, eheyttää ja energisoi. Muistoistaan voi koota elämäntarinallisen kokonaisuuden. Menneiden asioiden taltioimisella kirjoittaja tekee suuren palveluksen jälkipolville, koska muuten moni viehättävä ja hyödyllinen tarina saattaa jäädä suvussa välittymättä, kun sukupolvien väliset siteet eivät ole enää niin tiiviit kuin ennen. Elämäntarinan kirjoittaminen palvelee kirjoittajan lähipiirin lisäksi myös suurempaa yleisöä. Taitavasti kirjoitettu, lukijoita houkutteleva elämäntarina tarjoaa sekä esteettistä elämystä että tietoa heillekin, joille tarinan henkilöt eivät ole tuttuja; tärkeää yhteiskunnallista lähihistoriaa välittyy lukijoille yksittäisten kansalaisten kokemina. Elämäntarinan voi kirjoittaa mistä vaan eletystä: omasta tai läheisensä elämästä, suvun, kylän, työ- tai harrasteyhteisön vaiheista, vanhasta perintötalosta, kylänraitin vaiheista, sotaorvon elämästä, adoptiolapsena olemisesta, sijaisvanhempana toimimisesta, perinteikkään tanssilavan vaiheista jne.

Miten muistoja voi herätellä? Muistoja voi tavoitella esimerkiksi vähitellen. Kun saa kiinni yhden muiston, siitä muistaa toisen, josta kolmannen jne. Muistoja voi yllyttää esiin myös kaikkien aistien avulla. Aistimuistia kannattaa tietoisesti harjoitella. Maisemat, äänet, tuoksut ja maut voivat palauttaa mieleen suuren määrän tapahtumia menneisyydestä. Myös tuntoaistilla on muistinsa. Sormenpäät voivat muistaa kaukaakin esimerkiksi läheisen ihmisen ihon tai oman lapsensa posken pehmeyden. Liikemuisti voi palauttaa sellaista, mitä muuten ei enää tavoittaisi. Sen myötä voi muistaa esimerkiksi, millaista oli ryömiä pensaikkojen tunneleissa, kiipeillä puissa jne.

Kaikki aistit saa erityisen hyvin luovaan käyttöönsä palaamalla lapsuutensa maisemiin, silloin myös liikemuisti toimii parhaiten. Jos lapsuuden ympäristöön ei jostain syystä pääse, silloin kannattaa etsiä samantyylisiä paikkoja.

Hiljaisuuden kuunteleminen on yksi hyvä keino muistojen kutsumiseen. Myös musiikilla on muistoja herkistävä vaikutus. Rauhallinen rentouttava musiikki voi saada muistot suorastaan tulvimaan. Myös sävelmät, jotka ovat olleet itselle joskus hyvin merkittäviä, palauttavat yleensä mieleen lukuisia asioita niiltä ajoilta, kun on kyseisiä sävelmiä aktiivisesti kuunnellut. Siitäkin on hyötyä, kun kuuntelee sen ajan musiikkia, josta on kirjoittamassa.

Vanhoihin valokuviin sisältyy hyvin laaja muistojen kirjo. Jokainen valokuva on kuin oma kertomuksensa. Esimerkiksi tilanteet, vaatetus ja poseerausasennot kuvissa kertovat paljon kuvausajan kulttuurista ja elämäntavoista.  Runsaasti muutakin aineistoa voi kirjoittaja valokuvista tekstiinsä saada. Kuvattavien ilmeet voivat kertoa paljon kuin myös se, kuka katsoo mihinkin ja miksi. Merkityksellisiä ovat myös kuvan ympäristö ja se, katsooko joku kuvaajaan erityisellä tavalla. Jos on selvitettävissä, kuka on ollut kuvaaja, ja mikä on ollut hänen suhteensa kuvattaviin sekä se, mitä on tapahtunut ennen kuvan ottamista ja sen jälkeen, tarjoutuu kirjoittajalle kosolti lisää materiaalia.

Kirjoittamisen opettamisessa on hyvä tuoda esiin, että muistot ovat kirjoittajalle ehtymätön aarreaitta ja että niissä on myös paljon luovuutta vapauttavaa energiaa. Sitäkin kannattaa tähdentää, että jos kirjoittaja on tehnyt tai tekee elämäntarinateoksen, hän voi luoda sen pohjalta myöhemmin myös fiktiivisen kirjan.

 

Heino Ylikoski, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

Ylikoski on opettanut kirjoittamista eri oppilaitoksissa ympäri Suomea yksitoista vuotta, Espoon työväenopistossa kahdeksas lukuvuosi menossa

#OTA HALTUUN: Nuorten ideat – nuorten kurssit

Nuorten ideat – nuorten kurssit -hanke käynnistyi kolmen opiston, Espoon työväenopiston, Vanajaveden ja Wellamo-opiston voimin keväällä 2016. Hankkeen ideana on saada nuorten ääni kuuluviin opistoissa ja erityisesti näkymään se opistojen kurssitarjonnassa. 

Nuorten ääntä sekä heidän osallistumista opistoihin tarvitaankin, jotta kansalais- ja työväenopistot ovat elinvoimaisia sekä ahkerassa käytössä myös tulevaisuudessa. Opistojen harrastustarjonta on laajaa ja elää vahvasti kiinni tässä ajassa, mutta ongelmana on nuorten tavoittaminen ja opistojen tunnettavuuden lisääminen nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa.

Miten kohderyhmä otettiin haltuun  

Nuorten toiveet ja ajatukset opistoista ja kurssitarjonnasta saatiin Idealabra -nimisen verkkoalustan kautta. Yhteensä sata 19-29 -vuotiasta nuorta osallistui Idealabrassa keskusteluihin, jakoi ajatuksia kurssi-ideoista sekä toimi opistojen mainostoimistona – osallistuivat siis ennen kaikkea opistojen toiminnan kehittämiseen. Idealabran seuraaminen  herätti minussa paljon ajatuksia: Millaisena kansalais- ja työväenopistot näyttäytyvät nuorille? Keitä ja mitä me olemme?

Olemmeko me mummo-opistoja, jotka toimivat syrjäseudun koululuokissa? Olemmeko me avoin ja turvallinen opiskelu- ja oppimisympäristö? Tavoittaako painettu ohjelma kaikki potentiaaliset harrastajat? Mikä on some ja miten voimme opistoina hyödyntää sosiaalista mediaa?

Idealabran ”tuloksia” tutkiessa monta ajatusta sinkoili päässäni. Iloa ja riemua aiheutti toki se, että opistojen tarjonta on laajalti sitä mitä nuoret toivovat: mm. liikuntaa ja tanssia, kieliä, kokkausta, valokuvausta, musiikkia. Uutta pohdiskeltavaa toi myös toive ainealuerajojen rikkomisesta mm. kielten ja kokkauksen yhdistämisestä.

Nyt kun syksyn 2017 kurssitarjonta on esillä ja kurssit ovat alkaneet tai alkamassa, nuorten ääni kuuluu ja näkyy opistojen tarjonnassa. Opistot ovat huomioineet Idealabrassa nousseet toiveet sekä suunnitelleet kursseja suoraan nuorten ideoiden pohjalta. Tarjolla on opistojen ohjelmasta tuttuja aineita, mutta kurssiotsikkoja sekä sisältötekstejä on muokattu kohderyhmää ajatellen.

Wellamo-opistossa, jossa työskentelen suunnittelijaopettajana yhdistimme voimamme Lahden nuorisopalveluiden kanssa ja lanseerasimme nuorten ideoiman #OTAHALTUUN – kurssitarjottimen. Tavoitteena on toteuttaa kurssit nuorisotaloissa ja -tiloissa, mennä opistona nuorten luo. Kurssikestot ovat selkeästi lyhyempiä kuin muu tarjonta ja uutuutena olemme saaneet opistossamme tarjolle paljon toivotut lyhyet ruokakurssit: Makujen mantereet ja Ruokakurssin ABC.

 

Innolla odotan jo, kun minun ohjaama kurssi Poplaulu K16 käynnistyy. Miten nuoret ottavat haltuun Wellamo-opiston? Mikä on ollut se väylä, josta nuoret asiakkaat ovat kurssin bonganneet? Ja ennen kaikkea, vastaako opisto niitä mielikuvia ja ajatuksia mitä nuorilla meistä opistona on vai onko sillä edes mitään väliä? Kaikkein tärkeintä on kuitenkin tarjota kiinnostava aihe, laadukasta opetusta ja turvallinen oppimisympäristö ja uskoa siihen, että nämä ovat meidän valttikorttimme nyt ja jatkossa.

Vieraskynäkirjoittaja:
Lea Orpana, musiikin sekä teatteri- ja sanataiteen suunnittelijaopettaja
Wellamo-opisto

Lisää Nuorten ideat – nuorten kurssit -hankkeesta voit lukea täältä

 

Arviointi on kehittämisen kulmakivi

magnifying-glass-1374389_1280
d

Arvioinnin avulla saamme tietoa toteuttamastamme toiminnasta, se tarjoaa meille näkökulmia toiminnan kehittämiseen ja on samalla osa vastuullista vuorovaikutusta. Arviointia tulee hyödyntää paitsi organisaation tehokkuuden hallinnassa ja kehittämisessä, myös itsensä kehittämisen ja oppimisen apuvälineenä. Jokaisella on oikeus antaa ja saada palautetta!

Arviointi on aina ajankohtainen teema työväenopistossa. Elokuussa järjestimme yhteistyössä Omnian ammattiopiston ja kauppakeskus Sellon kanssa markkinointikokeilun, jossa liiketaloutta ammattiopistossa opiskelevat nuoret markkinoivat työväenopiston kursseja kauppakeskuksessa. Lue lisää  opiskelijoiden ajatuksista sekä itse tapahtumasta aikaisemmista blogijulkaisuista. Kokeilun jälkeen on aika arvioida miten tämän tyyppinen tempaus voitaisiin jatkossa toteuttaa entistäkin paremmin.

Kokeilu oli ensimmäinen laatuaan, ja sisälsi jatkuvaa toiminnan tarkkailua ja arviointia. Kokeiluun osallistuneita nuoria arvioitiin paitsi työväenopiston ja ammattiopiston, myös nuorten itsensä toimesta, ja myös nuorilla oli mahdollisuus antaa palautetta milloin tahansa kokeilun aikana. Arvioinnin tulisikin kulkea kokeilussa mukana alusta loppuun, ja arviointitapaa ja kriteerejä on hyvä pohtia jo etukäteen.

Alla olevassa kuvassa näkyy toteuttamamme markkinointikokeilun aikataulu ensimmäisestä suunnittelukokouksesta kokeilun loppuarviointiin saakka. Kyseessä olikin kokonaisuudessaan melkein vuoden mittainen projekti.

amo-etoarviointi

 

Loppuarvioinnissa kokeilussa tiiviisti mukana olleet osapuolet, työväenopiston ja Omnian ammattiopiston edustajat, istuivat alas ja jakoivat ajatuksensa kokeiluun liittyen. Jokainen kokeilun seitsemästä vaiheesta hiottiin aavistuksen entistä paremmaksi risujen, ruusujen ja kehittämisideoiden siivittämänä.

Arviointipalaverissa puhuttua:

+ Kokeilussa oli mukana hyvä ja monipuolinen porukka ja aikataulut ja käytännön asiat oltiin suunniteltu tehokkaasti. Nuoret hoitivat tehtävänsä ensiluokkaisen hienosti, ja lopputulemana kokeilu oli kaikille positiivinen kokemus, josta on hyvä ponnistaa eteenpäin.

  Paljon parannettavaakin on. Nuorten valmennuksen sisältö on mietittävä tarkemmin ja käytännön taitojen opetukseen on panostettava. Kaikkien on sitouduttava projektiin ja kokeilun sijoittuminen nuorten opintoihin on selkeytettävä. Kokeilun vetäjillä on oltava selkeät vastuut kussakin kokeilun vaiheessa.

?  Mitä sitten käytännössä seuraavaksi tehdään? Valmennuksen sisältöön on lisättävä uusia kokonaisuuksia ja lavaesityksiä ja materiaaleja on hiottava. Nuorille on annettava selkeät tehtävät ja aikataulut, ja heidän merkitystään projektin tärkeänä osana tulisi korostaa entistä enemmän. Kustannuksia on myös pohdittava uudelleen jatkokehityksessä.

Kokeilua arvioidessa on seurattava sen eri vaiheita. Huomiot niin toimivista kuin vielä kehittämistä vaativista asioista on hyvä kirjata ylös ja linkittää myös osaksi laajempaa kokonaisuutta. Arviointia helpottaa jo etukäteen laaditut, kiinteät ja kattavat kriteerit, joiden kautta jokainen voi systemaattisesti seurata kokeilun onnistumista. Kokeilu, varsinkaan ensimmäinen sellainen, ei koskaan ole täydellinen, mutta totuudenmukaisesti arvioimalla ja sen perusteella muutoksia tekemällä suunta on oikea!

Katri Nousiainen, hankeassistentti
Omnia, Espoon työväenopisto

 

 

Verkko-opetus – suuri mahdollisuus!

digipic_pieni

Verkon kautta opiskeleminen tuo meille, nykypäivän kiireisille ihmisille, uusia mahdollisuuksia ajasta ja paikasta riippumattomaan itsensä kehittämiseen sekä muuhun mukavaan tekemiseen. Lähes kaikki on mahdollista toteuttaa verkon välityksellä. Uudet menetelmät tuovat myös haasteita koulutusten järjestäjille – miten pysymme mukana kiihtyvässä teknologisessa kehityksessä ja samalla pystymme toteuttamaan oman perustehtävän?

Turun työväenopistossa on lähdetty ansiokkaasti kehittämään verkkoluentoja osana kansalaisopistotoimintaa. Luentovastaava Tero Kuusela on kirjoittanut artikkelin heidän verkkoluentomallistaan. Artikkelissaan hän korostaa, että merkittävin rajoittava tekijä on teknisten valvojien saatavuus, koska osaavia henkilöitä on vähän ja lähetysten on sovittava heidän aikatauluihinsa.

Sama ongelma on tuttu myös Espoon työväenopiston verkko-opetukselle. Lähetykset ovat yleensä ilta-aikaan, opettajan pitää pystyä keskittymään opetustehtävään ja teknisiä ongelmia saattaa tulla heti lähetykseen sisäänkirjautumisesta lähetyksen loppuun saakka.Samalla kun verkko-opetuksen määrä oppilaitoksissa lisääntyy, myös tukea tarvitaan enemmän.

Omniassa teknistä apua tarjoaa digitiimi. Viime vuonna työväenopistossa aloitettiin kielten verkko-opetuksen osalta kehittäminen digitiimin kanssa. Tänä syksynä kokeillaan yhteistyöpilottia, jossa otetaan mukaan myös ammatillisen koulutuksen oppijoita. Tässä mallissa tärkeää on nuoren valmentaminen tehtävään. Digitiimin henkilöstö on kouluttanut syksyn aikana nuoren, kolmannen lukuvuoden datanomiopiskelijan, joka toimii teknisenä tukena opettajalle ja opiskelijoille työväenopiston kielten verkko-opetuksen lähetysten ajan. Omniassa on laadittu ohjeet ja valmennukset niin verkko-opetusta antaville tuntiopettajille kuin kursseille osallistuneille oppijoillekin.  Valittu nuori osallistui syyskauden alussa näihin valmennuksiin ja sen lisäksi digitiimin henkilöstö antoi hänelle henkilökohtaista valmennusta tyypillisten teknisten ongelmien ratkaisemiseen. Koko kokeilun ajan nuori saa apua tarvittaessa digitiimiläisiltä.

tietokone_pieniInnokkaan henkilöstön lisäksi kokeilun on mahdollistanut Vapaan sivistystyön innovatiivinen toimintamalli -hanke. Jatkossa tulee ratkaista, miten teknisen tuen antamisesta kertyvät kustannukset katetaan, kun hankerahoitusta ei enää ole saatavilla. Pilotti on hyvä kokeilu oppilaitoksen sisäisestä yhteistyöstä ja siitä, miten oppilaitos voi tarjota työssä oppimisen mahdollisuuksia nuorille ja vastavuoroisesti nuori saa arvokasta työkokemusta. Näin työväenopisto saa tarvitsemansa teknisen tuen verkko-opetuksen lähetyksiin.

 

Tuula Alanko, projektipäällikkö
Vapaan sivistystyön innovatiivinen toimintamalli -hanke
Omnia, Espoon työväenopisto

 

Tasa-arvo kansalaisopistotoiminnan ytimessä

keltainenseinaed

”Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta. Vapaana sivistystyönä järjestettävän koulutuksen tavoitteena on edistää ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus.” –  Laki vapaasta sivistystyöstä

Näitä vapaan sivistystyön tavoitteita on mahdollista vahvistaa monella tapaa. Yksi tapa on järjestää Opetushallituksen myöntämän opintoseteliavustuksen tuella kursseja niille, joilla ei muuten välttämättä olisi varaa osallistua kursseille. Opintoseteliavusteiset kurssit edistävät koulutuksellista tasa-arvoa tarjoamalla tietyille väestöryhmille mahdollisuuden  opintoihin ilman kurssimaksua tai vain pienellä maksulla.

Opintoseteliavustuksen kohderyhmiä ovat maahanmuuttajat, työttömät, seniorit, ikääntyneet ja eläkkeellä olevat, alhaisen pohjakoulutuksen omaavat henkilöt, oppimisvaikeuksia kokevat henkilöt, korkeakouluopintonsa keskeyttäneet henkilöt sekä peruskoulun suorittaneet ilman jatkokoulutuspaikkaa olevat nuoret (lähde: oph.fi).

hands-1234037_1280

Rahoitus ei yksinään poista haasteita, jotka liittyvät kyseisten väestöryhmien kouluttamiseen:  Miten kohderyhmä saa tietoa kursseista, miten heidät saadaan sitoutettua koko kurssin ajaksi ja jatkossakin kehittämään itseään?

Opintosetelikurssitoimintaa tulisi tuoda asiakkaille paremmin näkyväksi, jotta mahdollisuus kursseille osallistumiseen ilman  suurta rahallista panosta tiedostettaisiin laajemmin.

Yhteistyö sidosryhmien kanssa on erityisen tärkeää, jotta opintosetelikurssit saadaan täytetyksi. Esimerkiksi TE-toimisto, kirjastot ja erilaiset yhdistykset voivat suositella kursseja asiakkailleen ja tuoda näin tiedon kursseista suoraan kohderyhmälle.

Ratkaiseva tekijä kurssille osallistumisessa on kiinnostava kurssisisältö, joka vastaa oppijoiden omiin tarpeisiin ja tavoitteisiin. Opetustilanteessa tärkeää on osaava ja innostava opettaja sekä  kannustava ilmapiiri oppijoiden kesken.

Lue lisää: Selvitys vapaan sivistystyön opintosetelikurssien hyödyistä ja vaikutuksista

Tuula Alanko, erityissuunnittelija
Katri Nousiainen, hankeassistentti
Omnia, Espoon työväenopisto

 

 

Tavoitteena tyytyväinen opiskelija

Työväenopistossa tuntiopettajilla on keskeinen rooli. He kohtaavat päivittäin opiston asiakkaita ja tekevät työtä heidän kanssaan. Monet tuntiopettajat ovat jo jääneet ansaitulle kesätauolle, mutta keväällä saimme upean joukon tuntiopettajia mukaan opiston kehittämistyöhön.

Mikä on tärkeintä opetuksessa?
Mikä on tärkeintä opetuksessa?

Vipinä-hankkeen tavoitteiden mukaisesti pyysimme kymmenen tuntiopettajaa kehittämään kanssamme työväenopiston pedagogiikkaa ja oppimisympäristöjä. Järjestimme työpajan, jossa Haaga-Helian yliopettaja Katri Aaltosen johdolla määriteltiin Espoon työväenopiston pedagogiset periaatteet.

Näitä asioita työväenopiston opettajat pitävät tärkeinä opetuksessaan:

  1. kannustetaan oppijaa omien vahvuuksien löytämisessä
  2. oppiminen perustuu oppijan omille tarpeille
  3. opettajan rooli ja persoona ovat tärkeitä oppimisen edellytysten luomisessa
  4. tavoitteellisuus luo pohjan onnistuneelle oppimiskokemukselle
  5. luodaan turvallinen oppimisympäristö
  6. luodaan opiskelijaryhmään avoimen vuorovaikutuksen ilmapiiriä
  7. annetaan opiskelijoille mahdollisuus osallistua ja olla osallinen
  8. tarjotaan vuorovaikutteista opetusta ja monipuolisia menetelmiä
  9. suunnitellaan laadukas kurssikokonaisuus ja valmistellaan opetus huolella
  10. tavoitteena tyytyväinen opiskelija, joka jatkaa elinikäisen oppimisen polulla
Ryhmätyöt tuottivat luovia ratkaisuja.
Ryhmätyöt tuottivat luovia ratkaisuja.

Espoon työväenopistossa on yli 600 tuntiopettajaa hyvin eripituisissa työsuhteissa. Ammattilaisina ja asiantuntijoina tuntiopettajat ovat korvaamaton resurssi, jota ei valitettavasti päästä juurikaan käyttämään opetuksen lisäksi muuhun kehittämiseen. Hankerahoituksilla tämä on kuitenkin mahdollista. Syksyllä taas saamme tuntiopettajia mukaan kehittämään opiston viestintää ja markkinointia sekä asiakkaiden että tuntiopettajien suuntaan! Kerromme lisää yhteisestä kehittämistyöstä syksyn blogipäivityksissä.

 

Tuula Alanko, projektipäällikkö
Katri Nousiainen, hankeassistentti

Vapaan sivistystyön innovatiivinen toimintamalli, Vipinä -hanke
Omnia, Espoon työväenopisto

Positiivisesta ja luottavaisesta yhteistyöstä ei jauheta turhaan

adeigus1ed
Solkan bridge, Nova Gorica, Slovenia

Käsi ylös, jos et ole kuullut energistä luennointia ja nähnyt internet-meemejä positiivisuuden voimasta ja luottamuksen merkityksestä. Niistähän on jauhettu kyllästymiseen asti ja täältä tulee lisää. Olimme opintomatkalla Sloveniassa, jossa nämä asiat näkyivät niin konkreettisella tavalla partnerioppilaitoksen toiminnassa ja menestyksen taustalla, että luennot ja meemit saivat uuden merkityksen.

Slovenia on pieni maa. Asukkaista on 2,2 miljoonaa. Kaikki tuntuvat tuntevan toisensa. Piirit ovat pienet ja on tärkeää, mikä on oma paikka piirissä.

Partnerioppilaitos Lung:n ja sen johtajan Nada Uršič Debeljak työskentelyä kannattelevia periaatteita ovat positiivisuus ja yhteistyö. Monessa vierailukohteessa toistui sama lausahdus: ”I help them and they help me”. Vastavuoroisen auttamisen ja yhteistyön avulla oppilaitos on kasvanut ja saanut uusia asiakasryhmiä mukaan toimintaan. Ja sitä paitsi, niiden myötä töissä näyttää olevan paljon kivempaa! On enemmän hymyä, iloa ja halauksia. Eräs tärkeä elementti tällaisessa verkostoitumisessa on luottamus. Pitää luottaa siihen, että jakaminen ja toisten auttaminen ei ole itseltä pois.

adeigus2ed
Hankekumppaneita ympäri Eurooppaa. Mukana on aikuisia ohjaavia tahoja Sloveniasta, Belgiasta, Liettuasta, Iso-Britannista ja Itävallasta.

Ensi keväänä järjestämme samalle porukalle opintovierailun täällä Espoossa. Meitä kohdeltiin, niin hyvin, että nyt haluamme vuorostamme taata heille hienon kokemuksen. Rima on korkealla ja viikon mittaisen study visit:n järjestäminen hieman hirvittää. Hirvitystäkin suurempi tunne on kuitenkin innostus. Positiivinen esimerkki inspiroi ja innostaa yrittämään enemmän.

Study visit Sloveniaan oli osa Adeigus-hanketta. Hankkeessa tutustutaan partnereiden hyviin käytäntöihin aikuisten ohjaus- ja neuvontapalveluissa ja kehitetään omaa toimintaa niiden avulla.

Elina Nissinen, Opinto-ohjaaja
Omnia, Espoon työväenopisto