Digituelle huutava tarve – pystyvätkö julkiset palvelut vastaamaan huutoon?  

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 2.9.2019

Espoolaisten digitaitoja vahvistavan Sähköisen asioinnin ABC -hankkeen syksyn ensimmäinen digiopastus pidettiin 23.8. Ison Omenan kirjastossa. Aiheena oli pankkitunnistautumisen muutos: syyskuussa voimaan astuvan maksupalveludirektiivin myötä pankit luopuvat tunnuslukulistoista ja ottavat käyttöön uudet tunnistautumistavat.  Opastukselle oli selkeä tarve – paikalle tuli 110 kuulijaa.

Pankeista mukana olivat Danske Bank, Nordea ja Osuuspankki. Opastus alkoi pankkien alustuksilla, minkä jälkeen uusia tunnistautumismenetelmiä harjoiteltiin pankkien edustajien ja hankkeen toimijoiden, 4H:n digihelppareiden, Enter ry:n vertaisopastajien ja Espoon kaupungin kirjaston ja Espoon työväenopiston työntekijöiden, avustuksella.

Järjestäjän näkökulmasta opastuksen valmistelu sujui kivuttomasti, sillä pankit lähtivät innolla mukaan tilaisuuteen. Aina näin ei ole. Useampi julkinen toimija – HSL, Verohallinto, Kela ja Väestörekisterikeskuksen Suomi.fi-palvelu – on resurssipulaan vedoten kieltäytynyt kutsusta.

Tilanne on ristiriitainen: yhtäältä julkinen valta haluaa lisätä sähköistä asiointia mutta ei toisaalta suuntaa riittävästi resursseja digitukeen. Tämä rikkoo hyvää hallintoa. Hallintolain (434/2003) mukaan viranomaisten on tiedotettava toiminnastaan ja palveluistaan ja annettava neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin.

Julkiset digiopastukset olisivat omiaan tähän: niiden kautta on mahdollista tavoittaa ihmisiä, joille sähköisten palveluiden käyttö on vierasta ja jotka tarvitsevat siksi tukea niiden käytössä. Valtiovarainministeriön rahoittaman AUTA-hankkeen loppuraportissa todetaankin olevan tärkeää, että ”sähköisessä asioinnissa ja laitteiden käytössä tarjotaan halukkaille monipuolista tukea siten, että tuki saavuttaa sitä tarvitsevan oikealla tasolla ja tavalla” (AUTA 2019).

Julkiset digiopastukset ovat myös keino ehkäistä digisyrjäytymistä: Tilastokeskuksen mukaan eläkeläisistä 28 prosenttia ei vuonna 2018 käyttänyt lainkaan internetiä (Tilastokeskus 2018).

Mikäli digisyrjäytymistä halutaan ehkäistä, ei riitä, että tukea on saatavilla julkisten palveluiden asiakaspalvelupisteissä. Tuen on oltava monipuolista, ja sen on – tarpeen mukaan – sisällettävä myös jalkautuvaa digitukea. Kaikille avoimet yleisötilaisuudet tarjoavat julkiselle sektorille paitsi tilaisuuden kertoa sähköisistä palveluista ja rohkaista niiden käyttöön myös lisätä saavutettavuutta. Samalla palvellaan ihmisiä, joilta kerätyin verovaroin julkiset palvelut tuotetaan.

Anu Salmela, FT, projektipäällikkö
Sähköisen asioinnin ABC -hanke
Espoon työväenopisto, Omnia

Espoon työväenopiston syksyn 2019 digiopastukset:

  • 3.9. klo 12–14, Ison Omenan kirjasto, Stage: Espoon kaupungin sähköiset terveyspalvelut
  • 23.9. klo 11–13, Ison Omenan kirjasto, Stage: OmaKanta
  • Marraskuuksi on suunnitteilla tietoturva-aiheinen opastus – seuraa Omnian ajankohtaista-sivua: https://www.omnia.fi/kaikki-ajankohtaiset

Lähteet:

AUTA. 2017. Digituen toimintamalliehdotus. AUTA-hankkeen projektiryhmän loppuraportti.

Hallintolaki 434/2003.

Tilastokeskus. 2018. Liitetaulukko 9. Internetin käyttö ja käytön useus 2018, %-osuus väestöstä. https://www.tilastokeskus.fi/til/sutivi/2018/sutivi_2018_2018-12-04_tau_009_fi.html

 

 

Samaa unta – todellisen tuntemattoman sotilaan ja hänen rakastettunsa tarina elokuvaksi

Omnian audio- ja videopajan nuoria metsäkohtauksessa

Omnia Koulutuksen audio- ja videopaja sekä Espoon työväenopisto ovat tehneet ensimmäisen yhteisen kokoillan elokuvan. Audio- ja videopajan opiskelijat ohjaajiensa Hannu Lemolan, Juha Hytösen ja Thomas Mattssonin johdolla vastasivat äänestä ja kuvasta. Työväenopiston opettajat ja opiskelijat vastasivat tekstistä, näyttelijän työstä, tarpeiston ja materiaalin hoidosta sekä kuvapohjista.

Samaa unta -elokuva perustuu runoilija Kaarina Sarkolan ja pianisti Tauno Huotisen kirjeenvaihtoon. He kirjoittivat sodan aikana toisilleen lähes päivittäin. Kirjailija Sinikka Paavilainen kokosi tätinsä kirjeenvaihdon kirjaksi. Elokuva on dramatisoitu näiden kirjeiden pohjalta.

Sodista on säilynyt lukuisia kirjeenvaihtoja. Miksi juuri nämä kirjeet valikoituivat elokuvan tarinaksi?

Työväenopiston opiskelijat Riitta Salvén ja Maarit Ristaniemi

Kirjeet ovat poikkeuksellisen hyvää äidinkieltä. Kaarina Sarkola ja Tauno Huotinen keskustelevat kirjeissään kirjallisuudesta, musiikista ja teatterista, kuvailevat tuntojaan ja pohtivat olemassaoloa sota-aikana. Sodan alussa Kaarina Sarkola opiskeli kirjallisuutta ja teologiaa, Tauno Huotinen pianonsoittoa ja filosofiaa Helsingin yliopistossa. He molemmat uskoivat opiskeluun. Kaarina Sarkolasta tuli runoilija ja Tauno Huotinen voitti sodan aikana kirjoituskilpailun. On myös ihailtavaa, miten paljon he jaksoivat sivistää itseään niin vaikeissa olosuhteissa.

On harvinaista, että suomalainen mies kuvaa tunteitaan niin avoimesti kuin Tauno ”… sota on vääristeltyä elämää. Elämässä totuus on rakkaudessa ja luonnossa, syksynkin päivässä.” Kaipaus on koko ajan läsnä, sodan raakuus vaikuttaa tunteisiin ja pelko hiipii uniin. Kumpikin näkee erikoisia unia. Kirjeet päättyvätkin usein toiveeseen päästä samaan uneen.

 

Kaarinan ja Taunon tarina on rakkaustarina, jolle sota loi puitteet.Samaa unta on todellisen tuntemattoman sotilaan tarina. Tauno Huotinen kulki lähes samoja reittejä kuin Väinö Linnan romaanin sotilaat. Hän taisteli kuuluisissa Ässä- ja Aave- rykmenteissä.

Elokuvan kuvaukset aloitettiin keväällä 2015 Karkkilasta Närön tilalta. Ajanmukaiset interiöörit antoi ystävällisesti käyttöömme työväenopiston pitkäaikainen opiskelija Riitta Salvén. Elokuvaa kuvattiin Karkkilan lisäksi Helsingin Kulosaaressa ja Munkkiniemessä sekä sotakohtaukset Espoossa Omnian Finnsissä.

Elokuvan tekemiseen on osallistunut lähes sata henkilöä. Melkein kaikilla tekijöillä on Omnia-tausta. Tekijät ovat Omnian opiskelijoita, henkilökuntaa, opettajia ja nuorimmat heidän lapsiaan tai lapsenlapsiaan. Musiikin elokuvaan säveltänyt säveltäjä Petri Hirvonenkin on entinen Omnian opiskelija ja työväenopiston tuntiopettaja. Elokuvan pääosissa nähdään Juho Kuusamo ja näyttelijä Talvikki Eerola.

Lukuisat yksityiset kuntalaiset ja järjestöt ovat antaneet oman panoksensa, Espoon seurakunnasta kierrätyskeskukseen. Kaikkien työ on ollut arvokasta ja ilman tätä panosta ei elokuvan tekeminen olisi ollut mahdollista.
Kiitos silloisen rehtorin, Tarja Langin, joka ennakkoluulottomasti antoi luvan hankkeen käynnistämiseen. Saimme tehdä historiaamme näkyväksi ja oppia uutta.

Elokuvalla juhlistamme itsenäisen Suomen satavuotista taivalta.

Sari Tenhunen
Elokuvan ohjaaja, teatterin ja kirjallisuuden suunnittelijaopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Samaa unta -elokuvan esityspäivät syksyllä 2018:
Ti 30.10. ja  ma 5.11. klo 18 Kino Tapiolassa.
Liput 8 €
Tiedustelut Sari Tenhunen 050 494 6668 tai sari.tenhunen@omnia.fi

 

 

Työntekijälähettilyys – mitä ihmettä?

Opet odottaaInstagramissa silmiini osui kuva iloisesta ryhmästä. Kuva oli Järvenpään opiston tuntiopettajista, jotka halusivat viestiä järvenpääläisille odottavansa heitä kursseilleen. Tuli hyvä fiilis! Mutta samalla jäin pohtimaan, miten paljon yleensä kansalais- ja työväenopiston tuntiopettajat itse markkinoivat kurssejaan? Tuntiopettajathan ovat suhteellisesti opistojen suurin henkilöstöryhmä, heillä on monien alojen laaja asiantuntijuus ja he tekevät työtä asiakasrajapinnassa.

Työntekijälähettilyys (Employee Advocacy) on termi, joka on viime vuosien aikana usein vilahdellut sosiaalisessa mediassa. Asiaan perehtymätön saattaa kuvitella, että työntekijälähettilyys on jotain työnantajien kikkailuja. Mutta näin ei ole, kun asia on oikein ymmärretty ja hoidettu organisaatiossa.

Joonas Villanen on blogipäivityksessään Mitä työntekijälähettilyys on ja miksi se kannattaa? avannut hyvin työntekijälähettilyyttä.

  • Työntekijälähettilyys ei ole työntekijöiden pakkovaljastamista markkinointiin vaan halu jakaa on luotava organisaatiossa.
  • Työtekijälähettilyys vaatii taitoja, joihin työntekijät tulee kouluttaa ja antaa mahdollisuus oppia – johdon tuki on välttämätön. Kun henkilöstöllä on riittävä osaaminen ja kanavat ovat tuttuja, päästään viestimään.
  • Viestien sisällön tarkoitus ei ole palvella vain organisaation etua vaan myös henkilökohtaista etua. Tärkeää on, että organisaation ja omat arvot ovat keskenään tasapainossa – silloin voidaan aidosti olla ylpeitä omista ja yhteisön asioista.
  • Asiakkaat ovat keskeisessä roolissa kohderyhmänä mutta myös ideoiden antajina organisaation suuntaan. Verkostot toimivat molempiin suuntiin.
  • Johtajien esimerkki tässäkin on tärkeä.
istock_000039816568_largeed

SmarpShare on yritys, joka on erikoistunut työntekijälähettilyyteen. SmarpSharen mukaan työntekijöiden verkosto on noin 10-15 kertaa suurempi kuin yrityksen oma verkosto ja lisäksi digissä ihminen on 6 kertaa yritystä mielenkiintoisempi. Oma kokemuksenikin on, että henkilöiden jakamat viestit ovat mielenkiintoisempia kuin organisaatioiden. Siksi ilahduin tuntiopettajien kuvasta Instagramissa.

Ja niin, mitä työntekijä itse hyötyy työntekijälähettilyydestä? Omat verkostot kasvavat, oma johtajuus kehittyy, uusien ideoiden saaminen työhön ja oma osaaminen kasvaa koko ajan. Onnistunut työntekijälähettilyys tuo hyötyjä sekä organisaatiolle että työntekijälle itselleen.

Tuula Alanko, erityissuunnittelija
Omnia, Espoon työväenopisto