Jaettu elämänkokemus syventää kurssia


Viime kesän Kesäteatteri-kurssilla päätimme ryhmän kanssa tehdä valmiin näytelmätekstin sijaan oman näytelmän ryhmälähtöisesti. Esityksen mahdollisista aiheista puhuttiin yhteisesti ja päädyimme käsittelemään ikäkriisejä ja naiseutta. Kaikki kurssilaiset olivat naisia eri elämäntilanteissa. Osalla oli jokin ikäkriisi ajankohtainen, toiset nauttivat siitä, että lapset olivat jo isoja ja aikaa omille harrastuksille taas löytyi.

Ideoita kohtauksiin ja hahmoihin etsittiin keskusteluista (esim. miettimällä millaisia tyyppejä työyhteisöistä löytyy) ja ryhmäläiset tekivät kurssikerroilla pieniä kohtauksia annetuista aiheista (esimerkkinä äidin ja tyttären suhde). Kun kasassa oli paljon hahmoja ja kohtausten pohjia, tuli eräältä ryhmäläiseltä idea, miten kaikki voisi nivoutua yhteen. Paljon hahmoja ja kohtauksia jätettiin käyttämättä, mutta myös uusia luotiin tarinan tarpeisiin. Lopputulokseen kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä ja luomamme hahmot jäivät hyvin todentuntuisina elämään mieliin. Hahmoissa on välähdyksiä ryhmäläisistä ja heidän läheisistään: erään mummin elämänasenne, toisen äidin lausahdus, kolmannen omakohtainen kokemus.

Kun materiaali kurssin näytelmää varten oli paljon ihmisten omien elämänkokemusten varassa, jakoivat kurssilaiset paljon itsestään. Ketään ei siihen pakotettu, asioista saattoi myös keskustella yleisemmällä tasolla. Toiset jakoivat enemmän itsestään, toiset vähemmän. Erilaisten ja eri ikäisten ryhmäläisten kokemukset täydensivät toinen toisiaan ja lisäsivät kurssilla oppimista. Joku ymmärsi työkaveriaan paremmin ryhmässä käydyn keskustelun takia, toinen oivalsi itsestään ja omista toimintatavoistaan tärkeitä piirteitä. Opettajana pyrin tiedostamaan tämän puolen merkityksen muillakin kursseillani.

Teatterikurssit, silloinkin kun näytelmää ei synnytetä itse, sivuavat usein elävää elämää. Kun kurssi on toiminnallista ja leikkisää tulee helposti jutusteltua muutenkin, ehkä enemmän kuin luentokursseilla. Vaikka harjoiteltava näytelmä sijoittuisi sadan vuoden taaksekin, tulee ryhmässä peilattua näytelmän henkilöiden elämää nykyajan elämään. Kun näytelmä vielä tuotetaan itse, on se vielä lähempänä tekijöitään. On luonnollista jakaa hetkiä omasta elämästään. Pikku hiljaa vieraista ihmisistä tulee läheisiä ja  vielä kurssin jälkeenkin he jakavat hauskoja (tai vakavampiakin) kuvia elämänsä hetkistä, jotka liittyvät yhdessä tehdyn näytelmän maailmaan.

Teatterin opiskelu on oiva väylä ihmisenä olon tutkailemiseen, vaikka mistään terapiakurssista ei missään nimessä olekaan kyse. Arkielämän kiireissä ei aina tule leikittyä ja siinä ohessa pohdittua vuorovaikutusta tai ihmisen käyttäytymistapoja ja elämäntarinoita. Sellaisesta saa kurssin oppisisällön lisäksi eväitä ja rikkautta muuhunkin elämään. Oivalluksia asioista, joita muuten ei tule opiskeltua.

 

Anita Dahlström, teatteriopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto