Arjen tarjoamat mahdollisuudet jatkuvaan oppimiseen

Jatkuva oppiminen on parhaimmillaan sopivasti haastavaa, palkitsevaa ja välillä myös turhauttavaa. Tähän prosessiin kuuluvat useat oivallukset, onnistumisen ja epäonnistumisen tunteet sekä itsensä tyhmäksi tunteminen. Moni asia avautuu vasta tietyssä vaiheessa oppimisprosessia. Meidän jokaisen on kuljettava oppimisen tie itse ja löydettävä tähän oma tapamme toimia. Opettaja voi vain neuvoa ja antaa ohjeita matkan varrella.

Opiskelen ja opetan kiinalaisia terveysliikuntalajeja. Näiden taitojen tuominen luontevasti perusarkeen onnistuu, kun alkaa tiedostamaan oman kehonsa paremmin. Aina voi kiinnittää huomiota kehon linjaukseen, hengitykseen, tietoiseen läsnäoloon tai rentouteen.

Annan käytännön esimerkin; Työskennellessämme tietokoneella alamme ”vajota” pikku hiljaa näyttöpäätettä kohti ja menemme kasaan, huomaamme sen ja korjaamme asentoamme paremmaksi. Hyvin yksinkertaista, helppo toteuttaa kuhan tulemme taipumuksistamme vain enemmän tietoisiksi.

Vaikeinta on opetella asioita uudestaan, jos on ne jollain tavalla tottunut tekemään eli hermottanut kehomekaniikkaan liikeradat kehomuistiin. Mitä vanhempana alamme näitä tottumuksia tietoisesti muokkaamaan niin sitä hankalampaa tämä on. Tarvitsemme kärsivällisyyttä ja kykyä antaa itsellemme aikaa tätä prosessia varten.

Opettajana palkitsevaa on nähdä oppilaiden päättäväisyys, kun asiat eivät tapahdu heti ja onnistumisen hetket, kun niitä alkaa tapahtumaan. Mahtavinta on kuitenkin kuulla, kun oppilaat ovat oivaltaneet viedä harjoituksia arkeen tai muokanneet niistä itsellensä sopivia jokapäiväisiä rutiineja.

 

Juhani Luotola, tuntiopettaja, vahtimestari
Espoon työväenopisto, Omnia

Muistot kirjoittamisen rakennepuina

 

Kuvassa allekirjoittanut ja Espoon työväenopiston Mielikuvista kielikuviksi -kirjoittajakurssin opiskelijoita seuraamassa, syntyykö muistojen pohjalta pitkällä kynällä romaania ja lyhyellä kynällä novellia tai runoa. Kuva: Riitta Happonen

Kirjoittaminen on kuin talon rakentamista; kirjoittaja on arkkitehti, kirvesmies ja maalari. Kuten töllin teossa, kirjoittamisessakin tarvitaan monenlaisia aineksia. Muistot eivät ole niistä vähäisimpiä. Kaikkea ei tarvitse keksiä, vaikka kirjoittaa fiktiotakin. Kirjoittaja voi hyödyntää itselle ja muille sattunutta sepitteellistä tarinaa synnyttäessään. Todelliset kokemukset luovat fiktiolle yhtä tukevan perustuksen kuin laadukkaasti valmistettu sokkeli pirtille. Reaalimaailman sattumuksista kirjoittaja voi saada materiaalia tarinansa henkilöhahmojen ja henkilöasetelmien luomiseen ja myös ideoita juonen rakentamiseen. Fiktio tarvitsee faktaa, mutta fiktiivisen teoksen päämääränä ei ole todellisuuden jäljentäminen vaan todellisuuden vaikutelman luominen. Näin ollen kirjoittaja voi muuntaa reaalimaailmasta saamiaan aineksia fiktiivisen tarinan kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaisiksi. Esimerkiksi henkilöhahmoja rakentaessaan kirjoittaja voi yhdistää yhteenkin hahmoon useiden todellisten ihmisten piirteitä ja sepittää lisää.

Muistoista voi tietysti kirjoittaa myös sellaisenaan. Se on löytöretki menneisyyteen. Koetun kirjaaminen tuo oivalluksia omaan elämään, lisää tietoa, jäsentää eletyn merkitystä ja rikastuttaa nykyhetkeä. Lisäksi se huojentaa mieltä: virkistää, eheyttää ja energisoi. Muistoistaan voi koota elämäntarinallisen kokonaisuuden. Menneiden asioiden taltioimisella kirjoittaja tekee suuren palveluksen jälkipolville, koska muuten moni viehättävä ja hyödyllinen tarina saattaa jäädä suvussa välittymättä, kun sukupolvien väliset siteet eivät ole enää niin tiiviit kuin ennen. Elämäntarinan kirjoittaminen palvelee kirjoittajan lähipiirin lisäksi myös suurempaa yleisöä. Taitavasti kirjoitettu, lukijoita houkutteleva elämäntarina tarjoaa sekä esteettistä elämystä että tietoa heillekin, joille tarinan henkilöt eivät ole tuttuja; tärkeää yhteiskunnallista lähihistoriaa välittyy lukijoille yksittäisten kansalaisten kokemina. Elämäntarinan voi kirjoittaa mistä vaan eletystä: omasta tai läheisensä elämästä, suvun, kylän, työ- tai harrasteyhteisön vaiheista, vanhasta perintötalosta, kylänraitin vaiheista, sotaorvon elämästä, adoptiolapsena olemisesta, sijaisvanhempana toimimisesta, perinteikkään tanssilavan vaiheista jne.

Miten muistoja voi herätellä? Muistoja voi tavoitella esimerkiksi vähitellen. Kun saa kiinni yhden muiston, siitä muistaa toisen, josta kolmannen jne. Muistoja voi yllyttää esiin myös kaikkien aistien avulla. Aistimuistia kannattaa tietoisesti harjoitella. Maisemat, äänet, tuoksut ja maut voivat palauttaa mieleen suuren määrän tapahtumia menneisyydestä. Myös tuntoaistilla on muistinsa. Sormenpäät voivat muistaa kaukaakin esimerkiksi läheisen ihmisen ihon tai oman lapsensa posken pehmeyden. Liikemuisti voi palauttaa sellaista, mitä muuten ei enää tavoittaisi. Sen myötä voi muistaa esimerkiksi, millaista oli ryömiä pensaikkojen tunneleissa, kiipeillä puissa jne.

Kaikki aistit saa erityisen hyvin luovaan käyttöönsä palaamalla lapsuutensa maisemiin, silloin myös liikemuisti toimii parhaiten. Jos lapsuuden ympäristöön ei jostain syystä pääse, silloin kannattaa etsiä samantyylisiä paikkoja.

Hiljaisuuden kuunteleminen on yksi hyvä keino muistojen kutsumiseen. Myös musiikilla on muistoja herkistävä vaikutus. Rauhallinen rentouttava musiikki voi saada muistot suorastaan tulvimaan. Myös sävelmät, jotka ovat olleet itselle joskus hyvin merkittäviä, palauttavat yleensä mieleen lukuisia asioita niiltä ajoilta, kun on kyseisiä sävelmiä aktiivisesti kuunnellut. Siitäkin on hyötyä, kun kuuntelee sen ajan musiikkia, josta on kirjoittamassa.

Vanhoihin valokuviin sisältyy hyvin laaja muistojen kirjo. Jokainen valokuva on kuin oma kertomuksensa. Esimerkiksi tilanteet, vaatetus ja poseerausasennot kuvissa kertovat paljon kuvausajan kulttuurista ja elämäntavoista.  Runsaasti muutakin aineistoa voi kirjoittaja valokuvista tekstiinsä saada. Kuvattavien ilmeet voivat kertoa paljon kuin myös se, kuka katsoo mihinkin ja miksi. Merkityksellisiä ovat myös kuvan ympäristö ja se, katsooko joku kuvaajaan erityisellä tavalla. Jos on selvitettävissä, kuka on ollut kuvaaja, ja mikä on ollut hänen suhteensa kuvattaviin sekä se, mitä on tapahtunut ennen kuvan ottamista ja sen jälkeen, tarjoutuu kirjoittajalle kosolti lisää materiaalia.

Kirjoittamisen opettamisessa on hyvä tuoda esiin, että muistot ovat kirjoittajalle ehtymätön aarreaitta ja että niissä on myös paljon luovuutta vapauttavaa energiaa. Sitäkin kannattaa tähdentää, että jos kirjoittaja on tehnyt tai tekee elämäntarinateoksen, hän voi luoda sen pohjalta myöhemmin myös fiktiivisen kirjan.

 

Heino Ylikoski, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

Ylikoski on opettanut kirjoittamista eri oppilaitoksissa ympäri Suomea yksitoista vuotta, Espoon työväenopistossa kahdeksas lukuvuosi menossa

Saksa – monipuolinen maa keskellä Eurooppaa

”Mennään viikonloppureissulle Berliiniin”, ”työskentelin Hampurissa,” ”olin vaihto-oppilaana Magdeburgissa” tai ”meillä on sukulaisia Karlsruhessa” – samanlaisia kommentteja olen kuullut, kun kysyn saksan kurssin opiskelijoilta, minkä takia saksan kieli tai Saksa ylipäätään kiinnostaa. Vaikuttaa siltä, että lähes jokaisella on omaa kokemusta Saksasta tai ainakin omassa lähipiirissä.

Vaikka Saksa on tietenkin eri maa, se ei ikinä tunnu maantieteellisesti kaukaiselta tai kulttuurisesti hirveän vieraalta maalta. Saksan politiikan käänteitä seurataan tiiviisti suomalaisessa mediassa, ja Berliinistä on tullut ikään kuin Suomen toinen pääkaupunki. Sillä on trendikkään kaupungin maine, ja lento Helsingistä kestääkin vain reilun tunnin. Suomen vuorovaikutus Saksan kanssa on edelleen näkyvää suomalaisessa arkipäivässä: käyt esimerkiksi C. L. Engelin suunnittelemalla Senaatintorilla, asioit Stockmannin tavaratalossa tai nautit Pauligin kahvista. Voisi jopa väittää, että suomalaisen ja saksalaisen mielenmaisemat ovat hyvin lähellä toisiaan. Se ilmenee esimerkiksi sananlaskuissa, jotka ovat usein molemmissa kielissä samoja, lähes kirjain kirjaimelta: jos suomalainen “ei näe metsää puilta”, saksalainen vastaavasti ”sieht den Wald vor lauter Bäumen nicht ”. Samaten ”jotain tulee korvista ulos”, kun saksalaisella ”etwas kommt einem zu den Ohren raus”. Mielenkiintoisia erojakin on olemassa – esimerkiksi suomalainen keltanokka onkin saksaksi vihreänokka eli ”Grünschnabel”.

Vaikka Saksa vaikuttaa kieleltään ja kulttuuriltaan ulkoa tarkastellen homogeeniselta, tarkemmin katsottuna huomaa pian, ettei näin välttämättä olekaan. Alueelliset, kulttuurilliset ja kielelliset erot idän ja lännen välillä sekä Pohjois- ja Etelä-Saksan välillä voivat olla huomattavia (se taas on eri kysymys, missä tarkat rajat kulkevat ja onko sellaisia ylipäätään olemassa). Juuri tämä seikka tekee mielestäni Saksasta mielenkiintoisen. Jotkut väittävät, että pohjois-saksalaisella, Lyypekistä kotoisin olevalla on enemmän yhteistä suomalaisen kanssa kuin Münchenissä asuvan saksalaisen maamiehensä tai -naisensa kanssa.

Saksa on aina ollut monipuolinen, keskieurooppalainen maa, johon ihmiset jokaiselta ilmansuunnalta ovat vaikuttaneet. Kun keskustellaan Saksasta, on olemassa monta asiaa, joita voi ihmetellä, tutkia ja kyseenalaistaa. Saksa on aina ollut muutoksessa: millainen maa Saksa on ja millaiseksi sen pitäisi tulla, siitä käy yhteiskunnallinen keskustelu Saksassa jatkuvasti – välillä aika kiivaana. Jos pitäisi kuitenkin sanoa yksi asia, mitä Saksa ei ole, sanoisin, että se ei ainakaan ole tylsä tai yhdentekevä.

Jos olet miettinyt saksan kielen opiskelun aloittamista tai jatkamista, jos olet kiinnostunut saksankielisistä maista ja niiden kulttuureista, jos haluat vaihtaa ajatuksia tai kokemuksia muiden ihmisten kanssa – nyt on se aika, ja Espoon työväenopisto, Omnia se paikka tehdä se.

Herzlich Willkommen!

Roland Buhre, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

Syksyn kurssit täyttyvät vauhdilla

Espoon työväenopiston syksyn kursseille ilmoittautuminen alkoi tänään liikunta- ja hyvinvointikursseilla sekä koti- ja vapaa-aika-kursseilla.

Puhelinlinjat kävivät kuumina ja verkossa riitti vipinää, kun 5741 kurssilaista ilmoittautui ensimmäisen päivän kolmen ensimmäisen tunnin aikana.

 

Sähköinen asiointi kasvattaa suosiotaan

Espoolaiset osaavat käyttää sähköisiä palveluita. Ensimmäisen viiden minuutin aikana peräti 97,7 prosenttia ilmoittautumisista tuli Ilmonet.fi-verkkopalvelun kautta ja koko iltapäivän ilmoittautumisista 84 prosenttia.

Ilmonetin käyttäjäystävällisyyttä kehitetään koko ajan, ja palvelun uusi versio saadaan käyttöön vuoden loppuun mennessä.

Kehitämme työväenopistossa myös erilaisia tukipalveluita, jotta sähköinen ilmoittautuminen tulisi tutuksi ihan kaikille.

 

Tukea Ilmonetin käyttöön

Työväenopiston Tietotuvassa Ilmonet-palvelun käyttöön saa opastusta kädestä pitäen ilmaiseksi kolmena päivänä viikossa syyskuusta alkaen. Lisäksi voimme järjestää tarpeen mukaan Ilmonet-koulutuksia eri puolilla Espoota. Toivomuksen Ilmonet-koulutuksesta voi jättää Ideanurkassa tai antamalla palautetta asiakaspalveluun p. 020 692 444.

Ilmonet-opastusvideoilla kerromme, miten voit etsiä kursseja Ilmonetistä ja kirjautua sekä ilmoittautua Ilmonetin kautta.

 

Ilmoittautumiset käynnissä jatkuvasti

Ilmoittautumisten aloituspäivä ei suinkaan ole ainoa ilmoittautumispäivä: siitähän se vasta alkaa ja jatkuu niin kauan kuin kursseilla on vapaita paikkoja! Kannattaa ilmoittautua myös jonoon, koska järjestämme mahdollisuuksien mukaan uusia kursseja, joista ilmoitamme ensimmäisenä jonottajille. Ilmonetiin kannattaa kurkistaa silloin tällöin, sillä uusia kursseja avautuu jatkossa pitkin vuotta.

 

Tuula Alanko, koulutuspäällikkö
Heli Mäkeläinen, koulutusvastaava
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Muutoksia Espoon työväenopistossa

 

Täällä voit tutustua kurssitarjontaan ja ilmoittautua kursseille.

Syksyn 2018 kursseille voit ilmoittautua jo keväällä. Kurssit ovat julkisia 15.5. lähtien, jolloin voit tutustua niihin ilmonet.fi-verkkopalvelussa. Lukuvuonna 2018-2019 ilmestyy vain yksi painettu opinto-ohjelma elokuun alussa. Asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaan tehdään uusia kursseja koko lukuvuoden ajan.

Nyt voit ilmoittautua syksyn 2018 kursseille jo toukokuusta lähtien

Espoon työväenopiston syksyn 2018 kurssitarjonta avautuu ilmonet.fi-verkkopalvelussa 15.5.2018. Ilmoittautumiset alkavat asteittain seuraavasti:

  • ke 23.5.2018 klo 12: liikunta, terveys ja hyvinvointi | koti ja puutarha | kotitalous
  • to 24.5.2018 klo 12: kuvataide | musiikki | kirjallisuus ja teatteri | käsityö
  • pe 25.5.2018 klo 12: kielet | ihminen, yhteiskunta ja kulttuuri | luonto, ympäristö, tekniikka ja liikenne | tietotekniikka | ikääntyvien yliopisto | avoin yliopisto

Aloituspäivien jälkeen ilmoittautumiset jatkuvat keskeytyksettä. Ilmoittaudu kursseille osoitteessa www.ilmonet.fi tai soittamalla työväenopiston asiakaspalveluun p. 020 692 444.

Huom! Suomi toisena kielenä (S2) kurssien ilmoittautuminen alkaa 13.8.2018

Lukuvuonna 2018-2019 ilmestyy vain yksi opinto-ohjelma

Opinto-ohjelmassa esitellään lukuvuoden kurssitiedot lyhennettyinä. Laajemman kurssiesittelyn ja lisätietoja kursseista löydät ilmonet.fi-sivuilta. Lukuvuoden 2018-2019 opinto-ohjelman julkaistaan juhannukseen mennessä Omnian verkkosivuilla www.omnia.fi/tyovaenopisto ja painettu opinto-ohjelma valmistuu elokuun alkuun.

Opinto-ohjelmien ilmestyessä sekä verkossa että painettuna, osa kursseista saattaa olla jo täynnä. Jos kuitenkin haluat kurssille, joka on jo täynnä, sinun kannattaa ilmoittautua jonoon. Teemme uusia kursseja asiakkaiden tarpeisiin koko lukuvuoden ajan opettaja-, tunti- ja tilaresurssien puitteissa. Jonossa oleville ilmoitamme ensimmäisenä uusista kursseista.

Autamme ilmonet.fi-verkkopalvelun käytössä

Suosittelemme kaikille kurssien selailua ja ilmoittautumista ilmonet.fi-verkkopalvelun kautta. Ilmonet.fi:ssä kaikki kurssit ovat reaaliajassa ja sieltä löytyvät myös lukuvuoden aikana suunniteltavat uudet kurssit.

Kuntalaisille, jotka tarvitsevat tukea ja opastusta sähköiseen asiointiin, järjestämme Espoossa ennen ilmoittautumisten alkua Ilmonet-työpajoja, joissa tutustutaan ilmonet.fi:n kautta kurssitarjontaan ja opetellaan kursseille ilmoittautuminen netin kautta.

Toukokuun työpajat:

  • ke 16.5 klo 13-14.30 työpaja, Tapiola Itätuulentie 1
  • to 17.5 klo 12-13.30 työpaja, Olari Kuunkehrä 2
  • ti 22.5 klo 10-11.30 työpaja, Mäkkylä Adjutantinkatu 1

Ilmonet.fi-sivuston käyttöä on mahdollisuus harjoitelle myös ilmonet.fi:ssä. Kirjautumalla kurssille E181886 voit harjoitella rekisteröitymistä sekä kursseihin tutustumista ja ilmoittautumista. Lisäksi syksyllä saat apua netin kautta asiointiin ja tietotekniikan taitojen harjoitteluun Espoon työväenopiston Tietotuvissa. Tietotupien ajankohdat ja paikat löydät ilmonet.fi:stä 15.5. alkaen.

Ilmonet.fi-verkkopalvelun käytettävyyttä kehitetään asiakkaille helpommaksi. Uudistettu ilmonet.fi tulee käyttöön loppuvuodesta 2018.

Tutustu syksyn kurssitarjontaan ilmonet.fi ja 23.-25.5. alkaen pääset jo ilmoittautumaan syksyn 2018 kursseille!

Aurinkoista kesää kaikille!

 

Tuula Alanko, koulutuspäällikkö
Hanna Käkönen, palvelupäällikkö
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Liikkuen hyvää ikää!


Elinvoimaa ikävuosiin 

Väestö vanhenee, mutta ovatko lisääntyvät vuodet elinvoimaisia ja miten siihen voi vaikuttaa? Entä mitä elinvoimaisuudella tarkoitetaan, millaista elämänlaatua yhä vanhemmaksi elävät suomalaiset hakevat?

Elämänlaatuun ajatellaan tyypillisesti kuuluvan aineellinen hyvinvointi, läheissuhteet, terveys ja toimintakyky, psyykkinen, emotionaalinen ja kognitiivinen hyvinvointi sekä käsitys itsestä. Hyväksi terveytensä kokevat voivat myös toteuttaa itseään aktiivisemmin kuin muut. Ihmiselle on tärkeää säilyttää arjessaan tunne, että hän osaa ja pystyy hallitsemaan elämäänsä, ja että itsellä säilyy mahdollisuus tehdä omaa elämää koskevia valintoja ja päätöksiä. Yksilötason hyvinvoinnin lisäksi elinvoimaisuudella ja toimintakyvyllä on myös merkittävää yhteiskunnallista ja taloudellista merkitystä.

Liikunnalla iloa ja toimintakykyä

Voiko liikuntaa harrastamalla ylläpitää toimintakykyään ja lisätä elämänlaatuaan?

Liikunta ei estä vanhenemista, mutta liikunnalla voi vähentää ja hidastaa vanhenemisen tuomia muutoksia. Hyötyjen lista on pitkä, liikunnalla voi: pitää yllä tasapainotaitoa ja ehkäistä kaatumisia, edistää terveyttä ja toimintakykyä, vähentää tai jopa estää monista sairauksista johtuvaa vanhenemista, hidastaa lihasvoiman vähenemistä/lihaskatoa, pitää yllä lihasvoimaa ja kestävyyttä, edistää hengitys- ja verenkiertoelimistön aerobista kuntoa, pitää yllä liikkuvuutta, notkeutta ja myös nivelten hyvinvointia, pitää yllä luuston vahvuutta kuormittamalla luustoa, parantaa unen laatua ja saada hyvän mielen.

Säännöllisen liikunnan merkitys vanhusten fyysistä ja psyykkistä terveyttä sekä itsenäistä toimintakykyä suojaavana ja edistävänä tekijänä on kiistaton. Mitkä yksilöön ja/tai ympäristöön liittyvät tekijät sitten myötävaikuttavat fyysiseen aktiivisuuteen ja millä tavoin erityisesti vanhusten säännöllistä liikunnan harrastamista voidaan parhaiten edistää?

Aktiivista toimijuutta tukemassa

Ympäristö voi osaltaan tukea liikunnallisuuden kehittymistä. Alun perin ulkokohtaisista lähtökohdista, vaikka muiden painostuksesta aloitettu liikuntaharrastus voi muuttua osaksi omaa toimintaa: siihen, että nauttii liikunnasta ja se on osa yksilön tärkeänä pitämää terveellistä elämäntapaa.  Liikunta-aktiivisuus ja positiivinen suhde liikuntaan voi syntyä yksinkertaisesti myös tavan ja tottumuksen kautta.

Ryhmäliikunnan asiakkaat tulevat vapaaehtoisesti tunnille, mutta voiko ohjaaja vaikuttaa siihen, että seniorit ylläpitävät aktiivista elämäntapaansa?

Nuoremmilla asiakkailla tavoitteet ryhmäliikunnassa liittyvät usein ulkoisiin tekijöihin kuten laihtumiseen tai kiinteytymiseen, myös ulkonäköön ja harrastuksiin liittyvät trendit näkyvät nuorten ryhmäliikunnalle asettamissa tavoitteissa. Kokemukseni mukaan ikääntyvät hakevat laajempaa kehon ja elämän hallintaa liikunnan kautta, kokonaisvaltaista hyvää oloa. Myös sosiaalisuus, yhdessä tekeminen jonkun muun järjestämänä, näyttäytyy tärkeänä. Eläköityneille ryhmäliikunnan säännöllisyys ja toistuvuus tuo rytmiä arkeen. Ryhmäpaine tuo vaatimusten lisäksi myös turvallisuutta, kaverista pidetään huolta.

Ohjaajan iän tuoma kokemus ja sen näkyminen ohjaajan omassa liikkumisessa tai esimerkiksi musiikkivalinnoissa voi helpottaa suhteen luomista ja tarpeettomien raja-aitojen poistamista. Kun ohjaaja ja ohjattava liikkuvat yhdessä kohti yhteistä tavoitetta, tekemisestä tulee luonnollisempaa ja pakottomampaa, sanalla sanoen motivoivampaa. Luottamuksen rakentuminen ja turvallisen kontekstin luominen on tärkeää. Turvallisessa ympäristössä jumppaajan on helpompaa rakentaa omaa aktiivista ja positiivista minäkuvaa ja motivoitua liikkumaan.

Kehon ja elämän hallintaa

Suomalaisten terveyden kehityksen suunta on hyvä ja valtaosa suomalaisista iäkkäistä nauttii entistä paremmasta terveydestä, hyvinvoinnista ja elämänlaadusta. Yhteisiksi elämänlaadun perustekijöiksi nousevat kyky nauttia elämästä, hyväksi koettu terveydentila, tarmokkuus arjessa sekä myönteinen elämänasenne.

Millä voimme kannustaa ja tukea ikääntyviä itsenäiseen toimintakyvyn ylläpitämiseen? Voimmeko motivoida ikääntyviä säännöllisen liikunnan harrastamiseen ja  lisääkö se ikäihmisten elämänlaatua ja heidän hyvinä kokemiaan elinvuosia?

Elämänarvojen ja laajempien positiivisten seurauksien korostaminen voi tukea motivaation sisäistymistä, sen sijaan, että huomio kiinnitetään jumpan tai liikunnan “pakkoon”. Kokemukseni mukaan ikääntyvät hakevat laajaa kehon ja elämän hallintaa liikunnan kautta, kokonaisvaltaista hyvää oloa. Mieluisaan ryhmäliikuntaan osallistuminen tuo kaivattua sosiaalisuutta ja rytmiä ikääntyneen arkeen ja tukee heitä samaistumaan muihin elinvoimaisiin senioreihin.  Samaistuneen liikuntamotivaation tukeminen onkin erityisen tärkeää ikääntyneen väestön toimintakyvyn kohentamisessa.

Liikuntaan osallistumisen kynnys täytyy pitää matalana. Ikääntyville tulee olla tarjolla monipuolisia ja turvallisia liikuntapalveluita. Liikuntaa ohjaavien ammattilaisten pitää motivoida senioreita säännölliseen ja omaehtoiseen liikunnan harrastamiseen valistaen ikääntyviä liikunnan hyödyistä. Aktiiviseen toimijuuteen kannustaminen hyödyttää vanhuksia itseään lisääntyneinä hyväksi kokeminaan elinvuosina, palveluita tarjoavia organisaatioita uskollisen asiakaskunnan kasvuna ja yhteiskuntaa alenevina terveyden- ja sosiaalihuollon kustannuksina.

 

Annukka Honkonen, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Kirjoittaja lukee, lukija kirjoittaa

Ohjaan runoryhmää työväenopistolla. Koska ryhmä on suuri, kurssilaisilla on  monia syitä kirjoittaa. Joku tekee runoja päiväkirjan asemesta, joku tallentaa muistoja, joku tähtää kirjan julkaisemiseen, jotakuta kiinnostaa kieli sävyineen, sanomisen hiljaiset taskut. Otaksun, että moni kurssille tuleva nauttii nimenomaan ryhmäprosessista, tekstien altistamisesta toisten katseille. Muutamat käyvät lyriikkapiirissä vuosi toisensa perään. Ohjaajana pääsen seuraamaan kirjoittamisen kehittymistä, ihmiset tulevat tutuiksi.

Olen itsekin osallistunut erilaisiin kirjoittaja- ja kasvuryhmiin ja tunnen ryhmän voiman. Keskusteleva, keskittyvä porukka ihmisiä on aina enemmän kuin osiensa summa, ja ajan mittaan ryhmän dynamiikka muuttuu ja elää. Se on loputtoman kiinnostavaa, monitasoista kuin hyvä runous.

Kun oma teksti altistuu toisten katseille, se etääntyy itsestä, näkyy hetken “toisin silmin”. Tämä voi jännittää tai hävettää, mutta estojen yli kannattaa kavuta: tässä ollaan kaikki samassa keikkuvassa veneessä, usein keskeneräisten ja vielä hauraidenkin runojen kanssa. Runo on usein syntynyt yksityisestä tuntemuksesta ja kohdasta, mutta toisten tekstejä kohdatessa voi tajuta, miten paljon meissä on yhteistä.

“Älä väheksy pienintäkään mahdollisuutta saada tekstillesi julkisuutta”, sanoi eräs kirjallisuusterapeutti. Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen on perustarve. Tekstin antaminen luettavaksi tuo myös kirjoittamiseen uuden kerroksen. Kirjoittaja joutuu pohtimaan, mitä tapahtuu, jos toinen ei ymmärrä runoa. Usein muun ryhmän tulkinnat yllättävät. Joku löytää runosta sellaista, mitä tekijä ei ole huomannutkaan sinne laittaneensa. Ja melkein joka kerta vähän väitellään. Ei kai sentään! No niin mä sen luin!

Kirjoittaminen on aina myös lukemista. Sanojennälkäinen kirjoittaja haalii kirjoja luettavakseen ja kauhoo niistä materiaalia ja sytykkeitä omiin teksteihinsä. Lukiessa kirjoittaja reflektoi tekstiä aina myös suhteessa siihen, miten se ravitsee omaa tekemistä, millä tavoin sen kanssa pystyy keskustelemaan. Kun edessä on runo, jonka kirjoittaja istuu viiden metrin päässä, kohtaaminen on konkreettista. Minä olen runopiirin ohjaajana monta kertaa kokenut, miten kollektiivinen alitajunta tekee työtään ja ryhmäläisten tekstit keskustelevat jännittävästi toistensa kanssa. Tapaamme ja tavailemme toisiamme runon maaperällä, mielen sisässä.

Vaikka runoryhmä ei ole kirjallisuusterapiaa, se toimii joskus samalla tavoin voimaannuttavasti. “Taas tuntuu, että elämä virtaa”, huikkasi yksi ryhmäläiseni viimeksi kotiin lähtiessään. Niin tuntui! Oli syvennytty, ihmetelty ja kyseenalaistettu. Oli kritisoitu ja innostuttu. Naurettu. Luettu, puhuttu. Nyt oli aika mennä taas omaan arkeen, etsiä hiljainen kohta jossa kirjoittaa rauhassa. Ja tuoda sitten taas ryhmään näytille omat, syntyneet sanat. Pari riviä tai monta liuskaa, mitä milloinkin.


Johanna Venho, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

 

Kristan yksinlaulajat rantautuvat hoivakoteihin – ilolla!

Krista ja Kristan yksinlaulajat konsertissaan Käpylän kirkossa jouluna 2017.

Parasta laulun opetuksessa on yhteisöllisyys. Meitä on monta, jotka rakastamme samaa asiaa. Halu ja into oppia uutta ja jakaa oppimaansa. Se yhdistää!  Se, kuinka musiikki, laulu kantaa. Se, miten laulu jatkuu siitä, mihin sanat loppuvat. Se, kuinka oppilas saa kiinni ajatuksesta, vaikka ajatus olisi joskus vasta puolittainen. Se, kuinka oppilas oppii matkimalla. Se, kuinka oppilaat ovat motivoituneita, täynnä intoa ja iloa. Se, kuinka oppilaat edistyvät, saavat vaikutteita, haastavat itseään, valitsevat vaikeampaa ohjelmistoa. Harjoittelevat saksan ääntämystä. Opiskelevat argentiinalaisia tangoja. Se, kuinka yksittäisistä, ihanista opiskelijoista muotoutuu yhteen hiileen puhaltava ryhmä, jossa jokainen oppii toiselta. Aivan kaikki on mahdollista oppilaille. Rajoja eikä esteitä ole.

Sitten tulee se hetki, kun pääsemme esittelemään osaamistamme. Keväisin ja syksyisin, kun työväenopiston varsinainen lukuvuosi on jo loppunut, Kristan yksinlaulajat valmistelevat esitystä hoivakoteihin. Tunneilla suunnitellaan konserttia, mietitään sisältöä, aihepiiriä, teemaa. Kaikki saavat ehdottaa kappaleita. Sitten niistä kootaan yksi kokonaisuus, jossa kappaleet linkittyvät toisiinsa ja varmistetaan, että yhteisesti valittu teema puhuttelee – niin esiintyjiä kuin kuulijoitakin.

Olemme saaneet hoivakodista muutamia päivämääriä, joista valitsemme kaikille sopivan. Koittaa esityspäivä. Meille osoitetaan tila, jossa pääsemme avaamaan ääntä. Se on tärkeä osa laulamista. Kokoonnumme yhdessä huoneeseen, jossa hengitämme, rentoudumme, venyttelemme ja teemme yhteiset ääniharjoitukset. Opettajan osa on keventää tunnelmaa, kannustaa ja varmistaa, että jokainen tietää missä kohtaa esiintyy. Opettaja säestää ja useimmiten myös juontaa. Ja hyvä opettaja muistaa myös hymyillä oppilailleen. Ryhmä näyttää ja tuntuu yhtenäiseltä ennalta sovitussa esiintymisasussa – yhteinen pukukoodi yhdistää.

Saavumme saliin, jossa olemme ennakolta tarkistaneet äänentoiston ja että nuotit ovat järjestyksessä. Esitys voi alkaa.

Tavallisesta konsertista hoivakodissa vierailu eroaa jonkin verran. Yleisö saapuu hyvissä ajoin, monilla on rollaattorit ja saattajat, joillakin on oma sänky. Laulujen aikana moni intoutuu laulamaan mukana. Välillä kuulemme minkälaisia muistoja jokin erityinen kappale herättää. Jos jokin kappale miellyttää yleisöä, se näkyy ja tuntuu. Konsertin pituus on keskimäärin noin 45 minuuttia. Aina se ylittyy ja reilusti, koska hoivakodin asukkaat pitävät ylimääräisistä numeroista.

Hoivakotien asukkaat ovat kiitollista yleisöä. Heille esiintyminen on meille erittäin merkityksellistä ja tärkeää. Konsertin jälkeen jää aina pitkäksi aikaa todella lämmin olo meille kaikille. Nämä matalan kynnyksen paikat ovat ensiarvoisen tärkeitä laulunopiskelijan kannalta. Esiintymisistä oppii tärkeitä seikkoja: Keskittymistä, valmistautumista, yhdessä tekemistä, onnistumista, yleisön edessä olemista, vuorovaikutusta. Niin oleellisia asioita laulajalle – harrastelijallekin!

Kaunis kiitos oppilailleni, että olette vuodesta toiseen aina ilolla ja kiitollisuudella lähdössä mukaani!

 

Krista Pellikka, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

Hetkiä Educassa

Hei, hola ja olá!

Olen Petra Gustafsson, espanjan ja portugalin opettaja ja tulkki. Toimin mm.  Espoon työväenopistossa tuntiopettajana. Olen myös muusikko.

Kävin tuulettamassa ajatuksia ja etsimässä inspiraatioita tunneille Educa 2018 -messuilla Messukeskuksessa tammikuussa.

Viihdyin mm. e-Oppi Oyn ja Sukolin ständeillä, rakensin unelmieni koulun ja kiikuin innovatiivisessa kokoustilassa.

—-

Italiaa – opi perusasiat ja uusi maailma avautuu!

Nimeni on Lia Gasbarra ja olen opettanut italian kieltä ja kulttuuria Espoon työväenopistossa noin kahdeksan vuotta. Siitä alkaen, kun muutin ikuisesta kaupungista Roomasta Espooseen. Näinä vuosina olen opettanut sekä alkavia että edistyneempiä opiskelijioita. Tällä hetkellä ohjaan keskustelukursseja ja opetan verkkokurssina kirjallista italiaa, joka on muuten erittäin suosittu.

Olen suorittanut filosofian maisterin tutkinnot saksan ja englannin kielistä ja kirjallisuudesta sekä kielitieteestä Rooman yliopistossa ”La Sapienza”. Vuonna 2016  valmistuin HAMK:in opettajankoulutusohjelmasta. Töitä olen tehnyt myös Espoon kaupungin ja Helsingin yliopiston kirjastoissa.

Italian kieli oli maailman neljänneksi luetuin kieli vuosina 2014-2015. Sama trendi jatkuu etenkin Yhdysvalloissa, Saksassa, Ranskassa, Kiinassa ja Itävallassa. Miksi niin moni ihminen opiskelee italiaa ympäri maailmaa? Miksi Suomessa pitäisi opiskella italiaa?

Princetonin yliopisto on listannut hyviä syitä. Italiassa on eniten Unescon maailman kulttuuriperintökohteita maata kohden: 48 kulttuurikohdetta ja 5 luonnon ja maiseman kohdetta. Italian kieli on peräisin latinasta, joten sen avulla voidaan ymmärtää lukemattomia sanoja muista romaanisista kielistä ja myös englannin kielestä (60 % englannin sanastosta on peräisin latinasta). Italian kulttuuriperintö vaikuttaa monipuolisesti länsimaisiin kulttuureihin ruoan, musiikin, teatterin, viinin, muodin, teollisuuden, muotoilun ja teknologian kautta.

Italian kielen ääntäminen ei ole vaikeaa suomalaiselle, koska melkein jokainen äänne esiintyy suomen kielessä. Ja kielioppi – no, kielioppi ei ole ihan helppoa. Mutta vakuutan teille, että kun käytte Italiassa, onnistutte hyvin puhumaan ja ymmärtämään myös vähäisemmällä kieliopin osaamisella. Italialaiset tulevat olemaan erittäin iloisia siitä, että olette panostaneet heidän kielensä oppimiseen ja ovat ymmärtäväisiä ja avuliaita. Italian matka on hyvä tilaisuus parantaa kielitaitoa ja lisätä motivaatiota.

Yksi erityinen ”luonnonvara”, jota ei useinkaan mainita vetovoimatekijänä, on Italian ihmiset. Olen tavannut suomalaisia, kiinalaisia, saksalaisia ja monia muita, jotka ovat asuneet Italiassa jonkin aikaa, jopa muutamia kuukausia tai vuosia. Kun tapaan heitä, jokainen innostuu ja kysyy minulta hehku silmissään: ”Olet italialainen? Kaipaan Italiaa ja italialaisia! Voitko olla kosketuksessa italialaiseen kulttuuriin myös Suomessa?” He ovat niin iloisia, kun puhuvat minulle italiaksi. Oikeastaan puhuvat todella hyvin, vaikka useimmat ovat asuneet siellä vain vähän aikaa.​​ En tarkoita, että italialaiset olisivat parempia ihmisiä, stereotyypit eivät pidä paikkaansa. Tarkoitan vain, että Italia on sekä ainutlaatuinen maa että sydämen paikka, joka helposti tarjoaa mielekkäitä kokemuksia: kauneus ja sydämellisyys ovat konkreettisia.

Kieli ei ole kieliopillisten sääntöjen yhdistelmä, vaan se on kokonainen elämänkatsomus.

Suosittelen lämpimästi, että opiskelet italian kielen alkeita ja sitten matkustat Italiaan tavoittaaksesi tuon hehkun!

A presto! (Nähdään pian!)


Lia Gasbarra, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto