Digituelle huutava tarve – pystyvätkö julkiset palvelut vastaamaan huutoon?  

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 2.9.2019

Espoolaisten digitaitoja vahvistavan Sähköisen asioinnin ABC -hankkeen syksyn ensimmäinen digiopastus pidettiin 23.8. Ison Omenan kirjastossa. Aiheena oli pankkitunnistautumisen muutos: syyskuussa voimaan astuvan maksupalveludirektiivin myötä pankit luopuvat tunnuslukulistoista ja ottavat käyttöön uudet tunnistautumistavat.  Opastukselle oli selkeä tarve – paikalle tuli 110 kuulijaa.

Pankeista mukana olivat Danske Bank, Nordea ja Osuuspankki. Opastus alkoi pankkien alustuksilla, minkä jälkeen uusia tunnistautumismenetelmiä harjoiteltiin pankkien edustajien ja hankkeen toimijoiden, 4H:n digihelppareiden, Enter ry:n vertaisopastajien ja Espoon kaupungin kirjaston ja Espoon työväenopiston työntekijöiden, avustuksella.

Järjestäjän näkökulmasta opastuksen valmistelu sujui kivuttomasti, sillä pankit lähtivät innolla mukaan tilaisuuteen. Aina näin ei ole. Useampi julkinen toimija – HSL, Verohallinto, Kela ja Väestörekisterikeskuksen Suomi.fi-palvelu – on resurssipulaan vedoten kieltäytynyt kutsusta.

Tilanne on ristiriitainen: yhtäältä julkinen valta haluaa lisätä sähköistä asiointia mutta ei toisaalta suuntaa riittävästi resursseja digitukeen. Tämä rikkoo hyvää hallintoa. Hallintolain (434/2003) mukaan viranomaisten on tiedotettava toiminnastaan ja palveluistaan ja annettava neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin.

Julkiset digiopastukset olisivat omiaan tähän: niiden kautta on mahdollista tavoittaa ihmisiä, joille sähköisten palveluiden käyttö on vierasta ja jotka tarvitsevat siksi tukea niiden käytössä. Valtiovarainministeriön rahoittaman AUTA-hankkeen loppuraportissa todetaankin olevan tärkeää, että ”sähköisessä asioinnissa ja laitteiden käytössä tarjotaan halukkaille monipuolista tukea siten, että tuki saavuttaa sitä tarvitsevan oikealla tasolla ja tavalla” (AUTA 2019).

Julkiset digiopastukset ovat myös keino ehkäistä digisyrjäytymistä: Tilastokeskuksen mukaan eläkeläisistä 28 prosenttia ei vuonna 2018 käyttänyt lainkaan internetiä (Tilastokeskus 2018).

Mikäli digisyrjäytymistä halutaan ehkäistä, ei riitä, että tukea on saatavilla julkisten palveluiden asiakaspalvelupisteissä. Tuen on oltava monipuolista, ja sen on – tarpeen mukaan – sisällettävä myös jalkautuvaa digitukea. Kaikille avoimet yleisötilaisuudet tarjoavat julkiselle sektorille paitsi tilaisuuden kertoa sähköisistä palveluista ja rohkaista niiden käyttöön myös lisätä saavutettavuutta. Samalla palvellaan ihmisiä, joilta kerätyin verovaroin julkiset palvelut tuotetaan.

Anu Salmela, FT, projektipäällikkö
Sähköisen asioinnin ABC -hanke
Espoon työväenopisto, Omnia

Espoon työväenopiston syksyn 2019 digiopastukset:

  • 3.9. klo 12–14, Ison Omenan kirjasto, Stage: Espoon kaupungin sähköiset terveyspalvelut
  • 23.9. klo 11–13, Ison Omenan kirjasto, Stage: OmaKanta
  • Marraskuuksi on suunnitteilla tietoturva-aiheinen opastus – seuraa Omnian ajankohtaista-sivua: https://www.omnia.fi/kaikki-ajankohtaiset

Lähteet:

AUTA. 2017. Digituen toimintamalliehdotus. AUTA-hankkeen projektiryhmän loppuraportti.

Hallintolaki 434/2003.

Tilastokeskus. 2018. Liitetaulukko 9. Internetin käyttö ja käytön useus 2018, %-osuus väestöstä. https://www.tilastokeskus.fi/til/sutivi/2018/sutivi_2018_2018-12-04_tau_009_fi.html

 

 

Tuottelias Kirjoitan kirjan -ryhmä

”Kun kurssille tulin, kauppalista ja joulukortti olivat suurimpia kirjallisia töitäni.” Aarne Simonen

 

Kirjoitan kirjan -ryhmä on toiminut Espoon työväenopistossa seitsemän vuoden ajan. Ryhmissä on kirjoitettu pääsääntöisesti omaelämäkerrallisia teoksia, mutta on syntynyt myös fiktioita, kuten nuorisoromaani koulumaailmasta, tosielämään pohjautuva fiktiivinen rakkauskertomus sekä kuviteltu teos kirjoittajan isovanhempien elämästä vuosisadan alussa.

Työtahti kurssilla on ollut melkoinen. Valmiita omakustanteisia kirjoja on syntynyt kymmenkunta, käsikirjoituksia myös useampia ja seitsemän kirjaa on vielä valmistumassa syksyyn 2019 mennessä. Ahkerin kirjoittaja on saanut aikaan kolme kirjaa, neljäskin on jo työn alla. Kirjojen valmiiksi saattamisessa iso apu ovat olleet lähitapaamisten lisäksi verkkotunnit, jolloin ohjaajana sain työskennellä netin välityksellä jokaisen kirjoittajan kanssa yksityisesti vain hänen tekstinsä ongelmien äärellä.

Idea kirjaryhmästä syntyi omaelämäkerrallisten kirjoitusryhmieni jatkoksi, joita olen ohjannut Espoossa vuodesta 2009 alkaen. Kun parin kolmen vuoden kirjoittamisen jälkeen tekstejä oli kertynyt runsaasti, oli aika miettiä sitä, kuinka kirjoitukset saataisiin eheäksi kokonaisuudeksi kansien väliin. Usein ensimmäiset kirjoitukset toimivat vain raakamateriaalina kirjalle. Tekstejä piti vielä työstää, täydentää, muokata, jäsennellä ja järjestellä niin, että kirjaan tulisi hyvä kokonaisrytmi: alku, keskikohta ja loppu.

Jäsentämisvaiheessa oiva apu oli sisällysluettelon rakenteleminen, joka sitten jäi kirjaan tai jätettiin pois. Myös kirjan kuvituksen miettiminen, kuvien etsiminen, valitseminen, skannaaminen ja kuvatekstien ja otsikoiden laatiminen vaativat kirjoittajilta suurta ajallista panostusta kirjoittamisen ohella. Saatesanat lukijalle tuottivat monelle kirjoittajalle päänvaivaa, kuten myös kirjan yhteenveto tai takakannen teksti. Myös kirjan ulkoasun suunnitteleminen, hyvän taittajan löytyminen sekä painopaikan valinta kirjan työstämisen loppusuoralla vaativat oman panostuksensa. Kun asioita mietittiin porukalla, aina löydettiin ratkaisu.

Kun kaikki oli saatu valmiiksi ja kirjalaatikko tullut uunituoreena painosta, kokemus omasta kirjasta on ollut kirjoittajilleen melkoinen kokemus. Lopputulos on ollut monen vuoden ponnistus, mutta vaivansa arvoinen, josta ovat iloinneet kirjoittajan lisäksi niin omat perheenjäsenet, ystävät kuin työtoveritkin. Kirjoja on päätynyt myös Espoon ja Helsingin sekä kirjoittajien kotipaikkakuntien kirjastoihin. Suomen kirjallisuudenseuran arkisto on saanut myös omat kappaleensa tutkijoita varten.

Ryhmien ohjaaminen on ollut todella antoisaa ja kiinnostavaa työtä. Monenmoiset elämäntarinat, ammatit, harrastukset ja työurat maailmalla sekä syvälliset keskustelut ovat avartaneet huikeasti omaakin maailmakuvaani. Koen olleenikin etuoikeutettu, kun olen saanut kuunnella tarinoita ja ohjata kirjoittajia sekä kirjojen valmistumista niiden alun useinkin haparoivista teksteistä aina valmiiksi, kokonaisiksi teoksiksi asti. Asioiden ja maailmojen jakaminen kanssakulkijoiden kesken on arvokasta ja rikastuttavaa, jota voin vain suositella kaikille. Kiitos Espoon työväenopistolle tästä hienosta mahdollisuudesta.

 

Riitta Rask, kirjoitan kirjan -ryhmien ohjaaja
Espoon työväenopisto, Omnia

 

”Kovin juttu oli se, että kirjoitti sen kirjan. Kun se valmistui, tuntui kuin kivi olisi pudonnut sydämeltäni. Sitten tuli tyhjä olo. Ystävät olivat innoissaan ja poikani suositteli kirjaani kavereilleen instagramissa.”  Iiris Laitinen

”Tuntui hienolta, kun aloittelin ja oli helppoa kirjoittaa, mutta kirjaa varten kaikkien valokuvien läpikäyminen, niiden valinta ja järjesteleminen on ollut kirjoittamisen lisäksi valtava työ.” Simo Laakso

”Vuonna 1956 oli ylioppilasaineen otsikko: ’Ain enkö ma hautaan asti myös koululainen lie’. Ennuste toteutui, kun yli 80-vuotiaana yhä harjoittelen kirjoittamista. Nyt kokoan elämäni katkelmia toiseksi kirjakseni nimeltä ’Laakso-Kallen tytär’. Toivon mukaan annan sen itselleni 85-vuotislahjaksi.” Eeva Kontio

”Lause ’kirjoitan kirjan’ tuntui aluksi niin suurelta lupaukselta, että pitkään ajattelin olevani väärässä paikassa. Mutta niin vain kirjoittaminen vei mukanaan eikä kurssia voinut jättää kesken, vielä olisi kirjoitettava se ja se juttu.” Tarja Lax

”Kun kuljin kolmen vuoden aikana elämänpolkuni läpi ja kirjoitin muistiin tarinoita sen eri käänteistä, niin tunnustettava on, että olihan se työ välillä kivikkoista ja tuskaista. Mutta se kannatti, koska aikamatkalla menneisyyteen löysin suuremman kiitollisuuden elämääni, vanhempiani ja isovanhempiani kohtaan. Samalla se laittoi miettimään, että onko sittenkin olemassa näkymättömän voiman suojelusta ohjaamassa vaellustamme. Menneisyydessä ei olekaan mitään pelättävää, on vain ymmärrettävää.”  Aarne Simonen

”En todellakaan kuvitellut tekeväni kirjaa, ehkä vain jonkun koosteen, mutta niin vain ryhmän vahvan tuen ja henkilökohtaisen ohjauksen avulla kirjani onkin yllättäen jo taittajalla. Kirjoittaminen ei ole koskaan ollut itselleni helppoa, mutta iloitsen, kuinka vielä tässä isässä olenkin voinut siinä kehittyä. Kurssilaisen tarinoiden myötä välillemme syntyi syvällisiä keskusteluja, joka oli antoisaa ja harvinaista. Esittelimme ryhmässä toisillemme myös eri kirjailijoiden teoksia, jonka johdosta kiinnostukseni kirjallisuuteen syventyi ja monipuolistui.” Päivi Muukkonen

”Elämisen virta kulkee pienistä vinkumisista välittämättä tasaisesti ajan rattaan mukana. Me riipumme siinä kiinni niillä eväillä, jotka olemme saaneet ja tapahtumilla, joihin joudumme. Emmekä saa koskaan sanottua sanaa takaisin.”  Toini Yläjärvi

 

Valmiit kirjat:

Toini Yläjärvi: Rakkauteni kylkiäiset

Aarne Simonen: Elämän akatemia

Tarja Luoma: Punaisen talon tarinoita

Iiris Laitinen: Burgundinpunainen tähti

Eeva Kontio: Meilän mummo

Eira Toivanen: Matka Korpelaan

Göran Wilkman: Vadelmakummitus, Valkoinen karhu muistelee, Valkoinen karhu seikkailee

 

Tulossa:

Sirpa Holmberg: Kulkuri ja Tipsu

Tarja Lax: Tyttö keinutuolissa

Päivi Muukkonen: Poimintoja elämän polultani

Eeva Kontio: Laakso-Kallen tytär

Harri Ruotsalainen: Lumokuun tarinoita

Maija Sarviharju: Tyttö sillalla

Saara Tompuri: Joni (romaani)

Antti Räikkönen: Antti pantti pakana

Annikki Huttunen: Kaivomäki – Maisema on sama pimeällä, siitä puuttuu vain valo -.

Simo Laakso: Meriltä ministeriöön

 

Käsikirjoituksia:

Erika Jokinen: Paljon onnea vaan Siiri (nuorisoromaani)

Anna-Leena Virva: Pappilan Anna

 

Sähköinen asiointi tulee – oletko valmis?

Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin veroilmoitukset ovat ajankohtaisia. Verohallinto on auttanut meitä, ja saamme valmiiksi esitäytetyn veroilmoituksen suoraan heiltä. Meidän tehtäväksi jää tarkastaa, onko kaikki oikein vai puuttuuko ilmoituksesta joitain keskeisiä tietoja. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa sähköpostiini tuli viesti: ”Sinulle on saapunut OmaVeroon esitäytetty veroilmoitus, terveisin Verohallinto.” Esitäytetyn veroilmoituksen täydentäminen kävikin kätevästi OmaVerossa.

Omniassa työväenopistossa digiosaamista ovat tukeneet, laajan kurssitarjonnan lisäksi, Tietotuvat, johon ihmiset voivat tulla tietotekniikkahuolineen ja -murheineen.  Nyt työväenopisto on yhteistyössä Espoon kaupungin asiointipisteiden ja kirjastojen sekä Enter ry:n ja Espoon 4H-yhdistyksen kanssa hakenut ja saanut rahoitusta Sähköisen asioinnin ABC –hankkeelle (1.1.2019-31.12.2020).  Hankkeessa luodaan toimintamalli, joka rohkaisee, innostaa ja valmentaa sähköiseen asiointiin. Kohderyhmänä ovat henkilöt, joiden digitaaliset taidot tarvitsevat vahvistamista. Tavoitteena on kehittää malli, joka rohkaisee ja innostaa sähköiseen asiointiin sekä lisää osaamista, jota tarvitaan digitalisoituvan yhteiskunnan arjessa selviämisessä.

Hankkeessa luotava toimintamalli koostuu matalan kynnyksen koulutuksesta, ohjauksesta ja neuvonnasta. Kevään aikana järjestämme kolmet Digikinkerit, joissa kuullaan sähköisten palvelujen asiantuntijoiden tietoiskuja ja harjoitellaan yhdessä palvelujen käyttöä. Osallistujien on mahdollista saada henkilökohtaista opastusta ja tukea tietotekniikkaan erikoistuneen senioriyhdistys Enter ry:n vapaaehtoisilta ja 4H-järjestön koulutetuilta nuorilta.

Digikinkerit ovat maksuttomia, eivätkä ne vaadi ennakkoilmoittautumisia. Osallistujat saavat tapahtumissa käyttöönsä tietokoneet, mutta halutessaan omankin laitteen saa tuoda mukanaan. Tapahtumat jatkuvat syksyllä.

Kevään Digikinkerit:

  • 25.4. klo 10.30-12.30, Ison Omenan kirjasto, Stage, teema: HSL:n vyöhykeuudistus ja Yle Areena (Huom! Tietokoneet ja istumapaikat 12 ensimmäiselle)
  • 6.5. klo 10-12, Ison Omenan kirjasto, Stage, teema: Veroilmoitus ja vahva tunnistautuminen (Huom! Tietokoneet 12 ensimmäiselle)
  • 21.5. klo 14-16, Espoon työväenopisto, Itätuulentie 1, atk-luokka 323, teema: työväenopiston Ilmonet-verkkopalvelu

Mutta ei sähköinen asiointi aina tunnu ihan helpolta. Se vaatii harjoittelua ja kokonaisuuden tarkastelua. Itse otin ensimmäisenä käyttöön suomi.fi-viestit. Syitä oli kaksi. Ensinnäkin uskon, että suomi.fi-viestit on luotettava tapa viestiä viranomaisten ja muiden palvelua käyttävien organisaatioiden kanssa. Ja toisekseen toivoin, että tällä päätöksellä vältyn lukemattomien osoitteiden ja salasanojen muistamiselta. Sitä paitsi suomi.fi-palvelu on tietoturvallinen: viestien käyttäminen on turvallista, koska kaikki viranomaisten ja minun välillä liikkuvat päätöstiedot, viestit ja viestien liitetiedostot kulkevat salattuina tietoturvallista reittiä pitkin. Helppoa ja turvallista, eikö totta!

Tuula Alanko, koulutuspäällikkö
Espoon työväenopisto, Omnia

Työväenopiston opettajat kouluttautuivat senioriliikunnan erityiskysymyksiin!

Maaliskuussa työväenopiston opettajat kokoontuivat kehittymään senioriliikunnan ohjaamisessa ja kurssien sisällön suunnittelussa. Koulutuksen tarkoituksena oli lisätä osaamista senioriliikunnan erityiskysymyksissä eli tasapaino- ja voimaharjoittelussa. Työväenopiston liikunnan opettajia koulutti senioriliikunnan uusimpaan tieto-taitoon LitM, ammatillinen opettaja, senioriliikunnan ammattilainen Kristiina Koskelo.

Koulutuksessa käytiin läpi teoriaa ikääntymisen vaikutuksista tasapainoon sekä fysiologisia muutoksia, jotka vaikuttavat seniori-ikäisen liikuntakykyyn. Koulutuksessa pääpaino oli kuitenkin harjoituksissa, joilla voidaan harjoittaa tasapainoa ja voimaominaisuuksia. Erityisen kiinnostavaa oli havaintomotoristen tehtävien yhdistäminen liikkeeseen ja tasapainoharjoitteisiin.

Senioreille liikunnan merkitys jokapäiväisessä elämässä on korostunut. Liikunnan avulla seniorit ylläpitävät fyysisen kuntonsa lisäksi myös sosiaalisia suhteita. Aktiivinen elämäntapa, aivojen aktivoiminen, liikkuminen ryhmässä edesauttavat seniorin arjessa selviytymistä sekä nostavat yksilön elämänlaatua. Ja tiesitkö? Harrastamalla liikuntaa voi vaikuttaa myös kaatumistapaturmien ennaltaehkäisyyn!

Seniori-ikäisten liikkumista ja liikunnan terveyshyötyjä on viime vuosina tutkittu runsaasti. Suomessa UKK-Instituutti tuottaa hyvälaatuista tutkimustietoa liikunta-alan ammattilaisten käyttöön. Viime vuosina voimaharjoittelun merkitys senioreiden liikunnassa on osoitettu merkittävän tehokkaaksi harjoittelun muodoksi, kun liikunnan keinoin halutaan ylläpitää tasapainoa ja toimintakykyä.

UKK-Instituutin sivuilla raportoidaan, että UKK-instituutissa tehty Ikäihmisten liikuntatutkimus osoitti, että varsin toimintakykyisetkin iäkkäät henkilöt hyötyvät intensiivisestä ohjatusta harjoittelusta, joka parantaa tasapainoa, ketteryyttä ja alaraajojen lihasvoimaa ja stimuloi luustoa. Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen on siis kiistatta hyödyllistä terveydelle eikä ainoastaan harjoitusjakson aikana vaan myös pitkällä tähtäimellä!

Senioreiden liikunnassa tulisi erityisesti kiinnittää huomiota liikunnan laatuun, jotta liikunta palvelisi ikääntyneiden terveyttä ja hyvinvointia mahdollisimman hyvin. Liikunnassa tulisi erityisesti huomioida ikääntymisen vaikutukset fyysisiin ominaisuuksiin. Ikääntyminen vaikuttaa myös kognitiivisiin toimintoihin, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, että oppiminen on hitaampaa ja tehtävien / ongelmien ratkaisukyky voi olla haasteellista liikunnassakin. Toisaalta liikunta aktivoi kognitiivisia toimintoja ja edistää siten oppimista ja aivoterveyttä kokonaisvaltaisella tavalla. Liikkeen ja musiikin yhdistämisen on todettu stimuloivan aivoja aivan erityislaatuisella tavalla ja siksi musiikkiliikunta ja tanssi ovatkin mitä parasta aivojumppaa. Vaikeiden tai monimutkaisten tehtävien tekemistä ei tarvitse vältellä, mutta se on tehtävä harkiten ja turvallisesti. 

Ikääntyneen keho alkaa vähitellen haurastua eikä päivittäiset askareet välttämättä suju enää kuten aiemmin. Aistit, kehon hahmotus- ja hallinta heikkenevät ja kehon toiminta hidastuu. Liikunnalla voidaan hidastaa kaikkia ikääntymisen mukanaan tuomia vaikutuksia fyysiseen kuntoon. On hienoa, että esim. lihasmassaa ja voimaa voi hankkia lisää niin kauan kuin voimaharjoittelu onnistuu. Lihas vahvistuu niin kauan, kun se vaan saa happea ja ravinteita sekä oikeanlaista kuormitusta.

Ikääntymisen fyysisiä vaikutuksia joihin liikunnalla voidaan vaikuttaa positiivisesti

  • Lihasmassan ja voiman määrän vähenemisen hidastaminen. Lihaskuntoharjoittelun tärkeimmät lihasryhmät ovat reidet, pakarat ja sääret etenkin säären takaosan lihakset eli pohkeet. Näitä lihasryhmiä tarvitaan mm. tuolilta ylösnousuun sekä kävelyyn.
  • Sydän- ja verenkiertoelimistön kunnon ylläpito
  • Luumassan ylläpito
  • Nivelten liikelaajuuksien ylläpito – > arkiaskareiden onnistuminen säilyy. Esimerkiksi pukemiseen tarvitaan yllättävän paljon liikkuvuutta
  • Tasapainon ja motoristen toimintojen ylläpito yleensä
  • Kognitiivinen kyvykkyys
  • Liikunta kohentaa myös mielialaa

Työväenopistossa on runsaasti liikuntakursseja, jotka ovat suunnattu seniori-ikäisille. Liikuntakursseja on tarjolla lajien osalta laidasta laitaan. Tarjolla on tanssia, joogaa, vesiliikuntaa, tasapainoharjoittelua, kuntojumppaa, kuntosalicircuitia, senioreille suunnattua kuntonyrkkeilyä ja ihan uutena myös ulkoliikuntaa touko-kesäkuun aikana. Ulkona liikutaan sekä kävellen, että pallon perässä. Tutustu alkukesän kurssitarjontaan tästä. Ulkoliikuntaa tulee tarjolle myös kaudelle 2019-2020.

9.3.2019 vietettiin Lehtimäentien liikuntasalissa hauskoja hetkiä sennuliikunnan parissa. Osallistujat pitivät koulutusta merkittävänä oman ammattitaitonsa kehittämisen kannalta ja kokivat päivän inspiroivaksi ja tarpeelliseksi.

Jos senioriliikunnan kursseilla alkaa huivit heilumaan, niin tiedättepähän mistä se kaikki on lähtöisin!

Teksti ja kuvat Taina Avo, Espoon työväenopisto, Omnia, liikunnan suunnittelijaopettaja

Opi omalla tavallasi

 

Opetan paritanssia Espoon työväenopistolla viidettä lukuvuotta. Uuden lukukauden alkaessa tanssitunneilleni ilmoittautuu kymmeniä uusia oppilaita, jotka tapaan kurssin alkaessa ensimmäistä kertaa. Minulla ei ole heistä mitään etukäteistietoa, mutta siitä huolimatta voin olla yhdestä asiasta täysin varma: Heidät kaikki voisi jaotella suurinpiirtein kolmeen eri ryhmään omien persoonallisten oppimistaipumusten perusteella.

En voi päätellä sitä heidän ulkoisesta olemuksestaan tai tavastaan liikkua. En silmien väristä, iästä tai tanssikenkien merkistä. Mutta kurssin edetessä kuulen sen heidän kysymyksistään:

”Voisitko näyttää tuon uudelleen?

Selittäisitkö kuvion vielä kerran?

Hei, eikö voitais jo kokeilla itse!”

Kysymysten perusteella tunnistan heidän tapansa oppia joko näön, kuulon tai liikkeen avulla. Opettajan näkökulmasta puhutaan visuaalisesta, auditiivisesta tai kinesteettisestä oppimisesta.

Asiaa on paljon tutkittu, eikä siitä tiedemaailmassa olla ihan yksimielisiäkään, mutta käytännön työssä huomaan sen kaikilla tunneillani.

Visuaalisesti ajatteleva henkilö oppii näkemällä ja katselemalla. Hän painaa asiat mieleensä kuvina tai väreinä ja luo itselleen mielikuvia valokuvantarkasti. Auditiivinen oppija luottaa kuuloonsa. Hän muistaa sanalliset selitykset, keskustelut ja varmasti myös tunnilla soitetun musiikin. Kinesteettisesti oppiva haluaa kokeilla ja tehdä itse. Hänelle opetettavat asiat jäävät päähän liikkeen avulla, joten kehon liikemuistikin on hyvä.

Niinpä pikkuhiljaa ryhmän tullessa tutummaksi osaan käyttää heidän omia vahvuuksiaan opetuksen tukena silloin, kun muu opetustilanne antaa myöten. Tiedän, kenelle tanssikuvio pitää näyttää, kenelle selittää sanallisesti, ja kuka tahtoo ehdottomasti kokeilla heti itse. Tunnin aikana oppilaat tuskin itse huomaavat tätä pedagogista tapaa ohjata heitä kohti parempia tuloksia, elleivät satu olemaan erittäin tietoisia omista oppimisstrategioistaan.

Sanoin alussa, että oppilaat voisi jaotella kolmeen ryhmään, mutta niin ei tietenkään tehdä. Eikä siinä olisi mitään järkeäkään, koska kukaan meistä ei ole pelkästään vain yhden kategorian oppija, vaan jokainen on omanlaisensa sekoitus näitä kaikkia. Mutta yleensä jokin näistä kolmesta piirteestä on muita vahvempi.

Jos oman oppimistyylinsä tiedostaa, niin sitä voi myös kehittää oppimistulosten parantamiseksi missä tahansa asiassa.

Kaikenlaisessa opettamisessa tärkeintä on kiinnostuksen herättäminen, itseluottamuksen vahvistaminen ja epäonnistumisen salliminen. Kun nämä puitteet ovat kunnossa, niin persoonalliset piirteet voi, ja kannattaa, ottaa huomioon myös tanssinopetuksessa. Se hyödyttää koko ryhmää.

Testaa oma oppimistyylisi: http://www.tenviesti.fi/test1.htm

 

Ulpu Jarva, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

Kuva: Pexels

Tanssi liikuttaa kehoa ja mieltä

Jalkapohjat tuntevat lattian ja kädet kohoavat ilmaan. Keuhkot täyttyvät ilmalla ja hengitys syvenee. Siirrämme painoa jalalta toiselle ja antaudumme tilan vietäväksi. Tanssisalissa on keskittynyt ja meditatiivinen tunnelma, joka irrottaa hetkeksi arjen askareista ja palauttaa kuulostelemaan mieltä kehossa.

Ohjaan Espoon työväenopistossa itämaista tanssia ja nykytanssia. Itämainen tanssi on kattokäsite Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän alueiden tanssiperinteille sekä näistä perinteistä kumpuaville ja muista lajeista vaikuttuneille näyttämötanssityyleille. Itämaisen tanssin tunneilla keskitymme aina juurien löytämiseen, eli jalkapohjan ja lattian väliseen yhteyteen. Jalkapohjan ja jalkaterän liikkuvuus ovat merkittävässä roolissa silloin, kun lähdemme työskentelemään muun muassa itämaiselle tanssille ominaisten lantioliikkeiden kanssa. Rentous ja vapautuminen tanssiin löytyvät usein luottamuksesta johonkin tukipisteeseen ja tunneillani tätä tukea etsitään lattiasta kokonaisvaltaisen maadoittumisen kautta.

Itämaisen tanssin tunneilla teemme kaksi lyhyttä tanssia kauden aikana. Toinen tanssi on usein kansantanssityylinen ja toinen taas enemmän näyttämötanssin muotoinen. Tunneilla haastavatkin rytmit ja ornamentaaliset melodiat ovat omiaan tutustuttamaan kehojamme Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän musiikkitaiteeseen. Nykytanssiakin voisi pitää eräänlaisena kattokäsitteenä lukuisille erilaisille liikeharjoituksille ja -muodoille.  Nykytanssin tunneilla keskitymme yhtä lailla lattian tukeen. Lisäksi teemme harjoituksia ja sarjoja, joiden kautta työstämme oppilaille usein uusia ja tuntemattomia liikereittejä. Nykytanssin tunneilla kuulostelemme vielä aktiivisemmin kehon laajuuksia ja mahdollisuuksia vapautua tilan vietäväksi. Erilaiset kehonhuolto-, improvisaatio- ja pariharjoitukset ovat myös osa tuntieni rakennetta. Joskus myös heittelemme palloja ja suhtaudumme harjoituksiin leikkinä.

(Kuvaaja: Essi Koivula)

Osa oppilaistani käy molemmilla tunneilla ja nämä lajit tukevat vahvasti toisiaan. Itämainen tanssi ja erilaiset nykytanssin tekniikat ovatkin historiallisesti kohdanneet esimerkiksi jo 1900-luvun alkupuolen ’’itämaa’’ vaikutteisen amerikkalaisen modernin tanssin aikoina ja vastaavasti myöhemmin modernin itämaisen tanssin kehittyessä yhä laajempiin suuntiin ympäri maapalloa. Koen, että nämä molemmat tanssityylit ovat jatkuvasti ja hienoviritteisesti muutoksessa, eläviä ja huokoisia. Se tekeekin opettamisesta äärimmäisen mielenkiintoista. Ajatukseni ja käsitykseni näiden lajien opettamisesta muuttuu jatkuvasti ja siksi pyrin myös pitämään oppilaideni käsitykset kyseisistä lajeista aina avoimina ja uteliaina.

Suvi Tuominen, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

Avaa ikkuna ja ylläty!

Eräänä päivänä viime keväänä opetuksen ollessa loppumetreillä puhelimeni soi ja kustantamosta tiedusteltiin työtilannettani, kun siellä tarvittiin pikaisesti kesän ajaksi kustannustoimittajaa tekemään muutamaa venäjän ja ruotsin oppimateriaalia. Täydeksi yllätykseksi itselleni kuulin huuliltani sanat: ”Mikä ettei”, ja että otin työn vastaan. Täydeksi yllätyksekseni siksi, että minulla ei ollut minkäänlaista aiempaa kustannustoimittajan kokemusta, vaan, itseasiassa, ihan ensimmäisenä puhelun jälkeen taisin googlata, että mikä se sellainen kustannustoimittaja on.

Ensimmäisessä toimituspalaverissa alkoi kaduttamaan. En muista, koska olisin aikaisemmin niin voimakkaasti tuntenut, että olisipa tämä jo ohi ja pääsisinpä  täältä nyt heti jotenkin vaan pois, ja pinnistänyt kaikin voimin, etten purskahtaisi itkuun. Ihmiset olisivat yhtä hyvin voineet puhua minulle täysin tuntematonta vierasta kieltä – vaikka selvää suomen kieltähän se oli, mutta niin vähän ymmärsin, mistä palaverissa puhuttiin, ja työkaveri sanoikin palaverin jälkeen nähneensä, miten veri pikku hiljaa oli paennut kasvoiltani tehdäkseen tilaa puhtaalle kauhulle, joka kasvoistani pöydän toiseen päähän asti paistoi.

Ensimmäisinä päivinä, tai viikkoina, minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tehdä ja miten ihmiset saivat aikansa toimistolla kulumaan, muuten kuin eksymällä suuren ja sokkeloisen talon tiloissa. Kunnes sitten eräänä päivänä kesäkuussa yhtenä päivänä tajusin, että asiat olivat alkaneet loksahtamaan paikoilleen – ja tiesin, mitä tehdä, enkä kantanut edes huolta seuraavasta vaiheesta, vaan opin jo luottamaan, että aikanaan oivallan sittenkin, miten työ seuraavaksi jatkuu. Ja yllättävän pian koitti myös aika, jolloin huomasin jo nauttivani työn flow’ssa lipumisesta, ja ihmettelin, miten kukaan malttaa, tai ehtii, välillä kotona käydäkään. Ja mikä onnen tunne sinä päivänä, kun osasin itse päätellä, kenen puoleen kääntyä minkäkin laisen neuvon tarpeessa – saatikka se päivä, kun joku kysyi neuvoa minulta!

Työ kustantamossa päättyi aikanaan, kuten harvinaisen kaunis ja pitkä kesäkin kääntyi lopulta pikkuhiljaa syksyyn, ja palasimme uutta intoa täynnä opistolle kesätauolta. Ja ihana olikin palata tuttuun ”omaan maailmaan”, mutta toisenlaisena ja monta kokemusta rikkaampana. Sanotaan, että ihminen voi elää kirjojen kautta monta erilaista elämää ja nähdä maailmaa eri näkökulmista. Ilmeisen hyvää tekee myös kokeilla rohkeasti uusia asioita, ylittää ja yllättää itsensäkin kaikella sillä, mihin voikin huomata pystyvänsä! Tai ainakin nähdä maailmaa, elämää ja itsensäkin uusista erilaisista näkökulmista, tutustua eri alojen ihmisiin ja hyvällä tuurilla jopa saada uusia ystäviä. MItä kaikkea voikaan saada kokea, vaan uskaltaa kokeilla asioita, joiden olemassa olosta ei vielä eilen mitään tiennytkään! Rikkoa omia rajojaan ja avata uusia ikkunoita maailmaan, antaa uusien raikkaiden tuulien puhaltaa. Ja saahan sen ikkunan sitten suljettuakin, mutta eikö olekin välillä kiva kurkistaa, miltä maailma eri ruutujen kautta näyttää…?

 

Kira Sidorov, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

”Minä raportoin mielelläni: ikinä ei ole yhtä hiljaista kuin lokakuussa” – pari sanaa ryhmässä lukemisesta

Kirjoittamaan ei voi oppia lukematta, ja siksi  työväenopiston runoryhmässä luetaan vähintään yhtä paljon kuin kirjoitetaan. Jaettu lukeminen on ihmeellistä: runon kanssa ei olekaan yksin vaan se avautuu myös muiden katseiden valossa.

Luemme ryhmän omia tuotoksia, mutta joka kerta myös julkaistuja runokirjoja. Viimeksi avasimme Tua Forsströmin uuden kirjan Merkintöjä, jonka pohjalta laadin porukalle myös kotitehtävän.

Mikä ihmeellinen pieni kirja.  Tua Forsströmin runoissa on esille kirjoitettuna se, mihin vain runo kykenee. Kirkas, jopa näennäisen yksinkertainen kieli pudottaa arvaamattomiin syvyyksiin: tunteen, muiston, kaiken aikaa elävän kokemuksen tasalle. ”Kaikilla on kiire, Sirkka kirjoittaa/ mutta ei se kannata rakas ystävä/ ja unessa sataa lakkaamatta lunta / pienillä asemilla sataa lunta”.

Runoryhmässä ollaan etsimässä jokaisen kirjoittajan omaa ääntä, ja selväksi käy, että ääniä on yhtä monta kuin puhujiakin. Ei ole mitään yhtä, oikeaa runoutta, eikä myöskään ole sapluunaa, jonka avulla runoa voi kirjoittaa tai lukea. Kaikki runous ei kosketa kaikkia, se on selvää. On löydettävä myös lukijana ne runoilijat, jotka tuntuvat omilta, joita vasten voi omaa kirjoittamistaan peilata. Siksi luemme monenlaista vuoden mittaan.

Tua Forsströmin Merkintöjä on kirja, joka vie lukijansa maisemaan. Se maisema tuntuu Forsströmin runoja rakastavalle tutulta: on lumisadetta, pisaroita kuusenoksilla, jotain kimmeltävää, lumoavaa, vettä, sen viileyttä. Merkintöjä on melankolinen kirja, jossa puhutaan lapsen kuolemasta, kaivataan poissaolevaa. Samaan aikaan se on lohdullinen, lämpöä säteilevä ja keveä kädessä. ”Keveys vedessä / Keveys kun nousee vedestä / Tuntuu kuin leijuisi, tarkoitan sitä todella/ Tuulessa kuoria ja höyheniä”.

Kun luemme runoja maanantai-iltojen istunnoissamme, on usein hiljaista. Runosta on vaikea lähteä sanomaan mitään, mikä ei tuntuisi rikkovan sen eheyttä. Joskus voi olla myös vaikea päästä runon sisälle. Luettuamme hiljaa yhdessä joku alkaa puhua, kertoa siitä, mitä teksti nostaa mieleen. Sanat saavat olla hapuilevia, kurkottavia. Oikeita tai vääriä vastauksia ei ole. Ei ole ehkä mitään vastauksia, vain lisää kysymyksiä.

Runon luonne avautuu lukemalla ja odottamalla. Tua Forsströmiä, niin kuin muitakin runoilijoita, luetaan ryhmässä siksi, että se saisi omat sanat liikkeelle. Merkintöjä-kirjassa on runosarja, jonka jokaisen runon nimi on ”Siitä että oppii eikä unohda”. Runoudesta saatu oppi menee ihon alle, jää sinne, tuntuu ja vaikuttaa. ”Jos unilla on koti on se ehkä tämä / ranta missä mustarastas laulaa iltaisin/ kallion varjossa missä pidämme toisiamme kädestä / ja leikimme ja olemme aina yhtä vanhoja.”

Johanna Venho, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

(Otsikko ja runositaatit kirjasta Tua Forsström: Merkintöjä, Siltala 2018.)

Arjen tarjoamat mahdollisuudet jatkuvaan oppimiseen

Jatkuva oppiminen on parhaimmillaan sopivasti haastavaa, palkitsevaa ja välillä myös turhauttavaa. Tähän prosessiin kuuluvat useat oivallukset, onnistumisen ja epäonnistumisen tunteet sekä itsensä tyhmäksi tunteminen. Moni asia avautuu vasta tietyssä vaiheessa oppimisprosessia. Meidän jokaisen on kuljettava oppimisen tie itse ja löydettävä tähän oma tapamme toimia. Opettaja voi vain neuvoa ja antaa ohjeita matkan varrella.

Opiskelen ja opetan kiinalaisia terveysliikuntalajeja. Näiden taitojen tuominen luontevasti perusarkeen onnistuu, kun alkaa tiedostamaan oman kehonsa paremmin. Aina voi kiinnittää huomiota kehon linjaukseen, hengitykseen, tietoiseen läsnäoloon tai rentouteen.

Annan käytännön esimerkin; Työskennellessämme tietokoneella alamme ”vajota” pikku hiljaa näyttöpäätettä kohti ja menemme kasaan, huomaamme sen ja korjaamme asentoamme paremmaksi. Hyvin yksinkertaista, helppo toteuttaa kuhan tulemme taipumuksistamme vain enemmän tietoisiksi.

Vaikeinta on opetella asioita uudestaan, jos on ne jollain tavalla tottunut tekemään eli hermottanut kehomekaniikkaan liikeradat kehomuistiin. Mitä vanhempana alamme näitä tottumuksia tietoisesti muokkaamaan niin sitä hankalampaa tämä on. Tarvitsemme kärsivällisyyttä ja kykyä antaa itsellemme aikaa tätä prosessia varten.

Opettajana palkitsevaa on nähdä oppilaiden päättäväisyys, kun asiat eivät tapahdu heti ja onnistumisen hetket, kun niitä alkaa tapahtumaan. Mahtavinta on kuitenkin kuulla, kun oppilaat ovat oivaltaneet viedä harjoituksia arkeen tai muokanneet niistä itsellensä sopivia jokapäiväisiä rutiineja.

 

Juhani Luotola, tuntiopettaja, vahtimestari
Espoon työväenopisto, Omnia

Muistot kirjoittamisen rakennepuina

 

Kuvassa allekirjoittanut ja Espoon työväenopiston Mielikuvista kielikuviksi -kirjoittajakurssin opiskelijoita seuraamassa, syntyykö muistojen pohjalta pitkällä kynällä romaania ja lyhyellä kynällä novellia tai runoa. Kuva: Riitta Happonen

Kirjoittaminen on kuin talon rakentamista; kirjoittaja on arkkitehti, kirvesmies ja maalari. Kuten töllin teossa, kirjoittamisessakin tarvitaan monenlaisia aineksia. Muistot eivät ole niistä vähäisimpiä. Kaikkea ei tarvitse keksiä, vaikka kirjoittaa fiktiotakin. Kirjoittaja voi hyödyntää itselle ja muille sattunutta sepitteellistä tarinaa synnyttäessään. Todelliset kokemukset luovat fiktiolle yhtä tukevan perustuksen kuin laadukkaasti valmistettu sokkeli pirtille. Reaalimaailman sattumuksista kirjoittaja voi saada materiaalia tarinansa henkilöhahmojen ja henkilöasetelmien luomiseen ja myös ideoita juonen rakentamiseen. Fiktio tarvitsee faktaa, mutta fiktiivisen teoksen päämääränä ei ole todellisuuden jäljentäminen vaan todellisuuden vaikutelman luominen. Näin ollen kirjoittaja voi muuntaa reaalimaailmasta saamiaan aineksia fiktiivisen tarinan kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaisiksi. Esimerkiksi henkilöhahmoja rakentaessaan kirjoittaja voi yhdistää yhteenkin hahmoon useiden todellisten ihmisten piirteitä ja sepittää lisää.

Muistoista voi tietysti kirjoittaa myös sellaisenaan. Se on löytöretki menneisyyteen. Koetun kirjaaminen tuo oivalluksia omaan elämään, lisää tietoa, jäsentää eletyn merkitystä ja rikastuttaa nykyhetkeä. Lisäksi se huojentaa mieltä: virkistää, eheyttää ja energisoi. Muistoistaan voi koota elämäntarinallisen kokonaisuuden. Menneiden asioiden taltioimisella kirjoittaja tekee suuren palveluksen jälkipolville, koska muuten moni viehättävä ja hyödyllinen tarina saattaa jäädä suvussa välittymättä, kun sukupolvien väliset siteet eivät ole enää niin tiiviit kuin ennen. Elämäntarinan kirjoittaminen palvelee kirjoittajan lähipiirin lisäksi myös suurempaa yleisöä. Taitavasti kirjoitettu, lukijoita houkutteleva elämäntarina tarjoaa sekä esteettistä elämystä että tietoa heillekin, joille tarinan henkilöt eivät ole tuttuja; tärkeää yhteiskunnallista lähihistoriaa välittyy lukijoille yksittäisten kansalaisten kokemina. Elämäntarinan voi kirjoittaa mistä vaan eletystä: omasta tai läheisensä elämästä, suvun, kylän, työ- tai harrasteyhteisön vaiheista, vanhasta perintötalosta, kylänraitin vaiheista, sotaorvon elämästä, adoptiolapsena olemisesta, sijaisvanhempana toimimisesta, perinteikkään tanssilavan vaiheista jne.

Miten muistoja voi herätellä? Muistoja voi tavoitella esimerkiksi vähitellen. Kun saa kiinni yhden muiston, siitä muistaa toisen, josta kolmannen jne. Muistoja voi yllyttää esiin myös kaikkien aistien avulla. Aistimuistia kannattaa tietoisesti harjoitella. Maisemat, äänet, tuoksut ja maut voivat palauttaa mieleen suuren määrän tapahtumia menneisyydestä. Myös tuntoaistilla on muistinsa. Sormenpäät voivat muistaa kaukaakin esimerkiksi läheisen ihmisen ihon tai oman lapsensa posken pehmeyden. Liikemuisti voi palauttaa sellaista, mitä muuten ei enää tavoittaisi. Sen myötä voi muistaa esimerkiksi, millaista oli ryömiä pensaikkojen tunneleissa, kiipeillä puissa jne.

Kaikki aistit saa erityisen hyvin luovaan käyttöönsä palaamalla lapsuutensa maisemiin, silloin myös liikemuisti toimii parhaiten. Jos lapsuuden ympäristöön ei jostain syystä pääse, silloin kannattaa etsiä samantyylisiä paikkoja.

Hiljaisuuden kuunteleminen on yksi hyvä keino muistojen kutsumiseen. Myös musiikilla on muistoja herkistävä vaikutus. Rauhallinen rentouttava musiikki voi saada muistot suorastaan tulvimaan. Myös sävelmät, jotka ovat olleet itselle joskus hyvin merkittäviä, palauttavat yleensä mieleen lukuisia asioita niiltä ajoilta, kun on kyseisiä sävelmiä aktiivisesti kuunnellut. Siitäkin on hyötyä, kun kuuntelee sen ajan musiikkia, josta on kirjoittamassa.

Vanhoihin valokuviin sisältyy hyvin laaja muistojen kirjo. Jokainen valokuva on kuin oma kertomuksensa. Esimerkiksi tilanteet, vaatetus ja poseerausasennot kuvissa kertovat paljon kuvausajan kulttuurista ja elämäntavoista.  Runsaasti muutakin aineistoa voi kirjoittaja valokuvista tekstiinsä saada. Kuvattavien ilmeet voivat kertoa paljon kuin myös se, kuka katsoo mihinkin ja miksi. Merkityksellisiä ovat myös kuvan ympäristö ja se, katsooko joku kuvaajaan erityisellä tavalla. Jos on selvitettävissä, kuka on ollut kuvaaja, ja mikä on ollut hänen suhteensa kuvattaviin sekä se, mitä on tapahtunut ennen kuvan ottamista ja sen jälkeen, tarjoutuu kirjoittajalle kosolti lisää materiaalia.

Kirjoittamisen opettamisessa on hyvä tuoda esiin, että muistot ovat kirjoittajalle ehtymätön aarreaitta ja että niissä on myös paljon luovuutta vapauttavaa energiaa. Sitäkin kannattaa tähdentää, että jos kirjoittaja on tehnyt tai tekee elämäntarinateoksen, hän voi luoda sen pohjalta myöhemmin myös fiktiivisen kirjan.

 

Heino Ylikoski, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

Ylikoski on opettanut kirjoittamista eri oppilaitoksissa ympäri Suomea yksitoista vuotta, Espoon työväenopistossa kahdeksas lukuvuosi menossa