Kristan yksinlaulajat rantautuvat hoivakoteihin – ilolla!

Krista ja Kristan yksinlaulajat konsertissaan Käpylän kirkossa jouluna 2017.

Parasta laulun opetuksessa on yhteisöllisyys. Meitä on monta, jotka rakastamme samaa asiaa. Halu ja into oppia uutta ja jakaa oppimaansa. Se yhdistää!  Se, kuinka musiikki, laulu kantaa. Se, miten laulu jatkuu siitä, mihin sanat loppuvat. Se, kuinka oppilas saa kiinni ajatuksesta, vaikka ajatus olisi joskus vasta puolittainen. Se, kuinka oppilas oppii matkimalla. Se, kuinka oppilaat ovat motivoituneita, täynnä intoa ja iloa. Se, kuinka oppilaat edistyvät, saavat vaikutteita, haastavat itseään, valitsevat vaikeampaa ohjelmistoa. Harjoittelevat saksan ääntämystä. Opiskelevat argentiinalaisia tangoja. Se, kuinka yksittäisistä, ihanista opiskelijoista muotoutuu yhteen hiileen puhaltava ryhmä, jossa jokainen oppii toiselta. Aivan kaikki on mahdollista oppilaille. Rajoja eikä esteitä ole.

Sitten tulee se hetki, kun pääsemme esittelemään osaamistamme. Keväisin ja syksyisin, kun työväenopiston varsinainen lukuvuosi on jo loppunut, Kristan yksinlaulajat valmistelevat esitystä hoivakoteihin. Tunneilla suunnitellaan konserttia, mietitään sisältöä, aihepiiriä, teemaa. Kaikki saavat ehdottaa kappaleita. Sitten niistä kootaan yksi kokonaisuus, jossa kappaleet linkittyvät toisiinsa ja varmistetaan, että yhteisesti valittu teema puhuttelee – niin esiintyjiä kuin kuulijoitakin.

Olemme saaneet hoivakodista muutamia päivämääriä, joista valitsemme kaikille sopivan. Koittaa esityspäivä. Meille osoitetaan tila, jossa pääsemme avaamaan ääntä. Se on tärkeä osa laulamista. Kokoonnumme yhdessä huoneeseen, jossa hengitämme, rentoudumme, venyttelemme ja teemme yhteiset ääniharjoitukset. Opettajan osa on keventää tunnelmaa, kannustaa ja varmistaa, että jokainen tietää missä kohtaa esiintyy. Opettaja säestää ja useimmiten myös juontaa. Ja hyvä opettaja muistaa myös hymyillä oppilailleen. Ryhmä näyttää ja tuntuu yhtenäiseltä ennalta sovitussa esiintymisasussa – yhteinen pukukoodi yhdistää.

Saavumme saliin, jossa olemme ennakolta tarkistaneet äänentoiston ja että nuotit ovat järjestyksessä. Esitys voi alkaa.

Tavallisesta konsertista hoivakodissa vierailu eroaa jonkin verran. Yleisö saapuu hyvissä ajoin, monilla on rollaattorit ja saattajat, joillakin on oma sänky. Laulujen aikana moni intoutuu laulamaan mukana. Välillä kuulemme minkälaisia muistoja jokin erityinen kappale herättää. Jos jokin kappale miellyttää yleisöä, se näkyy ja tuntuu. Konsertin pituus on keskimäärin noin 45 minuuttia. Aina se ylittyy ja reilusti, koska hoivakodin asukkaat pitävät ylimääräisistä numeroista.

Hoivakotien asukkaat ovat kiitollista yleisöä. Heille esiintyminen on meille erittäin merkityksellistä ja tärkeää. Konsertin jälkeen jää aina pitkäksi aikaa todella lämmin olo meille kaikille. Nämä matalan kynnyksen paikat ovat ensiarvoisen tärkeitä laulunopiskelijan kannalta. Esiintymisistä oppii tärkeitä seikkoja: Keskittymistä, valmistautumista, yhdessä tekemistä, onnistumista, yleisön edessä olemista, vuorovaikutusta. Niin oleellisia asioita laulajalle – harrastelijallekin!

Kaunis kiitos oppilailleni, että olette vuodesta toiseen aina ilolla ja kiitollisuudella lähdössä mukaani!

 

Krista Pellikka, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

Liikkumisen taito on ILOA!

Vain runsas kymmenesosa työikäisistä täyttää terveysliikunnan suositukset kokonaisuudessaan. Noin puolet työikäisistä liikkuu terveyskunnon kannalta riittävästi. Lihaskuntosuosituksiin yltää vain murto-osa. Nämä tulokset käyvät ilmi Suomalaisten fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010 -raportista. Lisäksi liikkumattomuus on kiinnittänyt tutkijoiden huomion. 25-64-vuotiaat istuvat keskimäärin seitsemän tuntia päivässä. Eniten istuvat nuoret miehet (Liikunta ja Tiede, 2-3/2011). Jo näiden tietojen valossa säännöllisen liikuntaharrastuksen löytäminen arkiliikunnan lisäksi on lihaskunnon ja toimintakyvyn kannalta tärkeää kaikissa ikäluokissa.

Lähde: Liikuntasuositukset 18-64-vuotiaille, UKK-instituutti.

Kunto- ja terveysliikunnan kurssit ovat suosituimpien kurssien joukossa. Perinteiset lajit kuten vesiliikunta, aerobic ja jooga ovat liikkujien kestosuosikkeja. Lisäksi suosiotaan kasvattavat luontoliikunta, erilaiset kehonhuoltotunnit sekä taitolajien laaja kirjo. Yhdessä perheen kanssa liikkuminen koetaan myös tärkeäksi. Espoon työväenopistossa on tarjolla kaikkea tätä, mutta miten saataisiin yhä useampi kiinnostumaan liikkumisesta ja löytämään oma lajinsa? Mitä taitoja opettajalla tulee olla, jotta liikunnan ilo tavoittaisi mahdollisimman monen?

Innostaminen

Opettajan tulee olla innostava ja kannustava mitä tulee liikunnan aloittamiseen tai siinä kehittymiseen. Monille liikuntaharrastus alkaa eri lähtökohdista ja opettajan tulee tunnistaa haastavat tilanteet ennen kuin opiskelijan into liikkumiseen lopahtaa. Näitä tekijöitä ovat muun muassa vaihteleva harjoittelu, turvallisuuden korostaminen sekä sopivalla tasolla liikkuminen.

Luovuus

Monille liikkuminen on kuitenkin osa arkea ja ohjatuilta tunneilta oppilaat kaipaavat uusia haasteita. Luova opettaja on valmis kuuntelemaan oppilaiden toiveita ja kehittämään osaamistaan tarvittavaan suuntaan monipuolisen tunnin luomiseksi. Liikunnan opetuksessa on monia liikkuvia osia oppilaiden lisäksi, jonka vuoksi luovuutta tarvitaan musiikin, välineiden ja tilaan liittyvien asioiden kanssa.

Osaaminen

Liikuntaan innostaminen vaatii monenlaista osaamista kuten useiden eri lajien hallintaa, soveltamista sekä oman osaamisen jatkuvaa kehittämistä. Espoon työväenopistossa ideoidaan uusia tunteja jatkuvasti ja päivitetään opettajien osaamista pitkin kautta.

Armollisuus

Liikunnan ei tarvitse olla tärkeintä elämässä vaan osa kokonaisuutta, johon kuuluvat myös lepo, ravinto ja sosiaaliset suhteet. Jossain elämänvaiheessa liikunta ei aina mahdu kolmen tärkeimmän joukkoon. Silloin ruuvia tulee löysätä ja valita liikkumismuoto, joka ei kuormita kohtuuttomasti ja on ajallisesti sovitettavissa muuhun elämään.

Opettajan tulee myös itse muistaa tämä liikkuessaan lähes päivittäin tunneilla. Liikunta hyödyttää eniten, kun se on tasapainossa muiden elämän osa-alueiden kanssa.

 

Liikunnallisin terveisin,
Laura Aaltonen, kunto-ja terveysliikunnan tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Rennossa ja avoimessa ilmapiirissä luovuus virtaa ja sanajumi aukeaa

Osallistuin aikanaan lukuisille kirjoittajakursseille. Koin ne monin tavoin hyödyllisiksi. Yksi asia niissä kuitenkin oli, josta en pitänyt, eivätkä pitäneet muutkaan kurssien opiskelijat. Se oli kurssien liian arvokas, turhan tärkeä ja pelottava ilmapiiri, joka kipsasi meidät kursseille osallistujat.

Kurssien opettajat jakelivat ylhäältä päin tiukkaan sävyynsä ohjeita, eikä kukaan opiskelija uskaltanut puhua kursseilla juuri mitään. Tauoilla meidän kaikkien suut kyllä kävivät vilkkaasti, mutta kun palasimme tunneille, istuimme kaikki taas hiiren hiljaa kuin kirkossa. Jähmettyneinä hissukoina emme tietenkään saaneet lähellekään parastamme esiin kursseilla tehdyissä kirjoitusharjoituksissa. Mietin silloin, että jos minä ohjaisin kirjoittamista, ohjaisin sitä toisin. Silloin minulla ei ollut vielä aavistustakaan siitä, että tulen tulevaisuudessa tekemään kirjoittamisohjaajan työtä.

Myöhemmin opiskeltuani alaa yliopistossa minulle sitten tarjoutui tilaisuus ohjata kirjoittamista eri oppilaitoksissa. Laadin silloin jo hyvissä ajoin ennen ensimmäisiä opetustehtäviäni oman opetusfilosofiani. Päätin, että en ole kursseillani muiden yläpuolella oleva auktoriteetti ja että pyrin luomaan tunneille mahdollisimman vapaan ilmapiirin, jossa mikään ei kahlitse luovuutta. Turha pönötys pois ja rennolla otteella, irrottelulla ja huumorilla tarinat vapaaseen liitoon. Mietin paljon myös palautteen antamiseen liittyviä asioita. Päädyin siihen, että uskon myönteisyyden voimaan. Ankara kritiikki on hyväksi hyvin harvoille kirjoittajille, jos kenellekään, pahimmillaan se voi jopa sammuttaa kirjoittamisen kipinän. Tuon palautteessani toki esiin tekstin ansioiden lisäksi myös tekstin puutteet, mutta nekin kannustavassa hengessä.

Meillä kaikilla kirjoittajilla on luovuus välillä hiukan piilossa. Se johtuu usein siitä, että suhtaudumme kirjoittamiseemme liian ryppyotsaisesti ja vaadimme heti valmista. Luovuutta täytyy houkutella esiin. Auttaa paljon, kun annamme itsellemme luvan kirjoittaa kontrollista vapaata raakatekstiä kielioppisäännöistä ja muokkausasioista välittämättä. Lyhyessä ajassa tehtävät tajunnanvirranomaiset kirjoitusharjoitukset sopivat tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Paljon syntyy höttöä, mutta joukkoon tulee myös kultahippusia, joita ei keksisi, jos heti yrittäisi saada mahdollisimman valmista tekstiä. Kontrollin aika on myöhemmin, sitten kun tekstiä muokataan. Hyviä konsteja luovuuden luukkujen avaamiseen ovat myös kielellä ilakointi ja kaukana toisistaan olevien asioiden törmäyttäminen keskenään. Erikoiset ideat voivat ensin tuntua oudoilta, absurdeiltakin, mutta ne toimivat, kun niistä luo maailman.

Kaikille kirjoittajille tulee välillä kirjoittamisen jumi. Siitä käytetään myös nimitystä kirjoitustukkeuma. Tekstin tuottaminen vain kerta kaikkiaan tyrehtyy. Silloinkin lyhyet kirjoitusharjoitukset, 5-10 minuutin tajunnanvirtaharjoitukset, voivat olla suureksi hyödyksi, ne voivat avata jumin. Luovuus elää vapaudessa.

Kuvissa allekirjoittanut ja Espoon työväenopiston Heitetään pois kaikki kahleet ja aidat -kirjoittajakurssin opiskelijoita demonstroimassa sitä, miten kirjoittamisessa käytettävät välineet ovat ajan saatossa kehittyneet.

Heino Ylikoski, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Heino Ylikoski on opettanut eri oppilaitoksissa ympäri Suomea kymmenen vuotta, Espoon työväenopistossa hänellä on menossa seitsemäs lukuvuosi.

Kuvat: Riitta Happonen