Stand up -koomikoksi?

Mikä voisi enemmän kiehtoa ja pelottaa kuin ajatus esiintymisestä elävän yleisön edessä, omana itsenään, omilla jutuillaan, joiden keskeisin tarkoitus on saada yleisö nauramaan, ja paljon.

Stand up -komedian  tekemiseen perehdyttäminen on matka itsetuntemukseen. Kun olemme ymmärtäneet perusteet naurun synnystä, vitsien rakenteesta, juttujen ideoinnista, esiintymiseen liittyvistä tekniikoista, yleisön kohtaamisesta, komedian rytmistä, jää jäljelle vain pelko ja kysymys siitä kuka minä olen. Aluksi me pelkäämme, ettemme muista juttujamme tai että unohdamme seistä valossa, esitellä itsemme, lopettaa ajoissa. Me pelkäämme metelöivää yleisöä, välinpitämättömyyttä, hiljaisuutta. Lopulta me pelkäämme, ettei meidän tapaamme nähdä, kokea ja ilmaista elämän koomisia ja joskus kipeitäkin puolia, saa osakseen hyväksyntää. Ettei minua hyväksytä sellaisena kuin olen. Tässä ja nyt. Rakastakaa minua, rukoilee jokainen koomikko yleisöltään.

Jos komediakurssista voisi toivoa jotain jäävän opiskelijan reppuun, niin se olisi armollisuus ja rakkaus omaa elämää kohtaan. Tämä on minun elämäni. Tällainen minä olen. Tämä on minun tarinani ja nämä ovat minun ajatuksiani. Komedian ja huumorin näkökulmasta tasa-arvo toteutuu meidän kaikkien osalta, sillä kaikkien tarinat ovat hyviä ja jokainen elämä arvokas. Kun vielä saamme tuon hyvän elämämme muotoiltua tahtomaamme rakenteeseen, niin se voi lopulta muodostua ehtymättömän naurun ja lohdutuksen lähteeksi tuhansille ja taas tuhansille ihmisille.

Jokainen elämä on naurun arvoinen.

Pete Harju stand up -koomikko ja tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

Myytinmurtajat Olympiakomitean ”Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä” -johtamiskoulutuksessa

Naiset liikunnan pelikentillä -koulutukseen osallistujat
Naiset liikunnan pelikentillä -koulutukseen osallistujat, kuva: Niina Hänninen, Olympiakomitea

Viime keväänä Olympiakomitean järjestämästä ”Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä” -johtamiskoulutuksesta alkoi kiertää tiuhaan tahtiin tiedotteita urheiluseurojen ja eri liikuntaorganisaatioiden viestintäkanavissa. Koulutus tuntui herättävän laajalti kiinnostusta. Myös Espoon työväenopiston liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin tiimi lähetti meille liikunnan tuntiopettajille tiedotteen koulutuksesta ja kannusti kaikkia kiinnostuneita hakemaan siihen mukaan.

Minua ei tarvinnut kovin paljon houkutella hakemaan. Intohimo työtäni kohtaan toimi motivaattorina koulutukseen hakeutumisessa. Urheiluseurassa tekemäni vapaaehtoistyö on opettanut minulle paljon ja se on avannut silmäni myös monia urheiluun liittyviä epäkohtia kohtaan. Omiin kokemuksiini perustuen haluan olla mukana uudistamassa liikunnan ja urheilun alaa tasa-arvoisempaan suuntaan ja samalla työskennellä lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja harrastustoiminnan laadun parantamisen puolesta.

Näiden tärkeäksi kokemieni asioiden takia hakematta jättäminen ei ollut minulle edes todellinen vaihtoehto – koulutus oli mielestäni niin mielenkiintoinen, että päätin heti ilmoituksen nähtyäni jättää hakemukseni. Olin nimittäin jo vuonna 2017 hakenut Olympiakomitean käynnistämään ”Johtaa kuin nainen” -pilottikoulutukseen, mutta en pettymyksekseni saanut silloin paikkaa. Päätin jo tuolloin kokeilla onneani uudelleen, mikäli tilaisuus siihen tulisi eteen. Tällä kertaa onni potkaisi ja minut valittiin varasijalta mukaan koulutukseen. Oloni oli ja on edelleen kiitollinen, että pääsin tälle huikealle opintomatkalle mukaan!

Miksi tällaiselle koulutukselle on sitten ylipäänsä tarvetta? Eikö meillä Suomessa, tasa-arvon edelläkävijämaassa ole jo asiat tältä osin kunnossa? Vaikka urheilun ja liikunnan ala on hyvin moninainen ja dynaaminen, on se silti tutkimusten ja tilastojen valossa hyvin sukupuolittunutta. Suurin osa urheilujohtajista on vielä tänäkin päivänä miehiä. Minulle tämä ei ollut yllätys, koska oma urheilutaustani jalkapalloilijana ja kokemukseni arkielämästä joukkueurheilun parissa tukee tätä näkemystä. Toki tässäkin on lajikohtaisia eroavaisuuksia. Esimerkiksi voimistelussa ja taitoluistelussa toimii paljon naisia ja heitä on myös johtavassa asemassa, kun taas esimerkiksi palloilulajien maailma on vieläkin melko maskuliininen.

Sukupuolten välinen epäsuhta ei ole jäänyt huomaamatta Olympiakomiteassa. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi se on tänä vuonna käynnistänyt kaksi liikunnan ja urheilun alalla toimiville naisille suunnattua johtamiskoulutusta. Koulutusten tavoitteena on vahvistaa naisten johtamisosaamista ja kannustaa naisia hakeutumaan rohkeammin urheilun johtotehtäviin.  Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämän ESR-rahoitteisen ”Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä” –koulutuksen (2019–2021) kohderyhmänä ovat paikallisella ja alueellisella tasolla toimivat naiset, joilla on työpaikka tai luottamustehtävä urheiluseurassa tai muussa alueellisessa liikuntaorganisaatiossa. Jane ja Aatos Erkko -säätiön rahoittama ”Johtaa kuin nainen” -koulutuksen (2019–2020) kohderyhmänä taas ovat valtakunnallista tai kansainvälistä johtotehtävää tavoittelevat liikunnan alalla vaikuttavat naiset.

Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä” -koulutuksia tullaan järjestämään kaksi vuosien 2019–2020 aikana, ja niihin valitaan hakemusten perusteella yhteensä 60 naista. Koulutus rakentuu viidestä lähijaksosta ja niiden lisäksi järjestetään alueellisia seminaareja ja oppimisen tueksi tarkoitettuja webinaareja. Jokainen koulutukseen osallistuja vahvistaa oppimistaan oman mentorin kanssa käymillään keskusteluilla ja toteuttaa omassa ympäristössään tasa-arvoa edistävän konkreettisen työn tai projektin. Koulutuksen kouluttajakaarti koostuu asiantuntijoista, jotka ovat toimineet pitkään urheilun ja liikunnan alalla, edistäneet tasa-arvoa tai tutkineet sukupuolten välistä johtamista.

Pilottikoulutusta oli ylistetty sen verran paljon, että lähdin ensimmäiseen Clarion Hotel Helsinki Airportissa 28.–29.9. pidettyyn lähijaksoon odottavin mielin. Sali oli täynnä energisiä, omasta työstään innostuneita naisia, ja tunsin oloni heti tervetulleeksi. Tunnelma koulutuksessa oli jo ensi hetkistä lähtien hyvin avoin ja keskittynyt, kun aloimme miettiä yhdessä kouluttajien johdolla, miten johtamiseen ja sukupuolirooleihin liittyviä myyttejä voidaan murtaa. Ensimmäisenä päivänä valmentaja Eva Valtanen (Mielivaltanen) johdatti meidät itsetuntemukseen ja itsensä johtamiseen. Professori Janne Tienari (Hanken) taas sai meidät pohtimaan johtamista, sukupuolten välistä tasa-arvoa ja niihin liittyviä myyttejä. Lähijakson toisena päivänä tutkimuspäällikkö Nina Laakso (SUEK) avasi meille urheilujohtamisen eettisiä näkökantoja ja urheilujohtamisen nykytilaa. Päivän huipensi tasa-arvotyötä liikunnan parissa tehneen konkarin Raija Iisalo-Mattilan elämäntarinan kuuleminen.

Viikonlopun jälkeen oloni on vaikuttunut koulutuskokonaisuuden annista ja mietin mitä kaikkea uutta ja innostavaa on vielä luvassa. Jo tällä ensimmäisellä lähijaksolla olen saanut tutustua uusiin ihmisiin, verkostoitua ja jakaa kokemuksia liikunnan ja urheilun alalla vaikuttavien ammattilaisten kanssa. Keskustelu yli lajirajojen on jo nyt poikinut paikallisia yhteistyökuvioita. Välillä oloni koulutusviikonlopun aikana oli jopa hieman epätodellinen – olenko todella osa tätä ammattitaitoista ja osaavaa porukkaa?

Viikonlopun opintoannin jälkeen jäin myös pohtimaan, miten valtavan suuri merkitys avoimella, positiivisella ja suvaitsevaisella suhtautumisella on oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Jos suhtautuisimme aina hyväksyvästi meille entuudestaan tuntemattomiin ihmisiin ja asioihin niin kuinka paljon enemmän voisimmekaan oppia uutta toisiltamme ja samalla kehittää osaamistamme? Mihin saakka se voisi viedä meidät elämässämme?

Tutkimuspäällikkö Nina Laakso SUEK:sta muistutti meitä kouluttautujia, että alati muuttuvassa maailmassa elinikäinen oppiminen on erittäin tärkeää uudistumisen ja kehittymisen kannalta. Tässä on paljon yhteistä Espoon työväenopiston kanssa, jossa elinikäinen oppiminen on toiminnan keskiössä ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti erilaisia oppimismahdollisuuksia tarjotaan erilaisista taustoista tuleville ihmisille. Edistämällä ihmisten hyvinvointia ja tarjoamalla hyvinvointipalveluja eri ihmisryhmille, osallistuu Espoon työväenopiston liikunnan ja terveyden tiimi osaltaan suomalaisen urheilun ja liikunta-alan johtamiseen, ja näin se on myös tärkeässä asemassa parantamassa ihmisten välistä tasa-arvoa.

Koska liikuntaan ja urheiluun liittyy paljon tunteita, voivat ne toimia ihmisiä yhdistävänä tekijä, murtaa raja-aitoja ja ennakkoluuloja. Lopulta sillä, olemmeko miehiä vai naisia, ei ole juurikaan merkitystä. Yhdessä olemme niin paljon enemmän!

Työväenopiston liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin kursseille voit tulla jakamaan ajatuksiasi, oppimaan ja verkostoitumaan erilaisen ihmisten kanssa. Kurssit ovat auki kaikille – sukupuoleen katsomatta! #naisetvaikuttajina #urheillaanihmisiksi

Tanja Näkki, liikunnan ja terveyden tuntiopettaja
Intohimoinen liikunnan, hyvinvoinnin ja tasa-arvon puolestapuhuja
Espoon työväenopisto, Omnia

 

Ps. Olympiakomitea käynnistää ”Naiset liikunnan pelikentillä” -koulutuksen toisen koulutuserän helmikuussa 2020. Haku tähän alkaa viikolla 44. Hae mukaan, mikäli haluat olla mukana edistämässä tasa-arvoa urheilun ja liikunnan saralla!

Lisätiedot: https://www.olympiakomitea.fi/olympiakomitea/vastuullisuus/tasa-arvo/naiset-vaikuttajina-liikunnan-pelikentilla/

 

Ihastu Intiaan

Aloin opettaa syksyllä Espoossa bollywood-tanssia, ja tunneilla on ollut mitä mahtavin meininki. Oppilaat ovat kiitelleet opistoa siitä, että vihdoinkin bollywood on rantautunut Espooseen!

Bollywood-tanssi on iloista, hikistä ja mukaansa tempaavaa! Tanssissa ei keskitytä liikaa tekniikkaan vaan enemmänkin esiintymiseen ja ilmeisiin. Bollywood on intialaista elokuvamusiikkia, joka ottaa vaikutteita intialaisista kansantansseista sekä länsimaisista tanssityyleistä, hip hopista, jazzista, vatsatanssista ja periaatteessa mistä vain – taivas on rajana!

Bollywood-tanssin kautta olen tutustunut ja ihastunut intialaiseen kulttuuriin. Intialainen kulttuuri on äänekästä, värikästä ja mielenkiintoista. Intialaiseen kulttuuriin kuuluu perhekeskeisyys, hyvä ja mausteinen ruoka sekä temppelijuhlien värittämä kalenteri. Intialaisessa kulttuurissa parasta mielestäni on toisista välittäminen ja vieraanvaraisuus.

Jos bollywood-tanssi on sinulle vielä vierasta, niin kehotan lämpimästi tutustumaan siihen joko opistotuntien kautta tai ihan vain musiikkivideoita katsellen. Intialaista musiikkia on laidasta laitaan joka tunnelmaan. Suosittelen myös lämpimästi intialaisia elokuvia, jotka ovat rantautuneet myös Netflixiin. Suosittelen mm. elokuvia Taare zameen par, Dangal sekä Happy New Year. Näihin voisi vaikka opiston loma-ajalla tutustua?

Opisto tarjoaa bollywood-tanssin lisäksi joogaa, intialaisen ruuan kursseja ja intialaisen päähieronnan kursseja. Näillä kursseilla saat pilkahduksen Intiaa ja jos olet niin kuin minä niin ihastut ikihyviksi.

Ihanaa syksyä kaikille!

Iida Kärki, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

 

Espoon Opistoteatteri – uutta kotimaista draamaa

TOIVO kurkistaa kirjojen alta

Olen ohjannut Espoon Opistoteatteria syksystä 2014 alkaen. Eli nyt on siis menossa jo kuudes kausi. Ensimmäisellä kaudella valikoitui näytelmäksi Tuomas Timosen vuonna 2010 kirjoittama Meganin tarina. Näytelmä perustuu tositapahtumiin, se kertoo nettikiusaamisesta, joka lopulta ajaa 14- vuotiaan Meganin itsemurhaan. Aihe on raju, ja ikävä kyllä, edelleen ajankohtainen. Toisena kautena oli vuorossa hieman kevyempi teksti; Marita Kärkkäisen vuonna 2015 kirjoittama komedia Lähde. Näytelmä kertoo komedian keinoin nykypäivän ilmiöistä pankinjohtajan, toimittajan ja terapeutin näkökulmista.

Kolmanteen kauteen valmistautuessani huomasin, että valmiita näytelmiä, jotka ovat kiinni tässä päivässä, tai joista löytyy kosketuspintaa nykyhetkeen, on tosi vaikea löytää. – Tai hyviä näytelmiä kyllä löytyy runsaastikin. Mutta sellaisia näytelmiä, joissa on rooleja 10-14 henkilölle, joista n. kolme neljäsosaa on naisia, ei juurikaan löydy. Ja koska kaksi ensimmäistä ohjaustani Opistoteatterissa olivat kotimaista draamaa, sain ajatuksen, että uusi kotimainen draama voisi olla Espoon Opistoteatterin taiteellinen linja. Ja koska olen aiemminkin kirjoittanut näytelmiä, niin miksi en voisi siis kirjoittaa niitä Opistoteatterille.

Ensimmäinen tekstini oli HYPPY-näytelmä mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista. jonka ensi-ilta osui Suomen 100-vuotis juhlavuoteen. Näytelmä on episodimainen kertomus ihmisistä Suomessa erilaisten muutosten keskellä. Seuraavaksi oli vuorossa Haikea komedia Missä on Ruben?  joka kertoo yksinäisyydestä, rakkaudenkaipuusta ja mielikuvituksen voimasta. Viime keväänä sai ensi-iltansa näytelmä Pahaa unta. Kyseessä on jännitysnäytelmä/draama, jossa sukelletaan suomalaisen yhteiskunnan arkeen, dekkarin rakennetta unohtamatta.

Tämän kauden harjoitukset alkoivat syyskuun alussa. Ryhmästä noin puolet ovat uusia, joten ryhmäytyminen oli erityisen tärkeää. Myös erilaisia teatteriharjoituksia tehtiin, kunnes neljännellä harjoituskerralla oli vuorossa roolitus ja uuden tekstin luku. Joka vuosi tämä on ensi-illan ohella ehkä kauden jännittävimpiä hetkiä. Tällekin kaudelle kirjoittamani näytelmä pureutuu hyvin ajankohtaiseen teemaan: masennukseen. Näytelmän nimi on TOIVO ja sen ensi-ilta koittaa 28.3.2020 Karasalissa.

TOIVO on paikoin absurdi ja jopa riehakaskin kertomus masennuksesta. Masennus on hyvin yleinen kansantauti, johon sairastuu jossakin elämänsä vaiheessa noin joka viides suomalainen. Ilona tutustuu masennukseen yläasteikäisenä; Iso M lupaa ystävyydestä pitkää, ellei jopa ikuista. Myös DJ Panic Attac väijyy taustalla. Vaikka mustuus täyttää mielen, etsii Ilona toivonmurusia, yhteiskunnan turvaverkoista, ystävistä ja parisuhteesta, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Sillä:” Tämmöstä vuoristorataa tää on.”     Futuristi Elina Hiltunen kirjoittaa kirjan Masennuksesta selviää alkusanoissa: ”Toivo on masentuneelle tärkein voimavara: toivo siitä, että mustuus joskus väistyy ja että voin taas jatkaa elämää pysähtyneisyydestä.” Yllä oleva sitaatti kiteyttää hyvin näytelmän TOIVO tausta-ajatuksen.

Espoon Opistoteatteri on siis vahvasti kiinni nyky-yhteiskunnassa. Käsittelemällä tämän päivän teemoja pystymme ryhmänä löytämään erilaisia tulokulmia ja ajatuksia, sekä oppimaan uutta ympärillä olevasta maailmastamme. – Maailmasta, jossa tarvitaan toivoa.

 

Heikki Häkkä, Espoon Opistoteatterin ohjaaja/opettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

 

Kirjoittamisen yhteinen ilo

Kuulen usein kommentin, että kirjoittaja ei ole antanut tekstejään kenenkään luettavaksi. Silti hänen pöytälaatikkonsa pursuaa novelleja, runoja ja löytyypä sieltä joskus kokonainen käsikirjoituskin, ja tietenkin laatikko on lukossa ja avain hukassa. Kukaan ei ole tahtonut lukea eikä varsinkaan uskaltanut sanoa mitään teksteistä.

Saada palautetta ja luotettavat lukijat on yksi yleisimmistä syistä, miksi kirjoittaja osallistuu kurssille. Palautteen merkitys on suuri, sillä turhan usein annetaan teksti luettavaksi läheiselle, jolta palaute saattaa tulla tyyliin ”ihan kiva”. Tämä lannistaa kirjoittajaa. Hän tulkitsee tekstinsä usein arvottomaksi ja huonoksi. Olen kuullut jopa tarinan siitä, että tällainen palaute on saanut kirjoittajan lopettamaan harrastuksensa kymmeniksi vuosiksi.

Omaelämäkerran kirjoittaja sukeltaa tuntemattomaan, kaivelee menneisyyttään ja muistiansa. Rakentaa siltoja eri maailmojen välille. Tämä on yksinäistä puuhaa. Nyt marraskuussa alkavassa työpajassani painotumme kirjoittamisen yhteiseen iloon ja palautteeseen. Palautteeni lisäksi kirjoittajalla on mahdollisuus saada vertaispalautetta kurssitovereiltaan. Useat mielipiteet auttavat ymmärtämään sen, miten lukijat tulkitsevat tekstiä. Kaikilla meillä on oma tulkintamme, omasta itsestämme lähtöisin oleva. Mitä useamman palautteen kirjoittaja saa, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on edetä tarinassaan. Tässä kohtaa pitää kuitenkin muistaa, että kaikkia palautteita ei tarvitse ottaa huomioon. Kirjoittaja itse päättää omasta tekstistään ja siitä, mihin suuntaan hän lähtee tarinaansa viemään.

Työpajassa liikutaan intensiivisesti omaelämäkerran tekstien äärellä. Tavoitteeni on opastaa ja auttaa kirjoittajaa omien tavoitteidensa löytämisessä ja samalla tukea häntä kirjoittamisen matkalla. Kannattaa muistaa, että itse kirjoittaminen kehittyy parhaiten käytännön harjoituksissa.

Kannustan heitä, jotka pitävät kirjoittamisen harrastusta vasta ajatuksen tasolla eivätkä rohkene osallistua kursseille. Kannattaa kuitenkin tulla, sillä kurssilta löytyy monta samoin ajattelevaa henkilöä, jopa loppuelämän ystäväksi tai lukijaksi.

Lopuksi hieman itsestäni. Olen uusi ope täällä pääkaupunkiseudulla, sillä muutin tänne vuosi sitten. Tulen Jyväskylästä. Valmistuin Jyväskylän yliopistosta kirjoittamisen opettajaksi pääaineenani Kirjoittaminen. Omaelämäkerran kirjoittaminen on lähellä sydäntäni, sillä tein siitä graduni. Lisäksi kirjoitin taiteellisen osan, joka kertoo omasta elämästäni, hetkestä, joka jäi lähtemättömästi mieleeni.

Kannattaa kirjoittaa joka päivä vähän ja lukea, sillä sekin on kirjoittamista!

 

Marja Viik, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

 

Kuva: Marja Viik

Mikä ihmeen ”espanjaa livenä verkossa?”

Lähiopetuksen lisäksi olen opettanut erilaisia kielten verkkokursseja jo viisi vuotta. Sisäisen palon verkkokursseja kohtaan löysin kuitenkin vasta kaksi ja puoli vuotta sitten kun ryhdyin opettamaan espanjaa livenä verkossa. Tämä tarkoittaa sitä, että kerran viikossa kokoonnumme virtuaaliseen luokkahuoneeseen ja teemme aivan samanlaisia asioita kuin lähiopetuksessa.

Myönnän että en ole täysin puolueeton verkkokurssien suhteen

Olen opettanut Moodle-pohjaisia verkkokursseja, joissa annoin viikoittaisia tehtäviä ja henkilökohtaista palautetta opiskelijoille. Lisäsin vuorovaikutusta teettämällä tehtäviä keskustelualueella. Yritin epätoivoisesti saada opiskelijoita harjoittelemaan myös suullista kielitaitoa pyytämällä heitä nauhoittamaan puhutun kielen harjoituksia ja lähettämään minulle palautetta varten. Motivoituneimmat opiskelijat kyllä jaksoivat mutta minusta on ymmärrettävää, että tämän tyyppiset harjoitukset saattoivat jäädä osalta tekemättä.

Keskustelun harjoittelua verkossa

Suullisen kielitaidon harjoittelussa oleellista on saada välitön palaute keskustelukumppanilta. Ilman viikoittaista live-tuntia, kahvin tilaamisen harjoittelu kurssikaverin kanssa on kovin vaikeaa. Toki voi harjoitella fraaseja ja tilauksen tekemistä itsekseen kotona. Mutta paljon jännittävämpää on tehdä se parin kanssa, joka saattaa tilata kahvilan listalta ihan mitä tahansa ja tarjoilijan roolissa olevan pitää osata reagoida siihen. Se että voi sanoa jotain toisella kielellä ja että toinen vielä ymmärtää, on mielestäni kielen oppimisen suurin ilo.

Miten tämä ”livenä verkossa” ihan käytännössä toteutuu?

Espoon työväenopistossa on käytössä sähköinen luokkahuone nimeltä ”Blackboard collaborate”. Opiskelijat ja minä kirjaudumme sinne kerran viikossa kahden oppitunnin ajaksi. Minä jaan näytöltäni kurssin kirjaa kaikille osallistujille ja kaikilla on mikrofonit käytössä. Tunti alkaa nimenhuudolla, joka tehdään espanjaksi. Joskus keksin nimenhuudon yhteyteen pienen lämmittelyharjoituksen. Jos mikrofoni ei jostain syystä toimi, on myös käytössä kirjallinen chat-alue. Olen ollut onnekas espanjan kurssimateriaalien suhteen, koska sähköinen kirja sisältää kuunteluharjoitukset ja opettajan versiossa mallivastauksia on helppo näyttää. Opiskelijoilla on kotona usein fyysinen versio kirjasta sekä muistiinpanovälineet. Asioita käydään läpi ”yhteisellä alueella”. Opiskelijat on myös mahdollista jakaa pareihin tai pienryhmiin. Silloin parin kanssa ollaan omassa ”huoneessa” ja käytetään mikrofoneja kommunikointiin. Minä saatan opettajana piipahtaa ja kysellä, onko kaikki kunnossa, aivan kuten lähiopetustilanteessakin.

 

Anna Suutarla, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

Maalaaminen on ihanaa

”Maalaaminen on ihanaa”,  ajattelen taidemaalarina ja haluan sen myös välittyvän oppilailleni!

Työväenopiston opiskelija miettii tarkkaan mitä haluaa harrastaa, valitsee huolella parhaan ajankohdan viikosta ja ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä ilmoittautuu ryhmään, että varmasti mahtuisi mukaan. Opettajana haluan, että tämä unelmien täyttymys, kurssille pääsy, tuntuu unelmien toteutumiselta jatkossakin, säännöllisessä harrastuksessa. Maalausryhmääni tullessaan oppilas voi olla varma, että harrastaminen on hänelle voimauttava, innostava kokemus ja viikon kohokohta.

Olin itse ennen kuvataiteen ammatilaiseksi valmistumista harrastajamaalari työväenopistossa. Olin nuori, köyhä ja minulla oli halvimmat mahdolliset värit ja väineet. Ensimmäinen opettajani aloitti opetuksensa kertomalla materiaaleista ja haukkui ensitöikseen nimenomaan sellaiset heppoiset pikkuputkilot, joissa minun värini olivat.  Niillä ei kuulemma saisi aikaiseksi yhtään mitään… Aluksi puristelin väriä salaa, opettajan näkemättä paletille tunnilla tarvittavan määrän ja siitä sitten pensselillä maalauskankaalle. Se oli kuitenkin hankalaa ja huono omatunto vaivasi. Harrastaminen työväenopistossa jäi siihen yhteen, ensimmäiseen maalaukseen, joka jäi kesken. Maalieni takia en enää kehdannut mennä kurssille. Ensimmäisen työn kanssa ilmaantui heti alkuun teknisiä ongelmia myös fixatiivin puutteen vuoksi (sekin oli minulle silloin kallista!). En saanut piirtämääni luonnosta kiinnitettyä kankaaseen ja lyijykynä sotki vaaleita kohtia vielä maalikerroksien jälkeenkin… En kehdannut kysyä neuvoa koska maalit olivat opettajan mielestä alunperinkin väärät. Muistan vieläkin miten hävetti vaikka tapahtuneesta on aikaa yli kolmekymmentä vuotta. Minulta vaati todella paljon rohkeutta palata työväenopistoon. Viiden vuoden kuluttua tapahtuneesta ilmoittauduin grafiikan ryhmään ja kymmenen vuoden kuluttua uskaltauduin vihdoin piirustus- ja maalausryhmään – edelleenkin aika lailla yhtä köyhänä. Maalauksen halu oli kuitenkin voimakas ja kaupunki oli nyt toinen. Jostain olin saanut uusia, jonkun toisen vanhoja värejä. Työväenopistossa oli tällä kertaa ihan toisenlainen opettaja: hän mainitsi, että maalata voi vaikka aaltopahville. Olin tullut oikeaan, minulle sopivaan ryhmään. Kävin tämän saman opettajan tunneilla monta vuotta ja innostuin maalaamisesta yhä enemmän. Sittemmin hakeuduin ammattiopintoihin.

Terveisiä ja kiitos Maurille, opettajalle, joka salli ihan kaikki välineet ja materiaalit!

Oh dear, mutta yksi ehto minullakin materiaaleille on: Isossa luokassa työskennellessä maaliaineen pitää olla hajutonta.

 

Maaria Märkälä, maalauksen opettaja ja taidemaalari
Espoon työväenopisto, Omnia

Hikole ja hengästy! Miksi liikunnasta on apua kaikille?

Istumatyö on pahasta, sanotaan, joten lähdetäänpä liikkeelle! Ehkäistään nyt osteoporoosia, 2-tyypin diabetestä, niskaongelmia, nostetaan kuntoa ja lykätään vanhenemisen oireita porukalla!

Mietitään ensin sitä Osteoporoosia: Liikunta edistää luukudoksen muodostumista kasvuiässä mutta myöskin ylläpitää luumassaa aikuisiässä. Mikä liikunta sitten olisi parasta? Useasti kuulee sanottavan ettei rajua liikuntaa, mutta luuston kannalta parasta olisikin tärähdyksiä kehoon aiheuttava ja suunnanmuutoksia sisältävä liikunta. Parhaita liikuntamuotoja ovatkin ne, joissa kannatellaan oman kehon painoa. Juoksun lisäksi tällaisia ovat ainakin erilaiset hypyt, tanssi, pallopelit, hiihto ja reipas kävely. Työväenopistosta löydät ainakin paljon erilaisia tanssitunteja ja lihaskuntotunteja, joihin on sisällytetty juuri näitä elementtejä. Älä siis pelkää hyppyjäkään. Lisäksi kaikki liikunta kehittää tasapainoa, jolloin kaatumisen riski ja sitä myötä luunmurtamisen riski pienenee.

Liikunta on hauskaa ja monipuolisuus kannattaa

Itse olen ollut kuntojumppaaja monessa eri lajissa pikku koululaisesta lähtien ja aina nauttinut kaikesta mitä olen tehnyt ja  juuri iloisuus treenatessa tekeekin hyvää. Treenatessa kannattaakin aina hymyillä! Hymyileminen rentouttaa ja tarttuu muihinkin ja kuin huomaamatta helpottaa treeniä. Joten muista hymyillä kunnolla ja leveästi, jotta maitohappo ja pistokset unohtuvat. Mehän emme ole ammattikilpailijoita, joten meidän ei tarvitse ottaa treenejämme otsa kurtussa ja hampaat irvessä. Tämä ei ole vakavaa vaan hauskaa!

Jokaisella treenikerralla kannattaa treenata sekä lihaskuntoa että kestävyyttä. Siksi myös useimmilla Työväenopiston kursseilla onkin mukana lihaskunto-osuus, vaikka laji olisikin tanssia. Vammariski pienenee ja kehitys on parempaa, kun treenaa kunnon eri osa-alueita samalla treenikerralla. Jos treenaa erikseen esim. pelkkiä pohkeita tai kyynärvarsia omilla laitteillaan, aikaa kunnon kasvamiseen kuluu täältä ikuisuuteen. Kun valitsee kahvakuulatreenin, saa kokonaisvaltaisempaa harjoittelua, jossa syke nousee ja myös tasapaino sekä liikkuvuus paranevat. Kunnon perusta onkin suurissa lihasryhmissä.

Harjoitteesta riippumatta teho on suurin ja energiaa kuluu eniten, kun teet jokaisen liikkeen huolellisesti. Pilates keskittyy juuri liikkeiden huolellisuuteen ja siihen että kaikki -myös ne syvimmät ja pienimmätkin lihakset aktivoidaan mukaan. Kävelystäkin saa tehotreenin, kun kävelee koko jaloilla pakaroista varpaisiin asti ja ottaa käsivarret ja vartalon tukilihakset mukaan sen sijaan, että töpsyttelee pelkillä pohkeilla.

 

Opistomme kursseista lähes poikkeuksetta kaikki tunnit päätetään venytellen. Perusvenyttelykin takaa sen että lihakset eivät jumiudu, vaan ne pääsevät lepopituudessaan vahvistamaan koko kehoa ja odottelemaan seuraavaa treeniä.

Haasta itseäsi uusilla lajeilla ja ryhmätunneilla. Kehitystä tapahtuu aina myös silloin, kun ei oikeen vielä edes osaa mitään ja luulee vain könyävänsä muiden perässä, pelkkää plussaa joka liike. Eli jos et vielä ole mukana Työviksen kursseilla, niin nyt nopeasti mukaan, ja jos olet jo mukana, niin valitse jokin toinen, uusi laji itsellesi osoitteesta:  https://ilmonet.fi/#fi

 

Heidi Torp-Donner, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

 

Digituelle huutava tarve – pystyvätkö julkiset palvelut vastaamaan huutoon?  

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 2.9.2019

Espoolaisten digitaitoja vahvistavan Sähköisen asioinnin ABC -hankkeen syksyn ensimmäinen digiopastus pidettiin 23.8. Ison Omenan kirjastossa. Aiheena oli pankkitunnistautumisen muutos: syyskuussa voimaan astuvan maksupalveludirektiivin myötä pankit luopuvat tunnuslukulistoista ja ottavat käyttöön uudet tunnistautumistavat.  Opastukselle oli selkeä tarve – paikalle tuli 110 kuulijaa.

Pankeista mukana olivat Danske Bank, Nordea ja Osuuspankki. Opastus alkoi pankkien alustuksilla, minkä jälkeen uusia tunnistautumismenetelmiä harjoiteltiin pankkien edustajien ja hankkeen toimijoiden, 4H:n digihelppareiden, Enter ry:n vertaisopastajien ja Espoon kaupungin kirjaston ja Espoon työväenopiston työntekijöiden, avustuksella.

Järjestäjän näkökulmasta opastuksen valmistelu sujui kivuttomasti, sillä pankit lähtivät innolla mukaan tilaisuuteen. Aina näin ei ole. Useampi julkinen toimija – HSL, Verohallinto, Kela ja Väestörekisterikeskuksen Suomi.fi-palvelu – on resurssipulaan vedoten kieltäytynyt kutsusta.

Tilanne on ristiriitainen: yhtäältä julkinen valta haluaa lisätä sähköistä asiointia mutta ei toisaalta suuntaa riittävästi resursseja digitukeen. Tämä rikkoo hyvää hallintoa. Hallintolain (434/2003) mukaan viranomaisten on tiedotettava toiminnastaan ja palveluistaan ja annettava neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin.

Julkiset digiopastukset olisivat omiaan tähän: niiden kautta on mahdollista tavoittaa ihmisiä, joille sähköisten palveluiden käyttö on vierasta ja jotka tarvitsevat siksi tukea niiden käytössä. Valtiovarainministeriön rahoittaman AUTA-hankkeen loppuraportissa todetaankin olevan tärkeää, että ”sähköisessä asioinnissa ja laitteiden käytössä tarjotaan halukkaille monipuolista tukea siten, että tuki saavuttaa sitä tarvitsevan oikealla tasolla ja tavalla” (AUTA 2019).

Julkiset digiopastukset ovat myös keino ehkäistä digisyrjäytymistä: Tilastokeskuksen mukaan eläkeläisistä 28 prosenttia ei vuonna 2018 käyttänyt lainkaan internetiä (Tilastokeskus 2018).

Mikäli digisyrjäytymistä halutaan ehkäistä, ei riitä, että tukea on saatavilla julkisten palveluiden asiakaspalvelupisteissä. Tuen on oltava monipuolista, ja sen on – tarpeen mukaan – sisällettävä myös jalkautuvaa digitukea. Kaikille avoimet yleisötilaisuudet tarjoavat julkiselle sektorille paitsi tilaisuuden kertoa sähköisistä palveluista ja rohkaista niiden käyttöön myös lisätä saavutettavuutta. Samalla palvellaan ihmisiä, joilta kerätyin verovaroin julkiset palvelut tuotetaan.

Anu Salmela, FT, projektipäällikkö
Sähköisen asioinnin ABC -hanke
Espoon työväenopisto, Omnia

Espoon työväenopiston syksyn 2019 digiopastukset:

  • 3.9. klo 12–14, Ison Omenan kirjasto, Stage: Espoon kaupungin sähköiset terveyspalvelut
  • 23.9. klo 11–13, Ison Omenan kirjasto, Stage: OmaKanta
  • Marraskuuksi on suunnitteilla tietoturva-aiheinen opastus – seuraa Omnian ajankohtaista-sivua: https://www.omnia.fi/kaikki-ajankohtaiset

Lähteet:

AUTA. 2017. Digituen toimintamalliehdotus. AUTA-hankkeen projektiryhmän loppuraportti.

Hallintolaki 434/2003.

Tilastokeskus. 2018. Liitetaulukko 9. Internetin käyttö ja käytön useus 2018, %-osuus väestöstä. https://www.tilastokeskus.fi/til/sutivi/2018/sutivi_2018_2018-12-04_tau_009_fi.html

 

 

Tuottelias Kirjoitan kirjan -ryhmä

”Kun kurssille tulin, kauppalista ja joulukortti olivat suurimpia kirjallisia töitäni.” Aarne Simonen

 

Kirjoitan kirjan -ryhmä on toiminut Espoon työväenopistossa seitsemän vuoden ajan. Ryhmissä on kirjoitettu pääsääntöisesti omaelämäkerrallisia teoksia, mutta on syntynyt myös fiktioita, kuten nuorisoromaani koulumaailmasta, tosielämään pohjautuva fiktiivinen rakkauskertomus sekä kuviteltu teos kirjoittajan isovanhempien elämästä vuosisadan alussa.

Työtahti kurssilla on ollut melkoinen. Valmiita omakustanteisia kirjoja on syntynyt kymmenkunta, käsikirjoituksia myös useampia ja seitsemän kirjaa on vielä valmistumassa syksyyn 2019 mennessä. Ahkerin kirjoittaja on saanut aikaan kolme kirjaa, neljäskin on jo työn alla. Kirjojen valmiiksi saattamisessa iso apu ovat olleet lähitapaamisten lisäksi verkkotunnit, jolloin ohjaajana sain työskennellä netin välityksellä jokaisen kirjoittajan kanssa yksityisesti vain hänen tekstinsä ongelmien äärellä.

Idea kirjaryhmästä syntyi omaelämäkerrallisten kirjoitusryhmieni jatkoksi, joita olen ohjannut Espoossa vuodesta 2009 alkaen. Kun parin kolmen vuoden kirjoittamisen jälkeen tekstejä oli kertynyt runsaasti, oli aika miettiä sitä, kuinka kirjoitukset saataisiin eheäksi kokonaisuudeksi kansien väliin. Usein ensimmäiset kirjoitukset toimivat vain raakamateriaalina kirjalle. Tekstejä piti vielä työstää, täydentää, muokata, jäsennellä ja järjestellä niin, että kirjaan tulisi hyvä kokonaisrytmi: alku, keskikohta ja loppu.

Jäsentämisvaiheessa oiva apu oli sisällysluettelon rakenteleminen, joka sitten jäi kirjaan tai jätettiin pois. Myös kirjan kuvituksen miettiminen, kuvien etsiminen, valitseminen, skannaaminen ja kuvatekstien ja otsikoiden laatiminen vaativat kirjoittajilta suurta ajallista panostusta kirjoittamisen ohella. Saatesanat lukijalle tuottivat monelle kirjoittajalle päänvaivaa, kuten myös kirjan yhteenveto tai takakannen teksti. Myös kirjan ulkoasun suunnitteleminen, hyvän taittajan löytyminen sekä painopaikan valinta kirjan työstämisen loppusuoralla vaativat oman panostuksensa. Kun asioita mietittiin porukalla, aina löydettiin ratkaisu.

Kun kaikki oli saatu valmiiksi ja kirjalaatikko tullut uunituoreena painosta, kokemus omasta kirjasta on ollut kirjoittajilleen melkoinen kokemus. Lopputulos on ollut monen vuoden ponnistus, mutta vaivansa arvoinen, josta ovat iloinneet kirjoittajan lisäksi niin omat perheenjäsenet, ystävät kuin työtoveritkin. Kirjoja on päätynyt myös Espoon ja Helsingin sekä kirjoittajien kotipaikkakuntien kirjastoihin. Suomen kirjallisuudenseuran arkisto on saanut myös omat kappaleensa tutkijoita varten.

Ryhmien ohjaaminen on ollut todella antoisaa ja kiinnostavaa työtä. Monenmoiset elämäntarinat, ammatit, harrastukset ja työurat maailmalla sekä syvälliset keskustelut ovat avartaneet huikeasti omaakin maailmakuvaani. Koen olleenikin etuoikeutettu, kun olen saanut kuunnella tarinoita ja ohjata kirjoittajia sekä kirjojen valmistumista niiden alun useinkin haparoivista teksteistä aina valmiiksi, kokonaisiksi teoksiksi asti. Asioiden ja maailmojen jakaminen kanssakulkijoiden kesken on arvokasta ja rikastuttavaa, jota voin vain suositella kaikille. Kiitos Espoon työväenopistolle tästä hienosta mahdollisuudesta.

 

Riitta Rask, kirjoitan kirjan -ryhmien ohjaaja
Espoon työväenopisto, Omnia

 

”Kovin juttu oli se, että kirjoitti sen kirjan. Kun se valmistui, tuntui kuin kivi olisi pudonnut sydämeltäni. Sitten tuli tyhjä olo. Ystävät olivat innoissaan ja poikani suositteli kirjaani kavereilleen instagramissa.”  Iiris Laitinen

”Tuntui hienolta, kun aloittelin ja oli helppoa kirjoittaa, mutta kirjaa varten kaikkien valokuvien läpikäyminen, niiden valinta ja järjesteleminen on ollut kirjoittamisen lisäksi valtava työ.” Simo Laakso

”Vuonna 1956 oli ylioppilasaineen otsikko: ’Ain enkö ma hautaan asti myös koululainen lie’. Ennuste toteutui, kun yli 80-vuotiaana yhä harjoittelen kirjoittamista. Nyt kokoan elämäni katkelmia toiseksi kirjakseni nimeltä ’Laakso-Kallen tytär’. Toivon mukaan annan sen itselleni 85-vuotislahjaksi.” Eeva Kontio

”Lause ’kirjoitan kirjan’ tuntui aluksi niin suurelta lupaukselta, että pitkään ajattelin olevani väärässä paikassa. Mutta niin vain kirjoittaminen vei mukanaan eikä kurssia voinut jättää kesken, vielä olisi kirjoitettava se ja se juttu.” Tarja Lax

”Kun kuljin kolmen vuoden aikana elämänpolkuni läpi ja kirjoitin muistiin tarinoita sen eri käänteistä, niin tunnustettava on, että olihan se työ välillä kivikkoista ja tuskaista. Mutta se kannatti, koska aikamatkalla menneisyyteen löysin suuremman kiitollisuuden elämääni, vanhempiani ja isovanhempiani kohtaan. Samalla se laittoi miettimään, että onko sittenkin olemassa näkymättömän voiman suojelusta ohjaamassa vaellustamme. Menneisyydessä ei olekaan mitään pelättävää, on vain ymmärrettävää.”  Aarne Simonen

”En todellakaan kuvitellut tekeväni kirjaa, ehkä vain jonkun koosteen, mutta niin vain ryhmän vahvan tuen ja henkilökohtaisen ohjauksen avulla kirjani onkin yllättäen jo taittajalla. Kirjoittaminen ei ole koskaan ollut itselleni helppoa, mutta iloitsen, kuinka vielä tässä isässä olenkin voinut siinä kehittyä. Kurssilaisen tarinoiden myötä välillemme syntyi syvällisiä keskusteluja, joka oli antoisaa ja harvinaista. Esittelimme ryhmässä toisillemme myös eri kirjailijoiden teoksia, jonka johdosta kiinnostukseni kirjallisuuteen syventyi ja monipuolistui.” Päivi Muukkonen

”Elämisen virta kulkee pienistä vinkumisista välittämättä tasaisesti ajan rattaan mukana. Me riipumme siinä kiinni niillä eväillä, jotka olemme saaneet ja tapahtumilla, joihin joudumme. Emmekä saa koskaan sanottua sanaa takaisin.”  Toini Yläjärvi

 

Valmiit kirjat:

Toini Yläjärvi: Rakkauteni kylkiäiset

Aarne Simonen: Elämän akatemia

Tarja Luoma: Punaisen talon tarinoita

Iiris Laitinen: Burgundinpunainen tähti

Eeva Kontio: Meilän mummo

Eira Toivanen: Matka Korpelaan

Göran Wilkman: Vadelmakummitus, Valkoinen karhu muistelee, Valkoinen karhu seikkailee

 

Tulossa:

Sirpa Holmberg: Kulkuri ja Tipsu

Tarja Lax: Tyttö keinutuolissa

Päivi Muukkonen: Poimintoja elämän polultani

Eeva Kontio: Laakso-Kallen tytär

Harri Ruotsalainen: Lumokuun tarinoita

Maija Sarviharju: Tyttö sillalla

Saara Tompuri: Joni (romaani)

Antti Räikkönen: Antti pantti pakana

Annikki Huttunen: Kaivomäki – Maisema on sama pimeällä, siitä puuttuu vain valo -.

Simo Laakso: Meriltä ministeriöön

 

Käsikirjoituksia:

Erika Jokinen: Paljon onnea vaan Siiri (nuorisoromaani)

Anna-Leena Virva: Pappilan Anna