Poikkeuskevät ravistelee perinteistä kurssitarjontaa

Nyt ne ovat siellä – Espoon työväenopiston syksyn 2020 kurssit uudistetussa ilmonet.fi-verkkopalvelussa.  Ilmoittautumaankin pääsee jo toukokuusta lähtien:

  • ke 27.5.2020 klo 12.30: liikunta, terveys ja hyvinvointi | koti ja puutarha | kotitalous
  • to 28.5.2020 klo 12.30: kuvataide | musiikki | kirjallisuus ja teatteri | käsityö | avoin yliopisto
  • pe 29.5.2020 klo 12.30: kielet | ihminen, yhteiskunta ja kulttuuri | luonto, ympäristö, tekniikka ja liikenne | tietotekniikka | ikääntyvien yliopisto

Poikkeuksena ovat suomen kielen kurssit, joiden ilmoittautuminen alkaa 10.–12.8.2020.

Keväällä emme tee painettua opinto-ohjelmaa, mutta elokuussa julkaisemme vihkosen kursseista, joilla on vapaita paikkoja. Uusia kursseja suunnitellaan pitkin vuotta, joten kannattaa kurkistaa Ilmonetiin aina silloin tällöin.

Digiloikka on iloinen osaamisloikka

Poikkeuskevään aikana niin opettajat kuin opiskelijat ovat ottaneet rohkeasti uusia välineitä haltuun. Omnian tukipalvelut ovat kevään aikana tukeneet opetushenkilöstön verkko-opetuksen taitojen kehittämistä koulutuksilla, tukimateriaaleilla ja keskustelun mahdollistavalla Teams-kanavalla. Työväenopiston opiskelijat ovat saaneet ja saavat jatkossakin apua verkko-oppimiseen Tietotuvissa. Digiloikka on tuonut kurssitarjontaan uutta potkua.

Monipuolista tarjontaa etä- ja lähiopetuksena

Syksyn tarjonnassamme on verkon välityksellä toteutettavia etäkursseja, paikan päällä kokoontuvia lähikursseja sekä monimuotokursseja, joissa käytetään molempia opetusmuotoja.

Elokuussa aloitamme etäkursseilla, ja syyskuusta lähtien valittavana on verkko-opetusten lisäksi lähiopetusta sekä ulkoliikuntaa ja muita ulkona järjestettäviä kursseja. Jos koronatilanne niin vaatii, olemme varautuneet syksyn aikana muuttamaan kurssien opetusmuotoja ja ohjeistuksia.

Kudonta-asemat ja Nikkariverstas aloittavat toimintansa elokuussa. Tarkempaa tietoa avautumisajankohdista ja toimintaan liittyvistä ohjeistuksista löydät elokuussa Omnian verkkosivuilta sekä kudonta-asemien ja Nikkariverstaan Facebook-sivuilta.

Syksyn tilanteesta ei kukaan vielä varmasti tiedä, mutta toivotaan, että syksyllä voimme toimia suunnitellusti. Kaikessa toiminnassamme noudatamme valtiovallan ja ylläpitäjän linjauksia sekä THL:n ohjeistuksia.

 

Aurinkoista, rentouttavaa kesää kaikille!

Innostu, opi ja onnistu Espoon työväenopiston kursseilla!

Tuula Alanko, koulutuspäällikkö
Omnia, Espoon työväenopisto

 

Kuuntele, mitä työväenopiston opettajat kertovat verkko-opetuskokemuksistaan Suomen eOppimiskeskuksen podcastissa.

Hauskuta itseäsi teatterin opettajamme Heikki Häkän improharjoituksilla. Pariharjoituksiakin voi tehdä yksin tai kaksin! Iloa improsta osa 4 

 

 

Aika luokkatilassa

Tiedämme, että oppimisessa eri ihmisten välillä on eroja, se on selvää, mutta onko vanhojen ja nuorten oppinen kovin erilaista?

Nuorilla aivoilla ja fysiikalla luulisi olevan ylivertainen asema vanhemman ihmisen vastaaviin verrattuina. En ole lukenut juurikaan asiasta ja tietoni perustuvat lähinnä taideluokassa tekemiini havaintoihin. Perinteinen piirtäminen ja maalaaminen ovat niitä aineita, joita olen opettanut pitkään eri kouluissa ja opistoissa.

Ensimmäinen havaitsemani ero on oppimisen nopeudessa. Nuori kykenee omaksumaan uusia asioita viikoissa tai kuukausissa. Vanhemmalta se voi vaatia vuosien ajan sinnikästä työskentelyä, riippuen tietysti siitä, onko aihetta jo joskus nuorempana kokeiltu, sillä asioiden palauttaminen on aina helpompaa kuin tyhjästä aloittaminen. Myös opiskelutavat tietysti eroavat toisistaan: se joka voi keskittyä asioihin täysipäiväisesti, oppii tehokkaammin kuin satunnaisesti muutaman kerran viikossa työskentelevä. Taideopiskelija on yleensä parikymppinen, ja työväenopistolla opiskeleva joko viimeisiä vuosiaan työelämässä tekevä tai jo eläkkeellä oleva. Heidän välillään on 40–50 vuoden ikäero, ja se vaikuttaa olennaisesti jo pelkästään fyysiseen suoritukseen. Paras tapa tehdä kuvia on seisten, koska sillä tavoin kykenee näkemään paremmin omaa tekemistään, vaikkapa astumalla aina välillä pari askelta taaksepäin. Tämä ei onnistu kaikilta vanhemmilta. Pitäisi katsoa ikään kuin ulkopuolisen silmin tekemistään ja se on vaikeaa. Jo Leonardo da Vinci käski oppilaitaan käyttämään peiliä oman työnsä tarkastelussa.

Toinen olennainen eroavaisuus on motivaatio. Nuori on mahdollisesti suunnittelemassa taiteesta elämänuraa, ja vanhempi on todennäköisesti tekemässä kuvia harrastuksen vuoksi. En väitä, että kaikki taidekoululaiset ovat intohimoisia opiskelussaan tai että vanhemmat ovat jotenkin vähemmän mukana. Opiskelupaikalla on silti merkitystä, sillä se luo osaltaan ilmapiirin, joka voi olla koululuokassa inspiroiva, vaativa ja kilpailuhenkinen (jopa stressaava). Vanhempien taidekursseilla meno on enimmäkseen rentoa mutta parhaassa tapauksessa oikein innostunutta.

Kolmas ero on tietysti oppimisen tuloksissa. Nuori on kunnianhimoinen mutta yllättävän usein aika tietämätön kulttuurista ja aiempien sukupolvien saavutuksista. Hän tyytyy monesti siihen, mikä milloinkin sattuu olemaan taiteessa pinnalla, uskoen osaavansa asian kyetessään matkimaan jotakin vähäpätöistä nykytaiteilijaa. Heidän teoksensa heijastavat keskeneräisyydessään ja räväkkyydessään nuorta energiaa, mitä tietysti taideopettajat hakevatkin opiskelijoiltaan.

Vanhemmat taidekurssilaiset kantavat mukanaan omaa historiaansa ja kaikkia näkemiään kuvia. Se tekee heistä tietävämpiä ja kriittisempiä, joskus myös ylikriittisiä, mikä voi johtaa oman osaamisen vähättelyyn. Tieto on mielenkiintoinen juttu, se voi toimia lähteenä luomiselle, mutta myös halvaannuttaa. Siitä voi päästä opettajan ja työtovereiden kannustamana yli ja näin oppia nauttimaan tekemisestä.

On pari asiaa, joissa huomaan vanhojen ja nuorten taideopiskelijoiden ikäeron haihtuvan olemattomiin. Ripustaessamme näyttelyä kaikki ovat ikään katsomatta tohkeissaan ja haluavat omat työnsä esille edustavasti. Opettaja on paikalla erotuomarina, ja riidoilta säästytään, kun kaikki luottavat hänen arviointikykyynsä. Näyttelystä ollaan ylpeitä, sillä siitä voi päätellä tehdyn työn määrän ja osaamisen tason, jonka luultavasti kaikki opiskelijat (opettaja mukaan luettuna) ajattelevat hieman korkeammaksi kuin se todellisuudessa on.

Toinen samankaltaisuus on piirtäessä ja maalatessa luokkaan syntyvä keskittynyt hiljaisuus, jolloin voisi kuulla nuppineulan putoavan lattialle kuin konsanaan yo-kirjoituksissa. Opiskelijoiden tehdessä töitään pulisematta ja ravaamatta tiedän, että oppimista tapahtuu, aika kuluu kuin huomaamatta. Silloin on tapana ajatella, että aika kuluu hyvin.

Heikki Portaankorva, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

”Bruschetta-sääntö”

Onko italian kieli helppoa vai vaikeaa? Kielen opiskelua aloittavilla on usein ajatuksena italian olevan helppoa, koska kieltä luetaan samoin kuin kirjoitetaan. Mutta onko asia todella näin? Pyytäkääpä italian opiskelijaa lukemaan teille muutamia sanoja kuten esimerkiksi bruschetta, ghiaccio, chiacchierare, esercizio (paahdettu leipä, jää, jutella ja tehtävä) ja heti nousevat pintaan ensimmäiset ongelmat. Näin käy myös monille, jotka ovat opiskelleet italiaa jo muutamia vuosia. Juuri tästä syystä avatessamme jokaisen italian oppikirjan löydämme ensimmäisten kappaleiden joukosta ääntämiselle varatun osion. Tätä osiota ei ole syytä aliarvioida!

Mitä jos löydätte itsenne kesällä italian kuumuudesta ja haluatte tilata bruschetta e acqua frizzante con ghiaccio” (paahdettua leipää ja hapollista vettä jäiden kanssa)? Ja välttääksenne joutumasta noloon tilanteeseen ääntämällä sanoja bruschetta, frizzante ja erityisesti ghiaccio, olette pakotettuja tilaamaan jotain muuta tai juomaan juomanne ilman jäitä? Rohkeimmat teistä saattaisivat toki yrittää sanojen lausumista ja tarkkailemalla tarjoilijan ilmeitä päätellä, osuiko ääntäminen oikeaan.

Jättäkäämme sana frizzante ([fridˈdzante] tai [fritˈtsante] – hiilihapollinen vesi) sivuun ja samalla konsonantti Z, joka on suomalaisille kuin ”piru maan päällä”, samalla tavoin kuin minulle vokaalit ö, ä ja y ovat edelleen kuin tutkimaton maa. Keskittykäämme sanoihin bruschetta ja ghiaccio tai paremminkin konsonantteihin C ja G.

Tässä tulee niiden ääntämistä koskeva sääntö. C ja G ääntyvät pehmeinä eli [ʧ] ja [ʤ], kun niitä seuraa e tai i. Facile! ([ˈfaʧile] – helppoa!). Muista kuitenkin, että usein C:n ja G:n jälkeinen i ei äänny, joten ghiaccio on [ˈgjatʧo]. Tässä vielä muita esimerkkejä:

ceci ([ˈʧeʧi] – kikherneet)
arancia ([aˈranʧa] – appelsiini)
aceto ([aˈʧeto] – viinietikka)
impacciato ([impatˈtʃato] – vaivautunut)
ciuffo ([ˈʧuffo] – hiustupsu)
gelato
([ʤeˈlato] – jäätelö)

Toisaalta C ja G ääntyvät kovina eli [k] ja [g], kun niitä seuraa jokin muu kirjan. Myös ennen H-kirjainta. Joten edellä mainittu kuuluisa bruschetta” on siten [brus ‘ ketta]! Sanan ääntäminen on siten yksinkertaista ja helppoa, kuten tämä ihana välipala itsekin. Sama sääntö eli ”bruschetta-sääntö” koskee myös sanoja: chiacchierare ([kjakkjeˈrare] – jutella), arricchire ([arrikˈkire] – rikastuttaa) ja maccheroni ([makkeˈroni] – makaroni).

Italian ääntämistä koskevia sääntöjä ei ole aivan vähän, ja poikkeuksia on paljon. Ääntämisen hallinta vaatii siten aikaa ja tehtävien tekemistä (esercizio ([eserˈtʃittsjo] – tehtävä)), mutta mikään ei ole mahdotonta! Virheiden tekeminen kuuluu osana kielten opiskeluun, ja selvää on, ettei kukaan ole seppä syntyessään. Sbagliando s’impara!” virheitä tekemällä oppii! Ja muistakaa, että viime kädessä italiassa voi aina käyttää käsimerkkejä :).

Enrico Di Nardo, italian tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

Myytinmurtajat Olympiakomitean ”Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä” -johtamiskoulutuksessa

Naiset liikunnan pelikentillä -koulutukseen osallistujat
Naiset liikunnan pelikentillä -koulutukseen osallistujat, kuva: Niina Hänninen, Olympiakomitea

Viime keväänä Olympiakomitean järjestämästä ”Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä” -johtamiskoulutuksesta alkoi kiertää tiuhaan tahtiin tiedotteita urheiluseurojen ja eri liikuntaorganisaatioiden viestintäkanavissa. Koulutus tuntui herättävän laajalti kiinnostusta. Myös Espoon työväenopiston liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin tiimi lähetti meille liikunnan tuntiopettajille tiedotteen koulutuksesta ja kannusti kaikkia kiinnostuneita hakemaan siihen mukaan.

Minua ei tarvinnut kovin paljon houkutella hakemaan. Intohimo työtäni kohtaan toimi motivaattorina koulutukseen hakeutumisessa. Urheiluseurassa tekemäni vapaaehtoistyö on opettanut minulle paljon ja se on avannut silmäni myös monia urheiluun liittyviä epäkohtia kohtaan. Omiin kokemuksiini perustuen haluan olla mukana uudistamassa liikunnan ja urheilun alaa tasa-arvoisempaan suuntaan ja samalla työskennellä lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja harrastustoiminnan laadun parantamisen puolesta.

Näiden tärkeäksi kokemieni asioiden takia hakematta jättäminen ei ollut minulle edes todellinen vaihtoehto – koulutus oli mielestäni niin mielenkiintoinen, että päätin heti ilmoituksen nähtyäni jättää hakemukseni. Olin nimittäin jo vuonna 2017 hakenut Olympiakomitean käynnistämään ”Johtaa kuin nainen” -pilottikoulutukseen, mutta en pettymyksekseni saanut silloin paikkaa. Päätin jo tuolloin kokeilla onneani uudelleen, mikäli tilaisuus siihen tulisi eteen. Tällä kertaa onni potkaisi ja minut valittiin varasijalta mukaan koulutukseen. Oloni oli ja on edelleen kiitollinen, että pääsin tälle huikealle opintomatkalle mukaan!

Miksi tällaiselle koulutukselle on sitten ylipäänsä tarvetta? Eikö meillä Suomessa, tasa-arvon edelläkävijämaassa ole jo asiat tältä osin kunnossa? Vaikka urheilun ja liikunnan ala on hyvin moninainen ja dynaaminen, on se silti tutkimusten ja tilastojen valossa hyvin sukupuolittunutta. Suurin osa urheilujohtajista on vielä tänäkin päivänä miehiä. Minulle tämä ei ollut yllätys, koska oma urheilutaustani jalkapalloilijana ja kokemukseni arkielämästä joukkueurheilun parissa tukee tätä näkemystä. Toki tässäkin on lajikohtaisia eroavaisuuksia. Esimerkiksi voimistelussa ja taitoluistelussa toimii paljon naisia ja heitä on myös johtavassa asemassa, kun taas esimerkiksi palloilulajien maailma on vieläkin melko maskuliininen.

Sukupuolten välinen epäsuhta ei ole jäänyt huomaamatta Olympiakomiteassa. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi se on tänä vuonna käynnistänyt kaksi liikunnan ja urheilun alalla toimiville naisille suunnattua johtamiskoulutusta. Koulutusten tavoitteena on vahvistaa naisten johtamisosaamista ja kannustaa naisia hakeutumaan rohkeammin urheilun johtotehtäviin.  Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämän ESR-rahoitteisen ”Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä” –koulutuksen (2019–2021) kohderyhmänä ovat paikallisella ja alueellisella tasolla toimivat naiset, joilla on työpaikka tai luottamustehtävä urheiluseurassa tai muussa alueellisessa liikuntaorganisaatiossa. Jane ja Aatos Erkko -säätiön rahoittama ”Johtaa kuin nainen” -koulutuksen (2019–2020) kohderyhmänä taas ovat valtakunnallista tai kansainvälistä johtotehtävää tavoittelevat liikunnan alalla vaikuttavat naiset.

Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä” -koulutuksia tullaan järjestämään kaksi vuosien 2019–2020 aikana, ja niihin valitaan hakemusten perusteella yhteensä 60 naista. Koulutus rakentuu viidestä lähijaksosta ja niiden lisäksi järjestetään alueellisia seminaareja ja oppimisen tueksi tarkoitettuja webinaareja. Jokainen koulutukseen osallistuja vahvistaa oppimistaan oman mentorin kanssa käymillään keskusteluilla ja toteuttaa omassa ympäristössään tasa-arvoa edistävän konkreettisen työn tai projektin. Koulutuksen kouluttajakaarti koostuu asiantuntijoista, jotka ovat toimineet pitkään urheilun ja liikunnan alalla, edistäneet tasa-arvoa tai tutkineet sukupuolten välistä johtamista.

Pilottikoulutusta oli ylistetty sen verran paljon, että lähdin ensimmäiseen Clarion Hotel Helsinki Airportissa 28.–29.9. pidettyyn lähijaksoon odottavin mielin. Sali oli täynnä energisiä, omasta työstään innostuneita naisia, ja tunsin oloni heti tervetulleeksi. Tunnelma koulutuksessa oli jo ensi hetkistä lähtien hyvin avoin ja keskittynyt, kun aloimme miettiä yhdessä kouluttajien johdolla, miten johtamiseen ja sukupuolirooleihin liittyviä myyttejä voidaan murtaa. Ensimmäisenä päivänä valmentaja Eva Valtanen (Mielivaltanen) johdatti meidät itsetuntemukseen ja itsensä johtamiseen. Professori Janne Tienari (Hanken) taas sai meidät pohtimaan johtamista, sukupuolten välistä tasa-arvoa ja niihin liittyviä myyttejä. Lähijakson toisena päivänä tutkimuspäällikkö Nina Laakso (SUEK) avasi meille urheilujohtamisen eettisiä näkökantoja ja urheilujohtamisen nykytilaa. Päivän huipensi tasa-arvotyötä liikunnan parissa tehneen konkarin Raija Iisalo-Mattilan elämäntarinan kuuleminen.

Viikonlopun jälkeen oloni on vaikuttunut koulutuskokonaisuuden annista ja mietin mitä kaikkea uutta ja innostavaa on vielä luvassa. Jo tällä ensimmäisellä lähijaksolla olen saanut tutustua uusiin ihmisiin, verkostoitua ja jakaa kokemuksia liikunnan ja urheilun alalla vaikuttavien ammattilaisten kanssa. Keskustelu yli lajirajojen on jo nyt poikinut paikallisia yhteistyökuvioita. Välillä oloni koulutusviikonlopun aikana oli jopa hieman epätodellinen – olenko todella osa tätä ammattitaitoista ja osaavaa porukkaa?

Viikonlopun opintoannin jälkeen jäin myös pohtimaan, miten valtavan suuri merkitys avoimella, positiivisella ja suvaitsevaisella suhtautumisella on oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Jos suhtautuisimme aina hyväksyvästi meille entuudestaan tuntemattomiin ihmisiin ja asioihin niin kuinka paljon enemmän voisimmekaan oppia uutta toisiltamme ja samalla kehittää osaamistamme? Mihin saakka se voisi viedä meidät elämässämme?

Tutkimuspäällikkö Nina Laakso SUEK:sta muistutti meitä kouluttautujia, että alati muuttuvassa maailmassa elinikäinen oppiminen on erittäin tärkeää uudistumisen ja kehittymisen kannalta. Tässä on paljon yhteistä Espoon työväenopiston kanssa, jossa elinikäinen oppiminen on toiminnan keskiössä ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti erilaisia oppimismahdollisuuksia tarjotaan erilaisista taustoista tuleville ihmisille. Edistämällä ihmisten hyvinvointia ja tarjoamalla hyvinvointipalveluja eri ihmisryhmille, osallistuu Espoon työväenopiston liikunnan ja terveyden tiimi osaltaan suomalaisen urheilun ja liikunta-alan johtamiseen, ja näin se on myös tärkeässä asemassa parantamassa ihmisten välistä tasa-arvoa.

Koska liikuntaan ja urheiluun liittyy paljon tunteita, voivat ne toimia ihmisiä yhdistävänä tekijä, murtaa raja-aitoja ja ennakkoluuloja. Lopulta sillä, olemmeko miehiä vai naisia, ei ole juurikaan merkitystä. Yhdessä olemme niin paljon enemmän!

Työväenopiston liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin kursseille voit tulla jakamaan ajatuksiasi, oppimaan ja verkostoitumaan erilaisen ihmisten kanssa. Kurssit ovat auki kaikille – sukupuoleen katsomatta! #naisetvaikuttajina #urheillaanihmisiksi

Tanja Näkki, liikunnan ja terveyden tuntiopettaja
Intohimoinen liikunnan, hyvinvoinnin ja tasa-arvon puolestapuhuja
Espoon työväenopisto, Omnia

 

Ps. Olympiakomitea käynnistää ”Naiset liikunnan pelikentillä” -koulutuksen toisen koulutuserän helmikuussa 2020. Haku tähän alkaa viikolla 44. Hae mukaan, mikäli haluat olla mukana edistämässä tasa-arvoa urheilun ja liikunnan saralla!

Lisätiedot: https://www.olympiakomitea.fi/olympiakomitea/vastuullisuus/tasa-arvo/naiset-vaikuttajina-liikunnan-pelikentilla/

 

Ihastu Intiaan

Aloin opettaa syksyllä Espoossa bollywood-tanssia, ja tunneilla on ollut mitä mahtavin meininki. Oppilaat ovat kiitelleet opistoa siitä, että vihdoinkin bollywood on rantautunut Espooseen!

Bollywood-tanssi on iloista, hikistä ja mukaansa tempaavaa! Tanssissa ei keskitytä liikaa tekniikkaan vaan enemmänkin esiintymiseen ja ilmeisiin. Bollywood on intialaista elokuvamusiikkia, joka ottaa vaikutteita intialaisista kansantansseista sekä länsimaisista tanssityyleistä, hip hopista, jazzista, vatsatanssista ja periaatteessa mistä vain – taivas on rajana!

Bollywood-tanssin kautta olen tutustunut ja ihastunut intialaiseen kulttuuriin. Intialainen kulttuuri on äänekästä, värikästä ja mielenkiintoista. Intialaiseen kulttuuriin kuuluu perhekeskeisyys, hyvä ja mausteinen ruoka sekä temppelijuhlien värittämä kalenteri. Intialaisessa kulttuurissa parasta mielestäni on toisista välittäminen ja vieraanvaraisuus.

Jos bollywood-tanssi on sinulle vielä vierasta, niin kehotan lämpimästi tutustumaan siihen joko opistotuntien kautta tai ihan vain musiikkivideoita katsellen. Intialaista musiikkia on laidasta laitaan joka tunnelmaan. Suosittelen myös lämpimästi intialaisia elokuvia, jotka ovat rantautuneet myös Netflixiin. Suosittelen mm. elokuvia Taare zameen par, Dangal sekä Happy New Year. Näihin voisi vaikka opiston loma-ajalla tutustua?

Opisto tarjoaa bollywood-tanssin lisäksi joogaa, intialaisen ruuan kursseja ja intialaisen päähieronnan kursseja. Näillä kursseilla saat pilkahduksen Intiaa ja jos olet niin kuin minä niin ihastut ikihyviksi.

Ihanaa syksyä kaikille!

Iida Kärki, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

 

Espoon Opistoteatteri – uutta kotimaista draamaa

TOIVO kurkistaa kirjojen alta

Olen ohjannut Espoon Opistoteatteria syksystä 2014 alkaen. Eli nyt on siis menossa jo kuudes kausi. Ensimmäisellä kaudella valikoitui näytelmäksi Tuomas Timosen vuonna 2010 kirjoittama Meganin tarina. Näytelmä perustuu tositapahtumiin, se kertoo nettikiusaamisesta, joka lopulta ajaa 14- vuotiaan Meganin itsemurhaan. Aihe on raju, ja ikävä kyllä, edelleen ajankohtainen. Toisena kautena oli vuorossa hieman kevyempi teksti; Marita Kärkkäisen vuonna 2015 kirjoittama komedia Lähde. Näytelmä kertoo komedian keinoin nykypäivän ilmiöistä pankinjohtajan, toimittajan ja terapeutin näkökulmista.

Kolmanteen kauteen valmistautuessani huomasin, että valmiita näytelmiä, jotka ovat kiinni tässä päivässä, tai joista löytyy kosketuspintaa nykyhetkeen, on tosi vaikea löytää. – Tai hyviä näytelmiä kyllä löytyy runsaastikin. Mutta sellaisia näytelmiä, joissa on rooleja 10-14 henkilölle, joista n. kolme neljäsosaa on naisia, ei juurikaan löydy. Ja koska kaksi ensimmäistä ohjaustani Opistoteatterissa olivat kotimaista draamaa, sain ajatuksen, että uusi kotimainen draama voisi olla Espoon Opistoteatterin taiteellinen linja. Ja koska olen aiemminkin kirjoittanut näytelmiä, niin miksi en voisi siis kirjoittaa niitä Opistoteatterille.

Ensimmäinen tekstini oli HYPPY-näytelmä mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista. jonka ensi-ilta osui Suomen 100-vuotis juhlavuoteen. Näytelmä on episodimainen kertomus ihmisistä Suomessa erilaisten muutosten keskellä. Seuraavaksi oli vuorossa Haikea komedia Missä on Ruben?  joka kertoo yksinäisyydestä, rakkaudenkaipuusta ja mielikuvituksen voimasta. Viime keväänä sai ensi-iltansa näytelmä Pahaa unta. Kyseessä on jännitysnäytelmä/draama, jossa sukelletaan suomalaisen yhteiskunnan arkeen, dekkarin rakennetta unohtamatta.

Tämän kauden harjoitukset alkoivat syyskuun alussa. Ryhmästä noin puolet ovat uusia, joten ryhmäytyminen oli erityisen tärkeää. Myös erilaisia teatteriharjoituksia tehtiin, kunnes neljännellä harjoituskerralla oli vuorossa roolitus ja uuden tekstin luku. Joka vuosi tämä on ensi-illan ohella ehkä kauden jännittävimpiä hetkiä. Tällekin kaudelle kirjoittamani näytelmä pureutuu hyvin ajankohtaiseen teemaan: masennukseen. Näytelmän nimi on TOIVO ja sen ensi-ilta koittaa 28.3.2020 Karasalissa.

TOIVO on paikoin absurdi ja jopa riehakaskin kertomus masennuksesta. Masennus on hyvin yleinen kansantauti, johon sairastuu jossakin elämänsä vaiheessa noin joka viides suomalainen. Ilona tutustuu masennukseen yläasteikäisenä; Iso M lupaa ystävyydestä pitkää, ellei jopa ikuista. Myös DJ Panic Attac väijyy taustalla. Vaikka mustuus täyttää mielen, etsii Ilona toivonmurusia, yhteiskunnan turvaverkoista, ystävistä ja parisuhteesta, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Sillä:” Tämmöstä vuoristorataa tää on.”     Futuristi Elina Hiltunen kirjoittaa kirjan Masennuksesta selviää alkusanoissa: ”Toivo on masentuneelle tärkein voimavara: toivo siitä, että mustuus joskus väistyy ja että voin taas jatkaa elämää pysähtyneisyydestä.” Yllä oleva sitaatti kiteyttää hyvin näytelmän TOIVO tausta-ajatuksen.

Espoon Opistoteatteri on siis vahvasti kiinni nyky-yhteiskunnassa. Käsittelemällä tämän päivän teemoja pystymme ryhmänä löytämään erilaisia tulokulmia ja ajatuksia, sekä oppimaan uutta ympärillä olevasta maailmastamme. – Maailmasta, jossa tarvitaan toivoa.

 

Heikki Häkkä, Espoon Opistoteatterin ohjaaja/opettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

 

Kirjoittamisen yhteinen ilo

Kuulen usein kommentin, että kirjoittaja ei ole antanut tekstejään kenenkään luettavaksi. Silti hänen pöytälaatikkonsa pursuaa novelleja, runoja ja löytyypä sieltä joskus kokonainen käsikirjoituskin, ja tietenkin laatikko on lukossa ja avain hukassa. Kukaan ei ole tahtonut lukea eikä varsinkaan uskaltanut sanoa mitään teksteistä.

Saada palautetta ja luotettavat lukijat on yksi yleisimmistä syistä, miksi kirjoittaja osallistuu kurssille. Palautteen merkitys on suuri, sillä turhan usein annetaan teksti luettavaksi läheiselle, jolta palaute saattaa tulla tyyliin ”ihan kiva”. Tämä lannistaa kirjoittajaa. Hän tulkitsee tekstinsä usein arvottomaksi ja huonoksi. Olen kuullut jopa tarinan siitä, että tällainen palaute on saanut kirjoittajan lopettamaan harrastuksensa kymmeniksi vuosiksi.

Omaelämäkerran kirjoittaja sukeltaa tuntemattomaan, kaivelee menneisyyttään ja muistiansa. Rakentaa siltoja eri maailmojen välille. Tämä on yksinäistä puuhaa. Nyt marraskuussa alkavassa työpajassani painotumme kirjoittamisen yhteiseen iloon ja palautteeseen. Palautteeni lisäksi kirjoittajalla on mahdollisuus saada vertaispalautetta kurssitovereiltaan. Useat mielipiteet auttavat ymmärtämään sen, miten lukijat tulkitsevat tekstiä. Kaikilla meillä on oma tulkintamme, omasta itsestämme lähtöisin oleva. Mitä useamman palautteen kirjoittaja saa, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on edetä tarinassaan. Tässä kohtaa pitää kuitenkin muistaa, että kaikkia palautteita ei tarvitse ottaa huomioon. Kirjoittaja itse päättää omasta tekstistään ja siitä, mihin suuntaan hän lähtee tarinaansa viemään.

Työpajassa liikutaan intensiivisesti omaelämäkerran tekstien äärellä. Tavoitteeni on opastaa ja auttaa kirjoittajaa omien tavoitteidensa löytämisessä ja samalla tukea häntä kirjoittamisen matkalla. Kannattaa muistaa, että itse kirjoittaminen kehittyy parhaiten käytännön harjoituksissa.

Kannustan heitä, jotka pitävät kirjoittamisen harrastusta vasta ajatuksen tasolla eivätkä rohkene osallistua kursseille. Kannattaa kuitenkin tulla, sillä kurssilta löytyy monta samoin ajattelevaa henkilöä, jopa loppuelämän ystäväksi tai lukijaksi.

Lopuksi hieman itsestäni. Olen uusi ope täällä pääkaupunkiseudulla, sillä muutin tänne vuosi sitten. Tulen Jyväskylästä. Valmistuin Jyväskylän yliopistosta kirjoittamisen opettajaksi pääaineenani Kirjoittaminen. Omaelämäkerran kirjoittaminen on lähellä sydäntäni, sillä tein siitä graduni. Lisäksi kirjoitin taiteellisen osan, joka kertoo omasta elämästäni, hetkestä, joka jäi lähtemättömästi mieleeni.

Kannattaa kirjoittaa joka päivä vähän ja lukea, sillä sekin on kirjoittamista!

 

Marja Viik, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

 

Kuva: Marja Viik

Mikä ihmeen ”espanjaa livenä verkossa?”

Lähiopetuksen lisäksi olen opettanut erilaisia kielten verkkokursseja jo viisi vuotta. Sisäisen palon verkkokursseja kohtaan löysin kuitenkin vasta kaksi ja puoli vuotta sitten kun ryhdyin opettamaan espanjaa livenä verkossa. Tämä tarkoittaa sitä, että kerran viikossa kokoonnumme virtuaaliseen luokkahuoneeseen ja teemme aivan samanlaisia asioita kuin lähiopetuksessa.

Myönnän että en ole täysin puolueeton verkkokurssien suhteen

Olen opettanut Moodle-pohjaisia verkkokursseja, joissa annoin viikoittaisia tehtäviä ja henkilökohtaista palautetta opiskelijoille. Lisäsin vuorovaikutusta teettämällä tehtäviä keskustelualueella. Yritin epätoivoisesti saada opiskelijoita harjoittelemaan myös suullista kielitaitoa pyytämällä heitä nauhoittamaan puhutun kielen harjoituksia ja lähettämään minulle palautetta varten. Motivoituneimmat opiskelijat kyllä jaksoivat mutta minusta on ymmärrettävää, että tämän tyyppiset harjoitukset saattoivat jäädä osalta tekemättä.

Keskustelun harjoittelua verkossa

Suullisen kielitaidon harjoittelussa oleellista on saada välitön palaute keskustelukumppanilta. Ilman viikoittaista live-tuntia, kahvin tilaamisen harjoittelu kurssikaverin kanssa on kovin vaikeaa. Toki voi harjoitella fraaseja ja tilauksen tekemistä itsekseen kotona. Mutta paljon jännittävämpää on tehdä se parin kanssa, joka saattaa tilata kahvilan listalta ihan mitä tahansa ja tarjoilijan roolissa olevan pitää osata reagoida siihen. Se että voi sanoa jotain toisella kielellä ja että toinen vielä ymmärtää, on mielestäni kielen oppimisen suurin ilo.

Miten tämä ”livenä verkossa” ihan käytännössä toteutuu?

Espoon työväenopistossa on käytössä sähköinen luokkahuone nimeltä ”Blackboard collaborate”. Opiskelijat ja minä kirjaudumme sinne kerran viikossa kahden oppitunnin ajaksi. Minä jaan näytöltäni kurssin kirjaa kaikille osallistujille ja kaikilla on mikrofonit käytössä. Tunti alkaa nimenhuudolla, joka tehdään espanjaksi. Joskus keksin nimenhuudon yhteyteen pienen lämmittelyharjoituksen. Jos mikrofoni ei jostain syystä toimi, on myös käytössä kirjallinen chat-alue. Olen ollut onnekas espanjan kurssimateriaalien suhteen, koska sähköinen kirja sisältää kuunteluharjoitukset ja opettajan versiossa mallivastauksia on helppo näyttää. Opiskelijoilla on kotona usein fyysinen versio kirjasta sekä muistiinpanovälineet. Asioita käydään läpi ”yhteisellä alueella”. Opiskelijat on myös mahdollista jakaa pareihin tai pienryhmiin. Silloin parin kanssa ollaan omassa ”huoneessa” ja käytetään mikrofoneja kommunikointiin. Minä saatan opettajana piipahtaa ja kysellä, onko kaikki kunnossa, aivan kuten lähiopetustilanteessakin.

 

Anna Suutarla, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

Maalaaminen on ihanaa

”Maalaaminen on ihanaa”,  ajattelen taidemaalarina ja haluan sen myös välittyvän oppilailleni!

Työväenopiston opiskelija miettii tarkkaan mitä haluaa harrastaa, valitsee huolella parhaan ajankohdan viikosta ja ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä ilmoittautuu ryhmään, että varmasti mahtuisi mukaan. Opettajana haluan, että tämä unelmien täyttymys, kurssille pääsy, tuntuu unelmien toteutumiselta jatkossakin, säännöllisessä harrastuksessa. Maalausryhmääni tullessaan oppilas voi olla varma, että harrastaminen on hänelle voimauttava, innostava kokemus ja viikon kohokohta.

Olin itse ennen kuvataiteen ammatilaiseksi valmistumista harrastajamaalari työväenopistossa. Olin nuori, köyhä ja minulla oli halvimmat mahdolliset värit ja väineet. Ensimmäinen opettajani aloitti opetuksensa kertomalla materiaaleista ja haukkui ensitöikseen nimenomaan sellaiset heppoiset pikkuputkilot, joissa minun värini olivat.  Niillä ei kuulemma saisi aikaiseksi yhtään mitään… Aluksi puristelin väriä salaa, opettajan näkemättä paletille tunnilla tarvittavan määrän ja siitä sitten pensselillä maalauskankaalle. Se oli kuitenkin hankalaa ja huono omatunto vaivasi. Harrastaminen työväenopistossa jäi siihen yhteen, ensimmäiseen maalaukseen, joka jäi kesken. Maalieni takia en enää kehdannut mennä kurssille. Ensimmäisen työn kanssa ilmaantui heti alkuun teknisiä ongelmia myös fixatiivin puutteen vuoksi (sekin oli minulle silloin kallista!). En saanut piirtämääni luonnosta kiinnitettyä kankaaseen ja lyijykynä sotki vaaleita kohtia vielä maalikerroksien jälkeenkin… En kehdannut kysyä neuvoa koska maalit olivat opettajan mielestä alunperinkin väärät. Muistan vieläkin miten hävetti vaikka tapahtuneesta on aikaa yli kolmekymmentä vuotta. Minulta vaati todella paljon rohkeutta palata työväenopistoon. Viiden vuoden kuluttua tapahtuneesta ilmoittauduin grafiikan ryhmään ja kymmenen vuoden kuluttua uskaltauduin vihdoin piirustus- ja maalausryhmään – edelleenkin aika lailla yhtä köyhänä. Maalauksen halu oli kuitenkin voimakas ja kaupunki oli nyt toinen. Jostain olin saanut uusia, jonkun toisen vanhoja värejä. Työväenopistossa oli tällä kertaa ihan toisenlainen opettaja: hän mainitsi, että maalata voi vaikka aaltopahville. Olin tullut oikeaan, minulle sopivaan ryhmään. Kävin tämän saman opettajan tunneilla monta vuotta ja innostuin maalaamisesta yhä enemmän. Sittemmin hakeuduin ammattiopintoihin.

Terveisiä ja kiitos Maurille, opettajalle, joka salli ihan kaikki välineet ja materiaalit!

Oh dear, mutta yksi ehto minullakin materiaaleille on: Isossa luokassa työskennellessä maaliaineen pitää olla hajutonta.

 

Maaria Märkälä, maalauksen opettaja ja taidemaalari
Espoon työväenopisto, Omnia

Hikole ja hengästy! Miksi liikunnasta on apua kaikille?

Istumatyö on pahasta, sanotaan, joten lähdetäänpä liikkeelle! Ehkäistään nyt osteoporoosia, 2-tyypin diabetestä, niskaongelmia, nostetaan kuntoa ja lykätään vanhenemisen oireita porukalla!

Mietitään ensin sitä Osteoporoosia: Liikunta edistää luukudoksen muodostumista kasvuiässä mutta myöskin ylläpitää luumassaa aikuisiässä. Mikä liikunta sitten olisi parasta? Useasti kuulee sanottavan ettei rajua liikuntaa, mutta luuston kannalta parasta olisikin tärähdyksiä kehoon aiheuttava ja suunnanmuutoksia sisältävä liikunta. Parhaita liikuntamuotoja ovatkin ne, joissa kannatellaan oman kehon painoa. Juoksun lisäksi tällaisia ovat ainakin erilaiset hypyt, tanssi, pallopelit, hiihto ja reipas kävely. Työväenopistosta löydät ainakin paljon erilaisia tanssitunteja ja lihaskuntotunteja, joihin on sisällytetty juuri näitä elementtejä. Älä siis pelkää hyppyjäkään. Lisäksi kaikki liikunta kehittää tasapainoa, jolloin kaatumisen riski ja sitä myötä luunmurtamisen riski pienenee.

Liikunta on hauskaa ja monipuolisuus kannattaa

Itse olen ollut kuntojumppaaja monessa eri lajissa pikku koululaisesta lähtien ja aina nauttinut kaikesta mitä olen tehnyt ja  juuri iloisuus treenatessa tekeekin hyvää. Treenatessa kannattaakin aina hymyillä! Hymyileminen rentouttaa ja tarttuu muihinkin ja kuin huomaamatta helpottaa treeniä. Joten muista hymyillä kunnolla ja leveästi, jotta maitohappo ja pistokset unohtuvat. Mehän emme ole ammattikilpailijoita, joten meidän ei tarvitse ottaa treenejämme otsa kurtussa ja hampaat irvessä. Tämä ei ole vakavaa vaan hauskaa!

Jokaisella treenikerralla kannattaa treenata sekä lihaskuntoa että kestävyyttä. Siksi myös useimmilla Työväenopiston kursseilla onkin mukana lihaskunto-osuus, vaikka laji olisikin tanssia. Vammariski pienenee ja kehitys on parempaa, kun treenaa kunnon eri osa-alueita samalla treenikerralla. Jos treenaa erikseen esim. pelkkiä pohkeita tai kyynärvarsia omilla laitteillaan, aikaa kunnon kasvamiseen kuluu täältä ikuisuuteen. Kun valitsee kahvakuulatreenin, saa kokonaisvaltaisempaa harjoittelua, jossa syke nousee ja myös tasapaino sekä liikkuvuus paranevat. Kunnon perusta onkin suurissa lihasryhmissä.

Harjoitteesta riippumatta teho on suurin ja energiaa kuluu eniten, kun teet jokaisen liikkeen huolellisesti. Pilates keskittyy juuri liikkeiden huolellisuuteen ja siihen että kaikki -myös ne syvimmät ja pienimmätkin lihakset aktivoidaan mukaan. Kävelystäkin saa tehotreenin, kun kävelee koko jaloilla pakaroista varpaisiin asti ja ottaa käsivarret ja vartalon tukilihakset mukaan sen sijaan, että töpsyttelee pelkillä pohkeilla.

 

Opistomme kursseista lähes poikkeuksetta kaikki tunnit päätetään venytellen. Perusvenyttelykin takaa sen että lihakset eivät jumiudu, vaan ne pääsevät lepopituudessaan vahvistamaan koko kehoa ja odottelemaan seuraavaa treeniä.

Haasta itseäsi uusilla lajeilla ja ryhmätunneilla. Kehitystä tapahtuu aina myös silloin, kun ei oikeen vielä edes osaa mitään ja luulee vain könyävänsä muiden perässä, pelkkää plussaa joka liike. Eli jos et vielä ole mukana Työviksen kursseilla, niin nyt nopeasti mukaan, ja jos olet jo mukana, niin valitse jokin toinen, uusi laji itsellesi osoitteesta:  https://ilmonet.fi/#fi

 

Heidi Torp-Donner, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia