Maalaaminen on ihanaa

”Maalaaminen on ihanaa”,  ajattelen taidemaalarina ja haluan sen myös välittyvän oppilailleni!

Työväenopiston opiskelija miettii tarkkaan mitä haluaa harrastaa, valitsee huolella parhaan ajankohdan viikosta ja ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä ilmoittautuu ryhmään, että varmasti mahtuisi mukaan. Opettajana haluan, että tämä unelmien täyttymys, kurssille pääsy, tuntuu unelmien toteutumiselta jatkossakin, säännöllisessä harrastuksessa. Maalausryhmääni tullessaan oppilas voi olla varma, että harrastaminen on hänelle voimauttava, innostava kokemus ja viikon kohokohta.

Olin itse ennen kuvataiteen ammatilaiseksi valmistumista harrastajamaalari työväenopistossa. Olin nuori, köyhä ja minulla oli halvimmat mahdolliset värit ja väineet. Ensimmäinen opettajani aloitti opetuksensa kertomalla materiaaleista ja haukkui ensitöikseen nimenomaan sellaiset heppoiset pikkuputkilot, joissa minun värini olivat.  Niillä ei kuulemma saisi aikaiseksi yhtään mitään… Aluksi puristelin väriä salaa, opettajan näkemättä paletille tunnilla tarvittavan määrän ja siitä sitten pensselillä maalauskankaalle. Se oli kuitenkin hankalaa ja huono omatunto vaivasi. Harrastaminen työväenopistossa jäi siihen yhteen, ensimmäiseen maalaukseen, joka jäi kesken. Maalieni takia en enää kehdannut mennä kurssille. Ensimmäisen työn kanssa ilmaantui heti alkuun teknisiä ongelmia myös fixatiivin puutteen vuoksi (sekin oli minulle silloin kallista!). En saanut piirtämääni luonnosta kiinnitettyä kankaaseen ja lyijykynä sotki vaaleita kohtia vielä maalikerroksien jälkeenkin… En kehdannut kysyä neuvoa koska maalit olivat opettajan mielestä alunperinkin väärät. Muistan vieläkin miten hävetti vaikka tapahtuneesta on aikaa yli kolmekymmentä vuotta. Minulta vaati todella paljon rohkeutta palata työväenopistoon. Viiden vuoden kuluttua tapahtuneesta ilmoittauduin grafiikan ryhmään ja kymmenen vuoden kuluttua uskaltauduin vihdoin piirustus- ja maalausryhmään – edelleenkin aika lailla yhtä köyhänä. Maalauksen halu oli kuitenkin voimakas ja kaupunki oli nyt toinen. Jostain olin saanut uusia, jonkun toisen vanhoja värejä. Työväenopistossa oli tällä kertaa ihan toisenlainen opettaja: hän mainitsi, että maalata voi vaikka aaltopahville. Olin tullut oikeaan, minulle sopivaan ryhmään. Kävin tämän saman opettajan tunneilla monta vuotta ja innostuin maalaamisesta yhä enemmän. Sittemmin hakeuduin ammattiopintoihin.

Terveisiä ja kiitos Maurille, opettajalle, joka salli ihan kaikki välineet ja materiaalit!

Oh dear, mutta yksi ehto minullakin materiaaleille on: Isossa luokassa työskennellessä maaliaineen pitää olla hajutonta.

 

Maaria Märkälä, maalauksen opettaja ja taidemaalari
Espoon työväenopisto, Omnia