Hikole ja hengästy! Miksi liikunnasta on apua kaikille?

Istumatyö on pahasta, sanotaan, joten lähdetäänpä liikkeelle! Ehkäistään nyt osteoporoosia, 2-tyypin diabetestä, niskaongelmia, nostetaan kuntoa ja lykätään vanhenemisen oireita porukalla!

Mietitään ensin sitä Osteoporoosia: Liikunta edistää luukudoksen muodostumista kasvuiässä mutta myöskin ylläpitää luumassaa aikuisiässä. Mikä liikunta sitten olisi parasta? Useasti kuulee sanottavan ettei rajua liikuntaa, mutta luuston kannalta parasta olisikin tärähdyksiä kehoon aiheuttava ja suunnanmuutoksia sisältävä liikunta. Parhaita liikuntamuotoja ovatkin ne, joissa kannatellaan oman kehon painoa. Juoksun lisäksi tällaisia ovat ainakin erilaiset hypyt, tanssi, pallopelit, hiihto ja reipas kävely. Työväenopistosta löydät ainakin paljon erilaisia tanssitunteja ja lihaskuntotunteja, joihin on sisällytetty juuri näitä elementtejä. Älä siis pelkää hyppyjäkään. Lisäksi kaikki liikunta kehittää tasapainoa, jolloin kaatumisen riski ja sitä myötä luunmurtamisen riski pienenee.

Liikunta on hauskaa ja monipuolisuus kannattaa

Itse olen ollut kuntojumppaaja monessa eri lajissa pikku koululaisesta lähtien ja aina nauttinut kaikesta mitä olen tehnyt ja  juuri iloisuus treenatessa tekeekin hyvää. Treenatessa kannattaakin aina hymyillä! Hymyileminen rentouttaa ja tarttuu muihinkin ja kuin huomaamatta helpottaa treeniä. Joten muista hymyillä kunnolla ja leveästi, jotta maitohappo ja pistokset unohtuvat. Mehän emme ole ammattikilpailijoita, joten meidän ei tarvitse ottaa treenejämme otsa kurtussa ja hampaat irvessä. Tämä ei ole vakavaa vaan hauskaa!

Jokaisella treenikerralla kannattaa treenata sekä lihaskuntoa että kestävyyttä. Siksi myös useimmilla Työväenopiston kursseilla onkin mukana lihaskunto-osuus, vaikka laji olisikin tanssia. Vammariski pienenee ja kehitys on parempaa, kun treenaa kunnon eri osa-alueita samalla treenikerralla. Jos treenaa erikseen esim. pelkkiä pohkeita tai kyynärvarsia omilla laitteillaan, aikaa kunnon kasvamiseen kuluu täältä ikuisuuteen. Kun valitsee kahvakuulatreenin, saa kokonaisvaltaisempaa harjoittelua, jossa syke nousee ja myös tasapaino sekä liikkuvuus paranevat. Kunnon perusta onkin suurissa lihasryhmissä.

Harjoitteesta riippumatta teho on suurin ja energiaa kuluu eniten, kun teet jokaisen liikkeen huolellisesti. Pilates keskittyy juuri liikkeiden huolellisuuteen ja siihen että kaikki -myös ne syvimmät ja pienimmätkin lihakset aktivoidaan mukaan. Kävelystäkin saa tehotreenin, kun kävelee koko jaloilla pakaroista varpaisiin asti ja ottaa käsivarret ja vartalon tukilihakset mukaan sen sijaan, että töpsyttelee pelkillä pohkeilla.

 

Opistomme kursseista lähes poikkeuksetta kaikki tunnit päätetään venytellen. Perusvenyttelykin takaa sen että lihakset eivät jumiudu, vaan ne pääsevät lepopituudessaan vahvistamaan koko kehoa ja odottelemaan seuraavaa treeniä.

Haasta itseäsi uusilla lajeilla ja ryhmätunneilla. Kehitystä tapahtuu aina myös silloin, kun ei oikeen vielä edes osaa mitään ja luulee vain könyävänsä muiden perässä, pelkkää plussaa joka liike. Eli jos et vielä ole mukana Työviksen kursseilla, niin nyt nopeasti mukaan, ja jos olet jo mukana, niin valitse jokin toinen, uusi laji itsellesi osoitteesta:  https://ilmonet.fi/#fi

 

Heidi Torp-Donner, tuntiopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia