Arjen tarjoamat mahdollisuudet jatkuvaan oppimiseen

Jatkuva oppiminen on parhaimmillaan sopivasti haastavaa, palkitsevaa ja välillä myös turhauttavaa. Tähän prosessiin kuuluvat useat oivallukset, onnistumisen ja epäonnistumisen tunteet sekä itsensä tyhmäksi tunteminen. Moni asia avautuu vasta tietyssä vaiheessa oppimisprosessia. Meidän jokaisen on kuljettava oppimisen tie itse ja löydettävä tähän oma tapamme toimia. Opettaja voi vain neuvoa ja antaa ohjeita matkan varrella.

Opiskelen ja opetan kiinalaisia terveysliikuntalajeja. Näiden taitojen tuominen luontevasti perusarkeen onnistuu, kun alkaa tiedostamaan oman kehonsa paremmin. Aina voi kiinnittää huomiota kehon linjaukseen, hengitykseen, tietoiseen läsnäoloon tai rentouteen.

Annan käytännön esimerkin; Työskennellessämme tietokoneella alamme ”vajota” pikku hiljaa näyttöpäätettä kohti ja menemme kasaan, huomaamme sen ja korjaamme asentoamme paremmaksi. Hyvin yksinkertaista, helppo toteuttaa kuhan tulemme taipumuksistamme vain enemmän tietoisiksi.

Vaikeinta on opetella asioita uudestaan, jos on ne jollain tavalla tottunut tekemään eli hermottanut kehomekaniikkaan liikeradat kehomuistiin. Mitä vanhempana alamme näitä tottumuksia tietoisesti muokkaamaan niin sitä hankalampaa tämä on. Tarvitsemme kärsivällisyyttä ja kykyä antaa itsellemme aikaa tätä prosessia varten.

Opettajana palkitsevaa on nähdä oppilaiden päättäväisyys, kun asiat eivät tapahdu heti ja onnistumisen hetket, kun niitä alkaa tapahtumaan. Mahtavinta on kuitenkin kuulla, kun oppilaat ovat oivaltaneet viedä harjoituksia arkeen tai muokanneet niistä itsellensä sopivia jokapäiväisiä rutiineja.

 

Juhani Luotola, tuntiopettaja, vahtimestari
Espoon työväenopisto, Omnia