Harmaat voimat

Allekirjoittanut Louvressa

Ystäväni oli käynyt Lontoossa maalausnäyttelyssä ja pitänyt siitä. Eräs asia oli jäänyt vaivaamaan häntä, ja se liittyi yleisön ikärakenteeseen – siellä oli ollut pääosin vanhempaa väkeä ja nuoret loistivat poissaolollaan. Hän pohti, järjestetäänkö tulevaisuudessa enää samanlaisia tapahtumia, sillä ilman nuorten kiinnostusta ja kun vanhat ovat poissa, vastaavia laajoja maalausnäyttelyitä ei varmaankaan tehtäisi.

Kävin itsekin katsomassa saman näyttelyn, joka sisälsi monella eri tekniikalla tehtyjä maalauksia ja piirroksia kahdeksankymppisen David Hockneyn nuoruuden maisemista. Panin myös merkille saman asian kuin ystäväni jonottaessani täyden tunnin sisään museoon – olin keski-ikäisenä nuorempi kuin useimmat ympärilläni innokkaasti keskustelevat harmaahiuksiset.

Maalaustaidetta on mielestäni oivaltavasti kutsuttu ”hitaaksi taiteeksi”, koska se aukeaa ja paljastaa katsojalle herkkunsa vain, jos katsoja on valmis seisomaan sen edessä ja tutkimaan näkemäänsä. Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi moni potentiaalinen nuori katsoja jättää tulematta näyttelyihin. Aikamme elämän rytmi on nopea ja internetin maailma houkutuksineen avautuu sellaisella helppoudella, että maalauksen avaamiseen ei riitä pinna, eikä ehkä kiinnostuskaan. Vanhemmilla on enemmän kärsivällisyyttä ja aikaa, vaikka heistäkin monet käyttävät nettiä luontevasti.

Piirustus- ja maalausryhmissäni suurin osa opiskelijoista on viimeisiä työvuosiaan tekeviä tai eläkeläisiä, eli niitä samoja harmaahiuksisia kuin Lontoossa, jotka jaksavat seurata aktiivisesti kulttuuria. Heitä kiinnostaa luonnollisesti maalaustaide ja käsin tehty. He ymmärtävät pitkään taidetta harrastaneina kuvan tekemisen vaikeuden, haasteet ja hienoudet. Seuraava väite voi tuntua hieman liioittelulta, mutta minä uskon, että ilman heitä Suomen kulttuurielämä olisi paljon köyhempi: ei kannattaisi järjestää esimerkiksi maalausnäyttelyitä, barokki- tai urkuviikkoja, klassisia konsertteja. Kaikki olisi nuorille rajattua, kuten elokuvateattereissamme – niissä näytetään harvoin vakavia aikuisten filmejä tai muuta kuin Hollywood-fantasiaa.

Ystäväni ja minä, molemmat opettajia ja taiteilijoita, voimme lohduttautua sillä faktalla, että me kaikki vanhenemme – tämän päivän nuoret ovat tulevaisuuden vanhoja. Toivottavasti heissä on siihen mennessä herännyt uteliaisuus käsintehtyä kohtaan ja heillä on vihdoinkin aikaa ”hitaille taiteille” ja harrastuksille.

 

Heikki Portaankorva, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *