Sevillanas – tanssi flamencoon tutustuttajana

 

Sevillanas on neljästä samanmittaisesta ja -rakenteisesta säkeistöstä koostuva kappale, jonka koreografia toimii esittelynä flamencon tekniikkaan ja tyyliin. Tyypillisesti jokainen säkeistö koostuu alkusoitosta, alkulaulusta, ja kolmeen osaan jakautuvasta säkeistöstä. Viimeinen osa on usein tyyliltään kertosäettä muistuttava. Sevillanas-kappaleita on paljon ja niiden esityksiä vielä enemmän. Siksi lähes jokaiselle säännölle löytyy myös poikkeus. Silti käytännöllisesti katsoen kaikki sevillanas-kappaleet voidaan myös tanssia. Koska rytmin kehittäjät ovat enimmäkseen olleet musiikin teoriasta tietämättömiä, sen laskentatapoja on monia. Joku laskee rytmiä kolmeen alkaen ykkösestä, toinen huomioi kohotahdin ja aloittaa laskut kolmosesta. Teoreettisesti kyseessä on 6/8-tahtilaji, joka alkaa kohotahdilla. Se lasketaan siis 6-1-2-3-4-5, painottaen ensimmäistä ja neljättä iskua (6 ja 3). Monikollinen muoto sevillanas johtuu siitä, että nelisäkeistöinen kappale voidaan koostaa mistä tahansa säkeistöistä, joiden melodia, sävellaji ja aihepiiri eivät välttämättä liity toisiinsa mitenkään.

Flamencon sisällä on syntynyt tapa ryhmitellä eri rytmejä niiden iän, alkuperän, esitystilanteiden, rytmisen rakenteen ja vakavuuden/keveyden mukaan. Ryhmittely sisältää myös arvovarauksen, joka kuitenkin nykypäivänä alkaa horjua. Niinpä sevillanaskin, joka vielä muutamia vuosikymmeniä sitten luokiteltiin kepeäksi kansanmusiikiksi, alkaa löytää paikkaansa flamencon kentässä.

Aloittelevalle tanssinopiskelijalle sevillanas on täydellinen tapa tutustua flamencon tekniikan perusteisiin. Se on ainoa tanssi, jota voi tanssia tuntemattoman kanssa tai itselle vieraaseen musiikkiin. Vaikka koreografiasta esiintyy paljon variaatioita, se noudattaa kuitenkin aina samaa perusrakennetta. Tanssiteknisesti se sisältää piruetteja, koputuksia, ranteiden pyörityksiä, hameen käyttöä ja erilaisia askeltyyppejä. Siksi sevillanas on usein ensimmäinen tanssi, joka flamencotunneilla opitaan. Tanssi on myös erinomainen esityskappale, jonka hiominen jatkuu läpi koko tanssiuran. Siitä voi helposti muokata niin soolotanssin kuin ryhmämuodostelmankin. Tanssiin sopivat kaikki flamencossa käytetyt välineet laahushameesta viuhkaan ja kastanjeteista huiviin.

 

Irja Kajander-Vierkens, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *