Pedagoginen keskustelu tuotava lähelle opettajaa

Pedagogiikka lähelle opettajia

Opetus- ja kulttuuriministeriön seitsenvuotinen, opettajien ammatillista kehittymistä tukeva jättiohjelma Osaava on kallistumassa lopuilleen. Rahoitus jatkuu vielä vuoden päivät, kesään 2017 asti. Ohjelman kautta on koulutettu tuhansia opettajia lastentarhoista lukioihin ja alakouluista ammattikouluihin ja kansalaisopistoihin.

Toiminnan tulevaisuutta on suunniteltu pitkin matkaa, mutta tuleva muuttuu pian nykyisyydeksi. Osaamisen kehittäminen pitäisi saada rullaamaan ilman hankerahoitusta. Onneksi hankkeen aikana on syntynyt vahvoja alueellisia ja koulutusalakohtaisia oppilaitosverkostoja, joiden varassa opettajien osaamisen kehittäminen varmasti jatkuu.

Espoon työväenopiston hallinnoima Opet oppii -hanke on ollut mukana Osaavassa vuodesta 2013. Kausi on ollut sen verran pitkä, kiitos fiksujen päättäjien, että sen aikana on ehtinyt kokeilla yhtä sun toista ja myös tarkistaa suuntaa, jos jokin toimintatapa on osoittautunut huonoksi. Kaikkia haasteita ei ole suinkaan ratkaistu, mutta niistä on muodostunut hyvä kuva. Se auttaa, kun haasteiden kanssa pitää elää.

Vaikka Osaava-verkostot ovat toimineet eri lähtökohdista ja erilaisin tavoittein, niiden kohtaamat haasteet ovat olleet samantapaisia. Kansalaisopistoissa suurin haaste on sama kuin suurin toive: tuntiopettajien mukaan saaminen. Heitä on tavoitettu enemmän kuin koskaan ennen, mutta tuntiopettajien määrätkin ovat suuria. Miksi tätä ryhmää ei ole niin helppoa saada mukaan? Tässä karkein vedoin päällimmäisiä syitä:

  1. Työaikojen sirpaleisuus

Tuntiopettajilla voi olla tunteja aamulla, päivällä, illalla, arkena ja viikonloppuna eri kaupunginosissa, kaupungeissa, oppilaitoksissa. Koskaan ei käy niin, että kaikki joita koulutus kiinnostaa, ehtisivät siihen samaan aikaan. Vielä harvempi voi sitoutua, jos koulutus koostuu useasta tapaamisesta.

Tähän on ratkaisu tarjolla: täydennyskoulutusten järjestäminen alueellisessa yhteistyössä, jolloin osallistujia saadaan useammasta opistosta. Opistoilta tämä vaatii yhteistä suunnittelua, kaikkien panostusta ja samansuuntaisia ajatuksia koulutusten tavoitteista.

  1. Kannustimien puuttuminen

Työnantaja ei voi velvoittaa tuntiopettajaa osallistumaan täydennyskoulutuksiin, vaan he osallistuvat vapaaehtoisesti ja omalla ajallaan. Osallistuminen ei takaa työn jatkuvuutta eikä myöskään tuo palkkaan lisää. Koulutukset ja verkostoituminen kiinnostavat opettajia, mutta ne kilpailevat opetustyön, opetuksen suunnittelun ja vaikkapa perheelle pyhitetyn ajan kanssa.

Olisi hienoa, jos työnantajan järjestämällä koulutuksella voitaisiin tasoittaa tietä opettajankoulutukseen, joka antaisi pedagogisen pätevyyden. Se motivoisi, koska pätevyys nostaa palkkaa. Opettajankoulutukseen pääsystä kilpaillaan, joten koulutuspaikkojen lisääminen helpottaisi tilannetta.

  1. Osaamistarpeiden heikko tunnistaminen

Opet oppii -hanke linjasi alkuvaiheessa, että opettajille ei järjestetä koulutusta heidän oman oppiaineensa alalta vaan keskitytään aikuispedagogiikkaan, jota opettajien tulisi tuntea opetusaineen lisäksi. Opettajalla voi kuitenkin olla eri käsitys siitä, millaista koulutusta hän tarvitsee. Suuri osa tuntiopettajista ei ole saanut pedagogista koulutusta eikä heidän ammatillinen identiteettinsä rakennu opettajuudelle vaan oman oppiaineen asiantuntijuudelle. Pedagogiikka voi olla sen verran vierasta, että siihen liittyviä oppimisen tarpeita ei hahmoteta eikä opettaja siksi hakeudu sen sisältöiseen koulutukseen.

Pedagogiikka on kuitenkin opettajan osaamisen ydintä, ja jos se tuntuu opettajasta etäiseltä, sitä vahvemmin työnantajan on pidettävä pedagogisia kysymyksiä esillä. Opistojen pedagogisille asiantuntijoille haaste on tämä: pedagogiikasta on kyettävä puhumaan sellaisella kielellä, että se ei kuulosta ylimieliseltä ja ulos sulkevalta sellaiselle, joka ei tunne kasvatustieteen teorioita mutta jolla on kuitenkin paljon käytännön kautta tullutta kokemusta ja osaamista.

Lisäksi: puhe ei riitä. Opettajankaan oppimisessa ei ole kyse pelkästään tiedon omaksumisesta vaan osallistumisesta sellaisiin yhteisöllisiin prosesseihin, joissa voi peilata omaa kokemusta ja ajattelua muihin. Se voi johtaa todelliseen oppimiseen, syvälliseen muutokseen ajattelussa.

Pedagogisten aiheiden avauksia Opet oppii -hankkeessa julkaistussa artikkelikokoelmassa Ilo oppia ja opettaa − Vapaan sivistystyön puhurit ja myötätuulet (toim. Anna-Maija Iskanius).

Heli Mäkeläinen, projektikoordinaattori
Omnia, Espoon työväenopisto