Kirjoittaja lukee, lukija kirjoittaa

Ohjaan runoryhmää työväenopistolla. Koska ryhmä on suuri, kurssilaisilla on  monia syitä kirjoittaa. Joku tekee runoja päiväkirjan asemesta, joku tallentaa muistoja, joku tähtää kirjan julkaisemiseen, jotakuta kiinnostaa kieli sävyineen, sanomisen hiljaiset taskut. Otaksun, että moni kurssille tuleva nauttii nimenomaan ryhmäprosessista, tekstien altistamisesta toisten katseille. Muutamat käyvät lyriikkapiirissä vuosi toisensa perään. Ohjaajana pääsen seuraamaan kirjoittamisen kehittymistä, ihmiset tulevat tutuiksi.

Olen itsekin osallistunut erilaisiin kirjoittaja- ja kasvuryhmiin ja tunnen ryhmän voiman. Keskusteleva, keskittyvä porukka ihmisiä on aina enemmän kuin osiensa summa, ja ajan mittaan ryhmän dynamiikka muuttuu ja elää. Se on loputtoman kiinnostavaa, monitasoista kuin hyvä runous.

Kun oma teksti altistuu toisten katseille, se etääntyy itsestä, näkyy hetken “toisin silmin”. Tämä voi jännittää tai hävettää, mutta estojen yli kannattaa kavuta: tässä ollaan kaikki samassa keikkuvassa veneessä, usein keskeneräisten ja vielä hauraidenkin runojen kanssa. Runo on usein syntynyt yksityisestä tuntemuksesta ja kohdasta, mutta toisten tekstejä kohdatessa voi tajuta, miten paljon meissä on yhteistä.

“Älä väheksy pienintäkään mahdollisuutta saada tekstillesi julkisuutta”, sanoi eräs kirjallisuusterapeutti. Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen on perustarve. Tekstin antaminen luettavaksi tuo myös kirjoittamiseen uuden kerroksen. Kirjoittaja joutuu pohtimaan, mitä tapahtuu, jos toinen ei ymmärrä runoa. Usein muun ryhmän tulkinnat yllättävät. Joku löytää runosta sellaista, mitä tekijä ei ole huomannutkaan sinne laittaneensa. Ja melkein joka kerta vähän väitellään. Ei kai sentään! No niin mä sen luin!

Kirjoittaminen on aina myös lukemista. Sanojennälkäinen kirjoittaja haalii kirjoja luettavakseen ja kauhoo niistä materiaalia ja sytykkeitä omiin teksteihinsä. Lukiessa kirjoittaja reflektoi tekstiä aina myös suhteessa siihen, miten se ravitsee omaa tekemistä, millä tavoin sen kanssa pystyy keskustelemaan. Kun edessä on runo, jonka kirjoittaja istuu viiden metrin päässä, kohtaaminen on konkreettista. Minä olen runopiirin ohjaajana monta kertaa kokenut, miten kollektiivinen alitajunta tekee työtään ja ryhmäläisten tekstit keskustelevat jännittävästi toistensa kanssa. Tapaamme ja tavailemme toisiamme runon maaperällä, mielen sisässä.

Vaikka runoryhmä ei ole kirjallisuusterapiaa, se toimii joskus samalla tavoin voimaannuttavasti. “Taas tuntuu, että elämä virtaa”, huikkasi yksi ryhmäläiseni viimeksi kotiin lähtiessään. Niin tuntui! Oli syvennytty, ihmetelty ja kyseenalaistettu. Oli kritisoitu ja innostuttu. Naurettu. Luettu, puhuttu. Nyt oli aika mennä taas omaan arkeen, etsiä hiljainen kohta jossa kirjoittaa rauhassa. Ja tuoda sitten taas ryhmään näytille omat, syntyneet sanat. Pari riviä tai monta liuskaa, mitä milloinkin.


Johanna Venho, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

 

Seikkailu luovuuden ihmemaassa – liikkeen avulla kohti uutta

Onnellisuuden haussa ovat monet suorittamisesta ja kiireisestä arjesta lepoa kaipaavat ihmiset. Usealla unohtuvat oman kehon tarpeet koneiden ja kännyköiden äärellä tai vastaavasti mennään toiseen ääripäähän: oleminen oman itsen ja kehon kanssa on kovin extremeä; haetaan suorituskyvyn äärirajoja. Myös toisenlaiselle liikkeelle olisi hyvä antaa mahdollisuus.

Ohjaan tanssin ja kehollisen ilmaisun terapeuttisia kursseja. Pyrin mahdollistamaan sen, että ihminen tekisi itsestään oivaltavia havaintoja. Silloin hänen on helpompi tunnistaa omat tarpeensa ja löytää ajan myötä pysyvämpiä keinoja muutokseen. Metodit ovat enimmäkseen liikkeellisiä, mutta myös musiikki, kuvan tekeminen ja kirjoittaminen ovat tärkeässä roolissa. Kun keho liikahtaa, myös mielessä tapahtuu liikettä. Mielikuvat johdattavat liikkeelliselle mielikuvitusmatkalle, missä kaikki on mahdollista ja uudenlaista olemista ja tekemistä voi rauhassa tunnustella.

Minulla on tanssijan ja tanssinopettajan tausta. Myöhemmin kiinnostuin yhä enemmän kehon ja mielen yhteydestä ja käytin luovia menetelmiä oman elämäni taitekohdissa. Niistä saadun avun myötä minussa syntyi kiinnostus opiskella alaa, mikä johti neljän vuoden tanssi-liiketerapian opintoihin Taideyliopistossa. Koulutuksessa keskeistä oli psykoterapeuttinen lähestymistapa liikkeeseen ja kehollisuuteen sekä niiden vaikutuksiin ihmisen mieleen.

Vuonna 2016 Kelan rahoittamassa tutkimuksessa todettiin, että tanssi- ja liiketerapian myönteiset terveyspsykologiset vaikutukset olivat kontrolliryhmiä parempia. Asiakkaiden itsearvostus lisääntyi ja taidot säädellä sairauden fyysisiä tai psyykkisiä oireita tai stressiä vahvistuivat. Myös uusi tutkimushanke ryhmämuotoisesta toiminnasta masennusasiakkaille on käynnistynyt viime vuonna. Se toteutetaan yhteistyössä Kelan, Jyväskylän yliopiston Psykologian laitoksen ja Suomen Tanssiterapiayhdistys ry:n kanssa.

Isoin ilo työssäni on nähdä, kuinka ihmiset, jotka eivät ole tottuneet tällaiseen työskentelyyn, pääsevät nopeastikin käsiksi omiin tunteisiin ja ajatuksiin. Liikkeen avulla asioita pääsee kokemaan konkreettisemmin ja kokonaisvaltaisemmin kuin vain pään sisällä miettimällä. Kehotietoisuutta lisäämällä on helpompi löytää myös keinoja oman hyvinvoinnin parantamiseen. Eri ihmisille keinot ovat erilaisia: yksi voi löytää avun rauhallisesta liikkeestä tai hengittämisestä, toinen itsensä silittelystä, kolmas hyvältä tuntuvasta liikkeestä.

Yhtenä ilahduttavana asiana kursseillani näen myös ihmisten itseensä ja toisiinsa kohdistaman hyväksynnän ja armollisuuden. Somemaailmassa voidaan kasvokkain kohtaamatta olla hyvinkin julmia. On ihana nähdä, miten ymmärtäväisesti kurssilaiset puhuvat toisilleen. Jokainen meistä pohtii samanlaisia teemoja kuin kanssaihmisetkin. Vertaistuesta saa lohdutusta, myötätuntoa ja toivoa.

 

Taija Kuula, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Kristan yksinlaulajat rantautuvat hoivakoteihin – ilolla!

Krista ja Kristan yksinlaulajat konsertissaan Käpylän kirkossa jouluna 2017.

Parasta laulun opetuksessa on yhteisöllisyys. Meitä on monta, jotka rakastamme samaa asiaa. Halu ja into oppia uutta ja jakaa oppimaansa. Se yhdistää!  Se, kuinka musiikki, laulu kantaa. Se, miten laulu jatkuu siitä, mihin sanat loppuvat. Se, kuinka oppilas saa kiinni ajatuksesta, vaikka ajatus olisi joskus vasta puolittainen. Se, kuinka oppilas oppii matkimalla. Se, kuinka oppilaat ovat motivoituneita, täynnä intoa ja iloa. Se, kuinka oppilaat edistyvät, saavat vaikutteita, haastavat itseään, valitsevat vaikeampaa ohjelmistoa. Harjoittelevat saksan ääntämystä. Opiskelevat argentiinalaisia tangoja. Se, kuinka yksittäisistä, ihanista opiskelijoista muotoutuu yhteen hiileen puhaltava ryhmä, jossa jokainen oppii toiselta. Aivan kaikki on mahdollista oppilaille. Rajoja eikä esteitä ole.

Sitten tulee se hetki, kun pääsemme esittelemään osaamistamme. Keväisin ja syksyisin, kun työväenopiston varsinainen lukuvuosi on jo loppunut, Kristan yksinlaulajat valmistelevat esitystä hoivakoteihin. Tunneilla suunnitellaan konserttia, mietitään sisältöä, aihepiiriä, teemaa. Kaikki saavat ehdottaa kappaleita. Sitten niistä kootaan yksi kokonaisuus, jossa kappaleet linkittyvät toisiinsa ja varmistetaan, että yhteisesti valittu teema puhuttelee – niin esiintyjiä kuin kuulijoitakin.

Olemme saaneet hoivakodista muutamia päivämääriä, joista valitsemme kaikille sopivan. Koittaa esityspäivä. Meille osoitetaan tila, jossa pääsemme avaamaan ääntä. Se on tärkeä osa laulamista. Kokoonnumme yhdessä huoneeseen, jossa hengitämme, rentoudumme, venyttelemme ja teemme yhteiset ääniharjoitukset. Opettajan osa on keventää tunnelmaa, kannustaa ja varmistaa, että jokainen tietää missä kohtaa esiintyy. Opettaja säestää ja useimmiten myös juontaa. Ja hyvä opettaja muistaa myös hymyillä oppilailleen. Ryhmä näyttää ja tuntuu yhtenäiseltä ennalta sovitussa esiintymisasussa – yhteinen pukukoodi yhdistää.

Saavumme saliin, jossa olemme ennakolta tarkistaneet äänentoiston ja että nuotit ovat järjestyksessä. Esitys voi alkaa.

Tavallisesta konsertista hoivakodissa vierailu eroaa jonkin verran. Yleisö saapuu hyvissä ajoin, monilla on rollaattorit ja saattajat, joillakin on oma sänky. Laulujen aikana moni intoutuu laulamaan mukana. Välillä kuulemme minkälaisia muistoja jokin erityinen kappale herättää. Jos jokin kappale miellyttää yleisöä, se näkyy ja tuntuu. Konsertin pituus on keskimäärin noin 45 minuuttia. Aina se ylittyy ja reilusti, koska hoivakodin asukkaat pitävät ylimääräisistä numeroista.

Hoivakotien asukkaat ovat kiitollista yleisöä. Heille esiintyminen on meille erittäin merkityksellistä ja tärkeää. Konsertin jälkeen jää aina pitkäksi aikaa todella lämmin olo meille kaikille. Nämä matalan kynnyksen paikat ovat ensiarvoisen tärkeitä laulunopiskelijan kannalta. Esiintymisistä oppii tärkeitä seikkoja: Keskittymistä, valmistautumista, yhdessä tekemistä, onnistumista, yleisön edessä olemista, vuorovaikutusta. Niin oleellisia asioita laulajalle – harrastelijallekin!

Kaunis kiitos oppilailleni, että olette vuodesta toiseen aina ilolla ja kiitollisuudella lähdössä mukaani!

 

Krista Pellikka, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

Hetkiä Educassa

Hei, hola ja olá!

Olen Petra Gustafsson, espanjan ja portugalin opettaja ja tulkki. Toimin mm.  Espoon työväenopistossa tuntiopettajana. Olen myös muusikko.

Kävin tuulettamassa ajatuksia ja etsimässä inspiraatioita tunneille Educa 2018 -messuilla Messukeskuksessa tammikuussa.

Viihdyin mm. e-Oppi Oyn ja Sukolin ständeillä, rakensin unelmieni koulun ja kiikuin innovatiivisessa kokoustilassa.

—-

Mielen kuntosali eli meditaatio

Minimienergiatila vs. stressi

Ihmisen tavoitetila on HOMEOSTAASI (kreikan sanoista homois = sama ja stasis = pysyvä). Tällä tarkoitetaan tasapainon tilaa eli tilaa, jossa elämän kitkakerroin on mahdollisimman pieni. Se on minimienergiatila. Elämä soljuu tuolloin läpi mahdollisimman vaivattomasti ja vain vähän energiaa kuluttavasti. Elämä ei aiheuta sen suurempaa stressiä. Elämässä on kyllä poikkeamia tasapainon tilasta, mutta palautemekanismimme tuo meidät aina takaisin kohti tasapainoa. Hyvä uni on tärkeä palautumisen kannalta. Unen aikana päämme kovalevyä siivotaan turhasta.

STRESSI on tila, josta joudumme palautumaan kohti tasapainoa. Stressi ja sen pidättely kuluttavat paljon energiaa ollen rasite koko keholle. Kaikki poikkeamat tasapainon tilasta eli muutokset, niin myönteiset kuin kielteisetkin, tuottavat stressiä. Kaikki stressi ei ole kuitenkaan haitallista. Lyhytkestoisena se saa meidät pikemminkin tekemään parhaamme. Pitkäkestoisena ja liiallisena sen sijaan siitä koituu monenmoista haittaa niin keholle kuin mielellekin. Voimavaramme ja sietokykymme eivät tuolloin enää riitä elämän haasteiden ja vaatimusten kohtaamiseen. Elämän energia rupeaa ehtymään, uuvumme ja sairastumme.

Mieli tykkää, kun se saa keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan

Mieli kaipaa kuntosalia siinä missä kehokin. Jos kehoa treenatessa saadaan jotain lisää (lihasmassaa, joustavuutta, liikelaajuutta, sutjakampaa ulkoasua) erilaisilla liikkeillä, mieltä treenatessa halutaan jostain eroon (turhasta muistettavasta, mielen lörpöttelystä ja vaateista, rauhattomuudesta, pirstaleisesta mielestä, takkuuntuneista ajatuksista, tunnekuonasta).

Kaikki hitaat ja tietoisuutta kehittävät lajit kuten jooga hoitavat sekä kehoa että mieltä. Tuolloin ihminen voi keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan ja voi sen lisäksi antaa huomiota vain ja ainoastaan itselleen. Huomion antaminen itselleen on tosi palkitsevaa. Keho rentoutuu ja mieli rauhoittuu. Meditaatio on keskittynyt harjoittamaan mieltä. Se on osa joogaharjoitusta.

Liikettä ei mieltä treenatessa tarvita – pikemminkin pysähtymistä ja aisti-informaation karsimista. Siis ajattelemisesta ja tekemisestä luopumista. Näin päästään surffaamaan hetken harjalla ja siivoamaan pään huonetta tyhjemmäksi. Tämä vastaa tietokonekielellä kovalevyn eheytystä. Pään toiminnot pelaavat sen jälkeen sutjakkaammin ja aivojen eri osa-alueet keskustelevat paremmin keskenään. Eheytyksen ansiosta muistia ja laajakaistaa tulee lisää tai ainakin oppii käyttämään laajakaistaansa fokusoidummin. Mieli muuttuu pikkuhiljaa joka suuntaan singahtelevasta ping-pong -pallosta maalia kohti kulkevaksi nuoleksi. Kun mieleen tulee lisää tilaa, luovuus pääsee kukkimaan ja syntyy uusia oivalluksia. Lyhyesti: GPS-ominaisuudet elämän kartalla paranevat ja elämän näytön hd-laatu kirkastuu.

Edellytyksenä mielen rauhoittumiselle on kehon rauhoittuminen. Keho voi rauhoittua vasta kun sille annetaan huomiota eli mielitietoisuus on kuljetettava kehon ulkopuolelta sen sisäpuolelle. Ulkoinen maailma luopuu pikkuhiljaa otteestaan ja näin avautuu väylä syvemmällä ja korkeammalla olevien tietoverkkojen käyttöön. Sinne mistä ali- ja ylitajunta ovat kotoisin. Normaali päivätietoisuus ei useinkaan yllä näille taajuuksille.

 

Raija Laaksonen, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Metalligrafiikan kurssilla tapahtuu

Mitä ovat monotypia, syväpaino, akvatinta ja etsaus? Entä mitä ovat vedosmerkinnät ja mezzotinta?

Espoon työväenopiston metalligrafiikan ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran joulutauon jälkeen ja sain mahdollisuuden olla mukana. Iltaryhmä kokoontuu Tapiolassa Itätuulentiellä hienoissa, jopa ammattilaiskäyttöön soveltuvissa tiloissa. Varsinkin töissä käytettävä prässi on todella upea.

Grafiikka-nimitys tulee kreikan kielestä, ja tarkoittaa kaivertaa, piirustaa, kirjoittaa. Grafiikan eri menetelmiä käytti jo 1500-luvulla Albrecht Dürer ja myöhemmin mm. William Blake, Paul Gauguin ja Pablo Picasso.

Levymateriaalina käytetään kuparia. Etsaamalla, yleensä puhutaan viivasyövytyksestä, saadaan tehtyä ääriviivat meneillään olevaan työhön. Tätä käytetään myös ihan itsenäisen teoksen menetelmänä, jolloin teos muodostuu eri vahvuisista viivoista. Akvatinta-menetelmää käytetään pintojen tekemiseen. Syövyttämiseen käytetään rautakloridia (ferrikloridi), jota käytetään myös piirilevyjen valmistuksessa. Se on vahva suola, joka ei kaasuunnu huoneenlämmössä eikä vetokaappia tarvita. Monotypia, kuivaneula, carborundum ja mezzotinta ovat menetelmiä, jossa levyä ei syövytetä, vaan sitä työstetään mekaanisesti esimerkiksi piirtämällä, maalaamalla tai rouhimalla.

Metalligrafiikan kurssilla käydään erilaiset menetelmät läpi, osallistujat voivat kokeilla ja löytää itselleen sopivan menetelmän.

Monet tulevat kurssille suoraan töistä, ehkä väsyneenäkin. Hitaasti käsillä tekeminen rentouttaa ja luova prosessi voimaannuttaa. Illan päättyessä olo on energinen.

Ryhmässä on tekemisen meininki, jokainen keskittyy omaan työhönsä, ja grafiikan opettaja Susanna Suikkarilta voi aina kysyä neuvoa. ”Meillä on täällä todella hyvä fiilis tehdä yhdessä töitä ja autamme toinen toisiamme”, kertovat innostuneet opiskelijat. Intensiivinen ja iloinen tunnelma on selvästi aistittavissa. Kysyessäni Susannalta, mikä häntä kiinnosti grafiikassa, kertoi hän grafiikan teknisyyden ja mahdollisuuden kokeiluihin kiehtoneen häntä alusta asti. Grafiikan tekeminen onkin monivaiheinen prosessi, joka sisältää paljon teknistä osaamista ja ymmärrystä. Metalligrafiikan tekeminen vaatii myös tarkkuutta ja suunnittelua. Mukana on myös aina vähän taikuutta, joka yllättää välillä tekijänsäkin.

Hyvin elävän vaikutuksen teki opiskelijan piirros ja siitä kuparille tehty työ soutuveneestä järven hiljaisilla laineilla. Melkein kuuli laineiden liplatuksen ja airojen äänet.

Opiskelijat hankkivat itse kuparilaatat ja syväpainopaperit, työväenopistolta tulevat värit ja työkalut.

Metalligrafiikan ryhmä osallistui keväällä 2017 Espoon kulttuurikeskuksessa järjestettyyn työväenopiston kuvataiteen kevätnäyttelyyn, jonka teema oli Yhdessä! Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

 

Kristiina Santala
Tiedottaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

Liikkumisen taito on ILOA!

Vain runsas kymmenesosa työikäisistä täyttää terveysliikunnan suositukset kokonaisuudessaan. Noin puolet työikäisistä liikkuu terveyskunnon kannalta riittävästi. Lihaskuntosuosituksiin yltää vain murto-osa. Nämä tulokset käyvät ilmi Suomalaisten fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010 -raportista. Lisäksi liikkumattomuus on kiinnittänyt tutkijoiden huomion. 25-64-vuotiaat istuvat keskimäärin seitsemän tuntia päivässä. Eniten istuvat nuoret miehet (Liikunta ja Tiede, 2-3/2011). Jo näiden tietojen valossa säännöllisen liikuntaharrastuksen löytäminen arkiliikunnan lisäksi on lihaskunnon ja toimintakyvyn kannalta tärkeää kaikissa ikäluokissa.

Lähde: Liikuntasuositukset 18-64-vuotiaille, UKK-instituutti.

Kunto- ja terveysliikunnan kurssit ovat suosituimpien kurssien joukossa. Perinteiset lajit kuten vesiliikunta, aerobic ja jooga ovat liikkujien kestosuosikkeja. Lisäksi suosiotaan kasvattavat luontoliikunta, erilaiset kehonhuoltotunnit sekä taitolajien laaja kirjo. Yhdessä perheen kanssa liikkuminen koetaan myös tärkeäksi. Espoon työväenopistossa on tarjolla kaikkea tätä, mutta miten saataisiin yhä useampi kiinnostumaan liikkumisesta ja löytämään oma lajinsa? Mitä taitoja opettajalla tulee olla, jotta liikunnan ilo tavoittaisi mahdollisimman monen?

Innostaminen

Opettajan tulee olla innostava ja kannustava mitä tulee liikunnan aloittamiseen tai siinä kehittymiseen. Monille liikuntaharrastus alkaa eri lähtökohdista ja opettajan tulee tunnistaa haastavat tilanteet ennen kuin opiskelijan into liikkumiseen lopahtaa. Näitä tekijöitä ovat muun muassa vaihteleva harjoittelu, turvallisuuden korostaminen sekä sopivalla tasolla liikkuminen.

Luovuus

Monille liikkuminen on kuitenkin osa arkea ja ohjatuilta tunneilta oppilaat kaipaavat uusia haasteita. Luova opettaja on valmis kuuntelemaan oppilaiden toiveita ja kehittämään osaamistaan tarvittavaan suuntaan monipuolisen tunnin luomiseksi. Liikunnan opetuksessa on monia liikkuvia osia oppilaiden lisäksi, jonka vuoksi luovuutta tarvitaan musiikin, välineiden ja tilaan liittyvien asioiden kanssa.

Osaaminen

Liikuntaan innostaminen vaatii monenlaista osaamista kuten useiden eri lajien hallintaa, soveltamista sekä oman osaamisen jatkuvaa kehittämistä. Espoon työväenopistossa ideoidaan uusia tunteja jatkuvasti ja päivitetään opettajien osaamista pitkin kautta.

Armollisuus

Liikunnan ei tarvitse olla tärkeintä elämässä vaan osa kokonaisuutta, johon kuuluvat myös lepo, ravinto ja sosiaaliset suhteet. Jossain elämänvaiheessa liikunta ei aina mahdu kolmen tärkeimmän joukkoon. Silloin ruuvia tulee löysätä ja valita liikkumismuoto, joka ei kuormita kohtuuttomasti ja on ajallisesti sovitettavissa muuhun elämään.

Opettajan tulee myös itse muistaa tämä liikkuessaan lähes päivittäin tunneilla. Liikunta hyödyttää eniten, kun se on tasapainossa muiden elämän osa-alueiden kanssa.

 

Liikunnallisin terveisin,
Laura Aaltonen, kunto-ja terveysliikunnan tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

¡Kielillä puhumista ”pyhiinvaelluksella”!

Suosituin reitti (paksu keltainen) on Camino francés, joka kulkee 800 km Pyreneiltä sisämaan kautta Santiagoon. Tänä kesänä itse kuljin pohjoisen caminon (punainen). Tekstissä mainitun kuninkaan pyhiinvaellus kulki paksua lilaa pitkin.

Espanjan pyhiinvaellusreitit kohti Santiago de Compostelan kaupunkia ovat tulleet tutuiksi myös meillä. Mutta mistä kaikki sai alkunsa ja miksi Espoon työväenopiston kielenopiskelijankin kannattaa lähteä pyhiinvaeltamaan?

No, uskotaan että Jeesuksen opetuslapsi Pyhä Jaakob vanhempikin (esp. Santiago el Mayor) kohtasi ristiinnaulitun kohtalon Jerusalemissa. Erään legendan mukaan hänen ruumiinsa laskettiin veneeseen, joka sitten pyhässä johdatuksessa päätyi Iberian niemimaan luoteisrannikolle. Eläessään hän oli ilmeisesti levittänyt evankeliumia suunnilleen siellä päin.

Asia oli unohduksissa muutaman sata vuotta, kunnes erakko Pelayo läheisillä vuorilla näki Jaakobin haudasta näyn, mistä asiasta hän oitis ilmoitti astuurien kuninkaalle. Tämä puolestaan vaelsi kiiruhtaen haudalle ja aloitti hetimiten kirkon rakentamisen sen kohdalle. Tänä päivänä paikalla kohoaa henkeäsalpaava Santiagon katedraali.

Maurivalloituksen kourissa kamppaileville niemimaan kristityille löytö tuli kreivin aikaan. Jaakobin kerrotaankin ilmestyneen auttamaan kristittyjä ratkaisevassa taistelussa. Hänestä tehtiin koko Espanjan suojeluspyhimys.

Jerusalemin ja Rooman ohella Santiagosta tuli katolisen kirkon tärkeä pyhiinvaelluskohde. Satojen vuosien aikana kirkkoja ja luostareita on noussut joka ilmansuunnasta Santiagoon johtavien teiden varrelle. Katolisesta Ruotsi-Suomestakin lähdettiin matkaan. Ja kyse on muuten samasta Jaakosta, joka meillä edelleen heittelee kylmiä kiviä järviin.

1900-luvun lähetessä loppuaan pyhiinvaellusreittejä alettiin Espanjassa elvyttää ja majatalot sekä palvelut ovat lisääntyneet maailman joka kolkasta tulevien pyhiinvaeltajien ottaessa reitit omikseen.

Reitit on hyvin merkitty keltaisin nuolin ja/tai simpukoin.

Reitille voi hypätä mistä vaan, milloin vaan ja kävellä (tai pyöräillä) minkä tahansa mittaisen pätkän. Keskimäärin kävellen päivässä edetään parin-kolmenkymmenen kilometrin verran. Matkantekoa dokumentoidaan ”pyhiinvaelluspassiin” kerättävillä leimoilla. Passin saa ainakin lähtöpaikan kirkon virastosta ja varmasti monesta muustakin paikasta. Mitä matkakassaan tulee, 30 eurolla päivässä pärjää.

No mitä vaatimuksia nykyajan pyhiinvaeltajalle voi asettaa? Täytyy tykätä kävelemisestä luonnossa ja ihmisistä yleensä. Ja kestää vähän kolotusta, kuumotusta ja kuorsausta. Moni lähtee liikkeelle uskonnollisesta tai hengellisestä ponnikkeesta ja yhtä moni viettämään hieman erilaista lomaa ja tutustumaan maahan ja sen kulttuuriin. Ja tosiaan niihin muihin pyhiinvaeltajiin. Pyhiinvaeltajat ovat mukavaa ja vaatimatonta porukkaa, jotka jakavat saman päämäärän sekä samankaltaiset matkanteon ilot ja ongelmat. Se, jos mikä yhdistää ja lähentää, huolimatta iästä, ammatista tai alkuperästä.

Tästä pääsemme kielillä puhumiseen. Kaikki espanjan opiskelijat saavat tietenkin harjoitella sydämensä kyllyydestä. Mutta niin saavat saksan, englannin, ranskan ja italiankin opiskelijat. Lisäksi mm. kreikkaa, puolaa, afrikaansia, koreaa ja/tai turkkia pääsee myös kertailemaan tai opiskelemaan.

Nyrkkisääntönä voi pitää, että selässä kantaa reppua, joka painaa enintään 10% itse pyhiinvaeltajan painosta.

Ilokseen huomaa, että kaikesta oppimasta on hyötyä, unohdettuja sanoja virtaa mieleen ja uuttakin oppii. Tärkeintähän on, pyhiinvaelluksellakin, että todella haluaa ymmärtää toista ja tulla ymmärretyksi.

 

¡¡Buen camino, peregrinos!!

 

Maria Jompero, tuntiopettaja, FM, espanjan ope ja pyhiinvaeltaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Italiaa – opi perusasiat ja uusi maailma avautuu!

Nimeni on Lia Gasbarra ja olen opettanut italian kieltä ja kulttuuria Espoon työväenopistossa noin kahdeksan vuotta. Siitä alkaen, kun muutin ikuisesta kaupungista Roomasta Espooseen. Näinä vuosina olen opettanut sekä alkavia että edistyneempiä opiskelijioita. Tällä hetkellä ohjaan keskustelukursseja ja opetan verkkokurssina kirjallista italiaa, joka on muuten erittäin suosittu.

Olen suorittanut filosofian maisterin tutkinnot saksan ja englannin kielistä ja kirjallisuudesta sekä kielitieteestä Rooman yliopistossa ”La Sapienza”. Vuonna 2016  valmistuin HAMK:in opettajankoulutusohjelmasta. Töitä olen tehnyt myös Espoon kaupungin ja Helsingin yliopiston kirjastoissa.

Italian kieli oli maailman neljänneksi luetuin kieli vuosina 2014-2015. Sama trendi jatkuu etenkin Yhdysvalloissa, Saksassa, Ranskassa, Kiinassa ja Itävallassa. Miksi niin moni ihminen opiskelee italiaa ympäri maailmaa? Miksi Suomessa pitäisi opiskella italiaa?

Princetonin yliopisto on listannut hyviä syitä. Italiassa on eniten Unescon maailman kulttuuriperintökohteita maata kohden: 48 kulttuurikohdetta ja 5 luonnon ja maiseman kohdetta. Italian kieli on peräisin latinasta, joten sen avulla voidaan ymmärtää lukemattomia sanoja muista romaanisista kielistä ja myös englannin kielestä (60 % englannin sanastosta on peräisin latinasta). Italian kulttuuriperintö vaikuttaa monipuolisesti länsimaisiin kulttuureihin ruoan, musiikin, teatterin, viinin, muodin, teollisuuden, muotoilun ja teknologian kautta.

Italian kielen ääntäminen ei ole vaikeaa suomalaiselle, koska melkein jokainen äänne esiintyy suomen kielessä. Ja kielioppi – no, kielioppi ei ole ihan helppoa. Mutta vakuutan teille, että kun käytte Italiassa, onnistutte hyvin puhumaan ja ymmärtämään myös vähäisemmällä kieliopin osaamisella. Italialaiset tulevat olemaan erittäin iloisia siitä, että olette panostaneet heidän kielensä oppimiseen ja ovat ymmärtäväisiä ja avuliaita. Italian matka on hyvä tilaisuus parantaa kielitaitoa ja lisätä motivaatiota.

Yksi erityinen ”luonnonvara”, jota ei useinkaan mainita vetovoimatekijänä, on Italian ihmiset. Olen tavannut suomalaisia, kiinalaisia, saksalaisia ja monia muita, jotka ovat asuneet Italiassa jonkin aikaa, jopa muutamia kuukausia tai vuosia. Kun tapaan heitä, jokainen innostuu ja kysyy minulta hehku silmissään: ”Olet italialainen? Kaipaan Italiaa ja italialaisia! Voitko olla kosketuksessa italialaiseen kulttuuriin myös Suomessa?” He ovat niin iloisia, kun puhuvat minulle italiaksi. Oikeastaan puhuvat todella hyvin, vaikka useimmat ovat asuneet siellä vain vähän aikaa.​​ En tarkoita, että italialaiset olisivat parempia ihmisiä, stereotyypit eivät pidä paikkaansa. Tarkoitan vain, että Italia on sekä ainutlaatuinen maa että sydämen paikka, joka helposti tarjoaa mielekkäitä kokemuksia: kauneus ja sydämellisyys ovat konkreettisia.

Kieli ei ole kieliopillisten sääntöjen yhdistelmä, vaan se on kokonainen elämänkatsomus.

Suosittelen lämpimästi, että opiskelet italian kielen alkeita ja sitten matkustat Italiaan tavoittaaksesi tuon hehkun!

A presto! (Nähdään pian!)


Lia Gasbarra, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

Krokotiilin venytyksiä ja kenguruhyppyjä – kurkistus liikunta- ja hyvinvointitiimin opettajan viikkoon

Maanantai 

En herää lotusasennosta tai spagaatista, vaikka päiväsaikaan ohjaankin joogaa ja tanssia vauvasta vaariin. Aamutoimieni jälkeen alan kuitenkin itse harjoittelemaan näitä ja muita iloisia solmuja. Minulle tärkeintä on se tunne, jonka joogan tai tanssin harjoittaminen synnyttävät minussa. Tunne vaikuttaa siihen, kuinka kohtaan toisia ihmisiä, miten hyviä valintoja teen ja kuinka luottavaisin sekä rennoin mielin koen elämän. Ohjaan ja opetan, koska tunnen itse sen hyvän olon, joka näistä rakastamistani lajeista voi tulla ja välittyä.

Päivän ensimmäinen ohjaus alkaa jokeltelulla. Sali täyttyy kaikkein superkuntoisimmista joogan harrastajista eli alle 1-vuotiaista äitiensä kanssa. Minua koskettaa se, kuinka äiti on voinut lähteä joogatunnille vain kahden tunnin yöunien jälkeen. Ihan vain siksi, että joogasta tulee hyvä olo ja koska pienikin liike on useimmissa tapauksissa parempi kuin liikkumattomuus. Äitien lempeän ohjaamisen rinnalla ihastelen ja pyrin joka kerta oppimaan pieniltä superjoogaajilta lisää kehon luonnollisista liikeradoista. Usein vauvat tekevät todella edistyneitä jooga-asentoja aivan itsestään.

Seuraavaksi saliin saapuvat kehonhuollon konkarit eli aina niin hyväntuuliset seniorit.  Keskittynyt tunnelma 25:n varttuneemman venyttelijän tunnilla keskeytyykin välillä vain naurunryöpsähdyksiin. Nauru on muuten yksi parhaimmista vatsalihasharjoitteista!

Klo 13.45  on lounaan ja hapenoton aika. Menen usein termospulloni kanssa pihalle syömään. Tapiolan toimipisteen lähiasukkaat ovatkin jo ehkä tottuneet siihen, että heidän lähimetsässään on maanantaisin yksi verkkarihousuinen venyttelijä aterioimassa.

Klo 16:45 valmistellaan Vindvändvägenin liikuntasali joogatilaksi.  Aikuisten ohjaaminen kestää klo 21 asti, jonka jälkeen aloitan kotimatkan nauttien joogan jälkeisestä rauhasta ja jaetuista kohtaamisista päivän monien opiskelijoiden kanssa. Saan työssäni kohdata aivan ihania ihmisiä, joilla on kiinnostus samoihin asioihin kuin minulla sekä lisäksi motivaatio oppia. Voiko opettajan työ olla inspiroivampaa?

Tiistai 

Aamu alkaa hengitysharjoituksilla. Aamupäivä lounaaseen saaakka kuluu toisessa kaupungissa tanssi-improvisaatiota ohjatessa. Iltapäiväksi suuntaan Espoon Soukkaan uusien vauvojen ja äitien luo. Vaikka voisi kuvitella, että kyse on samanlaisesta tunnista kuin eilen, niin näin ei välttämättä ole. Niin äideillä kuin vauvoilla saattaa olla hyvin erilaisia tarpeita eri ryhmissä.

Soukasta kävelen illan viimeiseen ohjauspaikkaan Puistokartanolle ohjaamaan hathajoogaa, joka kestää 90 minuuttia. Tunnin jälkeen yksi osallistuja tokaisi, että kylläpä teki taas hyvää. On kiva kuulla, että osallistujat ovat tyytyväisiä.

Keskiviikko 

Keskiviikko alkaa useimmiten kokkailulla, koska syön päivän lounaan toimipisteiden vaihdon aikana. Ohjaus alkaa klo 9.00 lempeillä krokotiilin venytyksillä seniorijoogassa. Seuraavaksi sisään saapuvat tarvitsevat kuitenkin enemmän kenguruhyppyjä. Kyseessä on aikuinen & lapsi -tanssijoiden ryhmä. Aamupäivän kolmas tunti on aikuinen ja vauva -joogaa, jossa usein myös hiukan tanssimme. Iltapäiväksi suuntaan vielä Kauklahteen kahdelle senioreiden kehonhuoltotunnille. Näilläkin tunneilla käy äiti & tytär -pari, mutta nyt he ovat 64- ja 84- vuotiaat! “Sano niille sun aikuinen & lapsi -tanssijoille, että tässä on harrastamiskaaren tavoite!” nauroi tämä pari iloisesti. On todella hienoa, että monet jooga-, tanssi- ja kehonhuoltotuntini ovat myös perheiden, pariskuntien, sisarusten tai ystävien yhteinen harrastus. Parijoogatunneille voi hyvin tulla myös ystävän tai yli 16-vuotiaan lapsen kanssa.

Teen töitä muinakin päivinä. Ammatinkyselijöille sanonkin usein olevani liikenainen. Ainoa mitä olen työnkuvassani kaivannut, on luonnossa liikkuminen. Mutta nyt sekin asia on korjaantunut, kun olen aloittanut Metsäjooga-työpajojen sekä Luonnossa liikkuen -kurssien ohjaamisen eri ikäryhmille. Lämpimästi tervetuloa keväällä mukaan. Olen todella kiitollinen, että saamme opistolla mahdollisuuksia kehittyä ja kasvaa monipuolisemmiksi sekä kehittää opettajuuttamme yhdessä opiskelijoiden kanssa matkaa jatkaen.

 

Jenna Rignell, päätoiminen tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto