Ihmisiä etäyhteyksien päässä

Teatterin tuntiopettaja Anita Dahlström

”Eiiii. Jos nyt oikein ymmärsin niin työväenopistojen koulutus keskeytetään!”

Erään ystävän hätääntynyt viesti tavoitti minut eräänä maaliskuisena perjantai-iltana. Hän on yhdessä pääkaupunkiseudun opistossa opiskelijana, minä taas toisaalla opettajana. Seurasi hämmennys, vaikka tokihan harrastusten keskeytyminen koronan takia oli odotettavissa. Sitten viestittelyä yhden oman kurssin opiskelijoiden kanssa. Meillä oli ensi-ilta lähestymässä. Mitä nyt? Emme näe enää? Entä esitykset? Ei ehditty hyvästellä! Saadaanko asioita ja esityksiä vietyä jossain vaiheessa loppuun?

Sitten päiviä myöhemmin huojentunut viesti ystävältä: ”Kurssini jatkuukin etänä! Jee!”.

Minäkin pääsin jatkamaan improkursseja etänä. Toisessa kurssissa esitykset siirtyivät tulevaisuuteen, joten toive jälleennäkemisestä ja asioiden loppuun viemisestä elää. Imrovisaation opiskelijani ilostuivat lääkkeestä impron vieroitusoireisiin. Onhan tämä etäyhteyksien päästä improilu sentään parempi kuin ei ollenkaan! Kaikki eivät toki voi, halua tai jaksa luoda laitteiden välityksellä yhteyttä toisiin, tai kokevat koko asian hieman outona. Ymmärrettävää sekin.

Ensimmäisellä kerralla linjoille ilmestyy hieman hämmentyneen näköisiä tuttuja kasvoja. Taustalla vilisee koiria, kissoja, tauluja ja muuta oman kodin tavaraa. Osa on kotoisammin kotivaatteissaan. Jutut kuitenkin jatkuvat samaan tapaan. On iloa toisten näkemisestä, vaikkakin etäyhteyksien päässä. Yksi kertoo ulkona satavan lunta, toiset kurkkivat omista ikkunoistaan, että ei meillä vaan, vielä ainakaan. Toinen sanoo näiden improkertojen piristävän muuten melko yksinäistä arkea.

Teatterin ja etenkin improvisaation tekeminen on vuorovaikutusta, eikä se etäyhteyksien päästä ole aina ihan helppoa. Kuitenkin improvisaatioissa keksitään videoyhteyksien avulla tarinoita yhdessä, tehdään pieniä kohtauksia ja vaikka improvisoidaan lehdistötilaisuuksia, joissa tilaisuuden pitäjän pitää arvata muiden sanomisista kuka hän on ja mitä on tehnyt. Korona on mukana tavalla tai toisella lähes kaikissa improissa varsinkin muutamilla ensimmäisillä kerroilla. Onhan se muokannut elämäämme kovasti. Jos improvisaation paikka on ravintola tai ostoskeskus, tulee siitä heti mieleen miten nykytilanne siihen tilanteeseen vaikuttaa. Eihän sitä voi ravintolaan jäädä olemaan lähekkäin, ruuat täytyy noutaa mukaan! Ostoskeskuksissa asiakkaita täytyy varjella koronalta!

Hartiat jumivat tietokoneen äärellä olemisesta ja ulkoilmaa ei aina pääse tarpeeksi haistelemaan, mutta ilo toisten ihmisten kohtaamisesta, vaikkakin vain videokuvan välityksellä, helpottaa eloa. Elämä jatkuu. Harrastukset ja työt muuttavat muotoaan vähäksi aikaa, mutta ihmiset säilyvät, vaikkakin etäyhteyksien päässä.

Teksti ja kuva: Anita Dahlström, teatterin ja ilmaisutaidon tuntiopettaja, Espoon työväenopisto

Komiikan koulu – lyhyt oppimäärä hauskuuteen

Nauru pidentää ikää sanotaan, totta vai tarua? Ilman naurua olemisen sietämätön keveys muuttuisi hetkessä elettävän elämän sietämättömäksi raskaudeksi. Me tarvitsemme huumoria!

Mikä meitä naurattaa?
Kaikenlainen koheltaminen, fyysiset törmäilyt, kummalliset sattumukset, absurdit tapahtumat, omat ja toisten heikkoudet, pelkojen ja toiveiden toteutumat hauskasti kerrottuna. Sujuvasti vaihdamme Commedia dell´artesta slapstickiin, screwballkomediasta farsseihin. Alun perin komedia tarkoitti näytelmää, jolla on onnellinen loppu. Nykyään komedia mielletään humoristiseksi näytelmäksi. Puhuessamme koomisesta viittaamme kaikenlaiseen humoristiseen ilmaisuun.

Keskiajalla narrilla oli erityinen asema. Hänen tehtävänsä oli viihdyttää hallitsijaa. Hän oli ainoa, jolla oli lupa irvailla hallitsijan ja hoviväkeen kuuluvien aatelisten kustannuksella, saamatta rangaistusta. Keskiajan hallitsijoiden tapaan mekin pidämme humoristeista, suorastaan rakastamme heitä Pekasta ja Pätkästä Uuno Turhapuroon, Charlie Chaplinin kulkurista Pokka pitää sarjan Hyacinth Bukect:hen. Koomikoita ja komedienneja, jotka paljastavat meille meidän todelliset kasvomme.

Humoristi omaa lahjan. Humoristinen elämänasenne on peili, joka paljastaa ihmisen ja maailman raadollisuuden. Huumori paljastaa heikkoutemme. Nauru vapauttavalla voimallaan auttaa meitä käsittelemään elämän kummallisuuksia ja kestämään niitä.

Huumori on hulluutemme sulattamo. Me tarvitsemme huumoria kotona, kouluissa ja työpaikoilla. Se poistaa väliltämme jännitteitä, pelkoja, estää tiukkapipoisuutta, vähentää armottomuutta ja lisää armeliaisuutta. Nauraminen yhdessä toisten kanssa lisää ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta.

Huumorilla on paikkansa niin arjessa kuin juhlassa, ruokapöytäkeskustelussa kuin juhlapuheessakin. Huumori on yhteisöllisyyden kasvualusta. Parhaimmillaan huumori on aitoa, lämminhenkistä ja välittävää, huonoimmillaan ylenkatsovaa, vähättelevää ja ristiriitoja lisäävää. Huonon huumorin taustalla voi olla paha tarkoitus tai taitamaton vinoilija. Joskus vastaanottajassakin ilmenee ymmärryksen puutetta eikä elon kolhuissa vahingoittunut tunnista huumorin nyansseja. Taiten tulee humoristin lahjaansa käyttää!

Lähde seuraamaan Espoon työväenopiston teatteriaineiden opettajien ja opiskelijoiden tekemiä koomisia videoita.

Sarjan aloitti näyttelijä, ohjaaja Henna Hakkaraisen neljän videon Karanteeninkaltainen klovnikurssi. Niissä Gertrud -klovni johdatteli meitä klovnerian ’perushommeleihin’. Hurmaavan haastava Gertrud toi esille klovnerian ristiriitaisuuksia. Klovnikurssin löydät Youtubesta Oppiminen Omniassa -kanavalta 

Tällä viikolla starttaa Keskiviikon sketsi, tuulahduksia tunneilta. Pääset katsomaan seinien kätkemää: oppilaiden kirjoittamia, kuvaamia ja näyttelemiä sketsejä.

Lopuksi Opistoteatterin ohjaaja, käsikirjoittaja Heikki Häkkä tarjoaa sinulle mahdollisuuden kokea heittäytymisen hauskuutta ja improvisoinnin iloa.

Lähde mukaan hauskuuden alkulähteille.

Olkaa kuulolla, tavataan verkossa.

Sari Tenhunen, kirjallisuuden ja teatterin suunnittelijaopettaja