Bailatino kuuluu jokaiselle!

Bailatino tanssijat ryhmänä

Bailatino on monista eri lattaritansseista koostuva tanssiliikuntamuoto, jossa tanssitaan ilman paria. Latinalaisamerikkalainen musiikki raikaa, hymy kasvoilla leviää ja lantio ja vartalo keveästi keinahtaa. Lattareiden iloinen ja energinen tunnelma vie tätä eri tanssien yhdistelmää rytmikkäästi eteenpäin. Bailatino on kehitetty nimenomaan sitä varten, että kynnys olisi mahdollisimma matala jokaisen päästä tutustumaan näiden lämpimien vesien kulttuuriin ja rytmeihin.

Tansseina, joita on mm. salsa, samba, chacha, rumba, merengue, tango ja jive tanssitaan hyvällä energialla ja ilolla. Helpoilla tunneilla opetellaan perusaskeleet ja -rytmit, jatkotason tunneilla taas keskitytään enimmäkseen koreografioiden tekemiseen ja tanssimiseen. Yhdellä tunnilla tanssitaan yleensä 1-3 tanssia ja niitä vaihdellaan niin, että yhden kurssin aikana oppii helposti jo 5-10 eri tanssin perusteet ja jopa enemmänkin.

Lattaritanssit tuovat kehoon lisää hyvää koordinaatiota, lisäävät mukavasti peruskuntoa lihaksia vahvistaen ja liikuttavat niveliä ja nikamia juuri oikealla tavalla, luonnollisesti ja lempeästi. Lisäksi hyväntuulinen musiikki ja letkeä liike tuo lähes poikkeuksetta jopa pitkäänkin kestävän hymyn tanssijan kasvoille. Jäykät hartiat ja yläselkä saa myös mukavasti vahvistavaa ja rentouttavaa liikettä tämän Suomen Tanssiurheiluliiton omistaman ja rekisteröidyn tuotemerkin, Bailatinon avulla.

Tasoryhmiä on useita juuri sen takia, että jokainen pääsee löytämään itsestään oman sisäisen tanssijan.
Senioreille on omat ryhmät, joista on kaikki pomput ja pyörähdykset karsittu mahdollisimman vähiin.

lmonetistä tunnit löytyvät tanssi-osiosta tai hakemalla kurssia Bailatino.

Bailatinoa pääsee mukavasti harrastamaan esim. Leppävaarassa maanantaisin ja torstaisin. Nämä tunnit ovat Senior-tunteja ja ne tanssitaan aamupäivisin.

Teksti ja kuva: Janne Outinen, tanssin tuntiopettaja

Tanssimalla terveemmäksi!

Eri-ikäiset tanssinharrastajat tuntevat tanssimisen positiiviset vaikutukset omassa terveydessään. Hyvällä tanssitunnilla mieli virkistyy, keho muuttuu vahvemmaksi ja venyvämmäksi. Tanssitunneilla tavataan muita ihmisiä ja ollaan yhdessä. Kotiin lähdetään ryhdikkäinä musiikin rytmien jäädessä soimaan mielen sopukoihin.

Näin voi kuvailla tanssituntien vaikutusta kokemuspohjaisesti, tanssinopettajan näkökulmasta, mutta pelkät osallistujien ja opettajien havainnot eivät riitä perusteluiksi tanssin positiivisista terveysvaikutuksista.


Tutkittuja tuloksia tanssin terveysvaikutuksista

Liikuntatieteen tutkimuksen alalla on olemassa paljon tutkimukseen perustuvaa näyttöä liikkumisen kokonaisvaltaisista myönteisistä vaikutuksista ihmisten terveyteen. Tanssissa tieteellistä tutkimusta on ollut vähemmän, mutta viimeisten vuosien aikana tanssin terveysvaikutusten tutkiminen ja raportointi ovat lisääntyneet ilahduttavasti. Aivoliiton artikkelissa Tanssi hoitaa aivoterveyttä (Kähkönen 2019) filosofian tohtori, neurotieteilijä Hanna Poikonen kertoo tanssin myönteisistä vaikutuksista terveyteen ja tanssin kuntouttavaan ja parantavaan vaikutukseen kehon kokonaisvaltaisessa toiminnassa.  Poikosen mukaan tanssiessa aivojen eri osa-alueet yhdistyvät, mikä parantaa esimerkiksi muistia. Muita positiivia terveysvaikutuksia Poikosen mukaan ovat fyysisen kunnon kehittyminen, tasapainon paraneminen, kognitiivisten kykyjen ylläpito ja stressin lieventyminen rentoutumisen kautta.

Webforumin artikkelissa (Merle 2019) psykiatrian tohtori John Ratey kuvailee laajasti fyysisen harjoittelun terveyttä lisääviä ja ylläpitäviä vaikutuksia kuten sydän- ja verisuonitautien ehkäiseminen, verenpaineen ja painon hallitseminen. Listaan voisi lisätä tuki- ja liikuntaelimistön terveyden ylläpitämisen ja kehittämisen. Rateyn mukaan uutta tutkimusten valossa on se, että fyysisen harjoittelun tiedetään edistävän myös oppimista ja luovuutta, lisäävän motivaatiota sekä ehkäisevän masennusta, ahdistusta ja stressiä. Ratey suosittelee tanssia parhaaksi fyysiseksi harjoitteluksi, koska tanssiessa keskitytään yhtä aikaa musiikkiin, pariin tai ryhmään ja harjoitellaan monimutkaisia liikkeitä. Tämä yhtäaikainen moneen asiaan keskittyminen harjoittaa aivoja ja vaikuttaa positiivisesti kokonaisvaltaiseen terveyteen.

 

Tanssi kuuluu Omnia Espoon työväenopisto Liikunta-auringon Liikkuvuus- ja kehonhallinta sekä Hikoile ja hengästy-säteisiin

 

Osallistumaan tanssitunneille?

Edellä mainittujen tutkimustulosten valossa tanssitunteja kannattaa mennä kokeilemaan, mutta miten tutkimuksissa esitetyt asiat ilmenevät tunneilla?  Tanssilajeja on niin monia erilaisia, koskevatko edellä esitetyn kaltaiset terveysvaikutukset kaikkia tanssilajeja?

Tarkasteltaessa eri tanssilajeja voidaan huomata, että tietyt elementit ovat yhteisiä kaikille tanssilajeille. Tanssiliikkeet ja tanssisarjat muodostuvat erilaisista kehon koordinaatioliikkeistä, joissa kehon eri osat tekevät erilaisia liikkeitä, esimerkiksi jalat tekevät tasaisia teräviä askeleita ja kädet liikkuvat pehmeästi hitaammalla rytmillä. Harjoitukset ja tanssisarjat tehdään yleensä molempiin suuntiin ja eri tasoissa, jolloin myös tilallinen hahmottamiskyky kehittyy. Tanssitunneilla käytetään aisteja monipuolisesti ja erityisesti tuntoaistin käyttäminen korostuu. Tanssitunneilla treenataan yhdessä toisten kanssa, mikä lisää yhteisöllisyyttä. Tanssiliikkeet yhdistetään musiikkiin, mikä vaatii keskittymiskykyä ja tuottaa kokonaisvaltaisia elämyksiä. Tanssitunneilla koetaan ja tunnetaan laajalla skaalalla, uusien askelkuvioiden oppimisen haasteista ilmaisun ja onnistumisen yhteiseen riemuun. Tanssitunneilla opitaan uutta yksilöllisesti elinikäisen oppimisen ajatuksella.

Voit valita laajasta kurssitarjonnastamme itseäsi kiinnostavan tanssilajin ja itsellesi sopivan tason. Tanssia voit harrastaa yksi tai parin kanssa. Tanssitunteja on myös perhekurssien tarjonnassa.

 

Tervetuloa mukaan Espoon työväenopiston tanssitunneille innostumaan, oppimaan ja onnistumaan sekä pitämään huolta omasta terveydestä!

 

 

 

 

Teksti: Mia Nirhamo, liikunnan pedagoginen asiantuntija

Kuvat: Unsplash, Adobe stock.com, Omnia

 

Tanssi tekee hyvää mielelle ja koko keholle

Liikunnasta on aina iloa sekä aivoille että kropalle, mutta tanssi on ylivoimainen yhdistämään nämä molemmat hyödyt. Tanssi vie mukanaan sekä katsojan että tanssijan itsensä. Tanssiessa pää, sydän ja kroppa ovat yhtä. Se on musiikin ja liikkeen yhteistyötä. Kun tanssit, keskityt vain juuri käsillä olevaan hetkeen ja rytmiin. Tanssiessa pystyykin mukavasti unohtamaan arkipäivän murheet ja kiireet. Liike, musiikki ja kosketus voivat kaikki yksinään ja yhdistettyinä parantaa aivojen toimintaa, tasapainoaistia ja tunne-elämää. Paritanssissa koet myös kosketuksen ja toisen läsnäolon hyvää tekevät vaikutukset. Yksin tanssiessa taas keskityt vain omiin liikkeisiisi. Musiikki aktivoi aivoja kokonaisvaltaisesti ja kun keskityt liikkeisiin joudut myös työstämään aivojasi. Liikuntaa suositellaan myös masennuksen hoitoon, joten hyötyjä on lukemattoman paljon.

Nyt kannattaakin miettiä ensi vuoden tanssiharrastusta. Espoon työväenopistolla on useita vakiotunteina jatkuvia tanssilajeja. Vuodenvaihteesta alkaen on tarjolla myös uusia, helppoja ja tehokkaita tanssitunteja kaikille.  Alla esitellään kaksi uutta alkavaa tanssilajia.

PILOXING – Mitä Piloxing on?

Piloxing -konsepti on kotoisin USA:sta, kuten niin moni muukin tanssi. Ruotsalainen tanssija Viveca Jensen halusi kehitellä tehokkaan kuntoilumuodon joka vahvistaa itsetuntoa, fyysistä kuntoa ja on lisäksi tanssinomaista. Piloxing on lisensoitu tunti, ja ohjaajan on pitänyt osallistua Piloxing-ohjaajakoulutukseen. Suomeen Piloxing tuli 2010-luvun alussa ja ohjaajakoulutuksia onkin siitä pitäen järjestetty Helsingissä. Piloxing on pähkinänkuoressa Pilateksen inspiroimien liikkeiden ja kuntonyrkkeilyn yhdistelmä – pilates ja boxing = piloxing. Laji on varsin vauhdikas ja tehokas, toisin kuin rauhallinen Pilates. Lisäksi tunnilla tehdään hauskoja ja helppoja tanssiliikkeitä ja minisarjoja intervallinomaisesti vaihdellen. Piloxing siis yhdistää Pilateksen kuntonyrkkeilyyn, ja näistä muodostuu omaperäinen tanssitreeni, joka muokkaa lihaksia, voimistaa keskivartaloa ja polttaa hurjan määrän kaloreita.

Piloxingia rohkaistaan tekemään ilman jumppakenkiä, koska tämä vahvistaa myös jalkaterän tukilihaksistoa. Voit kuitenkin halutessasi varata aluksi kengät mukaan. Tunneilla voi käyttää myös käsissä kevyinä lisäpainoina hanskoja, joissa on siis pieni lisäpaino. Piloxing hanskoja on myynnissä mm. netissä. Hanskojen käyttö ei kuitenkaan ole välttämätöntä, treeni on tehokasta ilmankin. Uudet Piloxing-kurssit alkavat vuodenvaihteen jälkeen, keskiviikkoisin Leppävaarassa Upseerinkadulla ja torstaisin Espoon keskuksessa Lehtimäentiellä.

Tule mukaan kohottamaan kuntoasi!

 

LAVIS – Mitä Lavis on?

Lavis on hauska, helppo ja reipas liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoon. Huomaamatta sykekin nousee, hiki alkaa virtaamaan ja kalorit palavat. Tunti kehittää mukavasti aerobista kuntoa, koska koko tunti pysytään liikkeessä. Kaikki saavat tanssia omalla tyylillään ja aiempaa tanssitaustaa ei tarvita.

Lavis-tunnilla opit lavatanssiaskeleita kuntoilun ohella. Tunnilla ei ole lihaskunto-osuutta. Tunti koostuu lyhyistä lavatanssiliikesarjoista, jotka kestävät aina kahden saman tyylin tanssin kappaleen ajan, kuten lavatansseissakin on tapana. Tunnilla tanssitaan tuttuja, lähinnä kotimaisia lavatanssilajeja kuten humppa, jenkka, rock/jive, cha-cha ja samba. Myös ulkomaista musiikkia kuullaan välillä pikku piristeinä. Lavista tanssitaan yksin, joten ei ole vaaraa että kukaan talloo varpaille. Laviksen lopussa jäähdytellään rauhallisemman musiikin tahdissa.

Lavis-tunnilla tulee hyvä mieli ja silti se on samalla jumppaa, hikikin tulee lähes huomaamatta. Lavis sopii kaikille, hyppiä ei tarvitse. Tunnelma on aina korkealla ja kaikilla on hymy herkässä, mukanakin saa laulaa jos laulattaa. Tule tunnille jumppavaatteissa ja sisäliikuntakengillä, kevyen hamosenkin saat heittää trikoitten päälle jos niin haluat. Ota mukaasi myös juomapullo.

Uudet Lavis-kurssit alkavat heti vuodenvaihteen jälkeen maanantaisin, Finno-Skolanissa Suomenojalla ja keskiviikkoisin Leppävaarassa.

Kaikki Espoon työväenopiston kevään tanssikurssit.

Tule mukaan tanssimaan!

 

Teksti: Heidi Torp-Donner, liikunnan tuntiopettaja
Kuvat: Lavis.fi | Piloxing.com | Shutterstock

Tanssi stimuloi, uni puhdistaa

https://pixabay.com/fi/tanssija-pohdintaa-vesi-taivas-kuu-3909697/Aivot ovat ihmisen toiminnan keskusyksikkö ja siksi aivoja kannattaa huoltaa nukkumalla riittävästi, liikkumalla sopivasti, opettelemalla uusia asioita ja syömällä ravitsemussuositusten mukaisesti. Hyvinvoivat aivot takaavat sen, että pystymme hyödyntämään toiminnassamme koko potentiaaliamme. Uni, arjen kiireettömät hetket ja riittävät haasteet aivoille ovat aivojen puhdistumisen ja uudelleenmuovautumisen kannalta olennaisia asioita. Aivoterveyden tärkeimmät teot ovat riittävä nukkuminen ja yleisesti ottaen terveelliset elämäntavat.

Työväenopiston koko tarjonta on varsinaista aivojen huoltoa. Mielekkäät asiat ja uudet virikkeet muovaavat aivoja luoden aivoihin uusia hermoyhteyksiä ja vahvistaen vanhoja. Varsinaista aivojen superfoodia on liike ja musiikki yhdessä. Erityisesti tanssin on todettu stimuloivan aivoja erityislaatuisella tavalla.

Liikunnan ja hyvinvoinnin suunnittelijaopettaja Taina Avo on aktiivinen liikkuja. Hänen merkittävin päivittäinen arkeen kuuluva terveysteko on riittävä nukkuminen.

Teksti: Taina Avo, kuva: Pixabay

Katso keväällä alkavat tanssikurssit täältä