Kokemuksia ryijyrunojen kirjoittamisesta

Luova ja kuriton mieli Ryijy & Runo videoteosten esittely jatkuu. Teossarja käsittää yhteensä 13 osaa, jotka on tehty yhteistyönä kirjallisuuden ja teatterin sekä kädentaitojen kanssa.  Teoksen taustoista pääset lukemaan blogipostauksesta. Kaikki 13 osaa esitellään vuoden 2020 aikana niin, että jokaiselle kuukaudelle on tulossa oma teosesittely. Toukokuussa  myös runoilijat kertovat kokemuksia ryijyrunojen kirjoittamisesta.

Espoon työväenopiston Runoriihi-lyriikkapiiri sai loppuvuodesta 2018 tehtäväkseen kirjoittaa runoja käsityöryhmän ryijyistä monitaiteellista videoteosta varten. Teemana oli Luova ja kuriton mieli ja saatesanoina oli toive kirjoittaa älyttömiä, kurittomia, hulluja runoja.

Ajatus ryijyistä kirjoittamisesta herätti joissakin epäluuloja. Matti: ”Runoni syntyvät kuin tulivuori. Usein ne ovat kauan muhineet mielen syvyyksissä. Niiden purkautumista ei voi tarkalleen ennustaa eikä säädellä edes suurimpien vahinkojen välttämiseksi. Tehtävä kirjoittaa runo jostakin ryijystä tuntui aluksi pakkopullalta. Eihän sisuksissani ollut mitään aineksia niin sisäsiistille tekstille, että se voisi purkautua kuvaamaan perinteistä seinälle asetettua ryijyä.”

Haaste otettiin kuitenkin vastaan. Jael: ”Inspiroiduin heti ryijyrunojen kirjoittamisesta, pidän tilausrunojen teosta. Se ’pakottaa’ pois mukavuusalueelta. Myös eri taiteenlajien yhdistely on innostavaa.”

Juhani valmistautui tehtävään hakemalla kirjastosta ryijykirjoja ja käymällä HAMissa katsomassa ryijynäyttelyä: ”Iso pettymys. Paperiryijyjä, pelästyin jo, millaisia saisimme eteemme”. Juhani kirjoitti kuitenkin kuvitteellisen ryijyrunon jo ennen ryijykuvansa saamista ja kyseli, löytyisikö sellaista ryijyä, jossa olisi ruskan värejä ja vähän ehkä mustaa. Löytyi Liisan ryijy. ”Liisan ryijy oli niin hieno, että päätin heti kirjoittaa uuden runon kokonaan ryijyn inspiroimana. Pääsin syksyyn, pääsin metsään, ja jotain pelon poikastakin käsittelin.”

Ryijyntekijöiden sanalliset kuvaukset omista ryijyistään tulivat runoilijoille myöhemmin kuin kuvat ryijyistä. Tulkintaa oli tarkistettava. Kyllikki joutui toteamaan, ettei hänen ryijynsä esitäkään ilmakuvaa suosta vaan kilpikaarnaa: ”Muistelin kankaalla kasvavia suuria honkia lapsuudestani. Eläydyin ryijyntekijän maailmaan, olenhan itsekin kiinnostunut käsitöistä. Niin tarina eteni. Ryijykin alkoi kertoa haaveistaan ja toiveistaan.” Kiki otti vapauden nähdä kukkaryijyn kuvion maanosien riehakkaana sävelkulkuna läpi maailman: ”Kauniit värit, maanläheiset. Antoivat minulle voimaa kirjoittamiseen. C’est la vie!”

Aarne lähti myös liikkeelle väreistä: ”Aluksi näytti siltä kuin ryijyssä leijuisi eri värisiä höyheniä ja nukkapalloja. Ihmiset elävät usein poliittisessa tai aatteellisessa kuplassa, jonne muut näkökulmat ja tosiasiat eivät ulotu. Mieleen välähti ajatus puolueista. Vein tätä reaalitodellisuutta Höyhensaaren satumaailmaan, jossa uutistenlukija kuvaa aatemaailman ristiriitoja sääilmiöiden kautta maailmanlaajuisesti. Ryijyn mielikuva laajeni entisestään ja Höyhensaaret liittyivät avaruuden galaksiksi. Koska se ei ole todellinen galaksi, aika-akseli nyrjähti paikoiltaan ja vei sen täydellisesti sadun maailmaan, mutta mukaan jäi tämän reaalimaailman aatevirtoja ja mielikuvia.”

Osa kirjoittajista piti ryijyn nimen ja tarinan saamista tehtävää helpottavana. Olli: ”Saatuani ryijyn nimen (Catch me if you can) ryijy viimeistään alkoi juosta”. Matti: ”Ryijyn nimi ja tekijän läheteteksti kaivoivat pienen reiän mieleni kuoreen. Aloin pujottautua ryijyntekijän rooliin. Ryijylle oli ilmestynyt kaksi kuviota, jotka esittivät tekijän kesämökkejä. Runoni kiertyi tarinaksi ryijynteon vaiheista, kuvitelluista vaikeuksista ja kaipauksesta talven keskeltä kesäisiin maisemiin. Esille tuli positiivinen ristiriita, kumpi on parempi, järvenranta- vai tunturimökki. Runoilijaminäni päätyi ryijyntekijän mielenalaa veikatessaan tasatulokseen. Virtaviivaista tarinaa väistelläkseen runo tarvitsi joitain sivuhengähdyksiä. Sellaiseksi se sai toistuvan sanarenkutuksen, kehotussanan jota suomen kieli ei suoraan tunne, mutta jonka voinee yhteydestä ymmärtää.  Jotta mökit ilmestyisivät etänä ryijyntekijän seinälle, hän on voinut käskeä itseään: ryijytä ryijytä ryijytä.”

Armaksen ei tarvinnut pohtia kauan koira-aiheista ryijyä: ”Heti kun näin kuvan ryijystä, mieleeni nousi lause – vanhan ja viisaan jäähyväiset. Minusta tuntui, että noin viisas koira pystyy näkemään muutakin kuin tämän hetken, vaikka sitä elääkin. Mielestäni vanha koira jo ymmärtää, että elämä ei ole ikuista. Vanha koira hyväksyy vanhenemisen. Se hakee lepopaikkoja ja näkee unta menneestä. Odottaa rauhassa jotain, jota ei pysty ymmärtämään – eikä edes yritä. Surullista tässä tietenkin oli se, että tuo ihana harmaakuono siirtyi ennen julkaisua suuren äärettömän karmeihin.”

Kaikki eivät olleet aivan heti sujut Tuija-ohjaajan huolella kullekin osoittaman ryijyn kanssa. Päivi sai jonkinlaisen koleerisen kohtauksen ja puuskahti paperille sellaista, jota myöhemmin ihmetteli: mistä lähteestä moinen? ”Kirjoitusprosessin aikana kävin läpi tunneskaalaa aggressiosta hyväksymiseen, muutokseen, muistojen käsittelyyn. Kirjoitusaiheena oli viaton ryijy… huihai!” Ensimmäinen versio piti hylätä, mutta lopulta syntyi sisäinen rauha ryijyn kanssa ja lopulliseen runoon uusi näkökulma: ”Tämä kirjoitus vei minut keskiajan maailmaan. Mietiskelin, miten on aikanaan tehty vaatteet, kankaat, miten värjätty. Tältä pohjalta kirjoitin pitkähkön runon nuoresta naisesta, jolla oli kallisarvoista väriainetta. Osallistuin Kymi Librin järjestämään Joki-kirjoituskilpailuun, jonka antologiaan tämä runo tuli mukaan.”

Ryijyt synnyttivät kieleltään monenlaisia tekstejä, mutta ryijyjen perinteikkyys vaikutti. Juhani: ”Halusin tehdä riimeissä, koska riimiruno edustaa mielestäni samanlaista perinnettä kuin ryijykin. Minulla oli Koskenniemen Koulutie ja Kailaan Pallokentällä lausunnassa ajankohtaisia ja työn alla, joten sain sieltä rytmillisiä vaikutteita.”

Iiris, jonka runoissa useammin käytetään stadin slangia, mukautti myös tyyliään perinteeseen: ”Minä sain hyvin itseni näköisen ryijyn. Kirjoitin ja työstin kissahahmoa mielelläni. Runo valmistui sutjakkaasti itäkarjalan murteella. Kirjoitin sen joululoman aikana. Kotona tyttäreni kysyi: Kuka nää murreosuudet on kirjoittanut? Sinäkö? Olen oppinut itäkarjalan murretta kannakselaiselta äidiltäni. Mutta en koskaan puhu sitä oman perheeni piirissä. Mie ossaan vaan kirjottaa.”

Projektia pidettiin haasteellisuudessaan mukavana. Aarne: ”Runon kirjoittaminen ryijystä oli hauskaa. Se antoi ikään kuin luvan ja mahdollisuuden ajatuksen vapaaseen liitoon, joka leijaili irtonaisena sadun ja toden välillä pienellä ilkikurisuudella, ketään väheksymättä.” Olli kuvaa haastetta vuorena, jonka huipulle päätti kiivetä. Alun pikahien pintaan nostamisen jälkeen ryijy alkoi elää, värit puhuivat ja muotojen merkitys syveni, vuoren huippu häämötti. Hiomisen ja muokkailun jälkeen runo oli valmis – ja ryijyn näköinen: ”Olin vuoren huipulla. Alhaalla katsoin taakseni vuorta, se olikin pieni nyppylä”.

Runot olivat valmiit luovutettaviksi lausujien käsiin. Juhani: ”Tiesin olevani ainoa kirjoittajista, joka myös lausuu jonkun ryijyrunoista. Lausunnanopettajani Sari Tenhunen antoi minun lausua oman runoni, mikä tietysti ilahdutti. Koin projektin aivan erityisenä, hienona mahdollisuutena päästä sisälle käsitöiden luovaan maailmaan.”

Sirpa puki kokemuksensa runomuotoon:
”Ryhmätyötä!”, riemuitsin
ryijyistä runoja rustattaisiin
runonlausujille rouskuteltaviksi
ryijy rupesi runoissani raksuttamaan
risomaan rauhattomaksi
riittäisikö rahkeeni
rypistin raapaleita
ruttasin runonraakileita
revinkin riekaleiksi
runoriihessä ryijyistä runoista rupateltiin
ryijyyn ryijynrytmiin rakenteeseen rakastuin
rohkaisi ryijyruno ryhmätyönä
runooni rakkautta ripottelin
rohkeutta rapeudeksi
ryijyntekijälle rutistus
runonlausujille ruususuu

Runoriihi: Kyllikki Ollikka, Kiki Levä, Matti Lahti, Olli Uotila, Iiris Ritva Laitinen, Armas Ruohoniemi, Päivi Heiska, Aarne Laasonen, Sirpa Verkka, Juhani Markkanen; lisäksi ryhmän ulkopuolelta osallistui Jael Rantanen.

Runoriihen ohjaaja: Tuija Kuha