Kokemuksia ryijyrunojen kirjoittamisesta

Luova ja kuriton mieli Ryijy & Runo videoteosten esittely jatkuu. Teossarja käsittää yhteensä 13 osaa, jotka on tehty yhteistyönä kirjallisuuden ja teatterin sekä kädentaitojen kanssa.  Teoksen taustoista pääset lukemaan blogipostauksesta. Kaikki 13 osaa esitellään vuoden 2020 aikana niin, että jokaiselle kuukaudelle on tulossa oma teosesittely. Toukokuussa  myös runoilijat kertovat kokemuksia ryijyrunojen kirjoittamisesta.

Espoon työväenopiston Runoriihi-lyriikkapiiri sai loppuvuodesta 2018 tehtäväkseen kirjoittaa runoja käsityöryhmän ryijyistä monitaiteellista videoteosta varten. Teemana oli Luova ja kuriton mieli ja saatesanoina oli toive kirjoittaa älyttömiä, kurittomia, hulluja runoja.

Ajatus ryijyistä kirjoittamisesta herätti joissakin epäluuloja. Matti: ”Runoni syntyvät kuin tulivuori. Usein ne ovat kauan muhineet mielen syvyyksissä. Niiden purkautumista ei voi tarkalleen ennustaa eikä säädellä edes suurimpien vahinkojen välttämiseksi. Tehtävä kirjoittaa runo jostakin ryijystä tuntui aluksi pakkopullalta. Eihän sisuksissani ollut mitään aineksia niin sisäsiistille tekstille, että se voisi purkautua kuvaamaan perinteistä seinälle asetettua ryijyä.”

Haaste otettiin kuitenkin vastaan. Jael: ”Inspiroiduin heti ryijyrunojen kirjoittamisesta, pidän tilausrunojen teosta. Se ’pakottaa’ pois mukavuusalueelta. Myös eri taiteenlajien yhdistely on innostavaa.”

Juhani valmistautui tehtävään hakemalla kirjastosta ryijykirjoja ja käymällä HAMissa katsomassa ryijynäyttelyä: ”Iso pettymys. Paperiryijyjä, pelästyin jo, millaisia saisimme eteemme”. Juhani kirjoitti kuitenkin kuvitteellisen ryijyrunon jo ennen ryijykuvansa saamista ja kyseli, löytyisikö sellaista ryijyä, jossa olisi ruskan värejä ja vähän ehkä mustaa. Löytyi Liisan ryijy. ”Liisan ryijy oli niin hieno, että päätin heti kirjoittaa uuden runon kokonaan ryijyn inspiroimana. Pääsin syksyyn, pääsin metsään, ja jotain pelon poikastakin käsittelin.”

Ryijyntekijöiden sanalliset kuvaukset omista ryijyistään tulivat runoilijoille myöhemmin kuin kuvat ryijyistä. Tulkintaa oli tarkistettava. Kyllikki joutui toteamaan, ettei hänen ryijynsä esitäkään ilmakuvaa suosta vaan kilpikaarnaa: ”Muistelin kankaalla kasvavia suuria honkia lapsuudestani. Eläydyin ryijyntekijän maailmaan, olenhan itsekin kiinnostunut käsitöistä. Niin tarina eteni. Ryijykin alkoi kertoa haaveistaan ja toiveistaan.” Kiki otti vapauden nähdä kukkaryijyn kuvion maanosien riehakkaana sävelkulkuna läpi maailman: ”Kauniit värit, maanläheiset. Antoivat minulle voimaa kirjoittamiseen. C’est la vie!”

Aarne lähti myös liikkeelle väreistä: ”Aluksi näytti siltä kuin ryijyssä leijuisi eri värisiä höyheniä ja nukkapalloja. Ihmiset elävät usein poliittisessa tai aatteellisessa kuplassa, jonne muut näkökulmat ja tosiasiat eivät ulotu. Mieleen välähti ajatus puolueista. Vein tätä reaalitodellisuutta Höyhensaaren satumaailmaan, jossa uutistenlukija kuvaa aatemaailman ristiriitoja sääilmiöiden kautta maailmanlaajuisesti. Ryijyn mielikuva laajeni entisestään ja Höyhensaaret liittyivät avaruuden galaksiksi. Koska se ei ole todellinen galaksi, aika-akseli nyrjähti paikoiltaan ja vei sen täydellisesti sadun maailmaan, mutta mukaan jäi tämän reaalimaailman aatevirtoja ja mielikuvia.”

Osa kirjoittajista piti ryijyn nimen ja tarinan saamista tehtävää helpottavana. Olli: ”Saatuani ryijyn nimen (Catch me if you can) ryijy viimeistään alkoi juosta”. Matti: ”Ryijyn nimi ja tekijän läheteteksti kaivoivat pienen reiän mieleni kuoreen. Aloin pujottautua ryijyntekijän rooliin. Ryijylle oli ilmestynyt kaksi kuviota, jotka esittivät tekijän kesämökkejä. Runoni kiertyi tarinaksi ryijynteon vaiheista, kuvitelluista vaikeuksista ja kaipauksesta talven keskeltä kesäisiin maisemiin. Esille tuli positiivinen ristiriita, kumpi on parempi, järvenranta- vai tunturimökki. Runoilijaminäni päätyi ryijyntekijän mielenalaa veikatessaan tasatulokseen. Virtaviivaista tarinaa väistelläkseen runo tarvitsi joitain sivuhengähdyksiä. Sellaiseksi se sai toistuvan sanarenkutuksen, kehotussanan jota suomen kieli ei suoraan tunne, mutta jonka voinee yhteydestä ymmärtää.  Jotta mökit ilmestyisivät etänä ryijyntekijän seinälle, hän on voinut käskeä itseään: ryijytä ryijytä ryijytä.”

Armaksen ei tarvinnut pohtia kauan koira-aiheista ryijyä: ”Heti kun näin kuvan ryijystä, mieleeni nousi lause – vanhan ja viisaan jäähyväiset. Minusta tuntui, että noin viisas koira pystyy näkemään muutakin kuin tämän hetken, vaikka sitä elääkin. Mielestäni vanha koira jo ymmärtää, että elämä ei ole ikuista. Vanha koira hyväksyy vanhenemisen. Se hakee lepopaikkoja ja näkee unta menneestä. Odottaa rauhassa jotain, jota ei pysty ymmärtämään – eikä edes yritä. Surullista tässä tietenkin oli se, että tuo ihana harmaakuono siirtyi ennen julkaisua suuren äärettömän karmeihin.”

Kaikki eivät olleet aivan heti sujut Tuija-ohjaajan huolella kullekin osoittaman ryijyn kanssa. Päivi sai jonkinlaisen koleerisen kohtauksen ja puuskahti paperille sellaista, jota myöhemmin ihmetteli: mistä lähteestä moinen? ”Kirjoitusprosessin aikana kävin läpi tunneskaalaa aggressiosta hyväksymiseen, muutokseen, muistojen käsittelyyn. Kirjoitusaiheena oli viaton ryijy… huihai!” Ensimmäinen versio piti hylätä, mutta lopulta syntyi sisäinen rauha ryijyn kanssa ja lopulliseen runoon uusi näkökulma: ”Tämä kirjoitus vei minut keskiajan maailmaan. Mietiskelin, miten on aikanaan tehty vaatteet, kankaat, miten värjätty. Tältä pohjalta kirjoitin pitkähkön runon nuoresta naisesta, jolla oli kallisarvoista väriainetta. Osallistuin Kymi Librin järjestämään Joki-kirjoituskilpailuun, jonka antologiaan tämä runo tuli mukaan.”

Ryijyt synnyttivät kieleltään monenlaisia tekstejä, mutta ryijyjen perinteikkyys vaikutti. Juhani: ”Halusin tehdä riimeissä, koska riimiruno edustaa mielestäni samanlaista perinnettä kuin ryijykin. Minulla oli Koskenniemen Koulutie ja Kailaan Pallokentällä lausunnassa ajankohtaisia ja työn alla, joten sain sieltä rytmillisiä vaikutteita.”

Iiris, jonka runoissa useammin käytetään stadin slangia, mukautti myös tyyliään perinteeseen: ”Minä sain hyvin itseni näköisen ryijyn. Kirjoitin ja työstin kissahahmoa mielelläni. Runo valmistui sutjakkaasti itäkarjalan murteella. Kirjoitin sen joululoman aikana. Kotona tyttäreni kysyi: Kuka nää murreosuudet on kirjoittanut? Sinäkö? Olen oppinut itäkarjalan murretta kannakselaiselta äidiltäni. Mutta en koskaan puhu sitä oman perheeni piirissä. Mie ossaan vaan kirjottaa.”

Projektia pidettiin haasteellisuudessaan mukavana. Aarne: ”Runon kirjoittaminen ryijystä oli hauskaa. Se antoi ikään kuin luvan ja mahdollisuuden ajatuksen vapaaseen liitoon, joka leijaili irtonaisena sadun ja toden välillä pienellä ilkikurisuudella, ketään väheksymättä.” Olli kuvaa haastetta vuorena, jonka huipulle päätti kiivetä. Alun pikahien pintaan nostamisen jälkeen ryijy alkoi elää, värit puhuivat ja muotojen merkitys syveni, vuoren huippu häämötti. Hiomisen ja muokkailun jälkeen runo oli valmis – ja ryijyn näköinen: ”Olin vuoren huipulla. Alhaalla katsoin taakseni vuorta, se olikin pieni nyppylä”.

Runot olivat valmiit luovutettaviksi lausujien käsiin. Juhani: ”Tiesin olevani ainoa kirjoittajista, joka myös lausuu jonkun ryijyrunoista. Lausunnanopettajani Sari Tenhunen antoi minun lausua oman runoni, mikä tietysti ilahdutti. Koin projektin aivan erityisenä, hienona mahdollisuutena päästä sisälle käsitöiden luovaan maailmaan.”

Sirpa puki kokemuksensa runomuotoon:
”Ryhmätyötä!”, riemuitsin
ryijyistä runoja rustattaisiin
runonlausujille rouskuteltaviksi
ryijy rupesi runoissani raksuttamaan
risomaan rauhattomaksi
riittäisikö rahkeeni
rypistin raapaleita
ruttasin runonraakileita
revinkin riekaleiksi
runoriihessä ryijyistä runoista rupateltiin
ryijyyn ryijynrytmiin rakenteeseen rakastuin
rohkaisi ryijyruno ryhmätyönä
runooni rakkautta ripottelin
rohkeutta rapeudeksi
ryijyntekijälle rutistus
runonlausujille ruususuu

Runoriihi: Kyllikki Ollikka, Kiki Levä, Matti Lahti, Olli Uotila, Iiris Ritva Laitinen, Armas Ruohoniemi, Päivi Heiska, Aarne Laasonen, Sirpa Verkka, Juhani Markkanen; lisäksi ryhmän ulkopuolelta osallistui Jael Rantanen.

Runoriihen ohjaaja: Tuija Kuha

Rohkeita kokeilijoita

Viis iästä tai oppiarvosta! Aika ajoin voi mielen täyttää kaipuu itsensä uudelleen tarkasteluun oppijana. Viriää halu laittaa itsensä likoon ja kääntää katseensa sinne, mistä päin kuulee kutsun kantautuvan.

Espoon työväenopiston taiteen perusopetus kutsuu vuosittain aikuisia opiskelijoita taiteen oppimisen äärelle. Kutsuun vastataan. Itseilmaisu, käsillä tekeminen ja kaikenlaisen kulttuuriin, taiteeseen ja osaamiseen liittyvän itsensä kasvattamisen halu on suuri. Motiivi voi löytyä wellness-kulttuurista; elämänlaadun ja valintojen suuntaamisesta itselle merkityksellisiin ja antoisiin sisältöihin. Vaikuttimet opintoihin hakeutumiseen voivat myös löytyä työelämän ja siinä jaksamisen tarpeista. Niin tai näin, taiteen perusopiskelijoiden ryhmä löytää itsensä useammalle vuodelle sijoittuvista, tasolta toiselle etenevistä opinnoista, jotka tarjoavat monta mahdollisuutta kasvuun ja oppimiseen.

Kerron tässä kirjoituksessa esimerkkinä kuvataiteen perusopinnoissa opiskelevien kokemuksia. Opiskelijat ovat opinnoissaan tulleet tutuiksi monien erilaisten tekniikoiden ja tekemisen, estetiikan ja nykytaiteen ilmiöiden kanssa.

Oppiminen parhaimmillaan on sitä, kun turvallisen ryhmän tuella, innostuneen opettajan kera ryhdytään tekemään asioita, joista ei ennalta ole paljoakaan tietoa, taitoa tai kokemusta. Taiteen ollessa oppimisen viitekehyksenä, oma kehittyvä ilmaisu kohtaa monenlaisia teknisiä ja taidollisia haasteita. Tässä mukana oleminen on rohkeaa ja aina niin palkitsevaa oppijoilleen.

Tänä syksynä kuvataiteen perusopiskelijat ovat ryhtyneet yhteistyöhön musiikin sävellyskurssin kanssa. Monitaiteisista aineksista syntyy monitaiteinen teos; iPadeillä kuvattu iMoviella editoitu videoesitys, jossa liikkuva kuva ja musiikki muodostavat kokonaistaideteoksen.

Opiskelijat ovat saman aikaisesti oppimassa uusinta teknologiaa, elokuvakerronnan estetiikkaa ja digitaitoja. Moni opiskelija kohtaa ensimmäistä kertaa digitaalisten välineiden mahdollisuudet oman ilmaisun tuottamisessa. Oma visuaalinen teos syntyy reflektiona musiikin tarjoamaan inspiraatioon. Niin koukuttavaa. Ja editointityökalun oppiminen pitää otteessaan niin, että oppitunneilla ajantaju katoaa ja työskennellään palkitsevassa flow-tilassa.

Tämän opintojakson tuotoksen voi nähdä Luova ja kuriton mieli videoteoksessa. Toisen osuuden tuohon videoteokseen ovat tehneet käsityön taiteen perusopiskelijat yhteistyössä Tapiolan lausujien ja Runoriihi-kurssin opiskelijoiden kanssa. Ensiesitys Tapiolassa Itätuulenpiha 1 lauantaina 21.9. klo 13 alkaen.

Minna Kattelus, kuvataiteen suunnittelijaopettaja, pedaopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

Kudonta muuttuu ja säilyy!

Kudonta on vuoden 2019 käsityötekniikka, ja kangaspuilla kutominen on nyt erityisen suosittua.

Uudet harrastajat ovat löytäneet kudonnan koukuttavat salat, ja vanhat konkarit innostuvat kokeilemaan yhä uusia töitä ja tekemisen tapoja. Ikisuosikkeja ovat värikkäät räsymatot, joiden materiaalina kierrätyskuteen käyttö on lyömätön ekoteko. Toisenlaista kutomista edustavat kantoliinat ja huivit, joissa käytetään ohuita lankoja, paljon värejä ja vaativia sidoksia. Näiden lisäksi kudotaan näyttäviä huopia eli torkkupeittoja sekä pyyhkeitä ja laudeliinoja. Mikäpä estää kutomasta myös vaikkapa ison lattiatyynyn tai vaatekankaan.  Tietokoneohjautuilla kangaspuilla voi toteuttaa monipuolisia sidoksia, ja varsinainen kutominen tapahtuu normaalisti käsipelillä vain yhtä polkusta käyttäen.

Espoon työväenopiston kudonta-asemat tarjoavat mahdollisuuden kenelle tahansa tulla kutomaan. Kudonnanopettajat ja -ohjaajat auttavat kädestä pitäen kangaspuiden käytössä ja auttavat kudontatöiden suunnittelussa ja materiaalien hankinnassa. Mikä parasta, kudonta-asemille voi varata kudontavuoron silloin kun itselle parhaiten sopii, soitto tai sähköposti riittää.

Leppävaaran kudonta-asema on palvellut kutojia vuodesta 1981, mutta juhannuksen jälkeen kangaspuiden pauke Ajurinkadulla hiljenee. Syksystä alkaen Espoon työväenopistolla on kaksi kudonta-asemaa: Tapiolassa ja Espoon keskuksessa. Tämän kudontatilojen muutoksen myötä tiivistämme opetusresurssejamme niin, että pystymme tarjoamaan ohjausta kahdella kudonta-asemalla entistä useampana päivänä ja myös ilta-aikoina.

Tapiolan ja Espoon keskuksen kudonta-asemat tarjoavat samanlaista palvelua, mutta sopivat eri kulkuneuvoilla liikkuville. Tapiolan toimipisteeseen Itätuulenpihalle on helppo tulla julkisilla kulkuneuvoilla. Espoon keskuksen Suvis Sokinsuonkujalla taas sopii autoileville, koska sieltä löytyy ilmaisia parkkipaikkoja. Molemmilla kudonta-asemilla järjestetään avoimen kudonnanopetuksen lisäksi kudonnan kursseja, jotka löytyvät Ilmonetista.

Tervetuloa kutomaan!

Teksti ja kuvat Jaana Saha

Katso Espoon työväenopiston kurssit ilmonet.fi palvelusta.

Ryhmässä uskaltaa heittäytyä

Niko Leppänen aloitti syksyllä stand up -komiikan kurssin. Hänen tyttöystävänsä oli poiminut matkaansa työväenopiston esitteen, josta Niko löysi kiinnostavan aiheen: ”Nyt on kurssi, jota voisi koittaa!” Näin hän päätyi elämänsä ensimmäiselle työväenopiston kurssille.

Stand up -komiikka vaatii rohkeutta mennä yleisön eteen omana itsenään. Nikon mielestä kurssilla on muotoutunut turvallinen ympäristö ja yhteisö, jonka edessä on helpompi heittäytyä ja kokeilla rajojaan. Tutussa ryhmässä on helpompi ottaa esiintymisen ensiaskeleita. Opettajalta ja muilta opiskelijoilta saa kannustusta ja rohkaisua oman esityksen hiomiseen.

Nikon kokemuksen mukaan kurssi haastaa ja suorastaan pakottaa luovaan ajatteluun, keksimään ja leikkimään. Stand upin komiikka syntyy arjesta. Oman komiikkaesityksen sisältöjen miettiminen innostaa ja aktivoi näkemään omaa arkea uusin silmin ja eri perspektiivistä.

Katso alkavat teatteri-, kirjallisuus- ja ilmaisukurssit ilmonet-palvelusta

Ylläpidä aivokuntoa luovuudella

Taiteelliseen toimintaan osallistuminen virittää monella tavalla. Taiteen tekeminen antaa mahdollisuuden tarttua tehtäviin, joita arkielämässä ei tavallisesti tule ratkotuksi.

Esimerkiksi piirtämistä opiskellessa voit antaa aivoillesi haasteen tarkastella ympäristöä ns. negatiivisen tilan kautta eli katsomalla kohteiden sijasta niiden välissä olevaa tyhjää tilaa. Tutut ajatuskuviot ja käsitteet valottuvat uudella tavalla, maailma hahmottuu toisin. Näkemäänkin voi opiskella!

Taide terävöittää ajattelua.

Jokaisella on oikeus ja mahdollisuus ylläpitää aivokuntoa ja luovuutta ajattelun totuttuja kuvioita haastavalla taiteen tekemisellä. Luovuutta on meissä kaikissa.

Tutuksi tuleva ryhmä tarjoaa tueksi vertaisoppijoita, ja opettajan ammattitaito, kekseliäisyys ja luovuus innostavat. Taiteelliseen toimintaan osallistuminen parantaa tutkimusten mukaan kaiken ikäisten kognitiivisia kykyjä. Taidetta tekemällä voi siis harjaantua oppimiseen ylipäätään. Itsetuntemuksen kasvu ja ongelmanratkaisukyvyn kehittyminen taiteen tekemisen avulla on tutkittua juttua.

Katso alkavat kuvataidekurssit ilmonet-palvelusta.

Teksti: Taija Rahikkala
Kuva: Unsplash, Taru Huhkio