Energiaa arkeen! – Senioreiden kuntojumppa

Kun saapuu Karatalolle ennen jumppaa, kuuluu jo eteisessä vilkas keskustelu. Tänään mietitään mistä niitä hulahulavanteita saa ostaa ja mistä löytää lapsenlapsille sellaiset vedenpitävät talvikengät.

Nämä seniorit ovat käyneet jo pitkään Karatalolla jumppaamassa, tapaamassa ystäviään sekä nauttimassa yksinkertaisesti liikunnan ilosta. Muutama ihana rouva tunnusti tunteneensa toisensa jo ala-asteen ajoista lähtien. Miehiäkin mukaan on tullut yllättävän kivasti, ja koska suurin osa liikkeistä on lihaskuntoliikkeitä, he loistavatkin harjoituksissa, esimerkiksi kyykkysarjoissa.

Senioreille suunnatuissa jumpissa tärkeintä on pitää kuviot koreografisesti suhteellisen yksinkertaisina, ettei siitä muodostu suurta kynnystä osallistua. Yleensä käytämme joko keppiä, kuminauhaa tai käsipainoja tuomaan lisävastusta treeniin.

Yritän ohjelmissani tuoda mahdollisimman paljon vaihtelua, jotta käytämme eri lihasryhmiä monipuolisesti. Punaisena lankana kaikessa on keskikeho ja kehonhallinta. Teemmekin paljon liikkeitä, jotka pyrkivät parantamaan kehonhallintaa ja tasapainoa. Aina loppuun teemme myös jumppamatolla venytyksiä ja lihaskuntoharjoituksia.

Musiikki merkitsee paljon tunnelman luomisessa, ja yritänkin etsiä  50–60 luvun kivoja, meneviä kappaleita. Silti pidän jumpan askellukset mahdollisimman helppoina. Yleensä olemme noin 20–25 min ylhäällä pystyasennossa ja loput sitten jumppamaton päällä.

Tärkeää on ymmärtää, että jokainen tekee oman jaksamisensa mukaan ja omaa kehoaan kunnioittaen. Osa liikkeistä saattaa olla liian vaativia esimerkiksi hartiavaivaiselle, joten niihin yleensä tarjoan toista vaihtoehtoista liikettä. Tärkeintä on saada keho mahdollisimman jänteväksi, vetreäksi, veri kiertämään ja hymy huulille.

Tunneilla oppii kivoja, turvallisia ja helppoja liikkeitä, joita on helppo tehdä myös kotona esimerkiksi jumppakepin kanssa. Osallistujat ovat lähes poikkeuksetta kertoneet huomanneensa tasapainonsa kehittyneen sekä keskivartalonsa tuen parantuneen.

Ilmonetistä kuntojumppakursseja löydät esimerkiksi Karatalolta maanantaisin aamupäivällä.

 

Tervetuloa mukaan rentoon, hauskaan ja iloiseen seniorijumppaan!

 

Teksti ja kuva: Pia Vuohelainen, liikunnan tuntiopettaja

Minkälainen liikunta-aurinko sinun taivaallasi paistaa?

UKK-instituutti julkaisi uudet liikuntasuositukset lokakuun lopussa. Suositus on saanut todella myönteisen vastaanoton. Uudet suositukset tukevat kokonaisvaltaista käsitystä siitä kaikesta mikä ihmisen hyvinvointiin vaikuttaa. Liikuntasuosituksissa uni ja palautuminen saavat sen huomion, mikä niille kuuluu. Suosituksissa innostavaa on se, että jokaiselle liikutulle minuutille annetaan myönteinen merkitys. Liikunnan ei tarvitse olla pelkkää hiki päässä juoksemista ja sydän hakaten jumppaamista, vaan liikuntaa ja liikkumista voi ja kannattaa harrastaa monella eri tapaa – siten kuin se juuri sinulle parhaiten sopii. Motivaatio liikkumiseen löytyy myönteisistä kokemuksista ja niitä kannattaa itselle tarjota. Liikunnan harrastamiseen löytyy monia tapoja, valtava määrä lajeja – löydä sinäkin omasi!

Espoon työväenopistossa kannustamme monipuoliseen liikkumiseen jaottelemalla liikunnan kurssitarjonnan liikunta-auringon avulla. Liikunta-auringon keskustan lohkot havainnollistavat liikunnan erilaisia vaikutuksia ja säteet lajeja, joista lohkon vaikutuksia saa. Kun valitset omaan liikunta-aurinkoosi säteitä jokaisesta lohkosta, saat kaikki liikunnan tuomat hyödyt käyttöösi. Lisäksi liikunta-aurinko auttaa hahmottamaan omaa liikunnan harrastamista positiivisella ja miellyttävällä tavalla. Kukapa ei auringon valosta, ruohikosta ja kukkivista kukista nauttisi?

Liikunta-auringon lohkot

Kuntoa kevyemmin

Kurssit, jotka ovat tässä lohkossa, kehittävät peruskuntoa. Tarkemmin sanottuna sydän- ja verisuoniterveys kohenee ja lihasten kestovoima paranee. Jo yksittäinen liikuntakerta kohtuullisella teholla saa positiivisia lyhytaikaisia vaikutuksia aikaiseksi mm. lepoverenpaineeseen, sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan, aivojen välittäjäaineiden ja stressihormonien erittymiseen.

Hikoile ja hengästy

Hikoile ja hengästy -kursseilla liikunta on tehokasta ja nimensä mukaisesti siellä hikoillaan ja hengästytään. Säännöllisen harrastamisen myötä lihakset vahvistuvat ja hapenottokyky paranee. Tarkemmin sanottuna sydämen iskutilavuus kasvaa, valtimoista tulee elastisempia ja hapen käyttöelimistössä tehostuu. Lihaksista tulee vahvemmat ja kiinteämmät. Tiesitkö, että samalla kun kunto kohenee, paranee myös kyky palautua fyysisestä rasituksesta. Kuntoliikunta siis parantaa myös palautumiskykyä.

Liikkuvuus ja kehonhallinta

Lohkon kurssit kehittävät lihasten ja sidekudosten joustavuutta. Nivelten liikelaajuudet ylläpysyvät tai kasvavat. Harjoittelun myötä nivelten liikeradat notkistuvat ja lihasten kiristykset helpottavat. Tämä kaikki näkyy liikkuvuuden parantumisena ja tunnet olosi vetreämmäksi. Kehonhallinnan parantuessa ryhti on helpompi säilyttää ja kehon asentojen hallinta paranee.

Palautuminen ja elpyminen

Nappaa liikunta-aurinkoosi palautumisen ja elpymisen säteitä! Kurssit, jotka ovat tässä lohkossa, edistävät kehon voimavarojen palautumista kuormituksesta ja opit palautumiseen vaadittavia taitoja, kuten rentoutumista. Palautumisen ja elpymisen fysiologia liittyy stressin lieventymiseen kehossa. Palautumiseen ja elpymiseen tarvitaan myös mielen rauhoittumista. Tämän lohkon kursseilla keskitytään hetkeen ja sinulla on mahdollisuus pysähtyä hetkeksi kuulostelemaan omaa vointiasi. Anna itsellesi hetki aikaa ja voi paremmin.

Miltä sinun liikunta-aurinkosi näyttää?
Onko sinun auringossasi jokaisesta lohkosta jotain?

Täydennä arkiliikunnasta kertyvää liikuntaa työväenopiston kursseilla. Anna liikunta-aurinkosi paistaa kirkkaasti, monen säteen voimalla ja voi hyvin!

Tutustu ja ilmoittaudu työväenopiston liikuntakursseille!

 

Teksti: Taina Avo, liikunnan suunnittelijaopettaja

Espoon työväenopiston kaikki kurssit löydät ilmonetista

Minkälainen liikunta-aurinko sinun taivaallasi paistaa?

Työväenopiston liikuntakurssit on nyt jaoteltu uudella aurinkoisella tavalla! Toivottavasti liikunta-aurinko auttaa sinua hahmottamaan omia tarpeitasi sekä mahdollisuuksia lisätä hyvinvointiasi.

Harrastamalla monipuolisesti liikuntaa saat lisää elinvoimaa ja kehosi ja mielesi voivat paremmin. Liikkumisella on merkittäviä terveyshyötyjä ja sen avulla voit sekä ennaltaehkäistä, että hoitaa useita sairauksia. Liikunta ei vaikuta ainoastaan kehoon, vaan sen vaikutuksesta myös aivot pysyvät virkeänä ja toimintakykyisenä. Liikkumisen tai liikunnan ei tarvitse olla pelkkää hiki päässä juoksemista ja sydän hakaten jumppaamista, vaan liikuntaa ja liikkumista voi ja sitä on hyvä harrastaa monella eri tapaa. Kuitenkin liikuttaessa kaikilla eri intensiteeteillä, saadaan liikunnan kaikki fyysiset vaikutukset hyödynnettyä.

Ihmisillä on erilaisia tarpeita liikunnalle ja siihen pyrimme mahdollisimman hyvin vastaamaan kurssitarjonnassamme. Toivottavasti liikunta-aurinko auttaa sinua hahmottamaan omia tarpeitasi sekä mahdollisuuksia lisätä hyvinvointiasi. Liikunta-aurinko ja etenkin sen keskustan lohkot havainnollistavat liikunnan erilaisia vaikutuksia ja sen tarkoituksena on auttaa sinua valitsemaan erilaisia liikuntakursseja erilaisiin tarkoituksiin. Jokainen lohko on tarpeen ja tarjoaa sinulle jotain. Kun valitset omaan liikunta-aurinkoosi säteitä jokaisesta lohkosta, saat liikunnan kaikki hyödyt käyttöösi.

Kuntoa kevyemmin:
Kurssit, jotka ovat tässä lohkossa, kehittävät peruskuntoa. Tarkemmin sanottuna sydän- ja valtimoterveys kohenee ja lihasten kestovoima paranee. Jo yksittäinen liikuntakerta kohtuullisella teholla saa positiivisia lyhytaikaisia vaikutuksia aikaiseksi mm. verenpaineeseen ja sokeriaineenvaihduntaan. Jotta nämä positiiviset vaikutukset olisivat merkityksellisiä pidempiaikaisesti terveyden kannalta, on liikunnan oltava säännöllistä. Kevyellä teholla liikuttaessa myös parempikuntoiset saavat hyötyjä.

Näillä kursseilla fyysinen rasittavuus on kohtuullista ja hengästytään sopivasti. Kurssit sopivat vähemmän liikkuneille, kevyempää liikuntaa etsiville tai liikuntaa uudelleen aloitteleville.

Hikoile ja hengästy:
Kurssit, jotka ovat tässä lohkossa, kehittävät kuntoa tehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti. Lihakset vahvistuvat ja hapenottokyky paranee. Tarkemmin sanottuna sydämen iskutilavuus kasvaa, valtimoista tulee elastisempia ja hapen käyttö elimistössä tehostuu. Näiden vaikutusten myötä kokonaisterveys paranee ja riskit joihinkin sairauksiin pienenee. Kunnon kohenemisen myötä jaksat enemmän ja palautumiskykysi paranee. Kunnon kohenemisen kannalta lajilla ei ole niin väliä, kunhan hengästyt, hikoilet säännöllisesti sekä NAUTIT siitä liikunnasta mitä harrastat!

Näillä kursseilla fyysinen rasittavuus on keskitasoa, harjoittelu hikoiluttaa ja hengästyttää, kurssit sopivat peruskuntoisille liikuntaa ainakin jonkin verran harrastaneille tai liikuntaa säännöllisesti harrastaville. Kurssivalikoimassa saattaa olla lajeja joihin tarvitaan aiempaa osaamista eli lue kurssikuvaus ja valitse itsellesi sopivan tasoinen kurssi.

Liikkuvuus ja kehonhallinta:
Kurssit, jotka ovat tässä lohkossa, kehittävät lihasten, nivelten ja sidekudosten joustavuutta. Harjoittelun myötä nivelten liikeradat notkistuvat ja lihasten kiristykset helpottavat. Kehonhallinta tarkoittaa tasapainoa ja kehon eri asentojen hahmottamista. Kehonhallinta on kykyä säilyttää kehon tarkoituksenmukaiset asennot sekä liikkeessä että erilaisissa alkuasennoissa. Kehonhallintaa tarvitaan erityisesti erilaisissa arkiaskareissa ja päivittäisessä liikkumisessa. Paljon liikkuvat tarvitsevat liikkuvuutta ja kehonhallintaa, jotta kehon toiminta säilyy tasapainoisena ja kehon tarkoituksenmukaiset asennot pystytään säilyttämään myös nopeissa liikkeissä tai pitkään liikuttaessa.

Nämä kurssit sopivat kaikenkuntoisille. Kurssivalikoimassa saattaa olla lajeja, joihin tarvitaan aiempaa osaamista, eli lue kurssikuvaus ja valitse itsellesi sopivan tasoinen kurssi.

Palautuminen ja elpyminen:

Kurssit, jotka ovat tässä lohkossa, edistävät kehon voimavarojen palautumista kuormituksesta. Kiire, stressi ja fyysinen rasitus kuormittavat kehoa. Jotta stressin negatiiviset vaikutukset eivät pääse rasittamaan kehoa ja mieltä, on stressi hyvä katkaista palauttavalla ja elvyttävällä harjoittelulla. Anna itsellesi hetki aikaa ja voi paremmin!

Nämä kurssit sopivat kaikenkuntoisille. Kurssivalikoimassa saattaa olla lajeja, joihin tarvitaan aiempaa osaamista, eli lue kurssikuvaus ja valitse itsellesi sopivan tasoinen kurssi.

Työväenopiston liikunnan kurssitarjonta antaa sinulle mahdollisuuden kerätä omaan liikunta-aurinkoosi säteitä kaikista liikunnan vaikutusten lohkoista. Voi olla, että arjessa saat jo säteitä johonkin lohkoon, mutta esimerkiksi palautuminen ja elpyminen ja hikoile ja hengästy jää uupumaan. Täydennä liikunta-aurinkoasi työväenopiston kursseilla. Kurssit joilla on vielä tilaa löydät tästä.

Teksti: Taina Avo, liikunnan suunnittelijaopettaja

Jalat maassa luonnossa

Luonnossa liikkuessa verenpaine ja syke alenevat, stressihormoni kortisolin määrä vähenee. Tapahtuu kokonaisvaltaista elpymistä, joka vaikuttaa elimistöön ja sitä kautta mieleen. Ihminen rentoutuu, luovuus lisääntyy ja mielen häilyvyys vähenee.

Työväenopiston ympäristökasvattaja ja sieniopas Tuomas Lilleberg käyttää mielellään termiä maadoittuminen siitä, että ihmisellä on jalat maassa -tunne. Ajatus ei enää hyppele asiasta toiseen. Luonto lisää inspiraatiota ja ihminen on kokonaisvaltaisesti läsnä luonnossa. Kaiken kaikkiaan kyseessä on moniaistillinen hyvinvointikokemus. Luonnossa liikkuessa eri lihakset tulevat maastossa käyttöön, myös mikrolihakset kehittyvät.

Luonnossa yhteenkuuluvuuden tunne kasvaa – ilo yhteydestä elämän perusaineksiin. Tämä on jo parantava tunne itsessään. Samalla myös kunnioitus luontoa kohtaan lisääntyy. Kannattaa mennä luontoon ja antaa mahdollisuus itsensä eheytymiselle.

Espoon työväenopiston kevään luontokurssit löydät ilmonetista.

Tule tutustumaan Metsämieli menetelmään Omnian Naistenpäivä Premiere -tapahtumassa.

Teksti: Tuomas Lilleberg ja Kristiina Santala
Kuva: Pexels