Karanteeninkaltainen klovnikurssi

Keväällä 2020 Espoon työväenopistossa, Omniassa piti olla Klovnerian peruskurssi, jonka opettaja
olisin ollut. Harmillisesti koronaviirus pyöräytti maailman sekaisin ja näin kurssi, jonka
opettamisesta olen suuresti nauttinut, jouduttiin perumaan. Koska näin ikävästi kävi, Omnia pyysi
minua tekemään muutamia videoita otsikolla ”Klovneria”.

Hmm, hetken olin tehtävän edessä täysin hämmennyksissä, mitähän ihmettä se voisi olla. Mikä
sisältö? Mikä tavoite? Mites se kuvaus ja editointi? Haasteita riitti.

Lähdin työstämään minulle heitettyä haastetta miettimällä asioita, jotka minun mielestäni ovat
klovneriassa keskeisiä. Päädyin kuuteen keskeiseen seikkaan, joiden ympärille hahmottelin videot.
Tietenkään klovneria ei tyhjene näihin kuuteen seikkaan, vaan klovneria on moneen suuntaan
ulottuva runsauden sarvi, ihan niin kuin elämä itsessään. Näin kuitenkin syntyi
videosarja ”Karanteeninkaltainen klovnikurssi osat I – IV”. Toivottavasti jaksat katsoa ne ja saat
niistä iloa elämääsi.

Laitoin jokaisen videon alkuun saman selostuksen, mistä klovneriassa mielestäni on kyse. Näin
katsoja voi peilata näkemäänsä jonkun asian kautta ja mahdollisesti vielä oppia jotain.

Videoiden alussa oleva teksti on tässä: ”Klovni on optimistinen, positiivinen eikä koskaan opi
virheistään. Me kaikki olemme kauniita, älykkäitä ja vahvoja. Sen lisäksi meillä kaikilla on
heikkouksia ja naurettavia puolia. Kun niiden annetaan tulla esiin, syntyy jotakin hauskaa.
Klovneria on heikkouksien kääntämistä vahvuudeksi. Klovni on vilpitön, viaton ja välitön. Sen
lisäksi klovnit ovat leikkisiä, lapsenomaisia, moraalittomia, vastuuttomia, oikukkaita, outoja,
tuhoisia, kaoottisia tai anarkistisia.” Sitten lähtee varsinainen video, jossa oma klovnihahmoni
Gertrud seikkailee.

Seuraavaksi avaan hieman noita kuutta pointtia, jotka päädyin ottamaan mukaan videoihin.

Hämmennys – Klovni ihmettelee kaikkea mitä hän maailmassa kohtaa. Hämmentävää – niin sen
kuuluu ollakin. Klovni syntyy ja syttyy eloon juuri noissa hämmennyksen hetkissä. Pyri
tunnistamaan oma hämmennyksen tila ja luota siihen. Myönnetään, se on aika vaikeaa.

Hengitä – Keskeistä, jotta elämä ylipäätään voi toteutua. Kun ihminen hengittää ulos, keho
rentoutuu, rentouden tilan löytäminen on klovnerian perus juttu.

Pienet jutut – Klovni kehittyy pienistä jutuista eteenpäin. Voi esimerkiksi tutkia mikä kehon osa
johtaa liikettä ja mitä se tuo tullessaan. Millainen ääni klovnilla voisi olla jne.

Spontaanius – Klovnin ikuinen haaste on harjoittaa itseä löytää peli ja leikki missä ja mistä tahansa.
Arvosta ja kunnioita omaa spontaaniutta ja iloa leikkiä.

Kontakti – Klovni pyrkii aina kontaktiin. Toinen klovni on klovnin paras kaveri. Paitsi että yleisö on
kaikkein paras kaveri. Yleisökontakti on suoraa ja nopeaa ja kaikki mitä klovni tekee, peilataan
yleisön kautta. Klovnin jatkuva harjoittelun aihe on reagoida yleisöön.

Läsnäolo – Ole elävä, elä hetkessä, reagoi, hengitä, hämmenny, toimi spontaanisti, kehitä
vuorovaikutustaitoja suhteessa itseen ja suhteessa yleisöön. Läsnäolo on tärkeää ja keskeistä
kaikessa esiintymisessä, niin myös klovneriassa.

Karanteeninkaltaisen klovnikurssin tekeminen on ollut minulle itselle myös hieno oppimisprosessi.
Olen oppinut matkan varrella kuvaamaan kännykällä ja editoimaan. Tämä ehkä myös näkyy siinä
millaisia osat ovat ja hyvä niin. Aina on mahdollisuus oppia uutta, kun sanoo kyllä.

Toivotaan, että poikkeusolot aikanaan menevät ohi ja opetus palautuu normaaliin tilaan.
Klovnerian peruskurssi on tarjolla Espoon työväenopistossa syksyllä 2020, eikä tässä vielä
kaikki! Klovnerian jatkokurssi on myös tulossa syksyyn 2020. Toivottavasti näemme kursseilla.
Ihmetellään silloin maailmaa klovnin silmin ja hämmästellään tätä kaikkea!

Hyvää kevättä!
Toivottaa, Henna
Karanteeninkaltaisesta olosuhteesta

 

 

Rohkeita kokeilijoita

Viis iästä tai oppiarvosta! Aika ajoin voi mielen täyttää kaipuu itsensä uudelleen tarkasteluun oppijana. Viriää halu laittaa itsensä likoon ja kääntää katseensa sinne, mistä päin kuulee kutsun kantautuvan.

Espoon työväenopiston taiteen perusopetus kutsuu vuosittain aikuisia opiskelijoita taiteen oppimisen äärelle. Kutsuun vastataan. Itseilmaisu, käsillä tekeminen ja kaikenlaisen kulttuuriin, taiteeseen ja osaamiseen liittyvän itsensä kasvattamisen halu on suuri. Motiivi voi löytyä wellness-kulttuurista; elämänlaadun ja valintojen suuntaamisesta itselle merkityksellisiin ja antoisiin sisältöihin. Vaikuttimet opintoihin hakeutumiseen voivat myös löytyä työelämän ja siinä jaksamisen tarpeista. Niin tai näin, taiteen perusopiskelijoiden ryhmä löytää itsensä useammalle vuodelle sijoittuvista, tasolta toiselle etenevistä opinnoista, jotka tarjoavat monta mahdollisuutta kasvuun ja oppimiseen.

Kerron tässä kirjoituksessa esimerkkinä kuvataiteen perusopinnoissa opiskelevien kokemuksia. Opiskelijat ovat opinnoissaan tulleet tutuiksi monien erilaisten tekniikoiden ja tekemisen, estetiikan ja nykytaiteen ilmiöiden kanssa.

Oppiminen parhaimmillaan on sitä, kun turvallisen ryhmän tuella, innostuneen opettajan kera ryhdytään tekemään asioita, joista ei ennalta ole paljoakaan tietoa, taitoa tai kokemusta. Taiteen ollessa oppimisen viitekehyksenä, oma kehittyvä ilmaisu kohtaa monenlaisia teknisiä ja taidollisia haasteita. Tässä mukana oleminen on rohkeaa ja aina niin palkitsevaa oppijoilleen.

Tänä syksynä kuvataiteen perusopiskelijat ovat ryhtyneet yhteistyöhön musiikin sävellyskurssin kanssa. Monitaiteisista aineksista syntyy monitaiteinen teos; iPadeillä kuvattu iMoviella editoitu videoesitys, jossa liikkuva kuva ja musiikki muodostavat kokonaistaideteoksen.

Opiskelijat ovat saman aikaisesti oppimassa uusinta teknologiaa, elokuvakerronnan estetiikkaa ja digitaitoja. Moni opiskelija kohtaa ensimmäistä kertaa digitaalisten välineiden mahdollisuudet oman ilmaisun tuottamisessa. Oma visuaalinen teos syntyy reflektiona musiikin tarjoamaan inspiraatioon. Niin koukuttavaa. Ja editointityökalun oppiminen pitää otteessaan niin, että oppitunneilla ajantaju katoaa ja työskennellään palkitsevassa flow-tilassa.

Tämän opintojakson tuotoksen voi nähdä Luova ja kuriton mieli videoteoksessa. Toisen osuuden tuohon videoteokseen ovat tehneet käsityön taiteen perusopiskelijat yhteistyössä Tapiolan lausujien ja Runoriihi-kurssin opiskelijoiden kanssa. Ensiesitys Tapiolassa Itätuulenpiha 1 lauantaina 21.9. klo 13 alkaen.

Minna Kattelus, kuvataiteen suunnittelijaopettaja, pedaopettaja
Espoon työväenopisto, Omnia

Ryhmässä uskaltaa heittäytyä

Niko Leppänen aloitti syksyllä stand up -komiikan kurssin. Hänen tyttöystävänsä oli poiminut matkaansa työväenopiston esitteen, josta Niko löysi kiinnostavan aiheen: ”Nyt on kurssi, jota voisi koittaa!” Näin hän päätyi elämänsä ensimmäiselle työväenopiston kurssille.

Stand up -komiikka vaatii rohkeutta mennä yleisön eteen omana itsenään. Nikon mielestä kurssilla on muotoutunut turvallinen ympäristö ja yhteisö, jonka edessä on helpompi heittäytyä ja kokeilla rajojaan. Tutussa ryhmässä on helpompi ottaa esiintymisen ensiaskeleita. Opettajalta ja muilta opiskelijoilta saa kannustusta ja rohkaisua oman esityksen hiomiseen.

Nikon kokemuksen mukaan kurssi haastaa ja suorastaan pakottaa luovaan ajatteluun, keksimään ja leikkimään. Stand upin komiikka syntyy arjesta. Oman komiikkaesityksen sisältöjen miettiminen innostaa ja aktivoi näkemään omaa arkea uusin silmin ja eri perspektiivistä.

Katso alkavat teatteri-, kirjallisuus- ja ilmaisukurssit ilmonet-palvelusta