Mitä löytyy kutojien paratiisista? 

Kankaan kudontaa kangaspuilla

Kudonnan avoin oppimisympäristö tarjoaa matalan kynnyksen tekemisen paikan kenelle tahansa.  Asiakas voi tulla kudonta-asemille oppimaan ja työskentelemään valitsemalla omaan aikatauluunsa sopivan vuoron, kurssiaikatauluista riippumatta. Kudontaa voi harrastaa paljon tai vähän, usein tai harvoin, oman elämäntilanteen mukaan. Kudonta on hidas tekniikka, joka vaatii ison työvälineen, kangaspuut. Harvalla on tänä päivänä mahdollisuus hankkia kotiinsa kangaspuita, luomapuita, rullatelineitä ja muita tilaa vieviä kudontavälineitä. Kutominen tarvitsee siis erityisen, siihen tarpeeseen sopivan paikan. Toisaalta näitä kudontapaikkoja on Suomessa yhä vähemmän, joten tämä palvelumuoto on arvokas. Kudonnalla on Suomessa vahvat perinteet ja olemme tätä perinnettä viemässä eteenpäin – toivotamme sinut tervetulleeksi kudonnan värikkääseen maailmaan!

 

Viisi hyvää uutista kudonta-asemilta 

1 

Kudonnan loimiesittely- sivusto http://bit.ly/omniakudonta on avoin ovi kutojien paratiisiin! Täältä löydät aina ajankohtaisen tiedon, monet mahdollisuudet ja ideat kudonnan maailmaan. Loimiesittely -sivustolla esittelemme kangaspuissa olevia loimia kuvien avulla ja loimien hintatiedoilla. Sivusto ei ole pelkästään esittelysivusto, vaan sen kautta näet, milloin olisi kiinnostava loimi vapaanaEtusivulta valitset joko Tapiolassa tai Espoon keskuksessa olevan kudonta-asemanSeuraavaksi voit tutustua loimiin ja katsoa, milloin loimi on varattu ja milloin löytyy vapaita aikoja. Kudontavuoron varaaminen tapahtuu puhelimitse tai sähköpostilla. Loimen voit varata päiväksi, kahdeksi tai vaikka koko viikoksi.  

 2 

Yksityiskohta värikkäästä räsymatosta

Kutomalla räsymattoja pääsee eroon tekstiileistä, jotka ovat rikki tai tahraisia ja eivät kelpaa enää normaaliin tekstiilikierrätykseen. Räsyistä saa ohjeillamme loihdittua upeita mattoja, joko itselle tai esim. mökkituliaiseksi sukulaisille ja ystäville.

3 

Kutomalla sukkulan liike tekee ”laiskaa kasia”, kehon liikeradat aktivoituvat ja silmät tekevät paremmin yhteistyötä. Jalkojen polkiessa kangaspuiden polkimia koko keho saa tasapuolista, kevyttä liikuntaa ja venyttelyä. 

4 

Kudonta-asemalla löydetään vanhoja tuttuja ja solmitaan uusia ystävyyssuhteita. Vuosien aikana on löytynyt entinen naapuri, kissanhoitaja, yhteinen sukulainen, lapsuuden ystävän, entinen työkaveri… 

5 

Kudontaharrastuksessa pystyy etenemään.  Alkuun voi valita kankaan, jossa poljetaan vain kahta polkusta. Vähitellen polkusten määrää voi lisätä. Kangasta voi kutoa polkemalla vaikka kahdeksaa polkusta tai kahta polkusta yht´aikaa. Samaan aikaan voi kuljettaa kankaassa yhtä, kahta, kolmea tai vaikka kuutta sukkulaa. 

 

Tervetuloa tutustumaan, tervetuloa kutomaan. Emmi, Jaana ja Ritva 

Kudotut paperikorit

Tavoitteena vapaus

Nainen laulaa

 

Mieleeni on jäänyt eräs keskustelu tuttavani kanssa vuosien takaa. Juttelimme laulun opiskelemisesta, ja hän kovasti mietti, että mitä järkeä laulamista on jotenkin erityisesti opiskella, koska eikö jokainen osaa laulaa – tai sitten ei osaa. Samasta ajattelutavasta todisteena ovat esimerkiksi television tietyt laulukilpailut, joissa tuomari saattaa tuomita kokemattoman ja nuoren laulajan täysin laulutaidottomaksi vain pienen näytteen perusteella.

Tämä vaivaa minua! Kerron miksi näin on.

Laulaminen on lihastyötä. Sitä voi kehittää ihan samalla tavalla kuin mitä muuta lihastyötä tahansa. Laulaminen ei ole mitään henkimaailman hommaa, tai vain harvoille suotu lahja. Ns. hyvä laulaminen on yleensä monien vuosien harjoittelun tulosta, ja todella harvat ihmiset ovat sellaisia, jotka eivät opi laulamaan. Mieti urheilijaa! Hän saattaa olla luonnostaan lahjakas, mutta ilman harjoittelua, lihashuoltoa ja tekniikkaa suoritukset nousevat vain tietylle tasolle, ja kaikenlaisille loukkaantumisille on suuri riski. Aivan samoin on laulamisessa.

Toki on myös niitä onnekkaita, jotka ihan luonnostaan käyttävät lauluinstrumenttiaan optimaalisesti, mutta he ovat harvassa. Meillä kaikilla on äänenkäytön suhteen hyvin erilaiset lähtökohdat: joillakin on ollut esimerkiksi lapsesta asti hyviä äänenkäyttömalleja ympärillä, toisilla huonoja. Joillakin yleinen elämän kireys ja kaikenlaiset pelot estävät vapaan lauluäänen tuoton, mikä on erittäin tavallista! Jotkut taas suhtautuvat rennosti niin kurkunpäähän kuin elämäänkin.

Siis summana: laulutaitoa voi ja kannattaa kehittää ihan järjestelmällisesti!

Omatoimisesti voit päästä jo hyvin alkuun. Voit ikään kuin tutustua rauhassa ääni-instrumenttiisi, siihen miten se reagoi erilaisiin asioihin, ja miltä keho tuntuu laulaessa. Tavoitteena on, että laulaminen tuottaisi mielihyvää! Voi hyvin olla, että jossain vaiheessa prosessia sinulle tulee sellainen olo, että kaipaisit myös ulkopuolista neuvoa ja näkemystä. Voit törmätä joihinkin ongelmiin äänenkäytössä, tai ihan vaan kaivata uutta inspiraatiota. Siinä vaiheessa laulunopettajasta on hurjasti hyötyä.

Espoon työväenopisto tarjoaa monenlaista laulunopetusta. Sinulla on mahdollisuus oppia laulamista toiveidesi, taitotasosi ja tavoitteesi mukaisesti. Voit valita esimerkiksi klassista laulua tai pop/jazz-laulua tai toisaalta yksinlaulua, pienryhmä- tai kuorolaulua. Oppimaan lähdetään sinun omista lähtökohdistasi!

Mutta otsikko, tavoitteena vapaus, mitä se tarkoittaa?

Kaiken laulunopiskelun päämääränä on ilmaisun vapaus ja mielihyvä. Tavoitteena on poistaa fyysiset ja henkiset esteet ilmaisun edestä antamalla työkaluja niin, että saat tuotettua ulos sen mikä soi sisällä! Tavoitteena on auttaa sinua löytämään juuri sinun oma, vapaana soiva äänesi. Tavoitteena on antaa työkaluja niin, että äänesi kestää hyvin rasitusta ja laulaminen tuottaa mielihyvää. Tavoitteena on antaa sinulle sellaisia työkaluja, että voit ilmaista äänelläsi sen mitä haluat sillä tavalla kuin haluat.

Tavoitteena on vapaus!

Teksti: Anna Pöyhönen, musiikin tuntiopettaja
Kuva: Omnia

 

Värejä, iloa ja ihmettelyä vauvojen ja taaperoiden värikylvyissä

Vauvojen ja taaperoiden värikylvyt

 

Vauvojen ja taaperoiden värikylvyt Espoon työväenopistossa ovat suosittuja perheiden keskuudessa. Vauvojen värikylpy on tarkoitettu 4–12kk ikäiselle vauvalle ja vanhemmalle, taaperoiden ryhmä taas 1–2-vuotiaalle lapselle ja vanhemmalle. Pienen vauvan kanssa vauvaryhmään on mahdollista ilmoittaa mukaan myös isompi sisarus. Värikylvyssä leikitään, ihmetellään ja tutkitaan yhdessä muotoja, värejä ja materiaaleja ja maalataan käsin, jaloin tai vaikka koko keholla elintarvikepohjaisilla väriaineilla. Keskiössä on vauvan ja vanhemman kiireetön vuorovaikutus.

Jokaisella värikylpykerralla on teemansa ja teemaan sopivat värit: teema voi olla esimerkiksi sirkus, pakkasyö, avaruus tai hiekkaranta. Teemaan tutustutaan ensin kuivien materiaalien kautta virittäytyen ja eri aisteja herätellen: tutkitaan yhdessä vaikkapa palloja, huljutellaan suuria värikkäitä sifonkikankaita, rapistellaan leivinpaperipalloja, ihmetellään heijastuvaa peilikuvaa, kuunnellaan linnunlaulua tai tehdään hiekkakakkuja itsetehdystä taikahiekasta. Virittäytymisen jälkeen siirrytään suuren paperin päälle maalaamaan. Väriaineina käytetään turvallisia, elintarvikepohjaisia väriaineita, kuten mustikkaa, porkkanamehua, sahramikiisseliä ja kuivattua persiljaa. Allergiat on hyvä ilmoittaa viimeistään ensimmäisellä kerralla. Kananmunaa ja maitotuotteita värikylvyissä ei käytetä.

Kuuden kerran värikylpykurssilla myös aremmat lapset saavat rauhassa totutella uuteen toimintaan. Joillekin ihmettelyä riittää jo siinä, että paikalla on niin paljon samanikäisiä. Maalaaminen saattaa tuntua jännittävältä, ja varsinkin taaperoikäinen saattaa vierastaa käsin koskemista maaliin. Useampi maalauskerta rohkaisee lasta, ja kurssin loppupuolella aluksi arkaillut lapsi saattaakin maalailla suurin vedoin ja koko keholla. Taaperoille annan usein sudin helpottamaan maalaamista: yleensä jossain vaiheessa suti unohtuu sivuun, ja maalia onkin hauska levittää sormenpäillä, kämmenillä ja jalkapohjilla. On tärkeää, että jokainen lapsi saa maalata arvottamatta omalla tavallaan: pienesti tai suuresti, varovasti tai rohkeasti, muutaman minuutin tai puoli tuntia. Joku saattaa ensimmäisillä kerroilla vain tarkkailla, mitä muut tekevät, ja sekin on täysin sallittua.

Maalaamisen kesto joustaa lapsikohtaisesti: kun lapsi väsähtää tai halua enää maalata, on aika suunnata pesulle ja vaatteiden vaihtoon. Joskus maalaamisen jälkeen vanhempi on se, joka on vaihtovaatteiden tarpeessa. Reppuun onkin hyvä varata vaihtovaatteet molemmille, sekä pyyhe vauvan peseytymistä varten. Maalatut työt jätetään kuivamaan ja otetaan seuraavalla kerralla kotiin.

Toivottavasti tapaamme syksyllä värikylpyjen merkeissä Espoon työväenopistolla!

Teksti ja kuva: Liina-Maija Paavilainen,
värikylpyohjaaja, teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK)

Kielten verkkokurssilla

 

Tiesitkö, että syksyllä Espoon työväenopistossa on tarjolla yli 40 kielten verkkokurssia? Verkossa on mahdollisuus opiskella 11 eri kieltä: englantia, espanjaa, hepreaa, katalaania, kiinaa, portugalia, ranskaa, ruotsia, saksaa, venäjää ja viroa.

Erilaisia verkkokursseja

Verkossa on mahdollista opiskella niin reaaliaikaisilla oppitunneilla kuin kellonajasta riippumatta omaan tahtiin. Reaaliaikaisilla oppitunneilla opettaja ja opiskelijat osallistuvat tunneille samaan aikaan omilta laitteiltaan käsin. Opetuksen väylänä voi olla tällöin video- ja/tai ääniyhteys sekä chattialusta. Kellonajasta riippumattomassa opetuksessa opettaja jakaa kurssimateriaalia ja tehtäviä vaikkapa Moodlessa tai blogialustalla, ja opiskelijat perehtyvät niihin omassa aikataulussaan. Opettajan palaute tehtävistä sekä keskustelu- tai kommenttipalstat tekevät opiskelusta vuorovaikutteista ja tehokasta.

Kokemuksia venäjän online-kurssilta

Olin touko-kesäkuussa venäjän alkeisverkkokurssilla, jonka aikana meillä oli oppitunnit reaaliaikaisesti Blackboard Collaborate -alustalla kahdesti viikossa. Lisäksi kurssilla oli Moodle-alusta, jonne opettaja laittoi kurssimateriaalit, tallenteet tunneista sekä linkkejä lisäharjoituksiin.

Opiskelu verkkokurssilla oli vähintään yhtä tehokasta ja intensiivistä kuin lähiopetuksessa. Varsinkin näin korona-aikana oli kuitenkin ehdoton plussa, että kotoa ei tarvinnut lähteä minnekään opetusta varten. Alkuun opiskelu verkkoalustalla tuntui vähän persoonattomalta, kun suurimman osan aikaa opettajasta ja kurssikavereista näki vain nimet ja kuuli äänen. Vähitellen ihmisten nimet ja äänet osasi kuitenkin yhdistää ja niin kurssikaverit kuin opettajakin alkoivat tuntua tutuilta. Tuntien lopussa oli mukava tunnelma, kun dasvidanija- ja paka -hyvästelyt kuuluvat luureista. Ehkä jotain ennakkokäsityksiäkin kurssikavereista jäi syntymättä, kun ulkonäkö ei vaikuttanut mielikuviin!

Blackboard Collaborate-alustalla on toimintoja, jotka olivat minusta todella hyödyllisiä venäjän alkeita opiskellessa. Opettajan malli ääntämisessä kuului ja opettajan perässä pystyi toistamaan. Opettaja kuuli myös meidän opiskelijoiden äänet ja pystyi tarvittaessa korjaamaan tai tarkentamaan vaikean sanan ääntämistä. Tuntemattomia sanoja voi näyttää opetusmateriaaleista helposti esim. alleviivaamalla eikä kukaan tiedä, kuka sanaa kysyi. Lisäksi tehtäviä voidaan tehdä yhdessä piirrostoiminnolla, esim. yhdistä sana ja suomennos, alleviivaa joukkoon kuulumaton sana, alleviivaa eri luokkiin kuuluvat sanat eri väreillä jne. Tällainen työskentely vastaa vähän sitä, kun luokassa kaikki menisivät taululle vastaamaan samaan aikaan. Tällä kurssialustalla kukaan ei kuitenkaan tiedä, mikä sinun vastauksesi on ja virheitä uskaltaa tehdä! Väärät vastaukset karsiutuvat sitten pois, kun tehtävän ratkaisu käydään yhdessä läpi.

Jonkin verran tällä kurssilla oli ongelmia yhteyksissä: yhtäkkiä jonkun opiskelijan tai opettajan ääni ei kuulunutkaan. Mutta tämä ratkesi yleensä nopeasti, kun se, jonka ääntä ei kuulunut, laittoi mikin pois ja takaisin päälle. Ylipäätään BC-alustalla työskentely oli minusta helppoa. Kun oikea nettiselain ja kuuloke-mikrofonisetti ovat käytössä, kurssialustalle pääsee vain linkkiä klikkaamalla ja nimensä kirjoittamalla. Eri toiminnot oli helppo oppia ja opettaja tarvittaessa muistutti, mistä voi suurentaa näkymää, mistä löytää ”kynän” jne.

Tämä kurssikokemuksen jälkeen ehdottomasti jatkaisin opiskelua verkossa – kunhan vain löytyy sopiva kurssi sopivaan aikaan. Ajan puolesta verkko-opiskelu on minusta paljon helpompi järjestää osaksi arkea, kun kurssipaikalle ei tarvitse siirtyä. Toivottavasti sinäkin löydät itsellesi sopivan verkkokurssin!

 

Teksti: Anna Pousi, Espoon työväenopiston kielten assistentti ja innokas työväenopiston opiskelija

Saaristorakentamisen tukiaseman rakennusten siirto- ja korjausprojekti

Kuva: Funkis proto, saaristorakentamisen tukiaseman huoltorakennus

Espoon työväenopiston rakentamisen ja korjaamisen opettajalla, sisustusarkkitehti SIO Raimo Volasella, on pitkä ura korjausrakentamisen suunnittelijana ja opettajana. Ekologinen ajattelu ja kestävän kehityksen arvot ovat hänen työskentelynsä kulmakiviä. Hän on halunnut säilyttää vanhaa rakennuskantaa. Tämä artikkeli kertoo hänen omasta korjausrakennusprojektistaan ja perehdyttää lukijaa perinne- ja korjausrakentamisen maailmaan.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Espoon työväenopiston Puolaten ja höyläten -blogissa 16.8.2019.

Torstaina 9.4.1992 Iniön Keistiössä aloitetaan Brusiksen tilan entisen päärakennuksen siirto kolmena osana. Lounais-Suomen sähkö on varautunut nostamaan sähköjohtoja tietä ylittävissä kohdin, koska kuljetettava rakennuksen osa kattorakenteineen ei olisi mahtunut tien poikki kulkevien sähkölinjojen alitse. Kuusi kertaa traktori roudaa lavetin päälle nostettua 16 tonnin painoista talon osaa ja erilaisia talon osia Keistiön kaupan edustalle ankkuroidun ponttoonin päälle. Ponttoonille saadaan kaikki mahtumaan, kolme talon osaa, traktori, nosturi ja kaikki muut talosta irroitetut osat peräkärryyn ahdettuna. Keistiön tiet kestivät kuljetuksen. Merimatka alkoi perjantaina 10.4.1992 aurinkoisen sään vallitessa ja Iniön lossirantaan tultiin illan hämärtyessä.
Päätettiin kuitenkin kuljettaa ainakin yksi talon osa varatulle talon paikalle Jumontien varrella kylän keskellä sijaitsevalle kalliolle. Routa teki illan aikana tien kohtalaisen kestäväksi, mutta ensimmäistä talon osaa siirrettäessä pellon yli ja kalliolle johtavaa mäkeä ylös noustessa ison koivun alimmaiset paksut oksat tyssäsivät talon siirron siihen. Oksia poikki ja ensimmäinen talon osa jäi jo illan pimetessä paikalleen odottamaan seuraavan päivän aikana tuotavia Brusiksen talon loppuosia.

Kuva: Siirretyn talon sali

Korjausrakentamisen kurssi asettui näkömatkan päässä sijaitsevaan 1600 luvulta peräisin olevaan Erkas Gårdenin tilan päärakennukseen ja osa alueen rantamökkeihin. Kurssi oli Turun Ammatillisen Aikuiskoulutuskeskuksen ensimmäinen korjausrakentamisen yrittäjäkoulutuksen kurssi, jonka opetusohjelman olin suunnitellut ja saanut myös sen johdettavaksi 10.10.1991–15.7.1992 ajalle. Rakennusalan ammattilaisia tuolloisessa kurssissa oli yhteensä 28 oppilasta ja sen lisäksi useita eri alan ohjaajia.

Huhtikuun 11. päivä aukeni harmaana ja pientä tihkua alkoi sataa. Traktori vetää lavetilla olevaa talon osaa ja alkaa kallistua ojaan päin, tiet alkavat pehmentyä. Traktori peruuttaa takaisin tien keskelle ja tielle asetetaan teräslevyjä tarpeellisiin paikkoihin ja tie kesti sittenkin. Viikonlopuksi Brusiksen saaristolaistalo on sijoitettu paikoilleen, rakennuksen parsiminen, kengittäminen, kattaminen, uunien muuraaminen ja ikkunoiden ja ovien paikoilleen asentaminen oli seuraavien vuosien aikana Saaristorakentamisen tukiaseman tulevia toimintoja ja koulutustapahtumia.

Kuva: Talon tupa ja leivinuuni

Funkis-talo proto rakennettiin aikana, jolloin ensimmäisen korjausrakentamisen kurssin oppilaista osa perusti Turun Korjausrakentajat Oy:n ja jonka yhtiön toimesta käynnistettiin uusi Korjausrakentamisen ja rakennussuojelun Projektivientikoulutus ajalle 07.01.–15.07.1994. Turun Korjausrakentajat saivat järjestääkseen Turun työvoimapiirin rahoittaman koulutusjakson, mutta 90-luvun lopusta lähtien kaikki vastaavat korjausrakentamisen koulutusprojektit järjestettiin erilaisten kuntien omistamien oppilaitosten toimesta.

Kuva: Saaristorakentamisen tukiaseman rakennuspiiri.

Turun Korjausrakentajat olivat mukana kehittämässä Viipuri–Turku Restaurointikeskusta Viipurin vanhassa kirjastotalossa Punaisen lähteen torin varrella, mutta monivuotinen projekti hyytyi suomalaisten yritysten vähäiseen kiinnostukseen investoida Viipurin talousalueelle.

Funkis-proto kuitenkin rakennettiin huoltorakennukseksi Vadvikin rantaan Jumon kylän länsilaidalla. Kustavista ostettiin kaksi purettavaksi määrättyä riihtä, joiden hirsirungot numeroitiin ja kuljetettiin Brusiksen talon kengitystä varten ja toinen riihi Funkis-talon rungoksi.

Turun Korjausrakentajat Oy:n toiminnan lopettamisen jälkeen lunastin molemmat projektit, Brusiksen saaristolaistalon ja Vadvikin Funkis-proton Sisustusarkkitehtitoimisto Raimo Volasen hallintaan ja käyttöön, ja rakennukset tontteineen toimivat edelleen työnimellä Saariston Korjausrakentamisen tukiasema.

Teksti ja kuvat: Raimo Volanen, sisustusarkkitehti SIO

Kirjoittaja vetää Espoon työväenopistossa korjausrakentamiseen ja ekologiseen asumiseen liittyviä kursseja. Katso lisätietoja Ilmonet.fi rakentaminen ja korjaus.

 

Jos menee jauhot suuhun, niin tehdään niistä kakku!

 

Moka on lahja, kuten teatteri-improvisaatiossa sanotaan. Sen ajattelun omaksuminen on kuitenkin usein aluksi helpommin sanottu kuin tehty. Voi olla vaikea olla välittämättä mokista ja antaa palaa esiintymistilanteessa. Varomme epäonnistumista ja yritämme pitää yllä fiksun aikuisen kuorta. Elämän aikana on ehkä tullut kasattua useita selviytymisstrategioita, joilla varomme epäonnistumisia: ehkä kieltäydymme kokonaan edes yrittämästä tai selittelemme etukäteen olevamme sairaita eikä aikaa valmistautumiseen ole ollut. Tai sitten lyömme koko tilanteen läskiksi vitsailun kautta: enhän minä tätä edes oikeasti yritä. Tai teemme kaiken mahdollisimman pienesti, ettei epäonnistumista huomaa, tai riskit siihen ovat mahdollisimman pienet.

Joskus kaikki ympärillä olevat ihmiset niin improvisaatiokurssilla kuin muussakin elämässä tuntuvat olevan kaikin puolin luovia ja rohkeita: oikeat sanat löytyvät joka tilanteessa ja huumori kumpuaa luonnostaan. He eivät näytä jännittävän toisia ihmisiä, vaan juttelevat rennosti kaikkien kanssa ja ovat vielä niin luoviakin, kun maalaavat, musisoivat ja tekevät kaikkea mahdollista.

Samalla kuitenkin osa kokee, että kokeillessaan mitä tahansa syntyy taas vain pientä pihinää ja ahdistavia tyhjiä sekunteja samalla kun aivot sumenevat, eikä mitään keksi. Ideoita kyllä ehkä tulee, kun oma vuoro on ohi, mutta ei silloin kun pitäisi.

Teatteri-improvisaatiossa pyritään kuitenkin kohti heittäytymistä, iloista mokaamista, rentoa vuorovaikutusta ja hetkessä elämistä ilman ennakkosuunnittelua. Joskus tuo voi tuntua hyvin kaukaiselle tavoitteelle. Teatteri-improvisaatiossa pääsee siedättämään itseään esiintymisen kanssa, totuttautumaan leikkiin ja siihen, että absoluuttisia oikeita vastauksia ei ole. Tähän tarvitaan luonnollisesti turvallinen ja kannustava ilmapiiri kursseilla. Epäonnistumisen pelko ja jännittäminen on hyvä tiedostaa niin yhteisesti kursseilla kuin yksinkin. Asioita voi myös pohtia lukemalla erilaisia improvisaatiosta kirjoitettuja kirjoja ja harjoittamalla omaa mieltään hyväksymään virheetkin. Kun sanoo kyllä kieltäytymisen sijaan pääsee improvisaatiossa ja elämässä kohti seikkailuja, vaikka se välillä vähän pelottaisikin. Ja joskus voi käydä niin, että ”mokaakin”, menee jauhot suuhun. Mutta moka on moka vasta jos siihen niin suhtaudutaan. Idea on huono vasta kun se sellaiseksi tuomitaan, eikä sitä hyväksytä ja kehitetä eteenpäin. Suu täynnä jauhoja voi kääntyä joksikin ihan uudeksi ja hienoksi, jos sen ajattelee lahjana virheen sijaan. Jauhoista voi tehdä vaikka kakun!

Teksti ja video: Anita Dahlström, teatterin ja ilmaisutaidon tuntiopettaja, Espoon työväenopisto

Kansalaisten ulkoasiainvaliokunnassa keskustellaan kansainvälisistä asioista

 

Poliittinen kartta

Espoon työväenopistossa on toiminut syyskaudesta 2016 lähtien harvinainen opintoryhmä ”Keskustellaan kansainvälisistä asioista”. Koko Suomen opistotoiminnassa se on ainoa laatuaan rikastuttamassa yhteiskunnallisten asioiden opetustarjontaa.

Ryhmämme istunnoissa keskustellaan laajasti ja monipuolisesti kansainvälisistä asioista, kuten valtiosuhteista, kansainvälistä järjestöistä, maailmantaloudesta, kansainvälisestä oikeudesta, Euroopan yhdentämisestä ja Suomen ulkosuhteista. Ajankohtaisia maailmanpolitiikan tapahtumia puntaroidaan viikoittain.

Olemme pohtineet esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Miten suurvaltasuhteet kehittyvät globalisoituvassa maailmassa? Rikotaanko maailmanpolitiikassa useinkin kansainvälistä oikeutta? Miten valtiosuhteita hoidetaan? Miten globaaleja ongelmia kuten ilmastonmuutosta, liiallista väestönkasvua, alueiden aavikoitumista, vesiolojen huonontumista ja kulkutautien pandemioita parhaiten ratkottaisiin?

Tällaiset kysymykset koskettavat myös Suomea valtiona ja meitä suomalaisia kansalaisina. Niitä käsitellään niin valtionhallinnossa kuin kansalaisjärjestöissä. Eduskunnassa, etenkin sen ulkoasiainvaliokunnassa, kansanedustajatkin pohtivat ajankohtaisia kansainvälisiä asioita.

Keskusteluryhmäämme voidaankin kutsua kansalaisten ulkoasiainvaliokunnaksi. Kun se on avoin kaikille kansalaisille, se on jopa edustavampi foorumi kuin jäsenmäärältään rajattu eduskunnan valiokunta. Meillä ei ole myöskään eduskunnan tapaan hallitus vastaan oppositio – asetelmaa, vaan kaikkien näkemykset ovat hyvin perusteltuina yhtä arvokkaita. Vesa Jaakola

Ryhmäämme arvostetaan jopa valtionhallinnossa. Ulkoministeriön kutsusta olemme käyneet siellä toistuvasti kertomassa kansalaisten näkemyksiä kansainvälisistä asioista. Ministeriön edustajat puolestaan ovat valistaneet meitä ajankohtaisista asioista Suomen ulkosuhteissa. Vieraspuhujana ryhmässämme kävi viimeksi entinen ulkoministeri.

Ryhmämme keskusteluja rikastuttaa sekin, että monet osallistujat ovat omilla työaloillaan kunnostautuneita ja kokeneita kansalaisia niin, että kansainväliset asiat valottuvat useista erilaisista näkökulmista. Opimme paljon toisiltamme. Näin ryhmämme edustaa vapaata sivistystyötä parhaimmillaan.

Kansanvalta ei toimi hyvin ilman laajaa, vireää ja valistunutta kansalaisyhteiskuntaa. Sellaista luodaan ja vahvistetaan myös kansalais- ja työväenopistojen opetustoiminnalla. Siinä keskusteluryhmämme on avoinna kaikille espoolaisille ja muillekin taas ensi syksystä eteenpäin kurssitunnuksella E202455.

 

Teksti: Vesa Jaakola,  tuntiopettaja, kansainväliset asiat

 

 

 

 

 

 

Oppimisesta ja matkustamisesta

Naisia syömässä pizzaa

La vita è un viaggio e chi viaggia vive due volte.” (ʿUmar Khayyām)

Elämä on matka ja matkaaja elää kahdesti.” (ʿUmar Khayyām)

Työskennellessäni opettajana Suomessa olen aina arvostanut sitä, että niin monet ihmiset opiskelevat vieraita kieliä vapaa-ajallaan. Omat opiskelijanikin matkustavat säännöllisesti Italiaan ja oppivat siellä kieltä, mutta myös matka itsessään rikastuttaa heidän sisäistä maailmaansa. Loman jälkeen he palaavat luokkaan ja kertovat muille mitä näkivät, maistoivat ja kokivat. Kertomuksensa kautta he harjoittelevat kieltä, jakavat muistoja ja ajatuksia ja herättävät matkustamisen kipinän ja uteliaisuuden muissakin opiskelijoissa.

Tässä saattaakin mielestäni piillä matkustamisen ja yleisemmin myös oppimisen merkitys elämässä.

“ Le seul véritable voyage, le seul bain de jouvence, ce ne serait pas d’aller vers de nouveaux paysages, mais d’avoir d’autres yeux.” (Marcel Proust)

Vieraan kielen opiskelu ei merkitse ainoastaan kieliopin rakenteiden hallintaa, vaan jokainen muodostettu lause sisältää myös laajemman, kokemusperäisen maailman.

Äskettäin viimeiselle matkalleen lähtenyt Luis Sepúlveda muistuttaa meitä:

”Viajar es caminar hacia el horizonte, conocerse, descubrir y volver más enriquecido que cuando se comenzó el viaje“ (Luis Sepúlveda)

Nyt kun vietämme paljon aikaa kotona, uteliaat opiskelijamme kaipaavat varmasti juuri sitä löytämisen iloa, joka syntyy katseen ja kokemuksen kautta, menee suoraan sydämeen ja elää siellä ikuisesti hämäränä, mutta miellyttävänä muistona.

Varsinkin heitä haluan muistuttaa mahdollisuudesta matkustaa digitaalisesti, kotoa käsin. Esimerkiksi tämän linkin kautta voi matkustaa virtuaalisesti maailman kuuluisimmissa museoissa. Lisää vinkkejä tästä artikkelista (italiaksi)

“Ogni viaggio lo vivi tre volte: quando lo sogni, quando lo vivi e quando lo ricordi.” (Anonimo)

Elät jokaisen matkan kolmesti: kun unelmoit siitä, kun koet sen ja kun muistat sen.” (Anonyymi)

Aletaan nyt siis unelmoimaan matkasta! Pian koittaa taas aika, jolloin pääsemme myös kokemaan sen.

 

Salute e forza a tutti! Terveyttä ja voimia kaikille!

Maj-Lis

 

Teksti: Maj-Lis Mosconi, italian tuntiopettaja

Kuva: Pexels

Kokemuksia ryijyrunojen kirjoittamisesta

Luova ja kuriton mieli Ryijy & Runo videoteosten esittely jatkuu. Teossarja käsittää yhteensä 13 osaa, jotka on tehty yhteistyönä kirjallisuuden ja teatterin sekä kädentaitojen kanssa.  Teoksen taustoista pääset lukemaan blogipostauksesta. Kaikki 13 osaa esitellään vuoden 2020 aikana niin, että jokaiselle kuukaudelle on tulossa oma teosesittely. Toukokuussa  myös runoilijat kertovat kokemuksia ryijyrunojen kirjoittamisesta.

Espoon työväenopiston Runoriihi-lyriikkapiiri sai loppuvuodesta 2018 tehtäväkseen kirjoittaa runoja käsityöryhmän ryijyistä monitaiteellista videoteosta varten. Teemana oli Luova ja kuriton mieli ja saatesanoina oli toive kirjoittaa älyttömiä, kurittomia, hulluja runoja.

Ajatus ryijyistä kirjoittamisesta herätti joissakin epäluuloja. Matti: ”Runoni syntyvät kuin tulivuori. Usein ne ovat kauan muhineet mielen syvyyksissä. Niiden purkautumista ei voi tarkalleen ennustaa eikä säädellä edes suurimpien vahinkojen välttämiseksi. Tehtävä kirjoittaa runo jostakin ryijystä tuntui aluksi pakkopullalta. Eihän sisuksissani ollut mitään aineksia niin sisäsiistille tekstille, että se voisi purkautua kuvaamaan perinteistä seinälle asetettua ryijyä.”

Haaste otettiin kuitenkin vastaan. Jael: ”Inspiroiduin heti ryijyrunojen kirjoittamisesta, pidän tilausrunojen teosta. Se ’pakottaa’ pois mukavuusalueelta. Myös eri taiteenlajien yhdistely on innostavaa.”

Juhani valmistautui tehtävään hakemalla kirjastosta ryijykirjoja ja käymällä HAMissa katsomassa ryijynäyttelyä: ”Iso pettymys. Paperiryijyjä, pelästyin jo, millaisia saisimme eteemme”. Juhani kirjoitti kuitenkin kuvitteellisen ryijyrunon jo ennen ryijykuvansa saamista ja kyseli, löytyisikö sellaista ryijyä, jossa olisi ruskan värejä ja vähän ehkä mustaa. Löytyi Liisan ryijy. ”Liisan ryijy oli niin hieno, että päätin heti kirjoittaa uuden runon kokonaan ryijyn inspiroimana. Pääsin syksyyn, pääsin metsään, ja jotain pelon poikastakin käsittelin.”

Ryijyntekijöiden sanalliset kuvaukset omista ryijyistään tulivat runoilijoille myöhemmin kuin kuvat ryijyistä. Tulkintaa oli tarkistettava. Kyllikki joutui toteamaan, ettei hänen ryijynsä esitäkään ilmakuvaa suosta vaan kilpikaarnaa: ”Muistelin kankaalla kasvavia suuria honkia lapsuudestani. Eläydyin ryijyntekijän maailmaan, olenhan itsekin kiinnostunut käsitöistä. Niin tarina eteni. Ryijykin alkoi kertoa haaveistaan ja toiveistaan.” Kiki otti vapauden nähdä kukkaryijyn kuvion maanosien riehakkaana sävelkulkuna läpi maailman: ”Kauniit värit, maanläheiset. Antoivat minulle voimaa kirjoittamiseen. C’est la vie!”

Aarne lähti myös liikkeelle väreistä: ”Aluksi näytti siltä kuin ryijyssä leijuisi eri värisiä höyheniä ja nukkapalloja. Ihmiset elävät usein poliittisessa tai aatteellisessa kuplassa, jonne muut näkökulmat ja tosiasiat eivät ulotu. Mieleen välähti ajatus puolueista. Vein tätä reaalitodellisuutta Höyhensaaren satumaailmaan, jossa uutistenlukija kuvaa aatemaailman ristiriitoja sääilmiöiden kautta maailmanlaajuisesti. Ryijyn mielikuva laajeni entisestään ja Höyhensaaret liittyivät avaruuden galaksiksi. Koska se ei ole todellinen galaksi, aika-akseli nyrjähti paikoiltaan ja vei sen täydellisesti sadun maailmaan, mutta mukaan jäi tämän reaalimaailman aatevirtoja ja mielikuvia.”

Osa kirjoittajista piti ryijyn nimen ja tarinan saamista tehtävää helpottavana. Olli: ”Saatuani ryijyn nimen (Catch me if you can) ryijy viimeistään alkoi juosta”. Matti: ”Ryijyn nimi ja tekijän läheteteksti kaivoivat pienen reiän mieleni kuoreen. Aloin pujottautua ryijyntekijän rooliin. Ryijylle oli ilmestynyt kaksi kuviota, jotka esittivät tekijän kesämökkejä. Runoni kiertyi tarinaksi ryijynteon vaiheista, kuvitelluista vaikeuksista ja kaipauksesta talven keskeltä kesäisiin maisemiin. Esille tuli positiivinen ristiriita, kumpi on parempi, järvenranta- vai tunturimökki. Runoilijaminäni päätyi ryijyntekijän mielenalaa veikatessaan tasatulokseen. Virtaviivaista tarinaa väistelläkseen runo tarvitsi joitain sivuhengähdyksiä. Sellaiseksi se sai toistuvan sanarenkutuksen, kehotussanan jota suomen kieli ei suoraan tunne, mutta jonka voinee yhteydestä ymmärtää.  Jotta mökit ilmestyisivät etänä ryijyntekijän seinälle, hän on voinut käskeä itseään: ryijytä ryijytä ryijytä.”

Armaksen ei tarvinnut pohtia kauan koira-aiheista ryijyä: ”Heti kun näin kuvan ryijystä, mieleeni nousi lause – vanhan ja viisaan jäähyväiset. Minusta tuntui, että noin viisas koira pystyy näkemään muutakin kuin tämän hetken, vaikka sitä elääkin. Mielestäni vanha koira jo ymmärtää, että elämä ei ole ikuista. Vanha koira hyväksyy vanhenemisen. Se hakee lepopaikkoja ja näkee unta menneestä. Odottaa rauhassa jotain, jota ei pysty ymmärtämään – eikä edes yritä. Surullista tässä tietenkin oli se, että tuo ihana harmaakuono siirtyi ennen julkaisua suuren äärettömän karmeihin.”

Kaikki eivät olleet aivan heti sujut Tuija-ohjaajan huolella kullekin osoittaman ryijyn kanssa. Päivi sai jonkinlaisen koleerisen kohtauksen ja puuskahti paperille sellaista, jota myöhemmin ihmetteli: mistä lähteestä moinen? ”Kirjoitusprosessin aikana kävin läpi tunneskaalaa aggressiosta hyväksymiseen, muutokseen, muistojen käsittelyyn. Kirjoitusaiheena oli viaton ryijy… huihai!” Ensimmäinen versio piti hylätä, mutta lopulta syntyi sisäinen rauha ryijyn kanssa ja lopulliseen runoon uusi näkökulma: ”Tämä kirjoitus vei minut keskiajan maailmaan. Mietiskelin, miten on aikanaan tehty vaatteet, kankaat, miten värjätty. Tältä pohjalta kirjoitin pitkähkön runon nuoresta naisesta, jolla oli kallisarvoista väriainetta. Osallistuin Kymi Librin järjestämään Joki-kirjoituskilpailuun, jonka antologiaan tämä runo tuli mukaan.”

Ryijyt synnyttivät kieleltään monenlaisia tekstejä, mutta ryijyjen perinteikkyys vaikutti. Juhani: ”Halusin tehdä riimeissä, koska riimiruno edustaa mielestäni samanlaista perinnettä kuin ryijykin. Minulla oli Koskenniemen Koulutie ja Kailaan Pallokentällä lausunnassa ajankohtaisia ja työn alla, joten sain sieltä rytmillisiä vaikutteita.”

Iiris, jonka runoissa useammin käytetään stadin slangia, mukautti myös tyyliään perinteeseen: ”Minä sain hyvin itseni näköisen ryijyn. Kirjoitin ja työstin kissahahmoa mielelläni. Runo valmistui sutjakkaasti itäkarjalan murteella. Kirjoitin sen joululoman aikana. Kotona tyttäreni kysyi: Kuka nää murreosuudet on kirjoittanut? Sinäkö? Olen oppinut itäkarjalan murretta kannakselaiselta äidiltäni. Mutta en koskaan puhu sitä oman perheeni piirissä. Mie ossaan vaan kirjottaa.”

Projektia pidettiin haasteellisuudessaan mukavana. Aarne: ”Runon kirjoittaminen ryijystä oli hauskaa. Se antoi ikään kuin luvan ja mahdollisuuden ajatuksen vapaaseen liitoon, joka leijaili irtonaisena sadun ja toden välillä pienellä ilkikurisuudella, ketään väheksymättä.” Olli kuvaa haastetta vuorena, jonka huipulle päätti kiivetä. Alun pikahien pintaan nostamisen jälkeen ryijy alkoi elää, värit puhuivat ja muotojen merkitys syveni, vuoren huippu häämötti. Hiomisen ja muokkailun jälkeen runo oli valmis – ja ryijyn näköinen: ”Olin vuoren huipulla. Alhaalla katsoin taakseni vuorta, se olikin pieni nyppylä”.

Runot olivat valmiit luovutettaviksi lausujien käsiin. Juhani: ”Tiesin olevani ainoa kirjoittajista, joka myös lausuu jonkun ryijyrunoista. Lausunnanopettajani Sari Tenhunen antoi minun lausua oman runoni, mikä tietysti ilahdutti. Koin projektin aivan erityisenä, hienona mahdollisuutena päästä sisälle käsitöiden luovaan maailmaan.”

Sirpa puki kokemuksensa runomuotoon:
”Ryhmätyötä!”, riemuitsin
ryijyistä runoja rustattaisiin
runonlausujille rouskuteltaviksi
ryijy rupesi runoissani raksuttamaan
risomaan rauhattomaksi
riittäisikö rahkeeni
rypistin raapaleita
ruttasin runonraakileita
revinkin riekaleiksi
runoriihessä ryijyistä runoista rupateltiin
ryijyyn ryijynrytmiin rakenteeseen rakastuin
rohkaisi ryijyruno ryhmätyönä
runooni rakkautta ripottelin
rohkeutta rapeudeksi
ryijyntekijälle rutistus
runonlausujille ruususuu

Runoriihi: Kyllikki Ollikka, Kiki Levä, Matti Lahti, Olli Uotila, Iiris Ritva Laitinen, Armas Ruohoniemi, Päivi Heiska, Aarne Laasonen, Sirpa Verkka, Juhani Markkanen; lisäksi ryhmän ulkopuolelta osallistui Jael Rantanen.

Runoriihen ohjaaja: Tuija Kuha

Ihmisiä etäyhteyksien päässä

Teatterin tuntiopettaja Anita Dahlström

”Eiiii. Jos nyt oikein ymmärsin niin työväenopistojen koulutus keskeytetään!”

Erään ystävän hätääntynyt viesti tavoitti minut eräänä maaliskuisena perjantai-iltana. Hän on yhdessä pääkaupunkiseudun opistossa opiskelijana, minä taas toisaalla opettajana. Seurasi hämmennys, vaikka tokihan harrastusten keskeytyminen koronan takia oli odotettavissa. Sitten viestittelyä yhden oman kurssin opiskelijoiden kanssa. Meillä oli ensi-ilta lähestymässä. Mitä nyt? Emme näe enää? Entä esitykset? Ei ehditty hyvästellä! Saadaanko asioita ja esityksiä vietyä jossain vaiheessa loppuun?

Sitten päiviä myöhemmin huojentunut viesti ystävältä: ”Kurssini jatkuukin etänä! Jee!”.

Minäkin pääsin jatkamaan improkursseja etänä. Toisessa kurssissa esitykset siirtyivät tulevaisuuteen, joten toive jälleennäkemisestä ja asioiden loppuun viemisestä elää. Imrovisaation opiskelijani ilostuivat lääkkeestä impron vieroitusoireisiin. Onhan tämä etäyhteyksien päästä improilu sentään parempi kuin ei ollenkaan! Kaikki eivät toki voi, halua tai jaksa luoda laitteiden välityksellä yhteyttä toisiin, tai kokevat koko asian hieman outona. Ymmärrettävää sekin.

Ensimmäisellä kerralla linjoille ilmestyy hieman hämmentyneen näköisiä tuttuja kasvoja. Taustalla vilisee koiria, kissoja, tauluja ja muuta oman kodin tavaraa. Osa on kotoisammin kotivaatteissaan. Jutut kuitenkin jatkuvat samaan tapaan. On iloa toisten näkemisestä, vaikkakin etäyhteyksien päässä. Yksi kertoo ulkona satavan lunta, toiset kurkkivat omista ikkunoistaan, että ei meillä vaan, vielä ainakaan. Toinen sanoo näiden improkertojen piristävän muuten melko yksinäistä arkea.

Teatterin ja etenkin improvisaation tekeminen on vuorovaikutusta, eikä se etäyhteyksien päästä ole aina ihan helppoa. Kuitenkin improvisaatioissa keksitään videoyhteyksien avulla tarinoita yhdessä, tehdään pieniä kohtauksia ja vaikka improvisoidaan lehdistötilaisuuksia, joissa tilaisuuden pitäjän pitää arvata muiden sanomisista kuka hän on ja mitä on tehnyt. Korona on mukana tavalla tai toisella lähes kaikissa improissa varsinkin muutamilla ensimmäisillä kerroilla. Onhan se muokannut elämäämme kovasti. Jos improvisaation paikka on ravintola tai ostoskeskus, tulee siitä heti mieleen miten nykytilanne siihen tilanteeseen vaikuttaa. Eihän sitä voi ravintolaan jäädä olemaan lähekkäin, ruuat täytyy noutaa mukaan! Ostoskeskuksissa asiakkaita täytyy varjella koronalta!

Hartiat jumivat tietokoneen äärellä olemisesta ja ulkoilmaa ei aina pääse tarpeeksi haistelemaan, mutta ilo toisten ihmisten kohtaamisesta, vaikkakin vain videokuvan välityksellä, helpottaa eloa. Elämä jatkuu. Harrastukset ja työt muuttavat muotoaan vähäksi aikaa, mutta ihmiset säilyvät, vaikkakin etäyhteyksien päässä.

Teksti ja kuva: Anita Dahlström, teatterin ja ilmaisutaidon tuntiopettaja, Espoon työväenopisto