Anna aikaa palautumiselle ja elpymiselle!

Joulun aika ja vuodenvaihde, tarkoittavat useimmille meistä rauhaisaa pysähtymisen aikaa, menneen muistelua ja tulevaisuuden pohdiskelua. Teemme usein joitain lupauksia ja suunnitelmia tulevalle vuodelle. Useimmiten pohdimme omaa jaksamista, hyvinvointia ja sitä, minkälaisia asioita haluaisimme toteuttaa hyvinvointimme eteen tulevana vuonna.

Uuden aloittaminen ja tapojen muuttaminen vaatii voimavaroja muuttaa totuttuja tapoja. On helppo ajatella, että aloittaa uuden harrastuksen, mutta lopulta huomaa toteuttavansa samaa vanhaa totuttua arjen kaavaa. Niinpä jonkin ajan kuluttua mielessä on jälleen toive jonkin uuden aloittamisesta. Voimavarat uuden aloittamiseen syntyvät siitä, että arki ei kuluta kaikkia voimavaroja loppuun, vaan niitä jää myös johonkin toivottuun. Voimavaroja on mahdollista ladata erilaisin keinoin.

Lyhyitä elvyttäviä ja voimavaroja palauttavia hetkiä on hyvä sisällyttää jokaiseen päivään. Elvyttäviä hetkiä voivat esimerkiksi olla rauhallinen hetki hiljaisessa tilassa, lounas hyvässä seurassa, jonkin asian eteenpäin vienti tai loppuun saattaminen, ystävälliset sanat kohdatessa tai lyhyt fyysisen aktiivisuuden hetki työpäivän lomassa. Tärkeintä elpymisen hetkissä on se, että koet itsesi energisemmäksi jälkikäteen, ei niinkään se mitä teet.

Fyysinen aktiivisuus on kuin salainen ase nuukahtanutta oloa vastaa. Fyysinen aktiivisuus nostaa kehon vireystilaa (sympaattinen hermoston osa aktivoituu -> valpastumme) ja siksi päivän aikana olisikin hyvä pitää pieniä aktiivisia taukoja. Aktiivisista tauoista voisi hyvin ajatella, että ne ovat kuin kuppi kahvia – vireystila nousee, aivot virkistyvät ja jaksaminen paranee. Pieni aktiivinen tauko voi parhaimmillaan olla myös hyvä psyykkisen palautumisen hetki, eikä siihen  tarvitse käyttää edes kovin paljon aikaa.

Yhtä lailla kuin psyykkiset voimavarat myös fyysiset voimavarat ehtyvät päivän aikana. Fyysisiä voimavaroja palauttaa parhaiten uni, erilaiset rentoutumisen menetelmät, palauttavat ja elvyttävät liikuntalajit ja esimerkiksi hieronta. Hyvä ravitsemus on myös osa fyysistä palautumista. Keinot elpymiseen ja palautumiseen voivat olla moninaisia ja ovat yksilöllisiä.                                       

Taito voimavarojen palauttamiseksi ja kuormittavan tilan purkamiseksi paranee harjoittelun myötä. Espoon työväenopiston liikunta-aurinko sisältää lohkon palautuminen ja elpyminen ja siihen on sijoitettu laaja valikoima erilaisia kursseja, joissa voimavarojen elpyminen on erityisesti otettu huomioon. Lisäksi viikonloppuisin järjestetään palautumiseen ja elpymiseen suunnattuja kursseja. 

Tee itsellesi hyvä uudenvuoden lupaus! Anna aikaa palautumiselle ja elpymiselle!

 

Ps. tutustu kaikkiin Espoon työväenopiston alkaviin liikuntaryhmiin, joihin mahtuu vielä mukaan.

 

Teksti: Taina Avo, liikunnan suunnittelijaopettaja

Kuvat: Pixabay, Omnia

Yhteistyöllä hävikkiraaka-aineista maistuvaa arkiruokaa

Työväenopiston kurssien suunnittelu voi lähteä liikkeelle monella tavalla. Vuonna 2017 saimme yhteydenoton espoolaiselta kristilliseltä avustusjärjestöltä Manna-Avulta, joka jakaa lahjoitettua hävikkiruokaa vähävaraisille Espoon keskuksen alueella. Manna-Apu ehdotti yhteistyössä ruokakurssia ruokajonon asiakkaille. Tavoitteena olisi ensisijaisesti, että kurssilaiset oppisivat tekemään ravitsevaa ja terveellistä ruokaa niistä raaka-aineista, mitä ruokajonossa usein on tarjolla.

Ensimmäiseksi syksyksi kursseja suunniteltiin kaksi: kasvisruokakurssi ja arkiruokakurssi.
Ruokajonossa usein jaettavat raaka-aineet –tummuneet banaanit, hapanmaitotuotteet, satokauden kasvikset, makkara, kanasuikaleet, härkis – huomioitiin reseptien suunnittelussa. Ohjeista tehtiin helposti muunneltavaa aivan tavallista maistuvaa arkiruokaa.

Yhteistyö Manna-Avun kanssa on ollut palkitsevaa ja monella tapaa hyvää mieltä tuottavaa. Hävikkiraaka-aineita käytettäessä luovuus on saanut kukkia: katsotaan, mitä laatikosta löytyy, ja sovelletaan sen mukaan. Reseptien suunnittelu on ollut kiinnostava uudenlainen tehtävä, kun kurssipäivänä saatavilla olevat raaka-aineet ovat vielä arvauksia. On ollut ilo tehdä joukolla ruokaa ja istua yhteisen pöydän ääreen maistelemaan ja jakamaan hyviä ideoita. Ja on ollut hienoa olla pieni osa sitä lämmöllä tehtyä työtä, mitä Manna-Apu tekee. Ympäristönäkökulmastakin voi olla hyvällä mielellä: hävikkiraaka-aineiden hyötykäyttö on ilmastoteko jo itsessään.

Iso ilo on myös Hävikkiruokareseptejä-keittokirja, johon Manna-Apu on koonnut ensimmäisten ruokakurssien reseptit sekä kuvat kursseilla valmistuneista ruoista. Mannan nettisivuilta www.manna-apu.fi voi tilata reseptikirjaa ja tutustua lähemmin Manna-Avun toimintaan.
Seuraava yhteistyökurssi ruokajonon asiakkaille pidetään tiistaina 19.11.2019,  ilmoittaudu mukaan!

Tunnelmia aikaisemmilta yhteistyökursseilta.

 

 

Teksti ja kuvat: Kati Lindfors, kotitalouden suunnittelijaopettaja