Ihmisiä etäyhteyksien päässä

Teatterin tuntiopettaja Anita Dahlström

”Eiiii. Jos nyt oikein ymmärsin niin työväenopistojen koulutus keskeytetään!”

Erään ystävän hätääntynyt viesti tavoitti minut eräänä maaliskuisena perjantai-iltana. Hän on yhdessä pääkaupunkiseudun opistossa opiskelijana, minä taas toisaalla opettajana. Seurasi hämmennys, vaikka tokihan harrastusten keskeytyminen koronan takia oli odotettavissa. Sitten viestittelyä yhden oman kurssin opiskelijoiden kanssa. Meillä oli ensi-ilta lähestymässä. Mitä nyt? Emme näe enää? Entä esitykset? Ei ehditty hyvästellä! Saadaanko asioita ja esityksiä vietyä jossain vaiheessa loppuun?

Sitten päiviä myöhemmin huojentunut viesti ystävältä: ”Kurssini jatkuukin etänä! Jee!”.

Minäkin pääsin jatkamaan improkursseja etänä. Toisessa kurssissa esitykset siirtyivät tulevaisuuteen, joten toive jälleennäkemisestä ja asioiden loppuun viemisestä elää. Imrovisaation opiskelijani ilostuivat lääkkeestä impron vieroitusoireisiin. Onhan tämä etäyhteyksien päästä improilu sentään parempi kuin ei ollenkaan! Kaikki eivät toki voi, halua tai jaksa luoda laitteiden välityksellä yhteyttä toisiin, tai kokevat koko asian hieman outona. Ymmärrettävää sekin.

Ensimmäisellä kerralla linjoille ilmestyy hieman hämmentyneen näköisiä tuttuja kasvoja. Taustalla vilisee koiria, kissoja, tauluja ja muuta oman kodin tavaraa. Osa on kotoisammin kotivaatteissaan. Jutut kuitenkin jatkuvat samaan tapaan. On iloa toisten näkemisestä, vaikkakin etäyhteyksien päässä. Yksi kertoo ulkona satavan lunta, toiset kurkkivat omista ikkunoistaan, että ei meillä vaan, vielä ainakaan. Toinen sanoo näiden improkertojen piristävän muuten melko yksinäistä arkea.

Teatterin ja etenkin improvisaation tekeminen on vuorovaikutusta, eikä se etäyhteyksien päästä ole aina ihan helppoa. Kuitenkin improvisaatioissa keksitään videoyhteyksien avulla tarinoita yhdessä, tehdään pieniä kohtauksia ja vaikka improvisoidaan lehdistötilaisuuksia, joissa tilaisuuden pitäjän pitää arvata muiden sanomisista kuka hän on ja mitä on tehnyt. Korona on mukana tavalla tai toisella lähes kaikissa improissa varsinkin muutamilla ensimmäisillä kerroilla. Onhan se muokannut elämäämme kovasti. Jos improvisaation paikka on ravintola tai ostoskeskus, tulee siitä heti mieleen miten nykytilanne siihen tilanteeseen vaikuttaa. Eihän sitä voi ravintolaan jäädä olemaan lähekkäin, ruuat täytyy noutaa mukaan! Ostoskeskuksissa asiakkaita täytyy varjella koronalta!

Hartiat jumivat tietokoneen äärellä olemisesta ja ulkoilmaa ei aina pääse tarpeeksi haistelemaan, mutta ilo toisten ihmisten kohtaamisesta, vaikkakin vain videokuvan välityksellä, helpottaa eloa. Elämä jatkuu. Harrastukset ja työt muuttavat muotoaan vähäksi aikaa, mutta ihmiset säilyvät, vaikkakin etäyhteyksien päässä.

Teksti ja kuva: Anita Dahlström, teatterin ja ilmaisutaidon tuntiopettaja, Espoon työväenopisto