Minä en pidä suurista yleisötapahtumista. En viihdy ruuhkassa enkä hälinässä ja inhoan jonottamista. Mutta jos on olemassa jokin syy, minkä takia olen valmis sietämään kaikkia edellä mainittuja asioita, niin se on kirjat. Ja juuri kirjojen, ja vain kirjojen, takia menen joka vuosi Kirjamessuille.
Yleensä olen mennyt messuille kirjoja rakastavien ystävieni kanssa. Kuljemme joko yksin tai yhdessä, ja menemme Ruoka ja viini -messuille syömään pizzaa. Tänä vuonna menin kuitenkin Omnian kirjaston henkilökunnan kanssa, sillä olenhan kirjastoalan harjoittelija ja työharjoittelussa Omnian kirjastossa. Aamupäivän kuljimme katsomassa mitä kirjoja koulun kirjastoon voisi tilata. Iltapäivästä pääsin toteuttamaan tärkeintä kirjamessutehtävääni, eli etsimään täydennystä omaan kotikirjastooni. Tavoitteeni olisi saada seitsemänsataa nidettä tänä vuonna rikki, mutta kevään työttömyys ja syksyn opiskelut saattavat estää tämän tavoitteen toteutumisen.
Kirjamessujen etu on siinä, että sinne on kerätty saman katon alle divarien lisäksi kaikkien kustantamojen ja kirjakauppojen kirjoja. Sieltä löytyy kaikille jotain; tietokirjoja, käännöskirjallisuutta ja kotimaista kaunoa. Niille, jotka eivät niin välitä kirjoista, löytyy jonkin verran pelejä ja elokuvia. Ohjelmistossa on paljon erilaisia haastatteluja, kuka mistäkin on kiinnostunut. Olen itse aina pitänyt erityisesti siitä, että nuoret haastattelevat nuortenkirjailijoita. Ehkä minäkin olen nuorille kirjoittavana joskus koululaisten haastateltavana.
Messujen antikvariaattiosasto on se, jonne minä aina eksyn tahallani muutamaksi tunniksi etsimään kirjoja, jotka puuttuvat kokoelmastani. Minulla on aina valmiiksi laadittu lista kirjoista, jotka haluaisin ostaa. Aikoinaan se oli hyvin yksityiskohtainen, mutta koska olen jo löytänyt kaikki Austenit ja Brontët, niin se on muuttunut suurpiirteisemmäksi. Nykyään siinä on enemmänkin sellaisia asioita kuin ’joku Montgomery jota minulla ei jo ole’ tai ’jos löytyy taas se paikka josta saa kymmenen pokkaria seitsemällä eurolla niin sinne!’ Tosin listaltani on jo pitkään löytynyt Ray Bradburyn Fahrenheit 451, joskin se jäi edelleen listalle. Sen sijaan löysin muutaman muun kirjan, joista kaikkia en etsinyt, ainakaan kovin tosissani.
Ensimmäinen löytäni oli Yann Martelin Totuus Helsingin Roccamatioista, jota en ollut edes laittanut listalleni, koska minulle ei tullut mieleenkään, että sitä olisi edes mahdollista löytää. Se ilahdutti minua suuresti, ja oli hyvä lähtölaukaus päivälle. Sen jälkeen alkoi olla jo aika suunnata lounaalle, hitaasti tosin, ja ehdin nähdä laatikossa lajitelman Mauri Kunnaksen kirjoja. Hui kauhistus! oli lapsuuden suosikkini, ja ostin sen siskonpojalleni, joka rakastaa kirjoja melkein yhtä paljon kuin autoja. Sanoisin, että hän on tullut tätiinsä, paitsi että minussa ei ole pisaraakaan autorakkautta.
Kävimme syömässä yhteisen brunssin, minkä jälkeen eksyin porukasta divariosastolle.
Olen huomannut, että jos haluaa ostaa käytettyjä kirjoja, niin ne kannattaa ostaa kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista, koska niissä ei tiedetä kaikkien kirjojen arvoja. Tässä päivänä eräänä löysin Fidasta Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista alle kolmella eurolla. Divarit sen sijaan tietävät, mitkä kirjat menevät, ja niiden hinta on sitten sen mukainen. Harvinaisemmat Tolkienit ovat kahdenkympin kieppeillä, ja Tove Janssonin kuvittama Hobitti löytyy lukollisesta lasivitriinistä. Muutenkin divarien hinnat ovat nousseet. Se on sääli, koska mielestäni divarit ovat olemassa siksi, että sieltä voisi ostaa käytettyjä kirjoja halvalla. Pahimmassa tapauksessa divarissa joutuu maksamaan enemmän kuin jos saman kirjan ostaa uutena verkosta. Yhdessä divarissa oli hakemani Emmi Itärannan Teemestarin kirja viidellätoista eurolla, jota en ostanut, koska minusta oli törkeää pyytää käytetystä kirjasta niin paljon, etenkin kun sitä edelleen löytyy kirjakaupoista. Ja onneksi en ostanut, koska löysin sen Teoksen kojulta kolmella eurolla. Sen sijaan löysin Laura Lindstedtin Oneironin divarista ihan kohtuulliseen hintaan. Olen miettinyt Oneironin ostamista jo jonkin aikaa, mutta en kovin tosissani. Enemmänkin sillä ajatuksella, että tämä olisi varmaan joskus kiva lukea. Mutta nyt kun se sattui osumaan silmään, niin ajattelin, että miksi ei.
Kun nyt kerran mainitsin Tove Janssonin, niin olen jo pitkään haaveillut Vaarallisesta matkasta, ja se löytyikin yhdestä divarista, mutta yli kahdellakympillä. En raatsinut maksaa siitä niin paljoa, ja suunnittelin jo pyytäväni kolmea ystävääni ostamaan sen minulle yhdessä valmistujaislahjaksi, mutta sitten löysin sen WSOY:ltä kympillä. Jälleen hyvä löytö. Lisäksi se täydentää suurien Muumi-kirjojen kokoelmaani, niin että nyt minulla on Vaarallisen matkan lisäksi myös Kuka lohduttaisi Nyytiä? Ja Kuinkas sitten kävikään?
Messujen paras löytö oli kyllä silti ehdottomasti Lauren Beukesin Zoo City, jota olen etsinyt keväästä saakka luettuani Beukesin toisen romaanin Säkenöivät tytöt, joka oli huikea. Zoo city pääsikin heti luettavaksi, ja vaikka olenkin vasta aloittanut, niin pidän siitä jo nyt.
Olen ehdottomasti enemmän kaunokirjallisuuden kuin minkään muun kirjallisuuden lajin ystävä, mutta Marjatta Levannon Leonardo oikealta vasemmalle oli sen verran vetävä, että sekin piti hankkia. Julia Vuoren upeasti kuvittama tietokirja Leonardo da Vincistä on yhtä aikaa taide- ja tietokirja, ja mikäs sen parempi yhdistelmä! En malta odottaa, että pääsen tutustumaan siihen ajan kanssa.
Kaiken kaikkiaan messut olivat sellaiset kuin yleensäkin. Ehkä vähän vähemmän ruuhkaiset, mutta olin paikalla arkena ja pääasiassa ennen työpäivän loppua, mikä saattoi vaikuttaa ihmismäärään. En ostanut yhtä paljon kirjoja kuin aiemmin, mutta toisaalta en löytänyt sitä paikkaa, josta sai kymmenen pokkaria seitsemällä eurolla. Silti, minulla on taas muutama kirja enemmän, ja tällä kertaa voin sanoa lähes varmasti, että tulen myös joskus lukemaan ne kaikki.
Artikkelin kirjoitti kirjaston harjoittelija Vilja Järvinen
Huotilainen, Minna, 2017, YKL 14.12
