Tutustu hopeatöiden teossa käytettyyn tekniikkaan

Nyt pääset tutustumaan kultasepän töissä käytettäviin viiloihin. Linda Rantanen opettaa meillä sekä Kelloseppäkoululla että Ruusutorpan koululla hopeakorujen tekoa. Kurssit ovat nyt koronan takia siirretty, mutta toivottavasti pääsemme taas pian aloittamaan hopeatöiden parissa.

Kurssit löytyvät ilmonetista.

 

Viilaus

Viilaamiseen käytetään eri muotoisia ja karkeuksia olevia viiloja. On pieniä neulaviiloja ja isompia kultasepänviiloja.

Muodoiltaan viilat ovat erilaisia, esimerkiksi latta-, puolipyöreä-, pyöreä-, linnunkieli-, kolmio- ja neliöviila. Jokaista edellä mainittua tarvitaan eri tilanteissa. Esimerkiksi lattaviilaa käytetään kun viilataan suoraa pintaa ja pyöreää taas kun halutaan puolipyöreää muotoa.

Isoissa viiloissa on yleensä puukahva, pienikokoisissa viilauspinta sekä varsi ovat samaa kappaletta, niitä nimitetään neulaviiloiksi. Isoa pintaa viilatessa, käytä isoa viilaa. Pienellä viilalla saat vain kuoppia ja epätasaisuutta aikaiseksi. Pieniin koloihin käytä neulaviiloja.

Kultasepän työssä viilaaminen tapahtuu erityisen viilaustuen päällä. Viilaustuen muodostaa työpöytään kiinnitettävä, terävään reunaan päättyvä tasainen puukappale.

Viilatessa on muistettava aina viilata yhteen suuntaan, eikä edes takaisin. Eli viilaa työntäen viila syö, takaisinpäin liikuttaessa nosta viilaa tai älä ainakaan paina.

Jos viilaat päätyä ja haluat saada suoraa pintaa niin tee työntö kerrallaan ja tarkkaile mistä kohtaan viila on syönyt. Tällöin huomaat helpommin pysyykö viila suorassa. Viilan on pysyttävä suorassa eikä heiluttava edestakaisin.

Viilaaminen ei saa tapahtua vain yhteen suuntaan, vaan vaihdellen etuviiston vasempaan ja oikeaan, niin sanotusti ristiin. Ristiinviilaamisella varmistetaan ettei materiaaliin tule liian syviä uria. Tällä tekniikalla varmistetaan myös, ettei viilausurien hiomisessa menee ylimääräistä aikaa.

Kirjoittaja: tuntiopettaja, kultaseppä Linda Rantanen

Merkillistä hopeaa

Maassamme on pitkät perinteet hopean leimaamisessa. Jalometallien pitoisuudet olivat tarkkaan määrätty jo 1400-luvulla ja tästä syystä vuonna 1485 annettiin määräys, että kulta- ja hopeaseppien oli merkittävä nimikirjaimensa valmistamiinsa esineisiin. Tänä päivänä nimileiman voi rekisteröidä Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (TUKES) mikä tahansa yritys, joka valmistaa tai maahantuo koruja.  Espoon työväenopiston oma nimileima on OMNIA.

 

Pitoisuusleima

1850-luvulla käyttöön tuli ensimmäiset hopean pitoisuutta osoittavat leimat. Aiemmin hopeaa oli käytössä vain yhtä pitoisuutta, joten silloin ei erityistä pitoisuusleimaa tarvittu. Hopealeimoiksi tuli vanha luotimittayksikön 13L ja venäläis-peräiset 78 ja 84. 1890-luvulla siirryttiin metrijärjestelmän myötä pitoisuuksissa tuhannesosaleimoihin, esimerkiksi hopeassa leimaan 813H. Nämä tuhannesosaleimat ovat edelleen käytössä. Hopea on nykyisin yleisimmin leimattu pitoisuusleimalla 830 tai 925. Korukursseilla käytämme aina pitoisuutta 925. Tämä tarkoittaa, että esine on valmistettu seoksesta, jonka hopeapitoisuus on vähintään 92,5 %, lopun ollessa kuparia. Nykyinen jalometallilainsäädäntö vaatii kaikilta yli 10 g olevilta hopeatuotteilta vähintään nimi- ja pitoisuusleiman. Leimaamme lähes kaikki kursseilla tekemät korut vähintään OMNIA 925 leimalla. Tämä tarkoittaa, että kurssin järjestäjä ottaa vastuun, että korujen pitoisuus täyttää jalometallilain vaatimukset.

Kaupunkileima

1600-luvulla tuli käyttöön kaupunkileima, joka kertoo missä kaupungissa esine on valmistettu. Nykyisin kaupunkileima tai oikeastaan paikkakuntaleima on vapaaehtoinen. Espoon paikkakuntaleimassa on Espoon vaakuna. Vaakunan hevosenkenkäaihe viittaa pitäjän alueella asuneille kruunun- ja perintö­talon­pojille määrättyyn kyyditys­velvollisuuteen, joka velvoitti järjestämään kyydityksen alueella kulkeneille kruunun virkamiehille ja sotaväelle. Kruunu symboloi Espoon vanhaa kuninkaankartanoa.

 

Tarkastusleima

Sepän nimikirjainten ja kaupunkileiman lisäksi esineisiin tehtiin niin sanottu Oltermannin viiva ammattikunnan vanhimman tarkastaessa esineen pitoisuuden. Tämä sahanterämäinen kuvio syntyi Oltermannin ottaessa kaivertimella esineestä hopea- näytteen. Oltermannin viivan korvasi vuonna 1754 valtakunnallinen kolmen kruunun tarkastusleima. Samoihin aikoihin alettiin esineisiin lyödä myös valmistusvuoden ilmoittavia leimoja. Suomen siirryttyä Venäjän yhteyteen vaihtui kolme kruunua yhdeksi kruunuksi vuonna 1810. Tänä päivänä tarkastusleima ja vuosileima ovat vapaaehtoisia. Vuosileima koostuu kirjaimesta ja numerosta.

 

Kierrätys ja korjaaminen on suosittua myös korukursseilla. Jokaisella koruntekijällä varmasti kertyy jalometallipurua, levyn tähteitä tai pilalle menneitä korunosia. Jalometallit ovat ihanteellisia juuri siksi, että ne voidaan sulattaa ja kierrättää moneen kertaan. Sulatuksen aikana pitoisuuksissa pitää olla tarkka ja juuri siksi tarkastusleimalla varmistettiin, että pitoisuus on sitä minkä leiman on tuotteeseen lyönyt. Näillä näkymin viimeiset tarkastusleimat Suomessa leimataan tammikuussa. Lähes 300 vuoden perinne katkeaa silloin, koska nykyinen jalometallien tarkastusta tekevä taho lopettaa toimintansa.

Vastuu korujen valmistuksesta siirtyy nyt kokonaan tekijälle. Uusista, korjatuista tai muokatuista jalometallituotteista pitää löytyä pakolliset leimat ja pitoisuusleiman pitää vastata tuotteen koostumusta. Tästä pidämme huolta Espoon työväenopiston korukursseilla.

Kirjoittaja: kultaseppämestari Pia Jull