Elvi Pamela -ryijy

Nyt on aika esitellä lokakuun ryijy Ryijy & Runo teossarjasta.

Teossarja käsittää yhteensä 13 osaa, jotka on tehty yhteistyönä kirjallisuuden ja teatterin sekä kädentaitojen kanssa. Teoksen taustoista pääset lukemaan blogipostauksesta.

Kaikki 13 osaa esitellään vuoden 2020 aikana niin, että jokaiselle kuukaudelle on tulossa oma teosesittely.

Nyt vuorossa on Marianne Siitosen ryijy ’Elvi Pamela’. Marianne kertoo ryijyn suunnittelun taustoista.

Elvi Pamela -ryijy

Keväällä 2018 järjestetyssä Omnian kevätnäyttelyssä näin hyvää mieltä herättäneen, kangaspuissa kudotun, kauniin, humoristisenkin työn, joka kuvasi mäyräkoiraa. Mäyräkoira sai ajatukseni koiravanhukseemme Elviin, silloin 15-vuotiaaseen parsonrusselterrieriin.

Koiravalokuvaaja Aino Pikkusaari on kuvannut Elviä sen ollessa 5 -vuotias. Valokuvat ovat huikeita. Minua kiinnosti: miltäköhän valokuvien Elvi näyttäisi ryijytekniikalla toteutettuna. Tiesimme myös Elvin lähdön olevan melko lähellä korkean ikänsä vuoksi. Luonnostaan ryijyn malliksi valikoitui upea Elvin lähimuotokuva, jossa se istuu.

Kuva on otettu aurinkoisena päivänä, keskipäivällä,  alkukesästä. Ihana luonnon kirkkaus ja valo on saanut lankeamaan Elvin turkkiin vastavalon sävyjä: sinistä, lilaa, hieman murrettua punaistakin. Erityisesti korvat näyttävät kuvassa mielenkiintoisilta. Auringonpaiste on saanut ne hekumaan jopa murretun oranssin sävyin.

Valitsin ryijylle valmiin, Wetterhoffin pohjakankaan ja sen kapeimman, 35 cm leveän mallin. Työn korkeudeksi määritin 50 cm. Näihin mittoihin sovitin valokuvan digiversion Macintoshin Illustrator -kuvankäsittelyohjelmalla. Kuvan käsitelty pikselikoko tuli melko suureksi, sillä kukin pikseli vastasi yhtä nukkaa yhdellä rivillä. Kuvan väreihin suuri pikselikoko vaikutti siten, että siihen tuli myös värejä, joita ei ole luonnostaan koirassa, eikä alkuperäisessä kuvassakaan. Näin siksi, että kuvankäsittelyohjelma ikään kuin laskee kullekin pikselille ”keskiarvovärin”. Alkuperäinen kuva on otettu ulkona kauniina, pilvettömänä, aurinkoisena päivänä, joten kuvattuun kohteeseen on heijastunut myös vastavaloa. Siksi koiran turkin pintaan on ilmestynyt vaikkapa vaalean sinistä väriä.

Saadakseni valokuvan kauniit värit ryijyyn, ompelin ryijyn nukan neljällä ryijylangalla pohjakankaan joka lankapariin. Joissakin sekoituksissa olen käyttänyt neljän villaisen ryijylangan lisäksi myös pellava-aivinaa tuomaan sekoitukseen lisää elävyyttä. Valkoisella avinalla myös pidin koiran luonnollisen perusvärin edes heikosti nukkasekoitusten mukana. Kaikkiaan nukkasekoituksia syntyi peräti 48 erilaista. Nukkasekoitusten runsaalla määrällä halusin myös korostaa  kuva-aiheen kolmiulotteisuutta ja toisaalta väriharmoniaa.

Ryijy valmistui syksyn mittaan sitä ommellessani ja Elvin askeleet yhä harvenivat ja lyhenivät vääjäämättä. Olin luopumassa koirasta, joka on minulle hyvin merkityksellinen ja tärkeä. Koin haikeutta. Ryijyn ompelu auttoi minua irrottautumaan siitä mikä oli elämästä pian poistumassa. Tämä käsityö oli muuttunut kanavaksi surutyölleni.

Nyt ovat Elvin päivät jo luetut ja se on päässyt juoksentelemaan väljemmille laitumille. Ja kun lopputulemaa katselen, on Elvin viisaasta sekä arvokkaasta katseesta jotakin jäänyt välkkymään valmistuneeseen, minusta ihan kauniin sekä väriharmonisen ryijyn nukkasekoituksiin. Seuraava koira-aiheinen työ siintää jo mielessäni. Kipinä ryijylle oli muuan mäyräkoira kudotussa työssä, nyt 4-vuotias oma kodinvaihtajamäyräkoira jalkojeni juuressa. Kehä on umpeutunut.

Kirjoittaja: Marianne Siitonen

 

Syksyn loiste

Hyvää alkanutta syyskuuta! Nyt on aika taas esitellä uusi ryijy Ryijy & Runo teossarjasta.

Teossarja käsittää yhteensä 13 osaa, jotka on tehty yhteistyönä kirjallisuuden ja teatterin sekä kädentaitojen kanssa. Teoksen taustoista pääset lukemaan blogipostauksesta.

Kaikki 13 osaa esitellään vuoden 2020 aikana niin, että jokaiselle kuukaudelle on tulossa oma teosesittely.

Nyt vuorossa ovat Liisa Bomansonin ryijy ’Syksyn loiste’. Liisa kertoo ryijyn suunnittelun taustoista.

Syksyn loiste

Syksyn aiheen jo ennakkoon tietäessäni, istuin mielessäni mökkimme terassilla, josta aukeaa metsämaisema. Siellä katse ensin seuraa kaarisiltoja ja koivuja ja kauempana on myös muita puita: vaahteroita, tervaleppiä ja saarnia. Päädyin siis luontoaiheeseen ja tein tyylitellyn puumaiseman, jota pohjana käyttäen lähdin etenemään työssäni. Värisävyjä ja väriliukumia käytin työhöni runsaasti.

Olin muutama vuosi sitten Taideryijykurssilla tehnyt elämäni ensimmäisen ryijyn, joka eteni vähitellen muotoutuen pelkän tunnelmapiirroksen ja parin valokuvan antaessa sille runkoa. Päädyin nyt samanlaiseen työskentelytapaan eli piirrossuunnitelmani oli vain inspiraationa ja tukena haluamastani tunnelmasta. Uskalsin tämän aiemman kokemukseni perusteella valita ryijyn kooksi 80 x 100 cm. Melkoinen urakka oli edessä!

Pohjakankaaksi valitsin Wetterhoffin valmiin ryijypohjan. Olin käyttänyt sitä myös ensimmäiseen ryijyyni ja se oli mielestäni mukava ommella. Langat ostin myös Wetterhoffilta, Tuukkaa 23 eri väriä/sävyä ja lisäksi minulla oli jokunen kerä ensimmäisestä ryijystäni, johon olin käyttänyt tätä samaa lankaa.  Tuukka on sopivan rouheaa suunnitelmaani. Minulla olisi kyllä ollut itse luonnon väreillä värjäämiäni 7 Veljestä lankoja, mutta en niitä nyt halunnut käyttää, koska en oikein luottanut niiden laatuun suuritöisessä ryijyssä.

Alku noin kymmenen senttimetriä oli harmaan ruskeaa muhevaa maata. Työskentely oli melko hidasta, joten aloin pian toivoa, että pääsisin seuraavaan vaiheeseen ja saisin vähän vaihtelua työhön ja pääsisin käyttämään kirkkaampaa väriskaalaani.

Syysloman vietimme mökillämme Ahvenanmaalla. Sain ihastella syksyn 2018 mahtavan mehevää, voimakasta, todella kaunista, väririkasta ruskaa. Toivoin mielessäni, että ainakin jonkin osan tunnelmasta ja väreistä saisin ikuistettua työhöni.

Maalaava työtapa on sopinut itselleni, oli nautinnollista työn edetessä suunnitella sitä tarkemmin aina jonkin matkaa eteenpäin melko suurpiirteisesti. Olin arvioinut, että pitkä syksy riittää mainiosti isommankin ryijyn tekemiseen ja aiemman kokemukseni ja nyt tekemieni väliaikalaskelmien pohjalta sain aikani mukavasti jaettua ja työni hyvin ajoissa valmiiksi. Viimeistellessäni ryijyäni, en nukkia kovin tarkkaan samanmittaisiksi leikannut, koska kaikki elävyys vain tuki haluamaani lopputulosta.

Ryijy onnistui yli odotusteni, sain siihen sisällytettyä paljon tuona syksynä elämääni. Syksyn ruska oli mahtavan pakahduttava ja sitä kesti pitkään. Sain osan siitä onneksi taltioitua työhöni.
Valo puiden alla onnistui loistavasti ja kolmiulotteisuus on myös selvästi nähtävissä ja se tuo jännitettä työhön. Ryijyyni voi sukeltaa sisään sen taianomaiseen tunnelmaan. Värivalinnoissani on sekä vasta- että lähiväriharmoniaa, murrettua ja kirkasta.

Huipennuksena tälle ryijykurssille sain vielä kokea mahtavan usean taiteenlajin yhteisnäyttelyn Luova ja kuriton mieli -videoteoksen syksyllä 2019. Kuhunkin ryijyyn oli toteutettu videotyö väri- ja ääniefektein sekä runoin. Omaan työhöni sykähdyttävän upean runon oli kirjoittanut Juhani Markkanen ja hän myös itse lausui sen.

Ehdottomasti aion jatkaa vielä ryijyjen parissa työskentelyä ja kokeilla ryijyä myös kangaspuilla.

Liisa Bomanson

Sulo nukkuu

Luova ja kuriton mieli Ryijy & Runo videoteosten esittely jatkuu. Teossarja käsittää yhteensä 13 osaa, jotka on tehty yhteistyönä kirjallisuuden ja teatterin sekä kädentaitojen kanssa.  Teoksen taustoista pääset lukemaan blogipostauksesta.

Kaikki 13 osaa esitellään vuoden 2020 aikana niin, että jokaiselle kuukaudelle on tulossa oma teosesittely.

Nyt vuorossa on ryijy Sulo nukkuu. Pirkko Murtomäki-Manilaci kertoo ryijyn suunnittelun taustoista.

 

Sisustus- ja taideryijy: ”Sulo nukkuu”

Ensikosketukseni ryijyyn on varhaisesta lapsuudesta 1970-luvulta. Lapsuuskotini seinällä roikkui Aappo (oik. nimi Kaino Lemmikki) Härkösen suunnittelema ”Lapin ruska”-ryijy. Lapsen silmin katsottuna se oli käsittämätön teos – villalangan pätkistä kasattu koriste-esine, joka ei esittänyt mitään järjellistä ja jonka kuvioista yritin aina etsiä jotain tunnistettavaa. Isompana minulle lankesi epämieluisa tehtävä imuroida ryijy puhtaaksi. Muistan, miten värit kirkastuivat silmissä, mutta siinä olikin ainoa ilo, jota tuo tekele minulle tuotti. Minulle on niiltä ajoilta jäänyt vastenmielisyys ryijyjä kohtaa, aivan kuten lapsuudenaikaisten teak-kalusteidenkin jälleennäkeminen synnyttää lieviä inhon väreitä.

Lähtökohdat ryijyn tekemiseen eivät siis olleet kovinkaan suotuisat. Yritin löytää elementtejä, jotka minua nykyryijyissä viehättivät: kolmiulotteisuus, kokeelliset materiaalit, ei-perinteiset aiheet… Ryijyn historiaan ja alkuperäiseen käyttötarkoitukseen perehtyminen aiheuttivat ahaa-elämyksen, jonka myötä myötätunto ryijyjä kohtaan jonkin verran heräsi. Oman ryijyni aiheen parissa jouduin kuitenkin painiskelemaan aikani.

Alkusyksystä 2018 kävin luonnonvärjäyskurssin, jonka jäljiltä käsissäni oli mukava määrä huikean värisiä lankoja, joiden hypistely ja värisävyjen ihastelu tuottivat minulle nautintoa. Halusin hyödyntää värjäämäni langat ja päätin käyttää niitä ryijyyni. Lankojen värit sekä niiden määrät sanelivat siis puitteet työlleni sekä aiheuttivat ylimääräisen jännitysmomentin suunnittelutyöhön: miten ja mihin langat riittävät?

Luonnosten laadinta oli itselleni tämän työn vaikein vaihe. Oli vaikea päättää aihetta, kun ryijyn toteutus ja osittain tekniikatkin olivat vielä vieraita. En kokenut niitä vaikeiksi, mutta oli vaikea hahmottaa, miten kuviot toteutuvat, kun ne muutetaan nukaksi. Harkitsin erilaisia perusmuotoja yhdistettynä väritutkielmaan, mutta halusin kuitenkin haasteellisemman työn tehtäväkseni. Lopulta voiton vei kissamme Sulo. Sulo on vanttera skottikissa, joka tuli perheeseemme yli neljä vuotta sitten ”terapiakissaksi” ja on herrasmiesmäisellä käytöksellään hurmannut ja jättänyt pysyvät tassunjälkensä jokaiseen perheemme neljästä naisesta. Halusin ikuistaa rakkaan kissamme jo sen eläessä. Minua viehättää suuresti kissan plastisuus ja eleganssi, joka on läsnä jopa romuluisemmassa kissayksilössä, kuten meidän Sulomme. Sain kerran Sulon nukkuessa tehtyä luonnoksen kerällä torkkuvasta kissasta ja sitä lähdin työstämään eteenpäin.

Kissamme on harmaaraidallinen ja värjäämissäni langoissa oli liilanharmaita sävyjä, joita päätin käyttää kissan turkkiin. Lisäksi minulla oli ihastuttavia keltaisen, oranssin ja punaruskean sävyjä, joita halusin käyttää taustaan kontrastina harmahtaville sävyille ja antamaan ryijyyn väriä ja valoa. Pidän kirkkaista väreistä, erityisesti lämpimistä sävyistä.

Halusin ryijyyn vangita Sulo-kissan turkin ominaisuudet: se on pehmeä, paksu ja tiivis, sammalmainen. Olin villalankojen lisäksi kokeiluluonteisesti värjännyt pörröisiä akryylisekoitelankoja, jotka soveltuivat erinomaisesti työhöni, kun tavoittelin nukalle riittävää muhkeutta. Käsityötarvikevarastoistani löytyi myös kokoelma silkkisiä ompelulankoja, jotka päätin lisätä nukan joukkoon antamaan hieman lisävivahdetta.

Ensimmäiseksi ryijykseni pidän työtäni onnistuneena. Olen onnistunut saavuttamaan kissamme turkin ominaisuudet hyvinkin onnistuneesti ja kolmiulotteisuuttakin kohtuullisen mukavasti. Ryijyn värimaailman saneli värjättyjen lankojen paletti. Joukossa on itse värjäämieni lankojen lisäksi värjäämätöntä valmista mustaa ja valkoista villalankaa, jotka löytyivät lankavarastoistani. Värjättyjen lankojen värit ovat pääasiassa peräisin kurkumasta, hennasta sekä marja-aroniasta.

Viimeistelyvaiheessa olen ryijyn taakse nimilapun alle piilottanut kissamme 13 viiksikarvaa. Niitä on poimittu talteen aina, kun on onnistuttu löytämään kissan varistettua sellaisen. Ryijyn alareunassa killuu kissankarvasta huovutettuja ”helmiä”. Ryijy on täydellinen kunnianosoitus rakkaalle perheenjäsenelle jo sen eläessä. Ryijyyn lisätyillä ja piilotetuilla kissankarvoilla ja -viiksillä tulee tulevaisuudessa olemaan vieläkin suurempi tunne- ja muistoarvo.

Pirkko Murtomäki-Manilaci

SUUKKO6, Käsityön taiteen perusopinnot