Vahasta koruksi

Työväenopiston lähiopetus on nyt tauolla, mutta sinun on mahdollisuus lukea opettajiemme kertomuksia heidän pitämistään käsityökursseista.

Vuorossa on nyt kultaseppämestari Pia-Mari Jull, joka pitää kursseja
Leppävaaran Kelloseppäkoulun jalometalliluokassa. Siellä opiskellaan koruntekoa  perinteisiä kultasepäntyön perustekniikoita käyttäen. Nyt pääset tutustumaan, kuinka vahasta syntyy koru.

Oppitunti on alkamassa. Ensimmäistä kertaan pidän kurssin vahan työstämisestä ja kuinka se muuntuu hopeakoruksi. Opiskelijat ovat ihmeissään, mitä kurssin sisältö on, mutta ovat tulleet mielenkiinnosta kokeilemaan jotain uutta. Olin valmistautunut kurssin alkuun muutamilla näytekappaleilla ja valmiilla tuotteilla. Opetusmonisteita ei ollut, mutta ajattelin, että selostan niin tarkkaan kuin mahdollista, niin sillä pärjätään.

Opiskelijan edessä työpöydällä oli pala vahaa, viila, saha, kynä ja paperia. Opiskelija ihmetteli, että tuon vahapalan sisälläkö se työ on, mutta miten se tulee ulos sieltä. Kuinka hän pystyy näkemään kolmiulotteisesti tuotteen, minkä haluaa tehdä ja mitä ylipäätään voi tehdä. Mikä voisi olla sellainen koru tai tuote, mikä on järkevä tehdä vahasta.

Tuote voisi olla esimerkiksi sellainen, jossa on paljon korkeuseroja. Jos se olisi riipus, siinä ei olisi oikeata ja nurjaa puolta, vaan sen voisi pitää miten päin tahansa eli joka suunnassa olisi jotain muotoa. Vahan ihana keveys ja helppo työstettävyys ei käy käsivoimille. Jos vaha menee rikki, sen voi aina korjata. Vahaan voi aina lisätä ainetta tai poistaa. Sitä voi sulattaa ja käyttää uudelleen, niin kauan, kun on itse tyytyväinen lopputulokseen. Näillä sanoilla ajattelin auttaa opiskelijaa eteenpäin, mutta huomasinkin, että olin antanut taas liian monta vaihtoehtoa. Hän oli yhtä ymmällä, kuin alussa.

Pyysin opiskelijaa piirtämän kukan. Ajattelin, että siitä on ainakin helppo lähteä. Kun piirros oli valmis, opiskelija sahasi ääriviivat vahapalasta ja näin lähdimme muodostamaan hahmotusta, kuinka kukan terälehdet nousisivat keskeltä. Hänellä oli kukan kuva puhelimessaan, josta hän otti mallia. Yhtäkkiä oli kulunut kolme tuntia ja opiskelija oli aivan tohkeissaan huomatessaan työn sujuvan. Hän kokeili erilaisia työkaluja, veisteli, vuoli, sulatti ja siinä se oli, valmis työ.

Opettajana jouduin kuitenkin palauttamaan opiskelijan pilven reunalta ja kysymään oliko hän muistanut punnita vahan. Vahan ihan keveys hämää tekijää ja monesti vahapaloista tulee liian painavia, kun ne on valettu metalliin. Vahan paino kerrotaan kymmenellä, jotta saadaan todellinen hopeakorunpaino. Seuraavat tunnit menivätkin siihen, että kevennystä kukkaan piti tehdä todella paljon.

Kun kaikkien opiskelijoiden vahapalat olivat valmiit, ne lähetettiin koruvalimoon, jossa ammattitaitoiset tarkkuusvalurit valavat vahamallit hopeisiksi koruiksi.  Valuri kasaa vahamalleista puuta muistuttavan rakennelman, jossa on useampi vahamalli kiinnitetty vahasta tehtyyn runkotappiin. Vahasta valmistettu korupuu laitetaan metallisen sylinterin sisään ja sylinteri täytetään tyhjiössä kipsillä. Kipsin annetaan kuivua muutama tunti ennen vahan poistoa. Vaha poistetaan höyrystämällä ja näin kipsin sisään jää korun näköinen aukko. Vaha on siis kertakäyttöistä. Yksi vahatyö= yksi koru. Kipsimuottia lämmitetään yön yli uunissa ennen metalliin valamista. Kun kipsimuotti on oikean lämpöinen, valu tehdään vakuumiuunissa. Valuri mittaa juuri oikean määrän metallimassaa, joka kaadetaan muotin sisään. Metallin jäähdyttyä poistetaan kipsi vesileikkauksella ja oksat eli valukanavat leikataan irti. Nyt opiskelijoiden työt olivat valmiita lähtemään takaisin koululle viimeistelyyn.

Vahasta koruksi kurssin ensimmäinen viikonloppu työstettiin vahoja ja kahden viikon päästä metalliset korukappaleet työstetään näyttäviksi koruiksi. On ihana katsella opiskelijoita, kun he näkevät ensimmäistä kertaa metallisen version. Osalle se voi olla jopa pettymys tai kauhistus. Valu voi näyttää tummalta tai mattapintaiselta, jossa voi olla vielä hieman kipsijäänteitä ja ulospäin töröttäviä metallikanavia. Nyt alkaa vasta todellinen työ.

Valukanavien sahaus ja siistiminen viilalla ja hiomapaperilla. Jokainen vaikea kolo ja yksityiskohta hiotaan siistiksi ja jokainen virhe, jonka vahaan on jättänyt, on jäljentynyt metalliseen versioon todella tarkasti. Mutta nyt se on jo tuote, joka jokaisella työstöllä, hionnalla ja kiillotuksella nousee loistoonsa. Niin kävi myös kukalle, josta tuli todella kaunis riipus ja kantajalleen erittäin mieluinen.

Tähän päivään mennessä olen pitänyt jo monta vahasta koruksi kurssia. Joka kerralla uusille oppilaille on vaikea löytää sanoja, mitä kaikkea vahasta voi tehdä. Kun vaan tulee rohkeasti mukaan ja antaa ajatusten lentää, ties mitä saa aikaiseksi.

Kirjoittaja: Pia-Mari Jull

Ompelua englanniksi

Did you know that it is also possible to study sewing in Omnia in English? The Basic Sewing course has classes on Mondays at Omnia Itätuulenkuja. We then meet in the early afternoon to learn the basics skills of sewing or to rehearse old skills in both English and Finnish. Students can either follow the teacher’s learning projects or work on their own projects at their skill level. In the past semesters we have sewn, among other things, tote bags, pouches, fabric containers, skirts, pyjama pants, t-shirts and beanies. Through these projects we learn how to measure, use and understand different textile materials and patterns, and how to cut fabric. We also learn how to sew and neaten seams with sewing machine and overlocker and how to sew zippers, buttons and buttonholes. The students also have finished their own projects like dresses, easy jackets and even historic clothing.

The most precious thing that we learn in this course is what we learn from each other: new sewing tips and ideas, a bit of new language or understanding different cultures and backgrounds. Anyone can join the course; both beginners or more experienced sewers are welcome! This Spring the course is cancelled because of the COVID-19 pandemic, but the course continues in the Autumn. Please sign up when the time comes!

Tiesitkö, että Omniassa voi opiskella ompelua myös englanniksi kansainvälisessä porukassa? Basic Sewing -kurssi tapaa maanantai-iltapäivisin Itätuulenkujalla. Kurssikerroilla voit seurata opettajan esimerkkitehtäviä tai edistää omaan taitotasoon sopivaa ompeluprojektiasi. Menneinä lukukausina olemme ommelleet muun muassa kasseja, pussukoita, säilyttimiä, verkkareita, t-paitoja, hameita ja pipoja. Näiden projektien kautta olemme opetelleet erilaisia tekstiilimateriaaleja, kaavojen ymmärtämistä ja käyttämistä, ompelemista ompelukoneella ja saumurilla sekä esimerkiksi vetoketjun kiinnittämistä ja napinläpien tekemistä. Opiskelijoiden omina projekteina on syntynyt muun muassa mekkoja, vuorittomia jakkuja ja jopa historiallisia asuja.

Tärkein oppi tällä kurssilla tulee kuitenkin toisiltamme: saamme uusia ideoita ompeluun, samalla kun opimme sanan jos toisenkin uudella kielellä ja ymmärtämään erilaisia kulttuureita. Tälle kurssille mukaan pääsevät kaikki taitotasosta riippumatta: voit olla aloittelija tai kokeneempikin ompelija. Tältä keväältä kurssin loput kerrat on peruttu COVID-19 -pandemian takia, mutta jatkamme taas syksyllä ompeluita. Ilmoittaudu sinäkin mukaan, kun ilmoittautuminen alkaa!

Tietoa uusista kursseista löydät ilmonetista viimeistään 20.5.

Kirjoittaja: Kristiina Tergujeff

Kevään ihanat ompelutyöt

Kevätkauden kursseillani ommeltiin monenlaisia hienoja vaatteita. Alkuvuodesta ommeltiin pakkasia odotellen lämpimiä alusvaatteita, oloasuja ja tunikoita merinovillaneuloksista merinoteemaisella lyhytkurssilla. Pakkaspäivät jäivät vähiin mutta villaneulosvaatteet ovat miellyttäviä käyttää säällä kuin säällä. Viikoittain kokoontuvilla vaatetuskursseilla valittiin ompelutöihin sateisen ja harmaan alkutalven jälkeen värikkäitä kankaita ja kuoseja, geometrisia kuvioita ja kukkia. Vaatteita ommeltiin itselle, lapsille ja läheisille. Kursseilla valmistui eniten mekkoja, tunikoita, huppareita ja paitoja. Takkejakin tehtiin sekä monia korjaustöitä sekä mallien muokkaamisia.  Kevyitä kasseja, konekirjontaa ja applikaatioita syntyi myös vaatteiden ompelun ohessa. Työläimmät ompelutyöt kuten takit jäivät vielä hieman kesken.

Kuva Kuunkehrän ompeluluokasta, syksyn Ompelun aamupäivä -kurssilta.

Kurssien lähiopetus päättyi yllättäen koronaepidemian vuoksi, joten kevään viimeiset ompeleet jäivät yhdessä ompelematta. Monilla kurssilaisilla on onneksi koneet myös kotona, joten karanteenin aikaan ompelutyön jatkaminen tai uuden aloittaminen on ollut varmasti mielekästä ajanvietettä kotioloissakin. Moni onkin viestitellyt siivonneensa vaatehuonetta ja etsineensä keskeneräisiä ompelutöitä viimeisteltäväksi. Vain ompeluseura puuttuu nyt!

Syksyllä tavataan kursseilla!

Syksyllä on varmaankin jo toisenlainen tilanne. Silloin toivottavasti ommellaan jälleen mukavien kurssikavereiden seurassa. Vertaistuki, mielipiteiden vaihtaminen sekä yhdessä ideointi ovat käsityön kurssien parasta antia. Opettajana on ilo seurata erilaisten vaatteiden ompeluvaiheita ja kokemuksien ja ideoiden vaihtamista. Tunneilla pohditaan kurssikavereiden ja opettajan kanssa yhdessä vaihtoehtoisia ompeluratkaisuja. Lehtien ja kaavapakettien ompeluohjeiden oivaltaminen on usein haasteellista, silloin onkin parempi tukeutua luovaan ongelmanratkaisuun ja löytää kokeilemalla oma toimiva työtapa.

Kevään poikkeusoloissa saattaa olla aikaa tehdä, pohtia ja suunnitella tulevia ompelutöitä. Uuden opetuskauden kurssityötkin käynnistyvät syksyllä reippaasti jos mielikuva työstä ja sen yksityiskohdista on jo muhinut hieman.

 

 

 

 

 

 

 

 

Voisiko omaan työhön tehdä yksilöllisen yksityiskohdan esim. vohvelikirjonnalla, itse tehdyillä nauhakoristeilla tai voisiko tahran tai reikäisen kohdan piilottaa vaikka itsetehdyllä kangaskukilla …

Syksyllä on tarjolla jälleen viikoittain kokoontuvia ompeluryhmiä sekä teemallisia lyhytkursseja. Minun päiväryhminä pyörähtävät käyntiin pajatyyppinen Ompelun aamupäivä Kuunkehrän opetustiloissa ja ompelun aloittelijoille ja kertaajille suunnattu Opi ompelemaan -kurssi Leppävaarassa.

Iltaisin ohjaan pajatyyppistä Ompeluiltaa Kuunkehrässä ja torstaisin opetan Ommellaan torstaisin -kurssilla Leppävaarassa. Lisäksi pyrin vahvistamaan saumurin käytön osaamistanne Saumurin käyttö ja neulosvaate – kurssilla. Testailen kesän aikana myös pienten joogavälineiden ompelua ja niitä tehdäänkin sitten syksyllä Pienet joogan apuvälineet -kurssillani.  Jos harrastat, tai joku lähipiirissäsi harrastaa tanssia, niin syksyllä on myös mahdollista ommella helppo tyllialushame tanssiharjoituksiin ja kurssini löytyy ohjelmasta nimellä Tyllihame baletti- tai tanssiharjoituksiin.

Syksyyn on kuitenkin vielä aikaa.

Ennen sitä toivonkin Pupuni kanssa teille kaikille Hyvää Pääsiäisistä.

Sekä terveyttä ja aurinkoisia kevät- ja kesäpäiviä.

Teksti ja kuvat

Pirjo Pyymäki

 

 

 

 

Purupiirin pauloissa

Kun kymmenen vuotta sitten ystävät kyselivät, voisiko koulullemme tulla tekemään nikkarointitöitä iltaisin, lupasin selvittää asiaa. Pian selvisi, että tilavuokra on sen verran korkea ettei siihen ole rahkeita. Jostain sain idean sitten kysyä jos työväenopisto olisi kiinnostunut tekemään kurssin. Sain vastauksen, että näille nikkaripiireille on kova kysyntä ja niin minusta sitten tuli työväenopiston opettaja!

Ensimmäisellä opettajakokouskerralla katselin vähän ujosti ympärilleni ja totesin olevani ihan juniori kokeneempien opettajien seassa. Minut otettiin hienosti joukkoon mukaan ja ystävälliset tiiminvetäjät pian opastivat alkuun käytännön asioissa.

Nyt kun syksyllä oli taas uusi kausi ja ensimmäinen opettajankokous, tulin myöhässä. Istahdin kahvioon odottamaan salista tulevia muita opettajia ja joku kysyi, että enkö aio mennä saliin? Siellä kyseltiin. Sain sitten kahviossa kymmenen vuoden palveluksistani vapaassa sivistystyössä tunnustuksen! Kuinka nopeasti aika onkaan mennyt!

Nikkaripiiri on ollut odotetun suosittu. Kurssi on täyttynyt pikavauhtia ja mukaan on mahtunut niitä ystäviäkin, jotka halusivat tehdä käsillään jotain. Maanantai-ilta on ollut myös itselleni odotettu, sillä opetuksen ja ohjauksen lomassa olen itsekin tehnyt – ja oppinut! Mukana on ollut monen alan asiantuntijoita ja työideoita on jaettu porukalla. Mukavaa on sekin, että ryhmähenki on ollut oikein hyvä ja isoilta onnettomuuksilta on vältytty.

Projektien kirjo on ollut uskomaton: parisängyn pääty, keinunorsu, sähköfillari, kanteleita, mehiläispesän ja purjeveneen osia, tuolin kunnostusta, useita sorvattuja lautasia ja kulhoja, hyllyjä, puukirstu, kaiuttimia, sohvapöytä, pokasaha ja kaikkea samasta maastosta!

On ollut silmiä avaavaa huomata, että ihmisten kyky ja aito halu tehdä käsillään jotain – käsityötä – ei ole kadonnut. Se ei ole sukupolvi- eikä sukupuolikysymys. Tarvitaan edelleen kaikkien materiaalien käsityön ammattilaisia, opettajia ja opiskelijoita – sekä tilat ja työkalut. Käsityö on maailman tärkein oppiaine – ja mukavin! Tervetuloa syksyn kursseille!

Kirjoittaja: Teknisen käsityön opettaja Seppo Tervo

Saimi

Luova ja kuriton mieli Ryijy & Runo videoteosten esittely jatkuu. Teossarja käsittää yhteensä 13 osaa, jotka on tehty yhteistyönä kirjallisuuden ja teatterin sekä kädentaitojen kanssa.  Teoksen taustoista pääset lukemaan blogipostauksesta.

Kaikki 13 osaa esitellään vuoden 2020 aikana niin, että jokaiselle kuukaudelle on tulossa oma teosesittely.

Nyt vuorossa on ryijy ’Saimi’. Tekijä kertoo ryijyn suunnittelun taustoista.

Saimi

Sana ryijy tulee muinaisskandinaavisista sanoista ”ry” ja ”ru”, jotka tarkoittavat karkeaa ja takkuista. Viikinkiaikaan ryijyt toimivat venepeitteinä nukkapinta alaspäin käännettynä ja saaristolaiset ovatkin hyödyntäneet tätä käyttötekstiiliä vuosisatoja.

Villan kyky lämmittää märkänäkin, notkeus ja suolankesto eläintentaljoihin verrattuna ovat olleet ilmeisiä syitä miksi niitä on ennen vanhaan käytetty vesillä liikkuessa. Materiaali on saatu omasta takaa ja valmistustekniikka on ollut helppo toteuttaa.

Näitä miettien ajatus vei mökille. Sinne on viety myös eräs nahkainen tv-tuoli 70-luvulta. Tuoli on ahkerassa käytössä mutta kylmä aina kun siihen istahtaa. Päätin kohentaa tilannetta tekemällä siihen ryijytyynyn.

Tyyny peittää koko tuolin istuinosan ja sitä katsotaan ylhäältä alaspäin. Se sijaitsee tilassa jossa ei koskaan ole kovin valoisaa. Koska itse tuoli on musta, haluan tuoda siihen tyynyllä pienessä määrin valoa ja käyttää myös huoneessa jo valmiiksi olevaa punaista.

Grayson Perryn kuvakudos-näyttelyn yhteydessä Kiasmassa pysähdyin katsomaan virolaisen Flo Kasearun videoinstallaation ‘Uprising’ jossa puukaupunginosaa oli kuvattu lentäen sen yläpuolella. Ihastuin risteilevien kattojen polveiluun ja mietin mille puutalot mahtavat näyttäa sisältäpäin? Maisema ylhäältä alaspäin katsoen on aina kiinnostava ja päädyin luonnostelemaan tyynyyn asunnon pohjapiirustuksen.

Harri Kalhan kirjassa ‘Rut Bryk: Elämän taide’ on seuraavan lause, jonka ympärille luonnokseni lopulta kiertyy:

Bryk rakasti tarinoita ja eli muistoille. Oikeastaan ne olivat tapa nähdä : Visualisoidut tunne-elämykset olivat kuviksi muuttuneita kokemuksia.

Työ on toteutettu kuvakudoskehyksellä. Jotta tyyny kestää hyvin istumista eikä näytä liian littaantuneelle, nukan pituus on vain 2 cm. Lanka on karkeaa ja tiputti työskennellessä paljon karvaa, mutta käytössä tästä ei onneksi ole ollut haittaa.

A.W.

Sulo nukkuu

Luova ja kuriton mieli Ryijy & Runo videoteosten esittely jatkuu. Teossarja käsittää yhteensä 13 osaa, jotka on tehty yhteistyönä kirjallisuuden ja teatterin sekä kädentaitojen kanssa.  Teoksen taustoista pääset lukemaan blogipostauksesta.

Kaikki 13 osaa esitellään vuoden 2020 aikana niin, että jokaiselle kuukaudelle on tulossa oma teosesittely.

Nyt vuorossa on ryijy Sulo nukkuu. Pirkko Murtomäki-Manilaci kertoo ryijyn suunnittelun taustoista.

 

Sisustus- ja taideryijy: ”Sulo nukkuu”

Ensikosketukseni ryijyyn on varhaisesta lapsuudesta 1970-luvulta. Lapsuuskotini seinällä roikkui Aappo (oik. nimi Kaino Lemmikki) Härkösen suunnittelema ”Lapin ruska”-ryijy. Lapsen silmin katsottuna se oli käsittämätön teos – villalangan pätkistä kasattu koriste-esine, joka ei esittänyt mitään järjellistä ja jonka kuvioista yritin aina etsiä jotain tunnistettavaa. Isompana minulle lankesi epämieluisa tehtävä imuroida ryijy puhtaaksi. Muistan, miten värit kirkastuivat silmissä, mutta siinä olikin ainoa ilo, jota tuo tekele minulle tuotti. Minulle on niiltä ajoilta jäänyt vastenmielisyys ryijyjä kohtaa, aivan kuten lapsuudenaikaisten teak-kalusteidenkin jälleennäkeminen synnyttää lieviä inhon väreitä.

Lähtökohdat ryijyn tekemiseen eivät siis olleet kovinkaan suotuisat. Yritin löytää elementtejä, jotka minua nykyryijyissä viehättivät: kolmiulotteisuus, kokeelliset materiaalit, ei-perinteiset aiheet… Ryijyn historiaan ja alkuperäiseen käyttötarkoitukseen perehtyminen aiheuttivat ahaa-elämyksen, jonka myötä myötätunto ryijyjä kohtaan jonkin verran heräsi. Oman ryijyni aiheen parissa jouduin kuitenkin painiskelemaan aikani.

Alkusyksystä 2018 kävin luonnonvärjäyskurssin, jonka jäljiltä käsissäni oli mukava määrä huikean värisiä lankoja, joiden hypistely ja värisävyjen ihastelu tuottivat minulle nautintoa. Halusin hyödyntää värjäämäni langat ja päätin käyttää niitä ryijyyni. Lankojen värit sekä niiden määrät sanelivat siis puitteet työlleni sekä aiheuttivat ylimääräisen jännitysmomentin suunnittelutyöhön: miten ja mihin langat riittävät?

Luonnosten laadinta oli itselleni tämän työn vaikein vaihe. Oli vaikea päättää aihetta, kun ryijyn toteutus ja osittain tekniikatkin olivat vielä vieraita. En kokenut niitä vaikeiksi, mutta oli vaikea hahmottaa, miten kuviot toteutuvat, kun ne muutetaan nukaksi. Harkitsin erilaisia perusmuotoja yhdistettynä väritutkielmaan, mutta halusin kuitenkin haasteellisemman työn tehtäväkseni. Lopulta voiton vei kissamme Sulo. Sulo on vanttera skottikissa, joka tuli perheeseemme yli neljä vuotta sitten ”terapiakissaksi” ja on herrasmiesmäisellä käytöksellään hurmannut ja jättänyt pysyvät tassunjälkensä jokaiseen perheemme neljästä naisesta. Halusin ikuistaa rakkaan kissamme jo sen eläessä. Minua viehättää suuresti kissan plastisuus ja eleganssi, joka on läsnä jopa romuluisemmassa kissayksilössä, kuten meidän Sulomme. Sain kerran Sulon nukkuessa tehtyä luonnoksen kerällä torkkuvasta kissasta ja sitä lähdin työstämään eteenpäin.

Kissamme on harmaaraidallinen ja värjäämissäni langoissa oli liilanharmaita sävyjä, joita päätin käyttää kissan turkkiin. Lisäksi minulla oli ihastuttavia keltaisen, oranssin ja punaruskean sävyjä, joita halusin käyttää taustaan kontrastina harmahtaville sävyille ja antamaan ryijyyn väriä ja valoa. Pidän kirkkaista väreistä, erityisesti lämpimistä sävyistä.

Halusin ryijyyn vangita Sulo-kissan turkin ominaisuudet: se on pehmeä, paksu ja tiivis, sammalmainen. Olin villalankojen lisäksi kokeiluluonteisesti värjännyt pörröisiä akryylisekoitelankoja, jotka soveltuivat erinomaisesti työhöni, kun tavoittelin nukalle riittävää muhkeutta. Käsityötarvikevarastoistani löytyi myös kokoelma silkkisiä ompelulankoja, jotka päätin lisätä nukan joukkoon antamaan hieman lisävivahdetta.

Ensimmäiseksi ryijykseni pidän työtäni onnistuneena. Olen onnistunut saavuttamaan kissamme turkin ominaisuudet hyvinkin onnistuneesti ja kolmiulotteisuuttakin kohtuullisen mukavasti. Ryijyn värimaailman saneli värjättyjen lankojen paletti. Joukossa on itse värjäämieni lankojen lisäksi värjäämätöntä valmista mustaa ja valkoista villalankaa, jotka löytyivät lankavarastoistani. Värjättyjen lankojen värit ovat pääasiassa peräisin kurkumasta, hennasta sekä marja-aroniasta.

Viimeistelyvaiheessa olen ryijyn taakse nimilapun alle piilottanut kissamme 13 viiksikarvaa. Niitä on poimittu talteen aina, kun on onnistuttu löytämään kissan varistettua sellaisen. Ryijyn alareunassa killuu kissankarvasta huovutettuja ”helmiä”. Ryijy on täydellinen kunnianosoitus rakkaalle perheenjäsenelle jo sen eläessä. Ryijyyn lisätyillä ja piilotetuilla kissankarvoilla ja -viiksillä tulee tulevaisuudessa olemaan vieläkin suurempi tunne- ja muistoarvo.

Pirkko Murtomäki-Manilaci

SUUKKO6, Käsityön taiteen perusopinnot

Alelaarista se lähti

21.9.2019 Esitettiin Itätuulen pihalla Luova ja kuriton mieli Ryijy & Runo videoteos. Teos käsittää yhteensä 13 osaa, jotka on tehty yhteistyönä kirjallisuuden ja teatterin sekä kädentaitojen kanssa.  Teoksen taustoista pääset lukemaan blogipostauksesta.

Kaikki 13 osaa esitellään vuoden 2020 aikana niin, että jokaiselle kuukaudelle on tulossa oma teosesittely.

Nyt vuorossa on ryijy Aihki. Päivi Repo kertoo ryijyn suunnittelun taustoista.

Ryijyhistoriani alkoi Stockmannin alennusmyynnistä. Helsingin keskustan tavaratalossa oli silloin vielä käsityöosasto, ja alessa oli myös Suomen käsityön ystävien ryijypakkauksia. Tartuin yhteen, jonka hinta oli sopiva.

Laatikossa oli tarvikkeet ja ohjeet Porvoon kukka –ryijyyn, joka onnistui hyvin ja päätyi tyynyksi.

Tekniikka jäi kiinnostamaan, ja hankin seuraavaksi miniryijypakkauksen.

Kun miniryijy oli valmis, olisin ostanut toisen pakkauksen, mutta ne olivatkin lopussa. Äkkiä oivalsin, että noin 50 euroa maksavan tarvikepakkauksen sijaan voisinkin hankkia pohjakangasta ja tehdä sellaisen ryijyn kuin haluan.

Ryhdyin toimeen useita kuukausia myöhemmin, kun työpaikallani oli käyty ensimmäisiä yt-neuvotteluja. Prosessi kesti lokakuusta tammikuuhun, ja potkuja jaettiin kahdelle pimeälle päivälle jakaantuneissa keskusteluissa.

Kun ensimmäinen irtisanomispäivä oli ehtinyt iltapäivään, päätin lähteä ostamaan ryijynpohjakangasta, tulisi kutsu keskusteluun tai ei. Koin, että ajatus ryijyistä antoi toivoa, jatkuvuutta ja näkymän tulevaisuuteen. Ostin pohjakangasta neljään neliömäiseen miniryijyyn – enkä saanut kutsua keskusteluun.

Yksi miniryijy oli jo valmiina ja toisen sain tyttäreltämme, joka ei välittänyt ylioppilaslahjaksi saamastaan miniryijystä. Käytin ryijyihin anoppini lankoja, sillä iso lankakori ei mahtunut mukaan uuteen kotiin.

Mökkimme seinälle syntyi kuuden miniryijyn sommitelma ja myöhemmin tein vielä kolme ryijyä lisää, koska maatessani hetekalla ilman silmälaseja olin todennut, että 2 x 3 –sommitelmani tarvitsee kolme palaa lisää.

Tein myöhemmin vielä muutamia ryijytyynyjä, joihin piirsin kuviot ensin millimetripaperille. Kuvion hahmottaminen osoittautui hankalaksi, ja yritin tunkea siihen liikaa asioita. Vasta taideryijykurssilla tajusin, että parhaan tuloksen tuo rankka pelkistäminen.

Kesällä ennen kurssia olin ajatellut, että tulevan ryijyni aihe olisi avaruus, koska anopin korissa oli runsaasti sinisiä lankoja. Ryijyä varten piti kuitenkin laatia luonnos, enkä kyennyt siirtämään avaruusajatuksiani paperille. Tuijottelin monia avaruuskaukoputki Hubblen ottamia kuvia syvästä avaruudesta, mutta noin 15 luonnosyrityksen jälkeen luovutin ja aloin etsiä uutta aihetta.

Katseeni kiinnittyi Haukilahden rantaraitin vanhoihin kilpikaarnamäntyihin, jotka näyttivät turvallisilta ja vakailta, vaikka niiden elämä on ollut jatkuvaa taistelua tuulen ja sään kanssa. Ajattelin, että niiden elämässä on samaa kuin ihmisten: tuulta ja tuiverrusta, kuivuutta ja liikaa paahdetta, mutta silti ne ovat pystyssä. Löytäisinkö itsestäni samanlaista sitkeyttä?

Ryijyn nimeksi tuli Aihki, koska kilpikaarnamäntyjä kutsutaan aihkeiksi eli lakkapäämännyiksi. Ne eivät kasva enää pituutta, vain leveyttä. Koin vanhan kaarnan elävänä – siinä on vaaleita ja tummia sävyjä ja selkeitä muotoja. Ajattelin, että kaarnan kuvio voi ikään kuin jatkua ryijyn reunojen yli.

Tein kilpikaarnamännystä ottaneeni valokuvan pohjalta kaksi luonnosta, joista jälkimmäinen oli sellainen, että sen perusteella saattoi lähteä liikkeelle.

Lankasekoitusten tekeminen nukkia varten osoittautui yllättävän hankalaksi. Olin pohtinut niitä valmiiksi vain huomatakseni, että yksikään ajatus ei toimi. Kaikki sekoitukset menivät uusiksi. Jouduin myös poikkeamaan luonnoksen pohjalta laatimastani työpiirustuksesta useampaan kertaan, muun muassa rytmittämään ryijyn yläosan uudelleen.

Ryijyä oli kiva tehdä ja se valmistui lähes samassa ajassa kuin syksyn toinen isompi projekti, Mozartin Requiemia. Kun lauloin muiden kuorolaisten kanssa sielunmessun osaa Lux eterna (Ikuinen valo), muistin sen, mitä ryijykurssillakin korostettiin: valoa tarvitaan myös ryijyssä.

Kirjoittaja: Päivi Repo

 

Tarinoita kartanosta

Käsityön taiteen perusopintojen opiskelijat ovat tutustuneet syksyn 2019 aikana Espoon kaupunginmuseon tekstiilikokoelmiin intendentti Suvi Kettulan johdolla. Inspiraatiota töille on haettu myös Espoon kartanon historiasta, miljööstä ja siellä asuneiden sukujen vaiheista. Näiden innoittamana on syntynyt näyttely. Näyttelyssä on esillä kahden ryhmän töitä. Ohessa on poimintoja tekstiilitaiteilija Raija Rastaan johdolla tehdyistä kirjotuista töistä.

Vitriininäyttely on avoinna 13.2.2020 asti.
ma–pe klo 8–20
la–su klo 10–15
Itätuulenpiha 1, 02100 ESPOO

Vyö-/olkalaukku
Déborah Martyn

Tavoitteenani oli valmistaa taidekäsityötuote, jossa Espoon kartanon historia
yhdistyy kartanon tämän päivän luonnonympäristöön. 1800-luvulla käytettiin
vyö-/ olkalaukkua ruoan, juoman, veitsen ja muiden jokapäiväisten tavaroiden
kuljettamiseen. Kartanon läntisen siipirakennuksen kellariholvien jugendtyyliset
maalaukset (Vilhelm Holmstein 1915) antoivat inspiraation laukun sisäpuolen
kirjontakuvioille. Käytin niissä perinteisiä kirjontapistoja (varsi- ja laakapisto,
point avant fendu, solmupisto, pykäpistoreuna).

Vieraillessamme syksyllä Espoon kartanon puistossa kuvasin vanhoja puita,
kirkkaan vihreää sammalta ja kiviä. Niistä syntyi idea laukun ulkopuolen
kirjontaan. Halusin yhdistää kirjonnassa luovasti erilaisia kirjontatekniikoita
kuten varsi- ja laakapistoa, nyörikirjontaa ja reikäompelua sekä tuoda ne tähän
päivään.

Materiaaleina käytin pellavaa, puuvillaa, kierrätysnahkaa sekä itse värjättyä ja
maalattua kangasta. Molemmat kirjonnat olen tehnyt aivan erityiselle pellava-
kankaalle. Pellavan on kasvattanut tyttäreni iso isoäiti ja pappa v. 1958 –1960
Vantaalla. Pellavat vietiin kehrättäviksi langoiksi ja niistä Marita mummi kutoi v. 1970 – 1975 kangasta, jota olen käyttänyt tässä työssäni.

 

Iltalaukku
Minna Lappalainen
Kartanon isäntä rakasti kaukomaita. Hän toi Afrikkaan asti ulottuvilta safareilta
mukanaan villieläinten taljoja, syöksyhampaita ja strutsinsulkia, jotka koristivat
kartanon saleja luoden sinne eksoottisen tunnelman.

1900-luvun alun hengessä suunnitellussa iltalaukussa on käytetty 100-vuotta
vanhoja roosanvärisiä koristeita. Laukun kierrätyskangas on peräisin vanhasta
jakusta. Kankaan nahkanauhakuviointi herätti eläinaiheisen kirjontaidean.
Norsun toteutuksessa käytettiin niin kone- kuin käsinkirjontaa. Laukun muodolla
ja koolla se tuodaan nykypäivään.

 

Keskiajalta nykypäivään
Arja Merra

Keskiaikaisen essumekon helmassa on Espoon kartanon kiviaita kirjottuna nykyaikaisin
menetelmin eri pistotyyppejä ja lankoja sekä lankayhdistelmiä kokeillen.

 

Viiksitimali- ja höyhenlaukku
Marianne Siitonen

Espoon kartano on innoittanut minua ympäröivällä luonnollaan ja erityisesti linnustollaan. Kuvitteellisen kehyskertomuksen päähenkilö, virolainen ornitologi PilleTarto teki Suomeen tutkimusmatkan kevään ja kesän 1948 ajaksi.

Tutkijaresidenssinsä ympäristössä, Espoon kartanon mailla, hän tutki uutta tulokasta,
Viiksitimali – pariskuntaa. Tarto viehättyi linnuista siinä määrin, että teetti paikallisella käsityöläisellä itselleen viiksitimalia ja sen höyhentä kantavan laukkuparin.

Laukkujen päällikangas on villaa, kirjontakuvioiden lanka merinovillaa.
Laukkujen vuoren olen kuvioinut käsin painamalla.

 

Pannumyssy pressopannulle
Ulla-Marja Tompuri

On lämmin syyskesän päivä elokuussa v.1911. Hedwig – serkku tyttärineen on saapunut Helsingistä vierailulle. Iltapäiväkahvit katetaan ulos puutarhaan. Sisäkköjen hääriessä toimissaan rouvat käyskentelevät kartanon vehreässä puistossa. Varjoliljat ovat jo kukkineet. Nyt niistä on jäljellä vain varsissa olevat kauniit siemenkodat.

Pannumyssyn toteutus:
villakankaalle kirjonta, itse kudottu pirtanauha, villalangasta virkattu vuori

 

Suojelusenkeli
Kristina Lindroos-Henriksson

Tekstiilitaulu “Suojelusenkeli” on saanut inspiraationsa Espoonkartanon rakennuksista ja luonnosta.  Linnoissa ja kartanoissa on perinteisesti ollut oma kummitus. Mielestäni
niissä on myös ollut suojelusenkeli.

Tekstiilitauluun on kirjailtu suojelusenkeli, pari ohrantähkää sekä sorvarinpensaan marjoja ja lehtiä. 1700-luvulla on laajasti viljelty ohraa, josta tehtiin mm. juomaa sotilaille.
Sorvarinpensaita kasvaa tänä päivänä kartanon mailla. 1700-luvun lopulla kustavilainen tyylisuunta oli vallalla. Siitä olen saanut inspiraation tekstiilitaulun värimaailmaan.

 

Vanhan takin päivitys
Maria Kallio

Espoon kartanon historian innoittamana päätin kunnostaa vanhan villakangastakkini.
Takki on äitini minulle tekemä ja ollut minulla käytössä jo yli 20 vuotta, joten vaatteella
on tunnearvoa. Se on ollut välillä aktiivisemmin käytössä ja välillä kaapissa roikkumassa.
Muutamaan kertaan olin jo heittämässä sitä pois. Takin materiaali oli aikoinaan ostettu
17 markalla ja on esimerkki siitä kuinka hyvin laadukas materiaali kestää aikaa.

Takin mallissa on vahvasti 1800-luvun ja 1900-luvun alun henkeä levenevän helmansa
ansiosta. Espoon kartanon historiaan se linkittyi ajatuksella, että myös kartanon hyvistä
ja arvokkaista materiaaleista tehdyt vaatteet ovat varmasti kiertäneet perheenjäseniltä
toiselle, ja jopa kartanon herrasväkikin on saattanut lahjoittaa vaatteita alaisilleen. Villa on
ollut arvokas, käytännöllinen ja lämmin materiaali, niin sisustuksessa kuin vaatteissa.

Villavaatteen arvoa on myös lisännyt tuotteisiin nähty vaiva. Villa on keritty lampaista,
putsattu, pesty ja kehrätty sekä lopulta kudottu kankaaksi. Arvokasta ja suurella vaivalla
tehtyä takkia ei varmasti heitetty pois pienen kuluman takia – vaan se on korjattu ja
materiaali on käytetty uusiksi, johonkin muuhun.

Ajattelin että tässä historiasta nykypäivään tuodussa ajatusleikissä vanha takki saa
entistä juhlavamman ilmeen kirjailulla. Toisin kuin ennen, elämme materiaalien
yltäkylläisyydessä, mutta koko ajan tiedostaen kuinka korkea hinta tällä saattaa
tulevaisuudessa meille olla. Työ ei ole vielä valmis ja siihen on jätetty näyttelyä varten
nappilistan kulumat esimerkiksi siitä, millaisia vikoja takissa oli. Takkia on tarkoitus
tulevaisuudessa jatkaa kirjomalla, ajatuksella, ettei työ ”ole koskaan valmis” vaan takkia
voi aina koristella lisää.

Inspiraatiota sain valkokirjonnasta, tuunaamisesta ja kierrätyksestä. Toteutustekniikkana
olivat kirjonta, helmikirjonta ja kumihimo, jossa käytin heijastinlankaa.

 

Jotain uutta, jotain vanhaa
Maija Kaskinen

Kirjekuorilaukku kuuluu 2000-luvun morsiamelle, jonka häitä vietettiin Espoon
kartanossa. Syyshäät haluttiin viettää vain pienimuotoisesti rakkaimpien sukulaisten
ja ystävien kesken ja niiden teemana olivat luonto ja kierrätys. Morsiamen puku oli
ompelijaäidin avustuksella muokattu isoäidin vanhasta puvusta ja morsian itse valmisti
pukuun sopivan kirjekuorilaukun.

Laukun materiaalit on saatu vanhasta verhosta, vanhoista farkuista ja sipulinkuorilla
itse värjätyistä jämälangoista. Idean laukun ulkoasuun morsian sai vierailtuaan Espoon
kartanossa. Laukussa on yhdistetty Espoon kartanon länsisiiveksi tarkoitetun päärakennuksen pylväsrakennelmat punatiiliseen itäiseen siipirakennukseen. Näin laukku yhdistää erilleen
jääneet siipirakennukset kuten naimisiinmeno morsiamen ja sulhasen.

 

Kirjotut muistot
Anna Karjunen

Espoon kartanon vanha keittäjä rouva teki lapsenlapselleen pienen
kesäisen kassin, johon hän kirjaili muistoja kartanosta. Rouva muisti
selkeästi kartanon ulko-oven kuvioinnin sekä pienen erikoisen ikkunan,
joka sijaitsi käytävän päässä, matkalla keittiöön. Näistä muistoista
muodostui laukkuun kirjottu kuviointi. Laukun väritys on myös
Espoon kartanon värien mukainen.

Materiaaleina on käytetty jo ennalta rouvan kaapista löytynyttä kestävää
kangasta, joka sopi myös värinsä puolesta työhön. Kirjontatekniikoiksi
valikoitui ketjupisto sekä tikkipisto, sillä ne mahdollistivat hyvin
esim. terävät käännökset ja näin toimivat kuvion kanssa.

 

Plakkari
Leena Nyman

Plakkari on kuulunut Espoon kartanon yhdelle ruotsinkieliselle, Ahvenanmaan
saaristosta kotoisin olevalla piialla, joka on tullut kesän jälkeen töihin kartanoon
1800-luvun lopulla.

Plakkaria eli taskua on aikoinaan käytetty ja vieläkin käytetään osana joissakin
kansallispuvuissa ja feresien kanssa. Kansallispukuja, samoin kuin feresejä ja
sarafaanejakin käytetään näinäkin päivinä ja uudella tavalla perinteisen käytön rinnalla.
Olen toteuttanut plakkarin villakirjontana, joka pyrkii muistuttamaan perinteistä kirjontaa,
mutta osa väreistä on nykyaikaa ja vastaavat omia mieltymyksiäni.

Taustakankaana on puuvillakangas ja reunanauhana löytämästäni Marimekon Muija-
kankaasta leikattu suikale. Jo 1980-luvulla oli saatavilla tätä kangasta.

Kehyskukkaro
Leena Nyman

Kehyskukkaro on aikoinaan kuulunut kartanon voudin tyttärelle.
Hän oli saanut sen kartanon tyttäreltä, koska pieni, käsilaukun virkaa
toimittava pussukka oli jo kulunut ja kartanon tytär oli tietenkin jo kyllästynyt
siihen. Kovassa käytössä ollut pussukka on nuhraantunut ja korjaaminen on
jälkikäteen vaikeaa oikean värisen langan löytämisen vuoksi.
Hankalaahan se tietenkin onkin. Voudin tytär on kuitenkin tyytyväinen saatuun
pussukkaan.

Ruusu on ollut kirjontatöissä hyvin perinteinen kuvio 1800-luvulla. Kehyskukkaro
on kirjailtu ristipistoin muliinilangoilla vanhalle aida- kangaspalalle. En seurannut
valmista ristipistomallia vaan tein ruusujen kirjonnan luovasti työn edetessä.
Laukun kehys kiinnitetään ruuveilla ja nyt käytetyn pussikankaan voi helposti
myöhemmin vaihtaa uudeksi.

 

Pärekorin tarina
Katja Nikkinen

Niinkuin ennen vanhaan moneen suomalaiseen kotiin, kuuluivat pärekorit varmasti myös Espoon kartanon arkeen 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Pärekoreja valmistettiin huolella valituista tukeista, joiden tuli olla suorasyisiä, oksattomia ja tiheälustoisia. Perinteisesti pärekorit valmistetaan männystä. Puu kasteltiin ennen korin tekemistä, sillä se auttoi estämään myös toukkien näiverrystä puun ytimessä. Pölkky halottiin ensin kelleksiksi ja sitten lohkoiksi, joista on otettu sydänosa pois. Pintaosa vedettiin vielä puukolla kahtia niin moneen kertaan, että lopulta jäljellä on 2-3 millimetrin paksuisia, 3-4 senttimetrin levyisiä päreitä, jotka on vielä viimeistelty vuolemalla.

Pärekorin tekijältä on tilattu koreja moneen tarpeeseen, monen kokoisia ja mallisia. Tekijä on mielessään suunnitellut kopan, ja varmasti saanut sen valmistuessa hyvän tunteen onnistumisestaan. Pärekori on ollut joillakin alueilla Suomessa luonteenomaisin tuote ja käsityötaidon näyte, joka on säilynyt tuotevalikoimissa pitkään. Joillakin alueilla monissa taloissa ja mäkitupalaisperheissä koreja valmistivat kaikki perheenjäsenet lapsia myöten. Pärekoreja on saatettu tehdä kausiluontoisesti, puhdetöinä.

Pärekori on erittäin monipuolinen ja edullinen käyttö- ja koriste-esine. Pärekoreja on käytetty mm. halkojen kantamiseen, elintarvikkeiden kuten perunoiden ja pienesineiden säilyttämiseen sekä marja-, sieni- ja ostoskoreina sekä pyykkikoreina. Monikäyttöinen pärekori toimii mainiosti myös esimerkiksi tarjottimena tai lehtikorina. Pärekorit ovat luonteeltaan olleet kulutusesineitä, ja kaikki korit lienevät päätyneet loppuunkuluneina polttopuiksi.

Tässä modernin ajan kopassa on käytetty luonnon materiaaleja, lähinnä puuvillaa ja pahvia. Korin muotoon ja kuviointiin on inspiraationa käytetty vanhaa pärekoriperinnettä. Kopan sisävuori on pärekorien kulta-ajan valkoinen pöytäliina. Koppa löytänee paikkansa pärekorien tavoin käyttöesineenä säilytykseen.

 

Kertomus ryijystä, inhokista ihanaksi


21.9.2019 Esitettiin Itätuulen pihalla Luova ja kuriton mieli Ryijy & Runo videoteos. Teos käsittää yhteensä 13 osaa, jotka on tehty yhteistyönä kirjallisuuden ja teatterin sekä kädentaitojen kanssa.  Teoksen taustoista pääset lukemaan blogipostauksesta.

Kaikki 13 osaa on tarkoitus esitellä vuoden 2020 aikana niin, että jokaiselle kuukaudelle on tulossa oma teosesittely.

Teossarjan aloittaa Ryijy-runoteos, Yes I did it.

Ryijyn on suunnitellut Sisko Yli-Houhala ja hän kertoo ryijyn synnystä seuraavaa:

Ensimmäiset ryijymuistoni liittyvät lapsuuteeni, kodin ja mummolan ryijyihin, ryijyjähän oli kaikkien kotien seinillä. Nämä vanhat kansanomaiset ryijyt eivät olleet minun mieleeni. Design Museon ryijynäyttely vuonna 2009 viimeistään avasi silmäni ryijyn kauneudelle. Ensimmäinen tekemäni ryijy oli valoryijy paperinarusta. Seuraava ryijy oli pieni ryijy perinteisellä ompelutekniikalla. Näihin vuosiin sisältyi varmaankin ryijyjen uusi tuleminen, modernit ryijyt, oma suhtautuminen muuttui. Inhokista tuli ihana.

Syksyn ryijykurssia edeltävän kesän ’fiilistelin’ tekeväni ryijyn itse luonnonväreillä värjätyillä langoilla. Päädyin kuitenkin käyttämään valmiita ryijylankoja värinpysyvyyden vuoksi, toki myös väriskaala mahdollisti väri-iloittelun.

Ryijyä varten tein kolme luonnospiirrosta. Luonnokset syntyivät helposti. Olen jo vuosia mielessäni pyöritellyt ajatusta oman ryijyn suunnittelusta, ideat/luonnokset olivat valmiina päässä. Huomasin, että näen luonnokset jonkinlaisina väreinä heti. Kuviot ja aihepiirit ovat erilaisia, jotain modernia jokaisessa. Ehkä muhkeaa, reliefimäistä, kaikkea!!

Muotokieleen hain vaikutteita Mirólta ja erityisesti suomalaisen taiteilijan Ernst Mether-Borgströmin eräs työ on innoitukseni lähde.

SUUNNITELLESSA VOI OLLA VILLI JA VAPAA!

Ensikertalaiselle lankojen valinta, väritupsujen tekeminen ja väripintojen hallinta vaati paljon pohdintaa. Ryijyn värimaailma löytyi melko nopeasti. Valintaa helpotti selvästi se, että minulla oli valmiiksi mietitty paikka ryijylle.

Ryijypiirroksen tein saatuun ruutupaperiin valopöydällä jäljentäen. Ilmeisesti tämänlaisen ruutupaperin käyttö on tyypillistä ryijytekniikassa. Tein kuitenkin itselleni vielä toisen työpiirroksen käyttämällä EXEL-ohjelman ruutupohjaa.Vaikka ohjelma onkin laskentaohjelma, on sillä helppo myös piirtää. Tätä pohjaa on helppo skaalata mihin mittakaavaan tahansa. Tällä tekniikalla sain omille silmilleni paremmin sopivan työpiirroksen. Ryijyn ompelutekniikka oli minulle jo entuudestaan tuttua. Vasenkätisenä ompelusuuntani on nukkarivin oikealta vasemmalle.

Alku aina hankala!

Ensimmäiset rivit syntyivät todella hitaasti, tuntui, että langot elivät omaa elämää, aina kiharalla tai lenkillä. Valkoisessa väripinnan nukassa oli yksi Aivina-lanka, joka erityisesti hankaloitti lankaryhmän hallintaa. Toiselle nukkariville halusin kokeilla lisäksi siiman käyttöä. Neulassa oli neljä villalankaa, yksi aivina ja yksi siima. Villalanka oli venyvää, aivina taas ei venynyt yhtään ja oli karheaa sekä siima, joka oli liukas eikä venynyt. Siima ei myöskään pysynyt kunnolla nukkasolmussa vaan pyrki karkaamaan ulos solmusta.

Idean siiman käyttöön sain siitä, että se olisi mukavan jäykkä ja ilmava nukkapinnassa ja sitä voisi käyttää aivinan korvaajana muissa väripinnoissa, siima värittömänä uppoaisi kaikkiin väreihin. Siima -idea kulki todella pitkään ryijy -projektini toteutussuunnitelmissa. Siima -rivin tekemiseen meni niin paljon aikaa, että luovuin ideasta välittömästi. En lähtenyt siimaa purkamaan, vaikka se pyrkii itsestään liukumaan ulos nukkasolmusta. Siellä on, jos pysyy.

Ryijyn valmistaminen ompelemalla on mukavaa, mutta hidasta käsityötä. Mielestäni tekniikka on lähes maalaamista… langoilla.

Monta ideaa syntyi matkan varrella, onneksi niitä voi toteuttaa myöhemmin.

Siima ja himmeli ’kombinaatio’ jäivät vielä myös odottamaan toteutusta. Olisi hauska yhdistää vanhat tekniikat, ryijy ja himmeli, uudella tavalla.

Ryijyni nimi on CATCH ME IF YOU CAN.

Ota kiinni, jos saat…. kiinni kuviosta… kiinni ideasta…mitä se esittää… kuka mitäkin näkee. Joku näkee kuviossa juoksevan olion, toinen taas pikarin, kolmas kilven… kuka mitäkin.

HAUSKAA!

Nimi on monimerkityksinen kuten ryijyn kuviokin.

Espoossa 07.01.2020

Sisko Yli-Houhala

 

Tarinoita kartanosta ja tekstiili-kokoelmista

Käsityön taiteen perusopintojen opiskelijat ovat tutustuneet syksyn 2019 aikana Espoon kaupunginmuseon tekstiilikokoelmiin intendentti Suvi Kettulan johdolla. Inspiraatiota töille on haettu myös Espoon kartanon historiasta, miljööstä ja siellä asuneiden sukujen vaiheista. Näiden innoittamana on syntynyt näyttely. Näyttelyssä on esillä kahden ryhmän töitä.

Käsityönopettaja, KM Leena-Kaisa Loukojärven opiskelijat ovat keskittyneet huovutukseen. Syksyn aluksi opiskelijat opettelivat ja kokeilivat erilaisia huovutustekniikoita ja villalaatuja. Syksyn opintoihin kuului myös valinnaisen tuotteen suunnittelu ja valmistus huovuttamalla sekä muita käsityötekniikoita luovasti yhdistämällä. Näyttelyssä on esillä mm. tyynyjä, huiveja, seinävaatteita, vaatteita, rahi ja kissan pesä, joissa on nähtävissä vierailukäynniltä tai Espoon Kartanon miljööstä poimittuja muotoja, kuvioita, värejä tai muita aiheita, jotka ovat jääneet puhuttelemaan. Kokonaisuus on moninainen ja tuo myösesille huovutuksen erilaisia mahdollisuuksia.

Tekstiilitaiteilija Raija Rastaan opiskelijat tekivät tutkimusmatkoja 1500-luvulla perustetun Espoon kartanon historiaan ja siellä asuneiden sukujen vaiheisiin kirjallisuuden ja valokuvien www.ekm.finna.fi avulla sekä tutustumalla Espoon kartanoon ja sen puistoon. Kartanoalueen rakennuksia ja luonnonympäristöä valokuvaamalla heräsi monia kysymyksiä. Millaista kartanon elämä on ollut eri vuosisatojen aikana? Millaisia esineitä, tekstiilejä ja vaatteita on kartanossa käytetty? Opiskelijat kokeilivat Espoon kartanossa ja yleisemminkin kartanoissa käytettyjä kirjontatekniikoita. He etsivät myös uusia tapoja soveltaa kirjontaa tuoreella tavalla ja kokeilla erilaisten välineiden ja materiaalien ilmaisullisia mahdollisuuksia.
Työskentelyn aiheena on ollut kartanon elämästä ja ihmisistä itse kirjoitettu tarina, joka on kasvanut oman käsityöprosessin aikana. Se on pohjautunut todelliseen historialliseen tapahtumaan tai on ollut oma mielikuvitusmatka kartanon elämään. Tarinassa jokin ihminen, tapahtuma, hetki tai esine on nostettu esille ja tuotu tähän päivään. Näyttelyssä on esillä niin käyttö kuin taidetekstiilejäkin.

Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn!

Vitriininäyttely
16.1.−13.2.2020
ma–pe klo 8–20
la–su klo 10–15
Itätuulenpiha 1, 02100 ESPOO
Näyttelyn avajaiset ke 15.1. klo 18-20.30

Lisätiedot: suunnittelijaopettaja Katriina Leppänen
puh. 050 428 9308, katriina.leppanen@omnia.fi