Elvi Pamela -ryijy

Nyt on aika esitellä lokakuun ryijy Ryijy & Runo teossarjasta.

Teossarja käsittää yhteensä 13 osaa, jotka on tehty yhteistyönä kirjallisuuden ja teatterin sekä kädentaitojen kanssa. Teoksen taustoista pääset lukemaan blogipostauksesta.

Kaikki 13 osaa esitellään vuoden 2020 aikana niin, että jokaiselle kuukaudelle on tulossa oma teosesittely.

Nyt vuorossa on Marianne Siitosen ryijy ’Elvi Pamela’. Marianne kertoo ryijyn suunnittelun taustoista.

Elvi Pamela -ryijy

Keväällä 2018 järjestetyssä Omnian kevätnäyttelyssä näin hyvää mieltä herättäneen, kangaspuissa kudotun, kauniin, humoristisenkin työn, joka kuvasi mäyräkoiraa. Mäyräkoira sai ajatukseni koiravanhukseemme Elviin, silloin 15-vuotiaaseen parsonrusselterrieriin.

Koiravalokuvaaja Aino Pikkusaari on kuvannut Elviä sen ollessa 5 -vuotias. Valokuvat ovat huikeita. Minua kiinnosti: miltäköhän valokuvien Elvi näyttäisi ryijytekniikalla toteutettuna. Tiesimme myös Elvin lähdön olevan melko lähellä korkean ikänsä vuoksi. Luonnostaan ryijyn malliksi valikoitui upea Elvin lähimuotokuva, jossa se istuu.

Kuva on otettu aurinkoisena päivänä, keskipäivällä,  alkukesästä. Ihana luonnon kirkkaus ja valo on saanut lankeamaan Elvin turkkiin vastavalon sävyjä: sinistä, lilaa, hieman murrettua punaistakin. Erityisesti korvat näyttävät kuvassa mielenkiintoisilta. Auringonpaiste on saanut ne hekumaan jopa murretun oranssin sävyin.

Valitsin ryijylle valmiin, Wetterhoffin pohjakankaan ja sen kapeimman, 35 cm leveän mallin. Työn korkeudeksi määritin 50 cm. Näihin mittoihin sovitin valokuvan digiversion Macintoshin Illustrator -kuvankäsittelyohjelmalla. Kuvan käsitelty pikselikoko tuli melko suureksi, sillä kukin pikseli vastasi yhtä nukkaa yhdellä rivillä. Kuvan väreihin suuri pikselikoko vaikutti siten, että siihen tuli myös värejä, joita ei ole luonnostaan koirassa, eikä alkuperäisessä kuvassakaan. Näin siksi, että kuvankäsittelyohjelma ikään kuin laskee kullekin pikselille ”keskiarvovärin”. Alkuperäinen kuva on otettu ulkona kauniina, pilvettömänä, aurinkoisena päivänä, joten kuvattuun kohteeseen on heijastunut myös vastavaloa. Siksi koiran turkin pintaan on ilmestynyt vaikkapa vaalean sinistä väriä.

Saadakseni valokuvan kauniit värit ryijyyn, ompelin ryijyn nukan neljällä ryijylangalla pohjakankaan joka lankapariin. Joissakin sekoituksissa olen käyttänyt neljän villaisen ryijylangan lisäksi myös pellava-aivinaa tuomaan sekoitukseen lisää elävyyttä. Valkoisella avinalla myös pidin koiran luonnollisen perusvärin edes heikosti nukkasekoitusten mukana. Kaikkiaan nukkasekoituksia syntyi peräti 48 erilaista. Nukkasekoitusten runsaalla määrällä halusin myös korostaa  kuva-aiheen kolmiulotteisuutta ja toisaalta väriharmoniaa.

Ryijy valmistui syksyn mittaan sitä ommellessani ja Elvin askeleet yhä harvenivat ja lyhenivät vääjäämättä. Olin luopumassa koirasta, joka on minulle hyvin merkityksellinen ja tärkeä. Koin haikeutta. Ryijyn ompelu auttoi minua irrottautumaan siitä mikä oli elämästä pian poistumassa. Tämä käsityö oli muuttunut kanavaksi surutyölleni.

Nyt ovat Elvin päivät jo luetut ja se on päässyt juoksentelemaan väljemmille laitumille. Ja kun lopputulemaa katselen, on Elvin viisaasta sekä arvokkaasta katseesta jotakin jäänyt välkkymään valmistuneeseen, minusta ihan kauniin sekä väriharmonisen ryijyn nukkasekoituksiin. Seuraava koira-aiheinen työ siintää jo mielessäni. Kipinä ryijylle oli muuan mäyräkoira kudotussa työssä, nyt 4-vuotias oma kodinvaihtajamäyräkoira jalkojeni juuressa. Kehä on umpeutunut.

Kirjoittaja: Marianne Siitonen