Aikuislukiosta unelma-ammattiin

Maisa Keski-Kuha
Asiakaspalvelutaidot ovat tärkeitä niin nykyisessä kosmetologin kuin tulevassa ravitsemusterapeutin työssä, Maisa Keski-Kuha arvioi.

Maisa Keski-Kuha, 25, on aloittanut tänä syksynä ravitsemustieteen opinnot. Hän sai pontta opintoihinsa Espoon aikuislukiosta.

Keski-Kuha suoritti aikoinaan aikuislukiossa kaksoistutkinnon ja palasi täydentämään opintojaan työskenneltyään muutaman vuoden kosmetologina.

”Aloitin kemian ja biologian opinnot, kun innostuin opiskelusta uudestaan reilu vuosi sitten keväällä. Halusin unelma-ammattiini ravitsemusterapeutiksi ja täydensin sitä varten osaamistani aikuislukiossa”, Keski-Kuha kertoo.

”Erityisesti kemian opettaja Marjut oli aivan loistava, ja työssäkäyvälle aikuislukio tarjosi mahdollisuuden jatkaa opintoja joustavasti. Opetus oli selkeää ja materiaalit oli tehty niin, että niitä pystyi hyödyntämään tehokkaasti. Oli ratkaisevan tärkeää, että opintoja pystyi tekemään kotona oman aikataulun mukaan. ”

Hyvinvointi kiinnostaa 

Maisa Keski-Kuha on tyytyväinen siihen, että kaksoistutkinto mahdollisti pääsyn yliopistoon.

”Ilman lukiopohjaa se ei olisi onnistunut. Kaksoistutkinnon tekeminen vaatii tietysti välillä melko pitkiä päiviä, mutta se kannatti.”

Kauneudenhoitoalalla asiakaspalvelu on tärkeää, samoin Maisa Keski-Kuhan tavoitteena olevassa ravitsemusterapeutin työssä.

”Viime vuosina kiinnostukseni hyvinvointiin kokonaisuutena on lisääntynyt, ja siksi ravitsemusterapeutin työ tuntuu sopivalta vaihtoehdolta. Opinnoissa on mahdollisuus erikoistua myös vaikka elintarvike- tai lääketeollisuuden tehtäviin”, hän toteaa.

”Työstäni kosmetologina on varmasti hyötyä myös ravitsemusterapeutin ammatissa.”

Sitoutumista ja tukea 

Itsenäinen opiskelu työssäkäynnin ohella vaatii sitoutumista ja aikatauluttamista.

”Kun tein töitä yrittäjänä, en olisi voinut jatkaa opiskelua ilman aikuislukion tarjoamaan joustavuutta. Myös kaksoistutkinnon tekeminen oli mielekästä, koska kosmetologiopintojen käytännönläheisyys täydensi lukiossa opittua teoriaa ja päinvastoin”, Maisa Keski-Kuha sanoo.

”Kannustan ehdottomasti ottamaan selvää aikuislukion mahdollisuuksista, mikäli opintojen täydentäminen ja ammatin vaihtaminen kiinnostavat. Olen saanut aikuislukiosta riittävästi tukea omaan oppimiseeni, ja apua on ollut tarjolla aina pyydettäessä.”

Teksti: Milka Mantsinen, Viestintä- ja markkinointipalvelut

Kuva: Maisa Keski-Kuha

Olli Heinänen, ylioppilas 2015 Espoon aikuislukiosta ja tuleva fantasiakirjailija

Olli Heinänen katsoo tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Espoon aikuislukiosta vuoden 2015 lopulla hyvin arvosanoin. Nyt hän valmistautuu Helsingin yliopiston pääsykokeisiin sekä kirjoittaa fantasiakirjaa.

Olli kirjoitti englannin kielestä lähes täydet pisteet ja aikookin pyrkiä lukemaan englantilaista filologiaa. Hän ei pidä itseään opettajatyyppinä, mutta voisi kuvitella tulevaa uraa esim. kääntäjänä.
Olli Heinäsen lukio keskeytyi aikaisemmin motivaation puutteeseen, jonka syynä oli muun muassa koulukiusaus. Muutaman vuoden hän yritti etsiä töitä, mutta joutui toteamaan, että pelkkä peruskoulun todistus ei nykyään työelämässä riitä.
Olli työskenteli  jonkin aikaa Inex Partnersin varastolla Kilossa. Se elämänvaihe kypsytti päätöstä jatkaa opintoja ja päästä sitä kautta toisenlaisiin töihin.

Niinpä Heinänen hakeutui Espoon aikuislukioon ja puristi itselleen vuodessa hyvän ylioppilastodistuksen. Olli kehui opiskelua hyvin järjestetyksi ja motivoivaksi. Pieni lukio on rauhallisempi jo pienemmän ihmismäärän vuoksi, mutta myös siksi, että opiskelijat keskittyvät enemmän opiskeluun kuin isoissa päivälukioissa. Aikuislukion opiskelijat ovat eri-ikäisiä, mutta ystäviä löytää varmasti jos haluaa ja etsii. ”Itse olen enemmänkin omissa oloissani viihtyvää tyyppiä”, hymyilee Olli Heinänen.

Olli_Heinänen_ylioppilas2015_6

Olli käyttää englantia päivittäin nettituttujen kanssa ja pelien maailmassa. Oma tuntuma on, että englannin kielen taito lähentelee sitä äidinkielenä puhuvaa. Nyt Olli lukee yliopiston pääsykokeita varten kolmiosaista englanninkielistä kirjasarjaa jo toiseen kertaan sekä suunnittelee pänttäysmaratonia jos sattuu kutsun saamaan. Lukion äidinkielen opinnot, tekstitaito ja -analyysi antoivat kirjoittamisesta kiinnostuneelle Ollin mielestä paljon valmiuksia myös muiden kielten opiskeluun.

Jos Helsingin yliopiston ovet eivät ensiyrittämällä avautuisikaan, aikoo Olli pyrkiä Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakouluun, jossa opetetaan luovaa kirjoittamista. Idea tästä tuli opinto-ohjaajalta, mutta tuntui niin kiinnostavalta, että hän ehkä pyrkii sinne jopa yliopiston lisäksi.

Olli Heinänen pitää fantasiakirjallisuudesta ja jo pitkän aikaa on mielessä on pyörinyt idea omasta fantasiakirjasta. Kirjan päähenkilö on ehkä ihmissusi, jonka hahmo kiehtoo Ollia erityisesti. Hän haluaisi myös kuvittaa kirjan itse. ”Jokainen luku voisi alkaa sitä kuvaavalla piirroksella, jonka itse piirrän”, suunnittelee Olli.

”Tulevina vuosina, kunhan olen saanut maisterintutkinnon suoritettua, voisin kuvitella muuttavani Englantiin tai Yhdysvaltoihin, jos sopiva tilaisuus ja työ löytyy”,  jatkaa Olli tulevaisuuden pohdiskelua.

Ollin lakkiaiset ja ylioppilastutkinto olivat perheessä juhlapäivä, olihan hän suvun ensimmäinen ylioppilas 16 vuoteen.”