X-Factor kannustaa Hanna-Maaria Tuomelaa eteenpäin – työt Espoon työväenopistossa innostavat laulajaa

Hanna-Maaria Tuomela X-Factor -kilpailun finaalissa.

Espoon työväenopistossa tuntiopettajana työskentelevä Hanna-Maaria Tuomela osallistui X-Factor -kilpailun finaaliin viime sunnuntaina.

Tuomela oli toinen finaalin kilpailijoista. Vaikka voitto jäi tällä kertaa saamatta, Hanna-Maaria Tuomela iloitsee osallistumisestaan ja siitä, että pääsi kilpailussa loppumetreille omilla kappaleillaan.

”Erittäin suuren kiitoksen ansaitsevat tukijoukkoni. Myös Omnian opiskelijoiden kannustus ja tuki on ollut aivan mahtavaa!”, hän sanoo.

Tuomela on opettanut Espoon työväenopistossa vuodesta 2014 saakka. Biisintekokurssin opettajana aloittanut Tuomela opettaa nykyisin myös pop- ja jazzlaulua yksilö- ja ryhmätunneilla. Ensi syksynä hän opettaa tauon jälkeen taas myös biisintekoa.

Musiikkia pienestä pitäen

Musiikki on ollut Hanna-Maaria Tuomelan elämässä läsnä lapsuudesta saakka. Muusikkoperheen lapsena kasvanut Tuomela kertoo, että laulaminen ja klassinen pianonsoitto valikoituivat luonnollisesti osaksi elämää hänen ollessaan hyvin nuori. Musiikkipedagogiikan opintoja hän on suorittanut Sibelius-Akatemiassa ja Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

”Olen halunnut kehittää omaa osaamistani jatkuvasti ja siksi jatkanut opiskelua koko aikuisikäni.”, hän sanoo.

Levytyssopimus tavoitteena

Hanna-Maaria Tuomelan tavoitteena on levytyssopimuksen saaminen ja musiikin tekeminen nykyistä isommassa mittakaavassa. Tuomela osallistui X-Factor -kilpailuun omilla kappaleillaan.

”Minulla on levyn materiaali valmiina, nyt vain toivon saavani sopimuksen.”, hän tuumaa.

”Olo X-Factorin jälkeen on kiitollinen ja toiveikas.”

Tuomela kertoo nauttivansa työstään Espoon työväenopiston tuntiopettajana.

”Opiskelijat ovat vastuullisia ja he todella haluavat oppia ja ovat innostuneita siitä, mitä tekevät. Minulla on mahdollisuus tehdä sellaista työtä, mistä todella pidän.”

Arvokas kokemus

Hanna-Maaria Tuomela kertoo, että kilpailussa oli arvostava ja kannustava ilmapiiri.

”Minua kohdeltiin todella arvostavasti. Kokonaisuutena kilpailu oli hieno kokemus! Olen kiitollinen, että pääsin kisassa finaaliin saakka – tästä on hyvä jatkaa!”

Teksti: Milka Mantsinen

Kuva: Janita Autio