Keskittyminen ja rauhallisuus toivat voiton – Ina Honkanen on viime kevään Taitaja-kisojen kultamitalisti

Ina Honkanen kevään 2019 Taitaja-finaalissa
Ina Honkanen kevään 2019 Taitaja-finaalissa

Tänä vuonna valmistunut Honkanen tähtää kesän jälkeen työelämään.

Ina Honkanen voitti kultaa kauneudenhoidon lajissa tämän vuoden Taitaja-finaalissa.

”Kisat olivat tosi hyvä kokemus ja toivat tosi paljon itsevarmuutta tekemiseen. Opin valtavasti”, Honkanen kertoo.

Kisatilanne vaati ennen kaikkea keskittymistä.

”Jos teki virheen, piti unohtaa se ja mennä tilanteessa eteenpäin. Tarkkuus ja aikataulutus olivat myös tosi tärkeitä kilpaillessa.”

Ina Honkaselle Taitaja-kisat olivat ensimmäinen kilpailutilanne. Hän uskoo omien vahvuuksiensa olleen erityisesti keskittyminen ja rauhallisuus sekä tarkkuus.

”Valmistauduin kisaan valmentajani Mervin kanssa. Pari kertaa viikossa oli harjoitukset koululla, joissa käytiin tarkasti läpi ohjeistus ja hoidot sekä se, mitä muutoksia tilanteessa voi tapahtua. ” 

Voitto yllätti 

Ina Honkasen mukaan voitto oli hänelle aidosti yllätys.

”Lähdin kilpailuihin sillä ajatuksella, että voitan ennen kaikkea itseni. Kisan jälkeen olin tosi tyytyväinen suoritukseeni, ja totta kai voitto tuntui todella hyvältä”, hän tuumaa.

”Yleisön läsnäolo kilpailusuorituksen aikana jännitti jonkin verran, mutta huomio kiinnittyi kuitenkin asiakkaaseen ja hänen palvelemiseensa.”

Ina Honkanen valmistui Omniasta viime keväänä. Kesällä hän aikoo lomailla, ja tavoitteena on päästä sen jälkeen työelämään.

”Odotan, että pääsen kehittämään omaa osaamistani työelämässä. Opinnot Omniassa olivat hyviä ja opettajat mukavia”, hän tuumaa.

Taitaja-kisoihin tulevaisuudessa osallistuville hän antaa neuvoksi lähteä mukaan positiivisella asenteella.

”Ehdottomasti kannattaa olla mukana, jos vähänkin kiinnostaa!”

Teksti ja kuva: Milka Mantsinen, Viestintä- ja markkinointipalvelut