Yrittäjän on osattava myös tuotteistaa ja myydä osaamistaan

Tuotteistaminen ja esitystaidot ovat yrittäjyydessä yhä tärkeämpiä ominaisuuksia, mikäli Taitaja2016 arviointikriteeristöä on uskominen.

Tuomaristo. Kuva Teija Hakala

Hyvä liikeidea ja liiketoimintasuunnitelma ovat tärkeitä menestyvälle yritykselle – yksinään ne eivät kuitenkaan riitä. Jotta muillekin syntyisi ymmärrys siitä, kuinka hieno tuote tai palvelu on kyseessä, korostuu viestinnän ja myynnin taidot. Esitystaidot, kiinnostavuus ja havainnollistaminen nousivat tänä vuonna keskiöön yrittäjyyslajin arviointikriteereissä.

Muuttuneet arviointiperusteet haastoivat tuomariston

Kuusi ryhmää kisasi finaalipaikasta Omniassa järjestetyssä Taitaja 2016 yrittäjyyden semifinaalissa. Päivän aikana joukkueiden tehtäviä olivat ryhmän osaamisen kartoittaminen ja osaamiseen perustuvan liikeidean tuotteistaminen. Liikeidea tuli havainnollistaa rakentamalla malli sekä testata liikeidean toimivuutta. Päivä kiteytyi presentaatio-osuuteen. Esityksessä ryhmien tuli vakuuttaa neljässä minuutissa kuulijat omasta liikeideasta ja osaamisesta viihdyttävästi ja oivaltavasti.

Aiempina vuosina arviointi on painottunut liiketoimintasuunnitelmaan, kun tänä vuonna kriteeristössä painottui tuotteistaminen ja esitystaidot. Edellisvuosina arviointi on lisäksi perustunut täysin subjektiiviseen eli omakohtaiseen arvioon ja tulkintaan, kun tänä vuonna mukaan tuli objektiivinen arviointi. Tuomariston tehtävä olikin erityisen haasteellinen muuttuneiden arviointiperusteiden vuoksi.

Tuomaristossa oli tänä vuonna kaksi Omnian Luovivan yrittäjää, Pisteen paikka Oy:n Marja-Liisa Torniainen ja Pritek Systems Oy:n Heikki Puumalainen, sekä Omnian liiketalouden opettaja Mika Kauppila. Tuomariston yhtenäinen näkemys oli, että kriteeristö ja arvioitavat kohteet eivät täysin täsmänneet keskenään. ”Kriteeristössä olisi tullut kohdentaa arvioitavia kohteita toisin tai tehtävänanto ei ollut tarpeeksi selkeä kilpailijoille”, pohti tuomariston puheenjohtajana toiminut Kauppila.

Taitaja_semifinaali. Kuva Teija Hakala

Finalisti – panosta esitykseen ja Business Model Canvasiin

Vinkkinä yrittäjyyslajin finalisteille tuomaristo kehotti Business Model Canvasin hyödyntämistä, jossa yhdellä kuvalla pystyy hahmottamaan koko liikeidean. Toimeksiannon sisäistämiseen tulee myöskin laittaa vielä paukkuja, sillä tuomaristo on sidottu arvioimaan tarkasti määriteltyjä kriteereitä.

Vaikka pisteytys ei huomioinut tiimityöskentelyä, tuomaristo kehui kaikkien tiimien sisäistä toimintaa.

Espoossa finaalipaikan lunasti Turun ammatti-instituutin ryhmä, jonka liikeidea ratkaisee vanhempien ihmisten tuskailua älylaitteiden kanssa.

Nuorten kehitys kisan parasta antia

Kolmatta kertaa tuomaristossa ollut viestinnän asiantuntija Marja-Liisa Torniainen kertoi tuomarina toimimisen olevan yrittäjälle hyvä tapa tehdä opiskelijayhteistyötä: ”On innostavaa nähdä kisaajien kehitys yhden päivän aikana.”

Rautaa ja ratkaisuja kauppaan ja logistiikkaan tarjoavan Pritek Systems Oy:n toimitusjohtaja Heikki Puumalainen oli puolestaan mukana ensimmäistä kertaa: ”Päivän paras anti oli nähdä Suomen nuorten toivojen tuotoksia”. Puumalaisesta olisi hauska nähdä millaista kehittymistä olisi tapahtunut jos samat kasvot olisivat kisaamassa vuoden päästä uudestaan.

Yrittäjyyden finaali kisataan ammattitaidon SM-kilpailuissa Seinäjoella 10.-12.5.2016.

Tiesitkö, että jokaisen ammattiopiston opiskelijan kanssa suunnitellaan henkilökohtainen opintopolku? Jos haaveilet oman yrityksen perustamisesta, valitse yrittäjyyspolku.

 

Kirjoittaja: Terhi Hakkarainen
Kuvat: Teija Hakala

Jutta matkalla Taitaja2016-semifinaaliin

Jutta Qvist harjoittelemassa Taitaja2016-semifinaaliin. Kuva Terhi Hakkarainen

”Hei, tervetuloa!”, tarjoilija tervehtii ystävällisesti ja opastaa seurueemme pöytään, siirtää tuolia ja tarjoaa asiakkaalle istumapaikkaa. ”Saisiko olla viiniä? Meillä on tarjolla Shirazia, Etelä-Australialaista täyteläistä punaviiniä, jossa on luumua, mustikkaa ja häivähdys maitosuklaata. Valkoviineistä tarjolla on Australialaista Rieslingiä, joka on maultaan kuiva, raikas ja tyylikäs”. Teemme tilauksen ja hetken päästä pöytään tuodaan viinin sijaan vedellä täytetyt viinilasit. Kyseessä on harjoitustilanne Taitaja-semifinaaleihin, jonne on etukäteen määritelty bistron menu. Tilaukset ja tarjoilut eivät täsmää keskenään, sillä pöytiin tarjoillaan todellisuudessa sitä, mitä ravintolan omalla listalla on päivän annoksina.

Tänä vuonna kilpailutehtävä keskittyy asiakaspalveluun ja myyntiin sekä annosruokien ja juomien tarjoiluun. Tehtäviä on viisi: työvaatetus ja olemus, bistron asiakaspalvelu ja tarjoilu, lautasliinataitokset, juomalasien tunnistaminen ja juomasekoituksen valmistaminen. Arviointikriteereissä ylivoimaisesti suurin painotus on asiakaspalvelussa ja tarjoilussa.

Tilaamme ruoat listalta. Yksi ottaa alkuruoaksi purjoperunasosekeiton ja muut vuohenjuustosalaattia. Pääruokavaihtoehtoina on hiillostettua lohta, porsaanseläkettä sekä sitruunarisottoa, joista jokainen valitsee mieleisensä. Jälkiruoaksi kolme tilaa tarte Tatinin ja yksi pannacottaa. Hetken päästä bistroon saapuu toinen kahden hengen pöytäseurue, jotka tilaavat jotain pientä – toinen asiakkaista puhuu englantia. Tarjoilija ottaa tilaukset vastaan ja toimittaa ne keittiöön.

"Vuohenjuustosalaattia". Kuva Terhi Hakkarainen
”Vuohenjuustosalaattia”

Kaksoistutkintoa suorittava Jutta Qvist opiskelee toista vuottaan hotelli-ravintola- ja catering-alaa Omniassa. Tässä jaksossa Jutta työskentelee aidoissa asiakaspalvelutilanteissa ravintola Henricuksessa. Jutasta mieleisintä työssä on baarityöskentely, tarjoilu à la carte- ja fine dining-ravintoloissa sekä noutopöydissä.

Saamme ruoat jotka ovat aivan muuta kuin mitä tilasimme. Harjoitustilanteessa käydään läpi samaa käsikirjoitusta kuin semifinaaleissa, jonne on etukäteen määritelty asiakaspalvelutilanne ruoka- ja juomalistoineen.

Jutalla on mielessä selkeä päämäärä – kisoihin lähdetään voittamaan. Osallistumme viikon aikana neljälle harjoituslounaalle ja viikon aikana Jutassa on nähtävissä selkeä ammatillinen kasvu ja kokemuksen kertyminen. Varmuus, rentous ja luontevuus ovat kasvaneet jokaisen harjoituskerran jälkeen. Harjoituksia on neljä sekä tarjoilussa että juomasekoituksen valmistuksessa ennen semifinaalia. Päämäärätietoinen Jutta on myös tulevaisuudestaan. Valmistumisen jälkeen Jutta haluaa työskennellä laivalla – ruotsin kielen käyttäminen, rento tunnelma ja ihmiset houkuttelevat.

Viimeinen kulaus vettä ruoan päälle ja olemme valmiita. Annamme Jutalle palautetta suorituksesta ohjaavan opettajan läsnä ollessa, ja poistumme bistrosta. Ohjaavana opettajana toimiva Heikki Tuovinen on tsempannut tulevaa ammattilaista kisaan järjestämällä muun muassa koetilanteita ja havainnoimalla tilanteita sivusta.

Jutta semifinaalissa. Kuva: Heikki Tuovinen

Tarjoilijoiden Taitaja semifinaalin tulokset Jyväskylässä

Jyväskylässä kisatuissa Taitajien semifinaaleissa Jutta sijoittui neljänneksi. Jutta kertoo olleensa tyytyväinen omaan suoritukseensa ja saaneen hyvää palautetta positiivisuudesta ja aidosta kiinnostuksesta asiakaspalvelijana. Reissun paras anti oli uusiin ihmisiin tutustuminen ja kisatilanne. Vaikka tie ei tällä kertaa johtanut Seinäjoen finaaliin, tuntuu siltä, että Jutan voitonnälkä on vain kasvanut.

”Kisaaja on kehittynyt opiskelijana, kilpailijana ja asiakaspalvelijana todella paljon. Tällainen toiminta auttaa nuorta kehittymään ammattilaisena”, kertoo matkailu-, ravitsemis- ja talousalan lehtori Heikki Tuovinen.

Taitaja2016-tapahtuma on ammattitaitokilpailu jossa on tänä vuonna 47 lajia. Lisätietoja tapahtumasta

Ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin haetaan yhteishaussa 23.2.-15.3.2016. Lisätietoja tarjoilijan ammatista löydät Omnian ammattiopiston koulutustarjonnasta täältä.

 

Teksti: Terhi Hakkarainen
Kuvat: Terhi Hakkarainen ja Heikki Tuovinen