Teemapäivät osana Ruokapalvelupajan toimintaa

Omnian Nuorten työpajojen ruokapalvelupajalla toteutetaan lounasravintolatoiminnan sekä asiakaspalvelun lisäksi erilaisia teemapäiviä. Teemapäivien sisällöllä vain mielikuvitus on rajana! Esimerkiksi teemana voi olla a la carte -annokset, erilaisten ruokakulttuurien ruoat tai leivonnan perusasioiden opettelua. Viimeksi toteutettiin a la carte -annos menu, josta päästiin itse nauttimaan valmistuksen jälkeen. Teemapäivinä ruokapalvelupajalaiset oppivat erilaisia ruokien valmistustekniikoita sekä raaka-aineiden käsittelyä ja tunnistamista. Tarkoituksena on kiinnittää ruokien maun lisäksi niiden houkuttelevaan ulkonäköön sekä tilausannoksien valmistusprosessiin.

Toteutettava menu koostui kolmesta eri ruokalajista: alku-, pää- ja jälkiruoasta. Alkuruoksi ruokapalvelupajan nuoret tekivät maa-artisokkakeittoa ja mallasleipää sekä persiljaöljyä. Pääruoksi naudan sisäfilettä, balsamico-kastiketta sekä pikkusipuleita. Menun kruunasi sitruunalla maustettu creme brulee.

Nuorten kommentteja:

”Pidän sekä loppuviikkona toteutettavista teemapäivistä että alkuviikon lounasravintolan tehtävien hoitamista. Saa tehdä vähän kaikkea.”

”Pajalla on mukavaa koska ei ole kiire minnekään ja saa tehdä hyvää ruokaa.”

Kiinnostuitko? Hae mukaan Nuorten työpajatoimintaan!

Monipuolisia ravitsemusalan taitoja ruoanvalmistuksesta siisteyteen

Nuudelit

Omnian nuorten työpajojen ruokapalvelupajalla opetellaan monipuolisia ravitsemusalan taitoja niin ruoan valmistuksesta kuin siisteydestäkin. Työpajalla toteutetaan pienimuotoista lounastoimintaa, johon nuoret valmistavat päivittäin erilaisia keittoja, salaatteja ja leipää. Lisäksi nuori pääsee leipomaan makeita herkkuja myyntiin iltapäiväkahville. Pajajaksoon ruokapalvelupajalla kuuluu lisäksi erilaisia teemapäiviä kuten à la carte ja omavalvonta ravintolassa. Ruokapalvelupajalla työskentelee ympäri vuoden noin kymmenen nuorta.

Kuusiniemessä pajapäivä alkaa lounaan valmistelulla. Nuoret toteuttavat ohjaajan laatiman listan mukaisesti keiton ja salaatin lounaalle sekä leipovat leipää. Nuoret myös valmistelevat ravintolasalin lounasta varten ja laittavat esille Finnsin toimipisteestä saapuva ruoan. Lounaan aikana nuoret huolehtivat ravintolasalin siisteydestä sekä asiakaspalvelusta ohjaajan opastuksessa. Lounaan jälkeen perehdytään ravintolan siisteyteen ja toimitaan astiahuollon tehtävissä.

Kansainvälistä ruokakulttuuria kestävää kehitystä

Nyt etänä työpajapäivä alkaa päivän tehtäviin tutustumisella sekä ohjaajan yhteydenotolla nuoriin. Keskustellaan tehtävistä ja niiden aikataulusta. Etäpajajakson aikana nuori saa ohjausta etänä ja pääsee toteuttamaan erilaisia ravitsemusalan tehtäviä. Etätyöskentelyn aikana ruokapalvelupajalaiset ovat mm. tutustuneet eri ruokakulttuureihin, tehneet verkkotehtäviä hyvinvoinnista ja ravitsemuksesta, osallistuneet tietovisoihin sekä valmistaneet ruokaa mahdollisuuksien mukaan. Viime viikolla nuorille tuli tutuksi kiinalainen ja ranskalainen keittiö, joihin he perehtyivät itsenäisesti. Lopuksi he toteuttivat valitsemaansa keittiöön kuuluvan ruoan tai tuotteen. Tia teki ihanan värikkään annoksen Chow Mein-nuudeleita. Annemari taas herkullisia Crepes au Nutella eli ranskalaisia ohuita nutellalettuja.

Kuva nutellaletuista

Nuoret sukelsivat myös leivonnan saloihin Opetushallituksen nettimateriaaleja hyväksikäyttäen sekä leipomalla kotona makeita herkkuja! Tian vastavalmiit korvapuustit sekä ihana minttu-suklaajuustokakku onnistuivat upeasti.

Ohjaaja pitää nuoreen yhteyttä päivän kuluessa ja päivän päätteeksi tehtävät käydään läpi yhdessä. Lisäksi ohjaaja on jatkuvasti tavoitettavissa puhelimen ja teamsin välityksellä.

Etätehtävissä nuoret perehtyivät ruokateollisuuden vaikutuksiin hiilijalanjälkeen. Hiilijalanjälkitestin avulla nuoret selvittivät omien valintojen vaikutusta hiilijalanjälkeen ja listasivat omia tapoja ja vinkkejä vähentää sitä. Yksi nuorista vähentävää hiilijalanjälkeä ostamalla pääasiassa kotimaassa valmistettuja ruokatuotteita ja panostamalla kasvisten käyttöön. Toinen nuorista taas käyttää pääasiassa kestokasseja ja mikäli se unohtuu, hän ostaa paperikassin ja hyödynnän sen paperi ja pahviroskan keräämiseen.

KOrvapuustit

 

Viisi tärkeintä asiaa, jonka nuori oppii työpajajakson aikana

  • Nuori saa monipuolisen käsityksen ravitsemusalasta ja siellä tehtävästä työstä
  • Nuori oppii alan vaatimasta koulutuksesta sekä alan vaatimista taidoista
  • Nuori saa käsityksen omista vahvuuksistaan, joita voi hyödyntää opiskelu- tai työpaikkaa hakiessa
  • Nuori oppii sosiaalisia taitoja ja niiden vahvistamista
  • Nuori saa kannustavaa ja positiivista palautetta työstään

Ruokapalvelupajalla opittua

”Etäpajajakso on opettanut minua enemmän teoreettiseen työskentelyyn. Olen hakenut opiskelupaikkaa, joten näistä opituista taidoista on apua minulle.”

”Pajajakson aikana olen oppinut itsestäni taitoja ja vahvuuksia, joista en ennen tiennyt. Olen saanut itseluottamusta pyrkiä alalle, jossa haluan työskennellä tulevaisuudessa.”

Tutustu Omnian ruokapalvelupajaan.

Teksti: Helena Suomela

Kurkistus nuorten työpajalle Kuusiniemeen – syksyn uutuuksina sisustuspaja ja pelisuunnittelupaja

Tekstiilipajalla valmistettiin pandapehmoleluja.

Omnian nuorten työpajat tarjoavat työkokeilua ja kuntouttavaa työtoimintaa 17-28 -vuotiaille nuorille. Suurin osa osallistujista on noin 20-vuotiaita. Pajoilta saa valmiuksia siirtyä esierkiksi koulutukseen tai työelämään. Pajojen aikana ehtii miettimään tulevaisuuden suunnitelmiansa, ja niiden toteuttamiseen saa tukea. Tavoitteet pajoilla ovat yksilöllisiä.

Kauniita linnunpönttöjä puu- ja verhoilupajalta.

Espoon Viherlaaksossa sijaitsevan nuorten työpajan tarjonnassa on useita nuorille hyödyllisiä työpaja-aloja.

Kuusiniemessä sijaitsevat pajat ovat audio- ja videopaja, auto- ja kuljetuspaja, bändi-, ruokapalvelu-, tekstiili-, sekä puu- ja verhoilupajat. Syyskaudella uusina aloittavat sisustuspaja ja pelisuunnittelupaja. Tämän lisäksi tarjolla on myös taidepaja Kirkkonummella ja valmentava paja Kauklahdessa.

Monipuoliset pajamahdollisuudet

Pajoilla on mahdollista tehdä hyvin erilaisia asioita. Videopajoilla valmistetaan videoita ammattimaisen laitteiston avulla. Työskentelyyn lukeutuu muun muassa kuvausta, editointia ja äänityötä. Videopajalla on myös mahdollista suorittaa AV-alan tutkinto oppisopimuksella. Pajalla on mm. valmistettu yhteistyössä Espoon työväenopiston kanssa Samaa unta -elokuva. Elokuva perustuu tositarinaan jatkosodan vuosilta.

Audiopajalla harjoitellaan äänittämistä, miksaamista, masterointia, tapahtumaäänentoistoa ja liveäänityksiä sekä tehdään erilaisia asiakastöitä.

Kädentaitopajoilla puolestaan on mahdollisuus käyttää vapaita käsiä ja olla luova. Esimerkiksi tekstiilipajalla pääsee oppimaan erityyppisiä käsityötekniikoita kuten ompelua, kankaan kuviointia, huovutusta ja erilaisia askartelutekniikoita samalla tarvittaviin koneisiin ja laitteisiin tutustuen. Puu- ja verhoilupajalla valmistetaan pientuotteita, kunnostetaan huonekaluja, maalataan ja remontoidaan.

Ruokapalvelupajalla valmistettiin lounasta.

Bändipajalla pääsee harjoittamaan omia taitojaan musiikin parissa. Bändipajalla harjoitellaan soittamista bändikokonaisuutena, jolloin jokaisella jäsenellä on oma vastuusoittimensa. Pajan tarkoitus on harjoittaa entuudestaan tuttuja taitoja, joten soittamisen tulisi olla entuudestaan tuttua. Pajalle osallistumista edeltää haastattelutilaisuus sekä soitto- ja laulunäytteen antaminen.

Ruokapalvelupajalla kehitetään taitoja ruoka-aineiden käsittelyssä, säilytyksessä ja leivonnassa. Tämän lisäksi harjoitellaan myös siivous- ja puhtaanapitotehtäviä. Pajalla suoritetaan hygieniapassi, mutta muitakin korttikoulutuksia on mahdollista suorittaa. Rakennuksessa sijaitsee myös ravintola Kellari, joka on koristeltu erilaisin käsityöesinein. Pajanuoret valmistavat ravintolan alkukeitot ja salaatit, josta he saavat myös työkokemusta.

Pajoilla valmistettu kanahäkki lähialueelle.

Autopajalla pääsee tekemään erilaisia auton kunnossapitoon liittyviä tehtäviä, kuten rengastöitä, osien vaihtoja ja autojen pesua ja puhdistuksia. Kuljetuspajalla taas pääsee tekemään kuljetustehtäviä, kuten muuttoja, varastokuljetuksia ja yritysten jakelukuljetuksia.

Miten ilmoittautua mukaan nuorten työpajoille?

Pajoille on jatkuva haku, ja hakemus kannattaakin laittaa, vaikka hakuhetkellä kursseilla ei vapaita paikkoja olisikaan. Osa kursseista toimii myös läpi kesän. Voit lukea lisää toiminnasta Omnian työpajatoiminnan sivuilta.

Teksti ja kuvat: Laura Pennanen