Nuorten työpajat antoivat vahvan startin Samu Vilskeen uralle – käyttömestari kannustaa tv-alalle pyrkiviä sinnikkyyteen

Samu Vilske työskentelee tv-tuotantojen käyttömestarina.
Samu Vilske työskentelee tv-tuotantojen käyttömestarina.

Isojen tv-tuotantojen tekniikan päällikkönä on pysyttävä tiukasti alan muutosten hermolla. 

Käyttömestarina eli tv-tuotantojen tekniikan päällikkönä työskentelevä Samu Vilske aloitti uransa Omnian nuorten työpajoilla. Hän valmistui videopajalta oppisopimuksella editoijaksi vuonna 2010. Ensikontakti työpajoille oli jo vuonna 2005 harjoittelijana.

Tällä hetkellä moni tunnettu tv-tuotanto syntyy Vilskeen valvonnan alla, esimerkiksi Uutisvuoto, Pitääkö olla huolissaan, Eurojackpot ja Lotto sekä moni urheilulähetys.

”Nykyisessä työssä mielekkäintä on varmasti mukava työilmapiiri ja huiput työkaverit”, hän toteaa.

”Pääsen joka päivä oppimaan uutta alan rautaisilta ammattilaisilta. Yhdessä tuotannossa on mukana noin parikymmentä tekijää ja hommat tehdään yhdessä.  Tekniikka muuttuu, ja tekijöiden täytyy pysyä ajan hermolla. Mikään keikka ei ole samanlainen.”

Oppia työelämää varten 

Samu Vilske kertoo, että Omnian nuorten työpajoilla tehtiin paljon hyvää ammattiin haluavien kannustamiseksi.

”Tehtiin tosi paljon asioita, ja työpaikkaohjaus toimi kiitettävästi. Monesti pääsi soveltamaan ja pähkäilemään asioita, ja siitä on ollut hyötyä käytännön työelämässä. Projektit olivat tosi opettavaisia, yhtenä niistä esimerkiksi Espoo Bluesin kuvaaminen. Päivät olivat välillä pitkiä, mutta ne opettivat myös tietynlaista kovuutta – oikeassa työelämässä päivät ovat tällä alalla vielä pitempiä”, hän sanoo.

Vilske kertoo, että hän sai runsaasti kannustusta omille tavoitteilleen.

”Se oli ehdottomasti myönteinen käännekohta elämässäni ja vei eteenpäin. Työpaja oli merkittävässä roolissa siinä, että olen päässyt ammatillisesti tähän pisteeseen.”

Sinnikkyyttä ja kovaa työtä 

Samu Vilske kehottaa alalle tähtääviä olemaan antamatta periksi tekemisessä ja pyrkimään sinnikkäästi eteenpäin.

”Pää kannattaa pitää kylmänä. Epäonnistumisia voi tulla, mutta niistä ei kannata lannistua ja niistä oppii – kyseessä on aina ohikiitävä hetki. Jos halu ja intohimo tehdä tätä työtä on kova, kannattaa pyrkiä kohti päämääriään. Kilpailu on kovaa, ja alalle on paljon tulijoita, joten on oltava valmis vakuuttamaan ihmiset osaamisestaan”, hän tuumii.

”Omalla kohdallani MM-rallit olivat sellainen kohta, jossa olin valmis luovuttamaan. Loistava tsemppaus työkavereilta ja päättäväisyys auttoivat ajattelemaan, että heikoilla hetkillä ei sittenkään luovuteta.”

Teksti ja kuva: Milka Mantsinen, Viestintä- ja markkinointipalvelut

Äiti ja tytär tähtäävät markkinointiviestinnän ammattilaisiksi

Noona Mertanen aloitti tänä syksynä opinnot media-alan perustutkinto-opiskelijana. Noona kuvailee opintojen aloitusta kiinnostavaksi. Äiti Paula Mertanen puolestaan opiskelee markkinointiviestinnän erikoisammattitutkintoa. Myös hän on erittäin tyytyväinen tutkinnon sisältöön.

Media-alan ensimmäisen vuoden opiskelija Noona Mertanen, 16, suorittaa Omniassa kaksoistutkintoa.

Paula ja Noona Mertanen nauttivat opinnoistaan Omniassa.
Paula ja Noona Mertanen nauttivat opinnoistaan Omniassa.

”Kun alasta kerrottiin ennen opintoja koulussa, se vaikutti tosi mielenkiintoiselta ja mukavalta. Kaksoistutkinnon tekeminen on ollut yllättävän helppoa eikä niin rankkaa kuin luulin”, Noona kuvailee.

”Heti ensimmäisenä meillä oli kurssi digikuvaamisesta jossa opeteltiin mm. kameran käyttöä. Kurssilla oli parikymmentä opiskelijaa. Esimerkiksi piirustusten tekeminen vektorigrafiikalla on ollut mukavaa ja kiinnostavaa”.

Noonan äiti Paula Mertanen toivoo, että tytär jatkaisi opintoja perustutkinnon valmistumisen jälkeen.

”On hyvä, että tämä aika antaa aikaa miettiä jatko-opiskelumahdollisuuksia”, hän toteaa.

Noona kertoo tähtäävänsä media-alan ammattilaiseksi.

”Esimerkiksi pelisuunnittelu kiinnostaa. Toisaalta voisin harkita vaikka sisustusarkkitehdin uraa”, hän sanoo.

Oppi käyttöön työelämässä 

Paula Mertanen opiskelee Omniassa markkinointiviestinnän erikoisammattitutkintoa.  Mertanen on tyytyväinen opintojensa sisältöön. Koulutussuunnittelijana työskentelevä Mertanen on kiinnostunut yhteiskunnallisesta markkinoinnista.

”Olen erittäin tyytyväinen siihen, että olen valinnut Omnian opiskelupaikakseni. Koulutuksen sisältö on ollut kauttaaltaan erinomainen, ja tavoitteenani on ottaa yhteiskunnallista markkinointia koskevat opit käyttöön työpaikalla”, hän sanoo.

”Yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa ratkotaan ongelmia ja ideoidaan. Oppimistehtävät ja näytöt tehdään työssä, ja samalla ideat lähtevät elämään työelämässä”.

Paula ja Noona Mertanen painottavat saaneensa opinnoista paljon ja kokeneensa ne erittäin antoisiksi.

”Verkoston tuki, koulutuksen huippuasiantuntijat ja opettajien osaaminen ovat antaneet todella paljon”, Paula sanoo.

Noonan tavoitteena on työssäoppimisjakso ulkomailla ja esimerkiksi kuvankäsittelytaitojen entistä syvällisempi oppiminen.

”Oppiminen ja opiskelu ovat meille tärkeitä, ja niihin on aina innostettu kotona. Opiskelu on meille elämän mittainen juttu”, Paula Mertanen summaa.

Teksti ja kuva : Milka Mantsinen, Viestintä- ja markkinointipalvelut

Kuvallisen ilmaisun koulutus yhdistää uutta ja perinteistä

Omniassa alkaa tammikuussa kuvallisen ilmaisun toteuttajan koulutus. Koulutuksessa opetetaan kuvallista ilmaisua perinteisin ja modernein keinoin.

Lehtori ja kuvataiteilija Sakari Kannosto toteaa, että kuvallisen ilmaisun toteuttajan koulutus valmistaa paitsi perinteisiin kuvallista ilmaisua käyttäviin ammatteihin, myös sellaisiin tehtäviin, jotka ovat vasta tulossa.

”Perinteinen kuvallinen ilmaisu yhdistyy moderneihin työvälineisiin sekä median tekemiseen. Koulutukseen hakeutuvan ei tarvitse olla tietokonenero tai kuvataiteen mestari. Tärkeää on kyky luovaan ajatteluun ja kädentaidot sekä kiinnostus alaan”, hän sanoo.

Kuvallisen ilmaisun toteuttajan koulutus valmistaa media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoon. Työpaikka voi löytyä esimerkiksi graafisen suunnittelun parista tai kuvataiteen maailmasta.

Yhdessä opiskelijoiden kanssa tehden

Sakari Kannosto ja lehtori Leena Wiikari toteavat, että Omniassa on erinomaiset mahdollisuudet järjestää kuvallisen ilmaisun koulutusta.

”Meillä on valmiiksi sellaista ammattitaitoa, mitä alan opetustyössä tarvitaan sekä toisaalta tilat, joissa tätä koulutusta on mahdollista järjestää”, Kannosto ja Wiikari sanovat.

Sakari Kannosto ja Leena Wiikari vastaavat kuvallisen ilmaisun toteuttajan koulutuksesta.
Sakari Kannosto ja Leena Wiikari vastaavat kuvallisen ilmaisun toteuttajan koulutuksesta Omniassa.

Kannosto ja Wiikari kertovat työskentelevänsä opiskelijoiden kanssa yhdessä tekemällä. Molemmat ovat työhistoriansa aikana opettaneet kuvallista ilmaisua monipuolisesti. Opettajina toimivat myös media-alan ammattilaiset ja vierailevat taiteilijat.

”Koulutus kiinnostaa muun muassa alanvaihtajia, mutta myös alalla jo työskennelleet vaikuttavat kiinnostuneilta. Koulutus tarjoaa monenlaisia vaihtoehtoja kuvallisesta ilmaisusta kiinnostuneille”, Wiikari ja Kannosto kertovat.

Väylä työhön tai jatko-opintoihin

Opiskelijat voivat odottaa pääsevänsä oppimaan perinteisiä kuvan tekemisen tapoja sekä uutta teknologiaa.

”Koulutuksen aikana on mahdollisuus päästä tekemään esimerkiksi yhteisötaidetta eri tavoilla ja materiaaleilla. Yksi esimerkki voisi olla vaikka muraalin tekeminen. Koulutuksessa voi opiskella perinteistä kuvataidetta tai esimerkiksi mediataidetta”, Kannosto selvittää.

Leena Wiikarin ja Sakari Kannoston mukaan kuvallisen ilmaisun toteuttajan koulutus antaa myös erinomaiset mahdollisuudet jatko-opintoihin.

”Mikäli opiskelija haluaa jatkaa opintoja esimerkiksi korkeakoulussa, koulutus antaa siihen erittäin hyvän pohjan. Toisaalta siitä voi siirtyä myös suoraan työelämään”, Kannosto ja Wiikari tuumaavat.

Kuvallisen ilmaisun toteuttajan koulutus on parhaillaan haettavana jatkuvassa haussa. Koulutus tulee ensi keväänä haettavaksi myös yhteishakuun.

Lue lisää kuvallisen ilmaisun toteuttajan koulutuksesta.

Teksti ja kuva: Milka Mantsinen, Viestintä- ja markkinointipalvelut

Omnian muotinäytöksessä esiteltiin opiskelijoiden taidonnäytteitä

Omnian muotinäytös nähtiin Espoossa Sellon kirjastossa tiistaina 6. maaliskuuta. Kirjastoon kerääntyi useita kymmeniä ihmisiä seuraamaan muotinäytöksiä.

Opiskelijoiden osaaminen oli esillä vaatteissa, meikeissä ja kampauksissa sekä kaikkien kolmen näytöksen ääni- ja kuvamaailmassa. Myös näytösten mallit olivat opiskelijoita.

Vaatetusalan artesaaniksi opiskeleva Heidi Oravasaari työsti näytöksiin pukua kierrätysmateriaaleista. Oravasaari toimi myös mallina näytöksissä.

”On ollut hienoa tehdä monien eri osastojen kanssa yhteistyötä. Eri alojen opinnot ja opiskelijat ovat tulleet tutuiksi uudella tavalla muotinäytöksiä valmistellessa.”, Oravasaari totesi.

Hänen mukaansa vaatteiden tekeminen näytöksiä varten oli mielekästä ja kiinnostavaa.

”Vaatteen tekeminen näytökseen on toisenlaista kuin muiden töiden tekeminen. Oman työn näkeminen esillä on hienoa ja palkitsevaa”, hän tuumi.

Oravasaari on toisen vuoden opiskelija.

”Suunnittelimme kierrätysmateriaalista tehdyt puvut paperilla, ja oli mielenkiintoista nähdä, millaisiksi ne muuttuivat metallialan artesaaniopiskelijoiden käsissä. Esimerkiksi kumin ja muovin työstäminen oli mielenkiintoista ja uutta.”, hän kertoo.

Kierrätysmateriaaleista valmistettujen pukujen lisäksi näytöksissä oli esillä opiskelijoiden suunnittelemia arki- ja juhlavaatteita.

Näytöksessä esiteltiin sekä arki- että juhla-asuja.

Kierrätysmateriaaleista valmistetut puvut keräsivät katseita.

Teksti ja kuvat: Milka Mantsinen