Lähiesimiestyön ammattitutkinnosta valmiuksia uuteen työhön

Kuva Senja Liikosesta

Senja Liikonen työskentelee järjestökoordinaattorina Keski-Uudenmaan Yhdistysverkoston ja Hyvinkään sairaalan kumppanuushankkeessa, Vertaistuen polku sairaalasta kotiin. Liikonen suoritti Omniassa vapaaehtoistyön koordinaattoreille suunnatun Lähiesimiestyön ammattitutkinnon. Aloittaessaan koulutuksessa Liikonen oli juuri vaihtanut työpaikkaa ja aloittanut uudessa tehtävässään Keski-Uudenmaan Yhdistysverkostossa. Vaikka Liikonen oli aiemminkin työskennellyt järjestökentällä kehittämis- ja koulutussuunnittelutehtävissä, hän koki koulutuksen tukevan uudessa työtehtävässä toimimista. ”Koulutus tarjosi loistavan mahdollisuuden saada täsmävalmiuksia uuteen työtehtävääni, joten hain innolla mukaan” Liikonen sanoo.

Opintojen sisältö vastasi omia työtehtäviä

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto on alueellinen kattojärjestö, jonka jäsenenä on 54 sosiaali- ja terveysalan yhdistystä Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Pornaisissa ja Tuusulassa. Yhdistysverkoston keskeisenä tehtävänä on mahdollistaa järjestöjen, kuntien ja muiden toimijoiden yhteistoimintaa. Lisäksi Yhdistysverkosto toimii vaikuttajana ja alueensa vapaaehtois- ja yhdistystoiminnan kehittäjänä. Liikosen tehtävänä on kehittää vertaistukitoimintaa Hyvinkään sairaalassa osana OLKA®-toimintaa ja kotiutumisen jälkeen asuinkunnissa yhdessä alueen yhdistysten kanssa. Lisäksi hänen tehtävänään on vahvistaa alueellista vertaistuen verkostoyhteistyötä, valmentaa uusia vertaistukijoita ja tukea heitä tehtävässään.

Liikosen mielestä antoisinta opiskeluissa oli se, että sai opiskella juuri sitä, mitä samanaikaisesti työssään tekee. Opittua pystyi suoraan nivomaan työhön ja työssä kohdattua pystyi reflektoimaan yhdessä muiden kanssa. ”Uskon, että sain monin tavoin varmuutta oman työni toteuttamiseen, kehittämiseen ja uudistamiseen. Etenkin lähipäivien yhteisen jakamisen myötä sain monia ihan konkreettisia työvälineitä arkeeni. Näyttöihin syventyessä tuli pohdittua ja arvioitua omaa työtä kokonaisvaltaisemmin kuin sitä olisi muuten tullut tehtyä.” Liikonen toteaa.

Oman työn lähestyminen näköalapaikalta

Yhteisen reflektoinnin ja pohtimisen lisäksi Liikonen koki kuukausittaiset lähiopetuspäivät sisällöiltään antoisina. ”Tuntui etuoikeutetulta, kun sai katsella uutta työkenttäänsä ikään kuin näköalapaikalta. Koulutuskokonaisuus vaihtuvine kouluttajineen tarjosi kattavan kokonaiskuvan vapaaehtoistyön koordinoinnista, kehittämisestä ja johtamisesta sekä näkymän ajankohtaisista teemoista, kuten vaikkapa palvelumuotoilusta vapaaehtoistoiminnassa”, Liikonen sanoo.

Senja Liikonen sai koulutuksesta vahvistusta yhteiskehittämisen edistämiseen. OLKA®-toiminnassa ja kattojärjestötyössä siltojen rakentaminen eri toimijoiden välille on olennainen osa Liikosen työtä ja koulutus toi lisää tukipilareita siltojen rakentamiseen. Liikonen kokee tärkeäksi sen, että myös erittäin arvokasta työtä tekevät vapaaehtoiset saavat osallistua toiminnan kehittämiseen ja kokevat tulleensa kohdatuiksi ja arvostetuiksi työssään. ”Aion jatkossakin kantaa työkalupakissani valmentavaa otetta vertaistukijoiden ohjaamisessa sekä vaalia kiitoksen, kannustuksen ja palautteen merkitystä” Liikonen kertoo.

Tutustu vapaaehtoistyön koordinaattoreille suunnattuun lähiesimiestyön ammattitutkintoon

Lindexin myymäläpäälliköt antavat työntekijöidensä loistaa tekemällä itsensä näkymättömiksi

Lindexin myymäläpäälliköt
Lindexin myymäläpäälliköt

Omnia valmensi Lindexin myymäläpäälliköitä lähiesimiestyön ammattitutkinnossa. Valmennus saatiin nyt maaliskuussa päätökseensä. Tutkintoon valmentavan koulutuksen kokonaisuuden suunnittelivat Lindex ja Omnia yhdessä. Valmennukseen osallistui myymäläpäälliköitä ympäri Suomen, kuten Rovaniemeltä, Savonlinnasta, Porista, Kuopiosta, Lahdesta ja pääkaupunkiseudulta.

”Lähiesimiestyö on ollut yksinäistä ja haasteellista, vaikka kollegoiden kanssa viikoittain soitellaankin. Omnian järjestämä valmennus Lähiesimiestyön ammattitutkintoa varten on antanut työkaluja itsensä kehittämiseen ja ylipäätänsä kaikkeen kehittämiseen, esimerkiksi henkilöstön ja kannattavuuden saralla. Ennen työ oli tehtävien jakamista, kun nyt olemme antaneet vastuuta työntekijöille. Itsensä näkymättömäksi tekemisen myötä henkilöstö on saanut loistaa, joka on tuonut onnistumisia, rohkeutta ja innostuneisuutta”, kertoivat tyytyväiset myymäläpäälliköt.

Lindexin henkilöstöpäällikkö Charlotta Henrikson ja Omnian kouluttaja Hanna Erkko.

Henkilöstöpäällikkö Charlotta Henrikson oli tyytyväinen Lindexin saamaan valmennukseen: ”Olemme aiemmin pitäneet itse koulutuksia – tämä oli ensimmäinen kerta kun koulutamme ulkopuolisella taholla. Halusimme kouluttaa päälliköitä käytännönläheisesti johtamisessa, kuten kannattavuuden ja perehdyttämisen saralla. Yhteistyö Omnian kanssa on ollut hyvää. Kouluttaja paneutui ryhmään, saimme koulutuksesta joustavan ja meidän näköisen. Yhteistyö jatkuu varmasti jossain muodossa”. Henrikson kertoo myös saaneensa koulutuksen aikana hyvän yleiskuvan myymäläpäälliköiden osaamistasosta ja tietää nyt, mitä kehitettävää on ja pystyy viemään asiaa talon sisällä eteenpäin.

Lähiesimiestyön ammattitutkinto voidaan räätälöidä, jossa rinnalleen saa vuodeksi eri aloilla toimivien, kokeneiden kouluttajien innostavan tiimin. Tutkinto antaa työkaluja esimiestyöhön ja syventää ammattitaitoa ja osaamista. Lue lisää Lähiesimiestyön ammattitutkinnosta.