Erasmus+ -vaihtojaksolla Suomessa

Helmikuussa 2020 saimme tehdä yhteistyötä taidealan opiskelijoiden kanssa. He saapuivat Irlannista Galwaysta, koulusta nimeltään Galway Technical Institute.

Opiskelijat saivat työskennellä osan jaksostaan Omnian MakerSpace yhteistyötilassa, ja kehittää ideoitaan tuotteiksi. Omniasta heitä opastivat Siim Eigo-Saar ja Mona Olander.

Opiskelijat saivat OmniaShopilta tehtäväkseen ideoida, suunnitella ja mahdollisuuksien mukaan myös toteuttaa prototyypin, joka voisi olla myyntituote myymälässämme.

Tuotesuunnittelussa huomioidaan kestävä kehitys

OmniaShopissa myytävän tuotteen tulee olla sekä käytännöllinen, mahdollisimman helposti kierrätettävä ja tuotteet ovat usein myös uniikkeja.

Osa tuotteista suunnitellaan siten että ne on helpohko toteuttaa myös sarjatuotteina.

Tuotesuunnittelussa otetaan huomioon kestävän kehityksen periaatteet.

Tekijät tutustuivat myymälään ja sen tuotetarjontaan, lisäksi he vierailivat lukuisissa pääkaupunkiseudun museoissa osana muutaman viikon vaihtojaksoaan.

Leikkureilla saatiin aikaan monenlaisia tuotteita

Iris oli päätynyt testaamaan laserleikkuria ja valmisti pienen puisen monikerroksisen korupohjan, tavoitteenaan tehdä siitä riipus. Hän oli huomaamattaan osunut kansainväliseen trendiin, sillä korusta tuli kuin minikasvisto – kasvit olivat kehystettynä kuin pieneen puutarhaan.

Hän oli myös testannut vinyylileikkuria, ja Suomen kansalliskukka kielo sai uuden elämän tyylikkäänä painokuviona. Tuotteiksi valmistuivat pieni riipusaihio sekä kangaskassi tyylitellyllä kielokuviolla.

Kathleen oli hahmotellut aasialaisvaikutteisen abstraktin kuvion, jota oli onnistuneesti toistanut sekä kankaalle että puulle.

Useiden kokeilujen kautta hän oli päätynyt muutaman puusävyn variaatioihin sekä punaisen värin ja puun yhdistelmään.

Vinyylileikkuria kokeillen syntyi samasta kuviosta keskelle kassia sommiteltu kuvio.

Tuotteiksi valmistuivat kehystetyt uniikit taidetaulut sekä kangaskassi samalla kuviolla sekä vaalealle että tummalle pohjalle.

Opiskelijat olivat tyytyväisiä vaihtojaksoon sekä valmistamiinsa tuotteisiin.

Virheistäkin opittiin

Tuotesuunnittelussa sekä uusien tekniikoiden opettelemisessa oli tullut vastaan monta uutta asiaa.

Muutama virhe valmistusvaiheessa oli antanut myös uutta tärkeää tietoa.

Tämän tyyppinen ”cross-Omnia”-yhteistyö on meille tuttua, hedelmällistä ja mieluista!

Iloisin terveisin koordinaattori Kati Aulén, OmniaShop

 

Oppimisen polkuja Portugalissa – Espoon aikuislukio Jobshadowing-matkalla

Espoon aikuislukion Erasmus+-hanke “Muuttuva opettajuus ja tulevaisuuden taidot” vei äidinkielen lehtori Sari Pohjosen, italian ja saksan lehtori Pirjo Keräsen ja koulutuspäällikkö Kari Pekkarisen Jobshadowing-jaksolle Portugaliin, jossa tutustuimme Escola secundária d. Manuel I -oppilaitokseen.

Espoon aikuislukion opettaja Sari Pohjonen, Escola secundaria d. Manuel I -koulun opettaja Paula Lanca, koulutuspäällikkö Kari Pekkarinen ja opettaja Pirjo Keränen.

Escola secundaria d. Manuel I sijaitsee Alentejon alueella Bejan kaupungissa, jossa on 35 854 asukasta. Oppilaitos antaa aikuisten perusopetusta, ammatillista opetusta, lukio-opetusta, opetusta Bejan vankilassa ja toteuttaa kansallista Centro Qualifica -ohjelmaa, joka tähtää osaamisen tunnistamiseen.

Opetustilat muistuttavat osittain suomalaisten koulujen opetustiloja. Ne ovat toisaalta moderneja tietokoneineen, mutta toisaalta niissä ei ole esimerkiksi dokumenttikameroita ja dataprojektoreita. Sähköistä materiaalia, esimerkiksi oppikirjoja, ei ole. Oppilaat kuitenkin hyödyntävät tietotekniikka ja hakevat tietoa Internetistä. Joillakin opiskelijoilla on omat koneet mukanaan.

Opetusta on aamusta iltaan; viimeiset tunnit päättyvät kello 23. Iltaopetus alkaa klo 18, jolloin luokkahuoneet pikkuhiljaa täyttyvät aikuisista, työssäkäyvistä ihmisistä. Joillakin opiskelijoilla on lapsia mukanaan. Opettajien ja opiskelijoiden suhde sekä ilmapiiri vaikuttavat välittömiltä. Näin suomalaisopettajan silmin niin opettaminen kuin opiskeleminenkin vaatii fyysistä sinnikkyyttä, koska illat ovat pitkiä ja luokkahuoneet kylmiä. Toki keväämmällä ja kesällä luokissa kuulemma paahdutaan. Ilmastointia ei ole.

Osaamisen tunnistamisen ohjelma ja vankien koulutus

Osaamisen tunnistamisen ohjelman, Qualifican, tavoitteena on vähentää syrjäytymistä ja työttömyyttä sekä antaa mahdollisuus jatkaa opintojaan muissa oppilaitoksissa. Ohjelmassa nähdään, että opiskelijoilla on monenlaista osaamista ja erilaisia taitoja, joita ei ole aiemmin tunnistettu ja joita opiskelijat eivät välttämättä itsekään ole tiedostaneet. Opiskeluun kuuluu oman oppimishistorian läpikäyminen lapsuudesta aikuisuuteen.Espanjalaisia opiskelijoita.

Opetuksessa kiinnostavaa oli se, että monissa ryhmissä, etenkin osaamisen tunnistamisen ohjelmassa, yhdessä luokassa oli useiden eri aineiden opettajia paikalla. Opiskelijat kirjoittivat portfolioitaan, ja opettajat ohjasivat ja kommentoivat tekstejä, kukin oman aineensa näkökulmasta. Työssä hyödynnettiin nykyaikaisia tietoteknisiä mahdollisuuksia tiedonhaussa ja tekstien kommentoinnissa.

Escola secundaria d. Manuel I on antanut opetusta Bejan vankilassa jo pitkään, esimerkiksi yhteyshenkilömme englannin opettaja Paula Lanca on opettanut vankeja jo kymmenen vuotta. Vangit täydentävät perusopintojaan, toiset ala- ja toiset yläkouluopintojaan. Luokissa vieraillessamme saatoimme todeta opiskelemisen hyvää tekevän vaikutuksen. Opiskelu on monille tärkeä henkireikä. Vankilassa on myös kirjasto, jota vangit käyttävät ahkerasti.

Aikuislukio esillä seminaarissa

Saimme tilaisuuden osallistua myös koulun järjestämään seminaariin, johon tuli opettajia eri puolilta Portugalia. Escola secundaria d.

Sitruunapuu

Manuel I on osallistunut vuosien ajan EU-hankkeisiin. Tässä seminaarissa esiteltiin I-MoToLe-hanketta (imotole.eu), joka pyrkii vahvistamaan syrjäytymisvaarassa olevan aikuisopiskelijan sisäistä motivaatiota. Hankkeen tavoitteena on lisätä aikuisten koulutukseen osallistumista, vähentää opintojen keskeyttämistä ja parantaa työllistymistä. Seminaarissa saimme esitellä suomalaista koulutusjärjestelmää ja aikuislukion toimintaa, mikä herätti osallistujissa suurta kiinnostusta suomalaista koulua kohtaan.

Olemme kiitollisia ammatillisesti avartavasta mahdollisuudesta seurata opetusta Euroopan toisella laidalla Portugalissa, jonka koulutusjärjestelmään meillä ei ole aikaisemmin ollut mahdollisuutta tutustua. Erasmus+-ohjelmat tarjoavat tilaisuuden oman opettajuuden ja oman työn reflektointiin erilaisissa ympäristöissä. Samalla oma opettajaidentiteetti vahvistuu. On hyvä huomata, että eurooppalaisilla opettajakollegoilla on samanlaiset tavoitteet ja haasteet työssään.

Teksti ja kuvat: Sari Pohjonen, Pirjo Keränen ja Kari Pekkarinen

Kansainvälisyyttä Omniassa – Viestintätiimissä työharjoittelija Mallorcalta

Rafel Miguel Gómara Homar, 17, on graafisen suunnittelun opiskelija Mallorcalta. Hän työskentelee harjoittelijana Omniassa 11.4.-9.5.2018. Mahdollisuus kansainväliseen Erasmus-vaihtojaksoon tuntui mahdollisuudelta, jota hän ei halunnut jättää väliin. ”Valitsin Suomen, koska olin käynyt Suomessa jo aiemmin, ja halusin oppia lisää uutta Suomesta.” Rafel kertoo valinnastaan.

”Rehellisesti sanottuna en uskonut että puhuisin kovin hyvää englantia, mutta olen täällä ollessani huomannut että puhunkin tosi hyvin englantia.” kertoo Rafel. Paikallisten kielitaito on ollut positiivinen yllätys, eikä kielimuuri ole juuri tullut vastaan.

Asioita, joihin Rafel on kiinnittänyt huomiota vaihdossaan ovat mm. julkisten kulkuvälineiden toimivuus, lämpötilaerot Espanjaan nähden sekä erilainen ruokakulttuuri. Myös arkkitehtuuri ja myöhäiset auringonlaskut ovat olleet erikoisia. Rafel on kerennyt vaihtonsa aikana retkeilemään mm. Tallinnassa, Pohjois-Ruotsissa ja Rovaniemellä toisten vaihto-opiskelijoiden kanssa.

Rafel on päässyt työskentelemään erilaisten tehtävien parissa harjoittelunsa aikana. Hän suunnitteli ja toteutti juhlavan Snapchat-filtterin Omnialle, joka oli käytössä valmistujaisten aikana 19.4.2018. Filtterin markkinoimista varten Rafel suunnitteli myös posterit ja pienet mainosleafletit. Lisäksi hän kuvasi markkinointivideoita aikuislukio-opiskeluun liittyen ja editoi ne. Hän tuotti myös materiaalia Omnian sosiaaliseen mediaan.

Yksi tärkeimmistä opituista asioista on erilaisten logojen käyttö, ja niihin liittyvät tarkat ohjeistukset. Hän sai myös opetella Omnian graafisen ohjeistuksen, jota hän hyödynsi markkinointimateriaalien tekemisessä. Hän oppi vaihdossaan myös hieman suomea.

Rafel viestinnän tiimin kanssa vapputunnelmissa.

Suuressa organisaatiossa työskenteleminen ja lämmin vastaanotto ovat ilahduttaneet Rafelia. Hän on ollut todella tyytyväinen kokemukseensa. ”En voisi olla onnellisempi, ja tuntuu että minulla on käynyt todella hyvä tuuri. Olen pitänyt työskentelystä, ja toivoisin voivani jäädä tänne pidemmäksi aikaa.”

Teksti: Laura Pennanen, harjoittelija (Viestintä- ja markkinointipalvelut)
Kuvat: Laura Pennanen & Teija Hakala

Kansainvälisyyttä Omniassa – Vaihto-opiskelijoita Mallorcalta

Omniassa on tällä hetkellä työharjoittelijoita Mallorcalta, Espanjasta. Elisa Tomás Rivero, 20, ja Francisca Maria Gelabert Torrens, 20, opiskelevat Mallorcalla kampaajiksi. He ovat päässeet käymään sekä teoria- että käytäntötunneilla.

Elisa ja Francisca halusivat tulla Suomeen harjoitteluun useista eri syistä. Lumen näkeminen oli odotettu kokemus, jonka he saivat kokea Suomessa. ”Myöhäiset auringonlaskut ovat olleet erikoisia.” kertoo Francisca.

Francisca Maria Gelabert Torrens.  

Suomen ja Espanjan välillä on opiskelijoiden mukaan useita eroavaisuuksia. Päällimmäisenä huomiota ovat herättäneet erilainen kieli, sää ja hinnat. Ihmisten kanssakäyminen toistensa kanssa on myös erilaista kuin Espanjassa. ”Ihmiset eivät halaile täällä lainkaan niin paljon kuin Espanjassa.” he kertovat. Myös vehreys ja puiden runsas määrä on kiehtonut heitä.

Julkisen liikenteen toimivuus ja rakennusten sisätilojen lämpö talven kylmyydessä on ollut heille positiivinen yllätys. Kasvisruokailumahdollisuudet saivat myös kiitosta Elisalta. ”Mahtavaa, että vegaanisia vaihtoehtoja saa lähes missä tahansa.”

Opiskelijat ovat pitäneet vierailustaan kovasti: Omnia on ottanut heidät todella hyvin vastaan. Sopeutuminen opiskeluihin on ollut helppoa, ja odotukset ovat täyttyneet positiivisesti. ”Opin joka päivä jotain uutta.” Elisa toteaa.

Elisa Tomás Rivero.

He näkevät suomalaisen koulutusjärjestelmän toimivan hyvin, sillä se kehittää opiskelijoiden omatoimisuutta ja itsenäisyyttä, ja se on muokattavissa opiskelijoiden omien tarpeiden mukaiseksi. ”Teoriaa on paljon ja tahti melko hidas. Opetus tuntuu silti tehokkaalta.” kertoo Francisca.

Erasmus-ohjelma mahdollisti nämä vaihto-opinnot ulkomaille. Vaihdossaan he ovat päässeet tapaamaan uusia ihmisiä, käyttäneet englannin kieltä käytännössä sekä saaneet paljon uusia kokemuksia. Useita retkiäkin on keretty tekemään – he vierailivat Rovaniemellä, Pohjois-Ruotsissa ja Tallinnassa. Opiskelijat suosittelevat lämpimästi vaihtoa myös muille.

Omnia vastaanottaa vuosittain noin 170 työssäoppijaa ulkomailta. Myös Omnian opiskelijoiden on mahdollista suorittaa esim. työssä oppimisjakso ulkomailla. Omnian kansainväliset jaksot ovat vieneet opiskelijoita muun muassa Espanjan Bilbaoon, Japanin Osakaan ja Saksan Bambergiin.

 

Teksti: Laura Pennanen, harjoittelija (Viestintä- ja markkinointipalvelut) & Rafel Miguel-Gómara Homar, graafisen suunnittelun harjoittelija

Kuvat: Rafel Miguel-Gómara Homar