Peltiseppä Aleksi Mastosalo valmistautuu WorldSkills-kisoihin

Tällä viikolla Mastosalo harjoittelee ammattitaidon maailmanmestaruuskisoihin Taitaja-kisoissa kansainvälisenä kilpailijana.

Espoolainen Aleksi Mastosalo, 21, kilpailee autokorinkorjauksen lajissa ammattitaidon maailmanmestaruuskilpailuissa Kazanissa elokuussa. InCarilla Helsingissä peltiseppänä työskentelevä Mastosalo on valmistunut Omniasta vuonna 2016.

Aleksi Mastosalo harjoittele tällä viikolla Taitaja-finaalissa.
Aleksi Mastosalo harjoittele tällä viikolla Taitaja-finaalissa.

 

Tällä viikolla hän harjoittelee kilpailua varten Taitaja-finaalissa Joensuussa, missä hän on mukana kansainvälisenä kilpailijana.

”Odotan saavani Taitajasta eväitä siihen, mitä Kazanissa voi olla edessä. Taitajassa suoritettava tehtävä pyritään laatimaan mahdollisimman samanlaiseksi kuin se, mikä WorldSkills-kilpailuissa on edessä. Taitaja-finaalissa on mukana ihmisiä, jotka tietävät paljon siitä, millaista WorldSkillissä on”, Mastosalo tuumii.

Mahdollisuuksia Omniasta 

Aleksi Mastosalo osallistui Omnian edustajaan Taitaja-kisoihin vuonna 2016 ja pääsi lähes saman tien töihin InCarille.

”Olen päässyt tekemään isojakin hommia itsenäisesti. Olen ollut tosi tyytyväinen ammatinvalintaani. Aikoinaan harrastin kartingia, ja autoala on aina kiinnostanut. Omniassa oli sopivan rentoa opiskella, ja Matti Rämö oli hyvä opettaja. Oma motivaatio oppia oli korkealla, ja se onkin tärkeää opiskeluissa menestymisen kannalta. Opiskelijoille on Omniassa tarjolla tosi hyvin mahdollisuuksia, jos vain niihin haluaa tarttua”.

Mastosalo kertoo tavoittelevansa voittoa WorldSkills-kilpailuissa.

”Töissä olen pyrkinyt tekemään sellaisia hommia, joista olisi hyötyä, ja Taitajista saan toivottavasti lisäoppia kilpailuissa pärjäämiseen”, hän sanoo.

Vahvuutena paineensietokyky 

Aleksi Mastosalo uskoo omiin vahvuuksiinsa, ja pitää paineensietokykyä yhtenä tärkeimmistä ominaisuuksistaan.

”En yleensä stressaa tai jännitä. Työssänikin asiat tuntuvat menevän parhaiten silloin, kun on kiire. Opin asiat melko helposti, enkä ole omassa työssäni joutunut kovasti ponnistelemaan uusien asioiden omaksumiseksi”, hän sanoo.

Tämän vuoden Taitaja-finalisteille Mastosalo antaa neuvoksi olla jännittämättä liikoja.

”Kilpailuissa tarkkuus on tärkeämpää kuin nopeus. Kannattaa pyrkiä täydelliseen suoritukseen, mutta liikaa ei kannata stressata”.

Taitaja-finaali järjestetään Joensuussa 21.-23.5. WorldSkills-ammattitaidon maailmanmestaruuskisat järjestetään Kazanissa Venäjällä 22.-27.8.

Teksti ja kuva: Milka Mantsinen, Viestintä- ja markkinointipalvelut

”Aion yrittää parhaani” – Helmi Ryynänen osallistuu Taitaja2019 -finaaliin toukokuussa

Helmi Ryynanen sai lisäpisteitä ammattikorkeakouluopinnoista.
Helmi Ryynanen sai lisäpisteitä ammattikorkeakouluopinnoista.

Tänä keväänä valmistuva lähihoitaja löysi oman alansa ja tähtää jatko-opintoihin.

Espoolainen Helmi Ryynänen, 18, on yksi tämän vuoden Taitaja-finalisteista. Hän kilpailee lähihoitajan lajissa Joensuussa 21.-23. toukokuuta pidettävissä ammattitaidon SM-kilpailuissa. Yhteensä Omniasta lähtee tänä vuonna 15 kilpailijaa Taitaja-finaaliin.

Ryynänen on toista kertaa valmennettavana Taitaja-kisoihin. Tänä vuonna hän on päättänyt mennä kisoissa loppuun saakka.

”Aion yrittää parhaani – se on riittänyt tähänkin asti. Vaadin itseltäni luontaisesti paljon, ja toivon tietysti, että pääsen palkintosijoille. Uskon kuitenkin, että kilpailut ovat hieno kokemus myös itsestä ja omasta ammattitaidosta”, hän sanoo.

Helmi Ryynäsen mukaan valmennuksessa on kerrattu paljon perusopintojen asioita. Samalla on saatu uusia näkökulmia tuttuihin oppeihin.

”Opettajat ovat koko ajan isona tukena. Työssäoppimisjaksot esimerkiksi päiväkodissa, vanhusten päivätoiminnassa, sairaalassa ja koulussa ovat olleet hyödyllisiä myös kisoissa tarvittavien taitojen kannalta”, hän toteaa.

Korkeakouluopinnoista lisäpisteitä 

Helmi Ryynäsellä on menossa viimeinen vuosi Omniassa. Hän juhlii tänä keväänä valmistujaisiaan.

”Peruskoulun viimeisellä luokalla totesin, että en halua lukioon. Kävin tutustumassa lähihoitajaopintoihin ja olen ollut tosi tyytyväinen. On vaikeaa nimetä yhtä asiaa, mikä olisi ollut opinnoissa parasta, mutta olen tykännyt kovasti opintojen käytännönläheisyydestä”, hän sanoo.

Ryynänen on hyödyntänyt opinnoissaan myös mahdollisuutta opiskella ammattikorkeakouluopintoja osana tutkintoaan.

”Omalla sairaanhoidon osaamisalallani koin erityisen hyödylliseksi anatomian kurssin. Opiskelin myös fysiologian, patofysiologian ja hoitotyön kurssit amk-väylällä. Sain niistä osaamispisteitä, joista on hyötyä osaamiselleni. Haaveena on päästä ammattikorkeakouluun opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja ensihoitajaksi.”

Harrastuksesta ammattiin 

Helmi Ryynänen kertoo kiinnostuksena ensihoitoon lähtevän vapaapalokuntaharrastuksesta.

”Työ on intensiivistä, ja aina tulee jotain uutta. Ensihoito on ensimmäinen ja siinä mielessä tärkein apu, mikä ihmiselle annetaan”, hän sanoo.

Ryynänen hakenut ensi syksyksi toisen osaamisalan, lasten kasvatuksen, lähihoitajaopintoihin.

”Suhtaudun tulevaisuuteen hyvin avoimesti. Jos työpaikka löytyy, voisin mennä suoraan töihinkin. Mitä pidemmälle pääsen opinnoissa, sitä varmempi olen alani valinnasta. Oma luonne kohtaa ammatin kanssa, ja koen olevani juuri oikeassa työssä”, hän tuumaa.

Lue lisää ammattikorkeakouluopintojen yhdistämisestä ammatilliseen tutkintoon. Tutustu myös Taitaja2019-kisoihin.

Teksti ja kuva: Milka Mantsinen, Viestintä- ja markkinointipalvelut

Taitaja-hopea ja kaksoistutkinto kannustavat jatko-opintoihin – Kaisa Alhosaari valmistui vaatetusalan ammattilaiseksi

Espoolainen Kaisa Alhosaari, 18, valmistui tänä keväänä Omniasta ompelijaksi ja ylioppilaaksi.

”Kun aloitin kaksoistutkinto-opiskelijana, kuulin paljon kommentteja siitä, että se on hirveän rankkaa. Välillä päivät venyivät pitkiksi, mutta oma kokemukseni on, että opinnoista selviää.”

Kaisa Alhosaari valmistujaisijuhlissa   toukokuussa

Alhosaari pärjäsi hienosti toukokuussa järjestetyissä Taitaja2018-kisoissa Tampereella. Hän sai hopeaa vaatteenvalmistuksen lajissa, jossa tehtävänä oli valmistaa juhla-asu ja siihen sopiva asuste.

”Oma sijoittuminen yllätti, koska kaikki kilpailijat olivat tosi hyviä”, hän tuumii.

Alhosaaren mukaan kisat oli järjestetty todella hyvin.

”En osannut jännittääkään, koska tilanne ei erityisesti tuntunut kilpailulta.”, hän sanoo.

”Omnialaisten kesken oli hyvä yhteishenki, ja olin hyvin valmistautunut kisoihin.”

Laajat mahdollisuudet kaksoistutkinnosta

Kaisa Alhosaari kertoo kiinnostuneensa käsillä tekemisestä jo lapsena. Kotona kaikki perheenjäsenet tekivät käsitöitä tai taidetta.

”Ylioppilastodistus antaa laajemmat mahdollisuudet tulevaisuudessa kuin ammatillinen perustutkinto yksinään. Vaatetusala kiinnostaa minua tällä hetkellä eniten”, Alhosaari tuumailee.

”Minua kiinnostaa erityisesti teatteri työskentely-ympäristönä. Olin työssäoppimisjaksolla Kansallisteatterin puvustossa ja haluaisin päästä syvemmälle siihen tekemiseen.”

Antoisaa työssä oppimista

Kaisa Alhosaari on tyytyväinen erityisesti työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen.

”Oppimisjaksot työpaikoilla olivat tosi mahtavia. Vietimme ensimmäisen vuoden kokonaan koululla, joten opetusta oli riittävästi ennen kuin ryhdyttiin käytännön töihin”, hän tuumaa.

”Ompelimossa näkee, mitä kaikkea työhön sisältyy ja pääsee oppimaan taitoja käytännössä. On arvokas asia, että opinnoista osa tehdään työpaikoilla.”

Kesän suunnitelmissa Kaisa Alhosaarella on töitä ja matkustelua.

”Tavoitteenani on jatkaa opiskelua vaatetusalan ammattitutkinnossa. Toiveenani on työllistyä tälle alalle”, hän sanoo.

Lue lisää tekstiili- ja muotialan perustutkinnosta ja vaatetusalan ammattitutkinnosta.

Teksti: Milka Mantsinen, Viestintä- ja markkinointipalvelut

Kuva: Elias Rantanen, Viestintä- ja markkinointipalvelut

Omat vahvuudet ja ahkera valmistautuminen kannustavat Roosa Pulkkista Taitaja2018-kilpailussa

Omniassa toista vuotta kauneudenhoitoalaa opiskelevaa Roosa Pulkkinen, 18, kilpailee Taitaja-kisoissa ensimmäistä kertaa.

Taitaja2018 -kilpailut käynnistyivät maanantaina 14. toukokuuta Tampereella. Pulkkinen on yksi Omnian viidestä kilpailjasta.

”Tosi hyvällä fiiliksellä olen menossa, olen kuullut paljon kehuja mukana olleilta”, hän sanoo.

Pulkkinen on valmistautunut kilpailutilanteeseen ahkerasti valmentajansa Mervi Rappin kanssa.

Roosa Pulkkinen kilpailee ensimmäistä kertaa Taitaja-kisoissa.

”Vahvuuteni on asiakkaan henkilökohtainen huomioiminen hoitoratkaisuissa”, hän sanoo.

Pulkkiselle kilpailutilanne on uusi, ja hän uskoo saavansa siitä paljon arvokasta kokemusta sekä laajan kuvan kauneudenhoitoalasta.

Tehtävä kerrallaan eteenpäin

Kisoihin meno jännittää, mutta hyvä valmistautuminen ja tsemppaus kannustavat ja antavat varmuutta.

”Kisoissa on monta tehtävää tehtävänä. Tietenkään kaikkea ei pysty suunnittelemaan etukäteen, mutta tietty toimintamalli on jo mielessä. Pidän erityisesti kasvohoitojen tekemisestä, ja odotankin pääseväni tekemään erikoiskasvohoitoa.”

Pulkkinen kertoo muistuttavansa itseään siitä, että kisoissa edetään päivä ja kilpailutehtävä kerrallaan.

”Alun perin lähdin kilpailuun opettajani pyynnöstä. Työharjoittelussa olen miettinyt, millaisia tilanteita kilpailussa voi tulla vastaan. Työpaikalla tilanteet ovat erilaisia kuin opiskellessa.”

Roosa Pulkkinen lähtee kisaan tavoitteet korkealla.

”Haluan pärjätä mahdollisimman hyvin. Voitto on mielessä.”, hän tuumaa.

Nopeasti kiinni työhön

Valmistuttuaan Roosa Pulkkinen toivoo pääsevänsä mahdollisimman nopeasti työelämään.

”Toivon pääseväni työntekijäksi työpaikkaan, jossa on hyvä ilmapiiri ja ihanat asiakkaat”, hän sanoo.

Pulkkinen valitsi kauneudenhoitoalan, koska se on laaja ja siihen pystyy yhdistämään niin myyntiä kuin hoitamistakin.

”Alassa on hienoa, että työn tuloksen pystyy näkemään omin silmin ja olemaan hyödyksi.”

Hänen mukaansa opinnot ovat olleet sitä, mitä hän on odottanutkin.

”Tosi hyvin on onnistunut kaikki ja opinnot ovat vastanneet odotuksiani.”

Teksti ja kuva: Milka Mantsinen, Viestintä-  ja markkinointipalvelut