Matalat tavoitteet, kannustus ja henkilökohtainen ote – opettajakonkari jätti perintönsä maahanmuuttajien kanssa tehtävään opetustyöhön

Monikymmenvuotisen uran opettajana tehnyt Liisa Tähkälä jäi Omniasta eläkkeelle vuoden 2017 lopussa.

Erityisesti maahanmuuttajaryhmiä ravintola- ja cateringalalla opettanut Tähkälä korostaa henkilökohtaista otetta opiskelijoiden kanssa työskentelyssä.

”Minusta tärkeää on, että opiskelijat opetellaan tuntemaan henkilökohtaisesti. Opettajalla on vastuu välittää opiskelijoista ja luottamuksen saavuttaminen on erittäin tärkeää.”, hän tuumaa.

”Olen myös oppinut, että riittää, kun oppitunnilla on vaikka kaksi uutta asiaa kerrallaan.”

Tähkälä painottaa, että opettajakaan ei voi tulla kouluun sellaisella asenteella, että mitäs kivaa me tänään tehtäisiin.

”Organisointikyky on a ja o. Se on myös otettava huomioon, että kannattaa olla joustava. Mikään ei voi olla pakko.”

Aineistot työn tukena 

Liisa Tähkälä korostaa selkokielisen aineiston merkitystä sekä kuvamateriaalin tärkeyttä maahanmuuttajien opettamisessa.

”Tekemällä opiskelijat oppivat parhaiten”, hän toteaa.

Hauskinta ja mielekkäintä Tähkälän työssä on ollut töihin tuleminen joka päivä.

”Opiskelijoiden kanssa on tosi mukavaa. Moni maahanmuuttaja arvostaa koulua ja motivaatio on tosi korkealla. On upeaa, että kaikki tulevat kouluun ja moni vielä kiittää opettajaa päivästä.”, Tähkälä kertoo.

Matalista tavoitteista kannustamalla eteenpäin 

Tähkälä toteaa, että kun tavoitteet on asetettu tarpeeksi matalalle, on opiskelijaa hyvä kannustaa eteenpäin.

”Tulevaisuudessa toivoisin työhön entistä enemmän resursseja niille, jotka sitä jäävät tekemään. Työssä täytyy olla realistinen ja muistaa, että opiskelijat tarvitsevat tukea. Myös itsestä huolehtiminen kannattaa muistaa!.”, Liisa Tähkälä summaa.

Teksti: Milka Mantsinen

Kuva: Anne Nikkanen

Sähköalan ja lukion yhdistäminen vie kohti jatko-opintoja

”Kaksoistutkinnon opiskelu antaa laajat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Tykkään myös siitä, että opiskelu lukiossa on paljon itsenäisempää kuin peruskoulussa.”

Näin toteaa Omniassa ammatillista perustutkintoa ja lukio-opintoja suorittava Jamaaludin Ahmed Mohamed, 16. Espoolaisella Mohamedilla on takanaan noin puoli vuotta sähköasentajan opintoja Omnian Kirkkonummen toimipisteessä.  Samalla hän opiskelee lukio-opintoja tavoitteenaan valmistua ylioppilaaksi.

Kaksoistutkinnon suorittaminen on mahdollista Omnian kaikissa ammatillisissa perustutkinnoissa.

”Olen kiinnostunut siitä, miten tekniikka toimii sähköasennuksessa ja hakeuduin siksi tälle alalle. Tällä hetkellä tavoitteenani on suunnata valmistumisen jälkeen jatko-opintoihin ja edetä sähköinsinööriksi.”, Jamaaludin Ahmed Mohamed kertoo.

Niin kutsuttu kaksoistutkinto tarkoittaa lukio-opintojen suorittamista ammatillisen perustutkinnon rinnalla. Omnian kaksoistutkinto-opiskelijat voivat valmistua ylioppilaaksi samalla kun saavat itselleen ammatin.

Uuden oppiminen kiinnostaa

Mohamed toivoo pääsevänsä työelämässä sellaisiin tehtäviin, joissa päivät ovat vaihtelevia ja työssä voi oppia jatkuvasti uutta.

”Tavoittelen sitä, että voisin aikanaan perustaa oman sähkösuunnittelutoimiston.”, hän selvittää.

Jamaaludin Ahmed Mohamedin mielestä kaksoistutkinnon suorittaminen on välillä vaativaa, mutta hän ei ole kokenut sitä liian raskaaksi.

”Uskon, että siitä on minulle paljon hyötyä tulevaisuudessa. Itsenäinen työskentely sopii minulle ja olen erittäin innostunut tästä alasta.”, hän summaa.

Kannustava ilmapiiri innostaa oppimaan

Mohamedin mukaan Kirkkonummen toimipisteessä on mukavaa opiskella.

”Olen oppinut tuntemaan opiskelukaverit melko hyvin ja saanut uusia kavereita. Opiskeluilmapiiri on kannustava, ja olen oppinut paljon jo ensimmäisen vuoden aikana.”, hän sanoo.

Jamaaludin Ahmed Mohamed kannustaa uusia opiskelijoita tulemaan Omnian avoimin mielin.

”Kannattaa myös varautua siihen, että opiskelujen alussa ei pääse heti tekemään kovin vaativia juttuja. Ihmisiin kannattaa tutustua, ja on tietysti helpompaa sopeutua, jos jo tuntee jonkun toisen opiskelijan valmiiksi.”, hän tuumaa.

Lue lisää Omnian lukiopolusta.

Tutustu kevään 2018 yhteishaussa mukana oleviin perustutkintoihin.

Teksti: Milka Mantsinen

Kuva: Teija Hakala

Moottoriurheilu-ura avaa ovia kilpa-autoilun pariin

 

Motocrossia kymmenvuotiaasta asti harrastanut Santeri Mäki, 18, tähtää mekaanikoksi moottoriurheilun pariin. Espoolainen Mäki opiskelee autoalaa Omniassa.

”Parasta on saada rakentaa moottoreita ja purkaa niitä,” hän sanoo.

Mäki on yksi niistä nuorista, joille Omnian moottoriurheilu-ura avaa mahdollisuuden erikoistua kilpa-automekaanikoksi. Opinnot on tarkoitettu myös tavoitteellisesti valmentautuville kuljettajille sekä lajista kiinnostuneille harrastajille.

Moottoriurheilu-uran opinnot ovat osa autoalan koulutusta, ja ne toteutetaan yhteistyössä Autourheilun kansallisen lajilitto AKK:n kanssa.

”Tämä täysin ainutlaatuinen yhteistyö mahdollistaa sen, että opiskelijat saavat ohjausta alan huippuammattilaisilta”, lehtori Jari Tallgren toteaa.

Moottoriurheilu-ura mukana yhteishaussa

Moottoriurheilu-ura avautuu opiskelijoille ensi syksynä ja sinne voi hakeutua parhaillaan käynnissä olevassa yhteishaussa.

Santeri Mäki on jo saanut tuntumaa opintoihin rakentaessaan kilpa-autoa asiakkaalle.

”Olen korjannut ja rakentanut motocross-pyöriä ja harrastanut ajamista kymmenvuotiaasta lähtien.”, hän sanoo.

”Harrastuksesta voi siis tulla työ. Haluaisin tehdä alan töitä kotimaassa.”

Kestävyyden on oltava kunnossa

Jari Tallgrenin mukaan moottoriurheilu-uran opiskelijoilta kysytään vahvaa kiinnostusta alaa kohtaan ja halua olla mukana tekemässä fyysisesti vaativaa työtä.

”Työ kilpa-autovarikoilla vaatii henkistä kanttia ja hyvää fyysistä kestävyyttä. Työaikoja ei välttämättä ole eikä perinteisiä taukoaikoja noudateta. Työtä tehdään tarvittaessa kellon ympäri, joten niin henkisen kuin fyysisen kestävyyden on oltava kunnossa”, Tallgren sanoo.

Hän on tulevasta moottoriurheilu-urasta innoissaan.

”Intohimo alaa kohtaan on tärkeää, koska työ on raskaampaa ja kovempaa kuin tavallinen mekaanikon työ”, Tallgren painottaa.

Opettajalla on myös oma taustaa autourheiluharrastuksen parissa.

”Myös mekaanikot saavat opastusta ja tukea fyysiseen kestävyyteen liittyvissä asioissa”, Tallgren kertoo.

”Moottoriurheilu-uran tavoitteena on avata opiskelijoille ovia kilpa-autourheilun maailmaan. Alalla on petrattava omaa suoritustaan jatkuvasti ja tultava koko ajan nopeammaksi työssä. Toisaalta ansiotaso voi nousta hyväksi, ja yleensä alaan erikoistuneille osaajille löytyy töitä.”

Lue lisää Omnian Moottoriurheilu-urasta.

Teksti ja kuva: Milka Mantsinen

Omnian opiskelijat rakentavat skeittiramppia nuorisotyölle

Omnian kone- ja tuotantotekniikan opiskelijat rakentavat skeittiramppia Veikkolan nuorten tuki ry:lle.

Nuorisotyötä tekevä järjestö otti yhteyttä opettaja Tuomo Pulkkiseen viime vuoden loppupuolella ja pyysi opiskelijoita rakentamaan skeittirampin.

”Tämä on ollut yksi parhaista jutuista opinnoissa”, kertovat ramppia rakentavat Santeri Tuomola ja Riku Lousa.

Molemmat opiskelijat kertovat, että ramppia rakennettaessa käytännön työssä tarvittava tarkkuus ja taidot ovat harjaantuneet entisestään. Opettajat valvovat opiskelijoiden työtä tarkasti.

Tuomo Pulkkisen mukaan rampin tekeminen on niin vaativaa puuhaa, että siinä on parasta olla mukana vain muutama opiskelija.

”Näin varmistetaan työn laatu ja yhteneväisyys tekemisessä”, Pulkkinen toteaa.

 

Riku Lousa on päässyt työn makuun tehdessään skeittiramppia nuorille.

”Tässä tuntee olevansa töissä”

Sekä Riku Lousa että Santeri Tuomola uskovat, että oikean skeittirampin valmistaminen antaa eväitä tulevaan työelämään.

”Varmasti siitä ei haittaakaan ole, että olemme tehneet tällaista työtä”, he tuumailevat.

Opiskelijat ja opettaja ovat yhtä mieltä siitä, että käyttöön tehtävät tuotteet ja työt ovat parhaita oppimisen kannalta.

”Tässä tuntee olevansa töissä. Kaiken on mentävä hitsatessa suoraan. Aloin heti alusta alkaen tehdä työtä erittäin tarkasti”, toteaa Riku Lousa.

Skeittirampin on tarkoitus valmistua maaliskuun lopussa, minkä jälkeen se viedään Veikkolan kisapuistoon Veikkolan nuorisotuki ry:n käyttöön.

”Skeittipaikkoja on nuorille aika vähän tarjolla, joten siksikin tämän työn tekeminen on mukavaa ja tärkeää”, Santeri Tuomola tuumaa.

Teksti ja kuvat: Milka Mantsinen

Omnian leipuriopiskelija Riina Sinkko työssä oppimassa kahden Michelin-tähden ravintolassa Portugalissa

Useita Omnian opiskelijoita on työssä oppimassa Portugalissa tammikuun puolestavälistä maaliskuun puoleenväliin. Grupo José Avillezin kahden Michelin-tähden ravintola Belcantossa työskentelee Omnian ylioppilaspohjainen leipuriopiskelija Riina Sinkko. Bairro do Avillezin sisällä eli Taberna, Pateo tai Cantina Peruanassa työskentelevät Omnian kolmannen vuoden kokkiopiskelijat Ella Saurén, Elias Essalhi ja Aleksi Krooks.

Harjoittelujakso ulkomailla on monille Omnian opiskelijoille yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista opiskelun ajalta. Työpaikalla tapahtuva oppiminen tukee opiskelijoiden ammattitaidon ja kansainvälistymisen kehittymistä. Samalla opiskelijalla on mahdollisuus oppia uusia kulttuureja ja parantaa kielitaitoa ammattimaisemmaksi. Tällä vastataan parhaiten myös työelämän tarpeisiin ja tuetaan reformin mukaista ajattelua.

Omnia on mukana monessa hankkeessa kuten tässä Erasmus+ liikkuvuushankkeessa. Hanke on tarkoitettu pääsääntöisesti opiskelijoiden ja henkilökunnan kansainvälisyystaitojen ja -tietoisuuden lisäämiseen. Tämä tarkoittaa opiskelijoiden työssäoppimis- ja Omnian henkilöstön työelämäjaksoja ulkomailla.

Grupo José Avillez on ollut Omnian yhteistyökumppani vuodesta 2017, jolloin lehtori Oona Haapakorpi loi sinne suhteet ja hankki työssäoppimispaikat Lissabonista.

Työssäoppimisjakson aikana opiskelijat kirjoittavat blogia, jota voi seurata osoitteessa https://lissabonomnia.blogspot.fi/.

Teksti: Oona Haapakorpi

Arslan Khataev ottelee tammikuussa Bundesligassa – ”Saan Omniasta tukea urheiluun enemmän kuin toivoin”

Omnian liiketalouden opiskelija Arslan Khataev, 19, lähtee tammikuussa Saksaan Bundesliigaan nyrkkeilemään. Marraskuussa tehdyn opintomatkan aikana Khataev keskittyi opintojen ohessa markkinointiin ja harjoitteluun Bundesliga-joukkueen kanssa.

”Seurajohtajan kanssa teimme myyntihommia ja mainostamista sekä muun muassa radiohaastatteluja. Ensimmäinen matsi on tammikuussa.”, Khataev kertoo.

”On tämä aika jännittävää. Viimeksi Bundesligassa on Suomesta ollut Robert Helenius. Tämä on hyvä juttu nyrkkeilylle Suomessa ja on kivaa päästä ottelemaan Saksaan.”

Arslan Khataevin mukaan opinnot Omniassa ovat menneet todella hyvin, sillä hän saa oppilaitoksesta runsaasti tukea.

”Olen niin iloinen, että olen tässä koulussa. Saan urheiluun tukea paljon enemmän kuin odotin ja leiri- ja harjoitusvapaita saa aina kun tarvitsee.”

Opinnot kulkevat urheilun rinnalla

Khataevin tärkeimmät tavoitteet ovat tälllä hetkellä urheilussa. Hän tähtää seuraaviin olympialaisiin.

”Koulun kanssa en kiirehdi, vaan voin tarvittaessa käydä sitä vaikka neljä tai viisi vuotta. Tärkeää on, että opiskelu kulkee mukana.”

Nyt tarkoituksena on voittaa Bundesligan matsit.

”Sitä kautta tulee kenties ammattilaistarjouksia ja –sopimuksia sekä näkyvyyttä.”, Khataev tuumii.

Arslan Khataev kertoo aloittaneensa Omniassa opiskelun lähihoitajaksi.

”Tavoitteenani on aina ollut opiskella fysioterapeutiksi. Lähihoitajaopintoja en voinut jatkaa, koska ne ovat urheilun rinnalla liian vaativia. Tärkeää on, että saan liiketalouden opinnot jossain vaiheessa valmiiksi.”

”Vaikka olen yksilöurheilija, minulla on koko ajan joukkue mukanani. Koko ajan on paljon leirejä ja kisoja ulkomailla. Haluan kiittää Petra Sillanpäätä ja Tanja Oikarista, valmentajaani Karre Anttosta ja Bundesligan valmentajaa Sebastian Zpickia.”

Lue lisää Omnian urheilupolusta.

Teksti: Milka Mantsinen

Kuva: Päivi Ahola

Omnialaista osaamista Brysseliin

Omnian kokkiopiskelija Jouni Koskinen,23, ja Omniassa kaksoistutkinnon suorittanut Serena Somppi, 20, aloittivat tällä viikolla työt brysseliläisessä Atrio-ravintolassa.

Toista opiskeluvuottaan Omniassa suorittava Jouni Koskinen aloitti kuuden kuukauden mittaisen työssäoppimisjakson. Serena Sompin tehtäviin kuuluu asiakaskontaktien luominen ja ylläpitäminen.

Molemmat ovat uudesta työstä valtavan innoissaan

”Olen aina ollut kunnianhimoinen, ja kun tämä mahdollisuus tarjoutui, halusin ehdottomasti lähteä, myynti- ja markkinointivastaavana aloittava Serena Somppi sanoo.

Keravalainen Somppi on valmistunut Omniasta vastaanottovirkailijaksi vuonna 2016 ja suorittanut samalla ylioppilastutkinnon

”Omniasta vien mukanani varmasti ainakin laaja-alaisen osaamisen ja perusteellisuuden. Lisäksi työssäkin tarvittavat yleiset käytöstavat ovat vain vahvistuneet Omniassa opiskelun myötä. Olen aina halunnut asiakaspalvelutehtäviin, ja nyt pääsen vihdoinkin oikeasti näyttämään osaamistani”, Somppi sanoo.

Serena Somppi muutti Belgiaan viime viikonvaihteessa. Maanantaina alkoi varsinainen työ

”Olen iloinen, että pääsen kehittämään ja kehittymään työssä ja odotan pääseväni tekemään hienoja juttuja”, hän sanoo.

Helsinkiläinen Jouni Koskinen, 23, tähtää myös pitkälle.

”Aiempien opintojeni aikana tajusin, että haluan tehdä ruokaa työkseni. Olen ollut siitä kiinnostunut jo pitkään ja se on minulle intohimo.

Omnialaisuuteen kuuluu Koskisen mielestä rohkeus ja pokka, uskallus näyttää osaamisensa, harjoitella ja erikoistua

”Minulla on paljon odotuksia. Haluan oppia ranskan kielen ja odotan myös uudenlaisessa työyhteisössä toimista innolla. Haluan osaltani tehdä suomalaista ruokakulttuuria tutuksi. Siihen kuuluvat puhtaat maut ja raaka-aineiden selkeys sekä esimerkiksi perinneruoat.”, hän toteaa.

Koskinen aikoo blogata harjoittelujaksonsa aikana, ja hänen kuulumisiaan voi lukea osoitteessa jounikoskinen.blogspot.com. Häntä voi seurata myös instagramissa.

 

 

Opiskelijahallitus satsaa yhteistyöhön

Opiskelijahallituksen jäseniä takarivistä vasemmalta: Tero Jokela, Kalle Österlund, Atte Merkkiniemi, Krete Järve, Sara Sandström, Samir Awad, Aleksandra Haapaniemi, Merette Sukuvaara ja Denis Shemyakin

Omnian opiskelijahallitus aloitti kautensa tällä viikolla.

Opiskelijahallituksen puheenjohtaja Merette Sukuvaara kertoo, että lukuvuoden aikana satsataan erityisesti yhteisöllisyyteen ja yhteistyöhön oppilaitoksen kanssa.

”Hyvä yhteistyö muun muassa Omnian henkilöstön kanssa on meille tärkeää. Haluamme luoda Omniasta mahtavan ja viihtyisän opiskeluympäristön, jossa opiskelijat tuntevat olevansa osa yhteisöä”, Sukuvaara sanoo.

”Toisaalta sisäinen toimintakulttuurimme on muuttunut viime vuosina, ja tavoitteenamme on saattaa muutos päätökseensä. Haluamme tuoda oman vastuullisuutemme ja uskottavuutemme näkyvästi esille.”

Sukuvaaran mukaan opiskelijahallituksen toiminta näkyy koulun arjessa päivittäin.

”Olemme mukana tulevissa tapahtumissa kuten Hyvinvointi virtaa -viikko ja Espoon Nuorisovaltuuston vaalit. Toiminnassamme opiskelijat pääsevät mukaan päätöksentekoon ja eri tapahtumien toteutukseen. Kannanottomme ja palautteemme pääsevät aidosti näkyviin koulun arjessa”, hän sanoo.

Espoon Nuorisovaltuustovaalien äänestyspäivä on marraskuussa, ja Omnian eri toimipisteisiin tulee vaalien äänestyspisteitä. Omnian ehdokkaana vaaleissa on Atte Merkkiniemi.

Opiskelijahallitus on jo saanut uusia jäseniä tälle lukuvuodelle. Toiminnassa mukana olemisesta saa myös opintopisteitä. Omnian Aktiivipolun opinnot kertyvät, kun opiskelija osallistuu Omnian opiskelijahallituksen toimintaan tai toimii ryhmänedustajana, tutorina tai Omnian toimielinten opiskelijajäsenenä.

”Kesäkuussa olimme mukana Leppävaaran toimipisteen Opiskelupaikan vastaanotto –tapahtumassa ja keräsimme toiminnastamme kiinnostuneiden nimiä. Heidät kutsuttiin syksyn ensimmäiseen kokoukseen”, Merette Sukuvaara kertoo.

”Lisäksi mukana on aktiivijäseniä, ja meillä on tiedossa muita halukkaita, jotka on jo kutsuttu seuraavaan kokoukseemme. Rekrytointikampanja jatkuu edelleen”.

Lue lisää Omnian aktiivipolusta.

Teksti ja kuva: Milka Mantsinen

 

 

Kauneus on katsojan silmässä sekä ammattilaisen osaavissa käsissä

Emmi Paunonen ja Katriina Havanna ovat valmistuneet kosmetologeiksi Omniasta vuonna 2016 ja ovat jo nyt kauneuden ammattilaisia.  Yhteistä tytöille on Kotka, josta molemmat ovat kotoisin, vaikka eivät vielä siellä toisiaan tunteneet. Molemmista tuntui, ettei kotikonnuilla ollut tarjolla heidän toivomiaan kehittymismahdollisuuksia. Näin he molemmat päätyivät pääkaupunkiseudulle ja Omniaan, tutustuivat ja ystävystyivät opintojen kautta.

Molemmat nuoret naiset haluavat edelleen kehittyä kukin valitsemaansa suuntaan.  Nyt he opiskelevat parturi-kampaajiksi ja ovat työssä oppimassa Omnian Oppivat Kädet Aurinkokivessä.  Heidän tavoitteenaan on saada toinen tutkinto jo 1 ½ vuodessa eli vuoden 2017 lopulla. Se on mahdollista, sillä edellisestä tutkinnosta saa hyvitystä ja opiskeluaika lyhenee.

Vielä heillä on edessä monenlaista oppimista mm. hiusvärien saralla, tytöt toteavat. Kauneus ja hyvinvointi on kehittyvä sekä muodin ja trendien mukaan nopeasti muuttuva ala. Osaamisen päivittämistä tulee siis riittämään loppuelämäksi.

Nuoret naiset suorittivat yhdessä myös työssäoppimisjakson hoitola Seizessa Helsingissä. Työ siellä oli kosmetologin perustyötä: kasvo-, jalka- ja vartalohoitoja.

Emmi Paunonen työskentelee nyt opiskelun ohessa myyjänä Sokoksen kosmetiikkaosastolla. Työpäivät venyvät välillä niin pitkiksi, ettei elämään työn ja opiskelun lisäksi paljon muuta mahdu. Vähäistä vapaa-aikaa hän viettää salilla ja juoksulenkillä. Emmiä kiinnostaisi estenomin jatkokoulutus ammattikorkeakoulussa, kunhan on ensin saanut hieman lisää työkokemusta. Tulevaisuuden työtehtävät voisivat liittyä alan tuotteisiin ja esim. maahantuontiin, tuumii Emmi.

Katriina Havana mieltää olevansa enemmän käsillä tekijä. Hän on jo työskennellyt meikkaajana valokuvaamossa ja pitää meikkausta ja maskeerausta tulevana työnään. Työ tekijäänsä opettaa hän miettii, olisi kiva päästä töihin esim. muoti-, media- tai filmimaailmaan.

Parturi-kampaajan opinnot

Kosmetologin opinnot

Hyvinvointi- ja kauneudenhoitopalvelut Omniassa

Ajanvaraus oppilashoitolaan kauneus.omnia.fi

Shna Hamasaleh ja hentojen hiusten haasteet



Shna Hamasaleh osaa jo parturi-kampaajan työn, sillä hän toimi ammatissa synnyinmaassaan Irakissa. Päästäkseen ammattiinsa myös Suomessa, opiskelee hän nyt oppisopimuksella Omnian oppilashoitolassa Oppivat Kädet Aurinkokivessä.  Shna opettelee alan sanaston lisäksi, työtapoja sekä silkinpehmeiden hiusten tuomia haasteita. Suomen kielessä on edelleen oppimista, vaikka taito on jo huimasti kehittynyt.

Shna on kotoisin Irakista ja tuli Suomeen kolme vuotta sitten lapsensa kanssa.  Hän sai Suomesta turvapaikan ja täällä oli jo tuttuja, jotka auttoivat alkuun. Myös Omnian Irakista kotoisin oleva opinto-ohjaaja Imad Kawani on ollut upea tukihenkilö, kehuu Shnaa.

Shna Hamsalehin tavoitteena on saada suomalainen tutkintotodistus sekä parturi-kampaajan että kosmetologin ammatista. Pidemmän tähtäimen haave on oma salonki, mutta alkuun toimin ehkä tuolivuokralaisena ja kerään asiakaskantaa, suunnittelee Shna.

Suomen kieli on vaikeaa, mutta se on työssä ja yrittäjänä hallittava, jotta asiakaspalvelu sujuu. Schnaa käy nyt joko maanantai suomen kielen kurssilla ja välillä Omnian kirjaston nk. oppikopissa kieltä opiskelemassa. Työpaikalla kerrataan sanastoa päivittäisessä työssä työnohjaajan Raita Kaasalaisen kanssa.

Kampaajan työn eroista Suomessa ja Irakissa kysyttäessä, kertoo Shna, että eniten opettelua on ollut hiuslaadun kanssa. Suomalaisia hentoja, vaaleita hiuksia on käsiteltävä aivan eri tavoin ja miedommin ainein. Myös juhlakampauksissa on erilainen maku. Irakissa halutaan näyttävämpiä ja koristeellisempia kampauksia.

Raita Kaasalaisen ja Shna Hamasalehin yhteistyö sujuu nyt hyvin, vaikka kielimuuri tuotti aluksi vaikeuksia, kertoo Raita. Olemme oppineet kommunikoimaan keskenämme ja Shnan suomen kielen taito kehittyy kaiken aikaa.

Työni tavoitteena on kokonaisvaltainen kotouttaminen ja ammatillinen kasvu, toteaa Raita Kaasalainen. Ammatillinen sanasto on tärkeä osa työtä ja jo sen hallitseminen on Shnalle ison työn takana. Lisäksi pidän tärkeänä perehdytystä suomalaiseen yhteiskuntaan, tasa-arvoon ja naisen asemaan.
Olen käynyt työpaikkaohjaajakoulutuksen, kertoo Raita. Lisäksi käytännön työ on opettanut paljon ja antanut työkaluja ohjaustyöhön. Olen myös perehtynyt aiheeseen lukemalla itse maahanmuuttajien kotouttamisesta.

Shnan ammattitaito on Espoossakin huomattu ja hänellä on jo kanta-asiakkaita, jotka haluavat tulla aina uudestaan. Alku Suomessa oli vaikeaa, mutta nyt minulla on täällä koti, työpaikka, ystäviä ja lapsella päiväkoti. Jonain päivänä on vielä se oma yrityskin, haaveilee Shna hymyillen.

Parturi-kampaajan koulutus

Oppisopimus

Yrittäjän ammattitutkinto

Hyvinvointi – ja kauneudenhoitopalvelut Omniassa

 

 

teksti ja kuvat: Kaisu Venho