Ellan hyvinvointipäivä Nuorten työpajoilla

Tekstiilipajalla saimme jokainen suunnitella mieleisemme pajapäivän, jonka muut toteuttaisivat myöhemmin. Myös itse saimme osallistua omiin pajapäiviimme. Tarkoituksena oli tutustua pajapäivän suunnitteluun ja vaikuttaa sen sisältöön. Annoimme myös toisille palautetta pajapäivän kulusta.

Jokaiselta tuli aivan mielettömiä ideoita, ja monen mielestä pajapäiviä oli mukava suunnitella ja toteuttaa. Monet pajalaiset miettivätkin omien mielenkiinnon kohteiden kautta erilaisia tekstiilipäiviä, kuten Vaatesuunnitelma juhliin, Suunnittele ja ompele oma kangaskassi ja Valmista korvikset tai koru.

Minä kuitenkin halusin pajapäiväni sisältävän hyvinvointiin liittyvän tehtävän. Koen, että erityisesti etätyöskentelyssä on tärkeä pitää omasta jaksamisesta huolta.  Vietämme paljon aikaa tietokoneen ääressä, jolloin liikunta voi jäädä vähäiselle. Tästä ideasta syntyi Ellan hyvinvointipäivä, jonka tavoitteena oli pajalaisten mielenhyvinvoinnin ja/tai fyysisen jaksamisen lisääminen.

Hyvinvointipäivä koostui kymmenestä valmiista ideasta päivälle, josta jokainen pajanuori sai valita vähintään viisi itseään kiinnostavaa aihetta tai soveltaa valmiiksi annettuja tai keksiä uuden, kuitenkin pysyen hyvinvointia edistävissä asioissa. Vaihtoehtoina olivat muun muassa ulkoilu, meditointi, spa-hetki ja kirjan lukeminen.

Toivoin pajalaisilta jonkun näköisen tarinan tai kuvia päivän kulusta.

Virve Niemi, Sisutuspajan ohjaaja, innostui hyvinvointipäiväni ideasta ja sainkin nämä terveiset sisustuspajalaisilta, jotka olivat myös päässeet nauttimaan hyvinvointi-työpajapäivästä.

Sisustuspajalaisten ajatuksia päivästä

Kaisla:

”Parvekkeella rentoutumisen jälkeen kävin suihkussa ja tein kasvohoidon. Rentoutumista ja mindfulnessia parvekkeella auringossa. Tiskikoneen täyttö ja tyhjennys. Pieni päiväkävely lähiympäristössä. Panostin aamupalaan ja paistoin pekonia ja kananmunia sämpylän ja salaatin lisäksi. Tykkäsin tästä päivästä tosi paljon. Nyt on jotenkin superhyvä mieli!”

Pirjo:

”Aloitin hyvinvointipäiväni jo ennen pajaa tietenkin koiranulkoilutuksella ja herkkuaamiaisella, mutta sitten siivoilin ja vein roskat. Siivotessa kuuntelin podcastia. Sitten keitin teetä, joogasin ja join teetä kupposen. Seuraavaksi pesin Nera-koiran suun ja palkinnoksi hän sai vielä puruluun. Sitten rentouduin parvekkeella ja tein verenpaineen seurannan. Sen jälkeen otin rentouttavan ja piristävän suihkun kuunnellen lempimusaa tekemäni hämylyhdyn valossa. Tietenkin lauleskelin myös, koska pidän siitä ja musa oli hyvää. Hoidin itseäni vielä kosteusvoiteilla ja laitoin hiukset. Viimeiseksi tein virkkaustyötäni kiikkutuolissani.”

Steffi:

”Halusin kiittää siitä kuinka rauhoittavia ja kontrollia antavia nämä tehtävät olivat.

Tuntui hyvältä päästä siivouksen pariin siksi, että se kuului päivän tehtäviin, eikä ihan muuten vaan. Se antoi sellaista terveellistä velvollisuuden tunnetta, joka ajaa minut ainakin henkilökohtaisesti tekemään asioita paljon mieluisemmin.

Meditointi ja jooga samassa tehtävänannossa oli ehkä hiukan liian ”nenän-päälle” asetettua toimintaa toisaalta. Toivoisin tulevaisuudessa niille vastinetta, jos joku kokeekin, ettei kumpikaan näistä ole ihan heidän lajinsa tai tapansa rentoutua.”

Veera:

”Arkiaamuina ei aina jaksa tehdä perusteellista ihonhoitoa niin tänään sitten päätin tehdä, kun oikein luvan kanssa sai. Venyttelin, kävin ulkona ihastelemassa nättiä säätä ja pihalla kasvavia kukkasia ja tein koirienkin kanssa pitkän ja rennon lenkin. Koko päivä tuli kuunneltua itselle mieluista ja hyväntuulista musiikkia ja pari podcast-jaksoa. Tämä tuli kyllä erittäin tarpeeseen! Ai niin ja siivosinhan vessankin jossain välissä.”

Teksti: Ella Heikanen