Huippu-urheilijasta huippumyyjäksi

Veeti Hautala
Veeti Hautala opiskelee Omniassa urheilijan kaksoisuralla.

Olen Veeti Hautala, toisen vuoden liiketalouden opiskelija Omniassa. Opiskelen Omniassa pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean mahdollistamalla urheilijan kaksoisuralla, missä on mahdollista yhdistää urheilu ja opiskelu joustavasti. Omnia on virallinen urheiluoppilaitos.

Minulla on monipuolinen urheilutausta eri lajeista; jääkiekko on kuitenkin valikoitunut lajeista ykköseksi jo pienenä poikana. Olen Kuopiosta kotoisin, ja KalPan juniorimyllyn kautta olen nyt muutama vuosi sitten asettunut Helsinkiin ja siirryin Viikinkeihin Vuosaareen. Ensi kaudella joukkueeni on Viikingit U20 ja pelaamme U20 Mestis -sarjaa.

Innostus alaan

Innostus myyntiin lähti jo pienenä poikana. Muistan lapsuuden haaveammateista muun muassa kauppiaan. Innostus ja mielenkiinto myyntiä kohtaan on lähtenyt varmasti myös jääkiekosta ja muista harrastuksista, missä keskiössä on ollut kaikissa samoja asioita. Omalla urheilu-urallani olen oppinut monia keskeisiä mentaalipuolen taitoja kuten pitkäjänteisyyttä, sinnikkyyttä, itsensä kehittämisen taitoja ja tavoitteellisuutta.

Nyt työelämässä olen huomannut, että myynnillisessä työssä tarvitaan aivan samoja mentaalipuolen taitoja. Omalla kohdallani niin jääkiekossa kuin myynnissäkin tärkeimmiksi taidoiksi nostaisin tavoitteellisuuden, innostuksen haastaa ja kehittää jatkuvasti itseään ja pitkäjänteisyyden työnteossa. Intensivellä olen saanut loistavan työpaikan ja ympäristön kehittyä niin myynnillisissä asioissa kuin oppinut myös työelämän lainalaisuuksia ja vaatimuksia.

Omalla kohdalla ja pienen kokemuksen rintaäänellä sanoisin, että isoimmat valtit myyntityössä on pitää avoin ja valpas mieli oppia, kuulla ja kokea joka päivä uutta. Joka päivä on mahdollisuus kehittyä hiukan paremmaksi kuin edellisenä.

Kokemus Intensivellä

Sain Intensiveltä parhaan mahdollisen paikan yhdistää työ, koulu ja jääkiekko. Opiskeluiden kannalta Intensive tarjoaa monipuolisen, loistavan, kannustavan ja haastavan ympäristön haastaa ja kehittää itseään. Itse sain suoritettua neljä eri tutkinnonosaa:  asiakaspalvelun, myynnin, työyhteisössä toimimisen sekä markkinointiviestinnän. Jatkuvan työpaikalla tapahtuvan koulutuksen ja perehdyttämisen eväillä olen saanut lisää puhtia päivittäiseen tekemiseen ja itseni kehittämiseen eri osa-alueilla.

Olen myös päässyt tutustumaan monenlaisiin eri myyntiprojekteihin ja oppinut niihin liittyviä eri tekniikoita ja päässyt kokemaan erilaisia haasteita. Intensivellä saa yhdistettyä myös mutkattomasti kilpaurheilun ja työt niiden samankaltaisuuden vuoksi mutta myös joustetaan harjoitusten ja kilpailuiden kohdalla. Intensivellä kannustetaan aktiivisesti myös eri harrastuksiin ja mielenkiinnon kohteisiin sekä tuetaan urheilijan ja yksilön kehitystä ja kasvua yhtä intohimoisesti kuin myynnissäkin.

Teksti ja kuva: Veeti Hautala

Lue lisää urheilijan kaksoisurasta ja liiketoiminnan perustutkinnosta Omniassa.