Etätyöskentely voi maistua hyvälle

Etäopiskelussa päästiin kokeilemaan monenlaisia herkkuja.

Nuorten työpajojen Ruokapalvelupaja on toiminut etänä Kuusiniemestä koko poikkeuksellisen korona-ajan. Ruuan valmistus ja ruokapalvelutoimintaan perehtyminen pystyttiin toteuttamaan mielikuvitusta käyttäen.

Ruokapalvelupajan nuoret ovat saaneet hakea etäohjauksen aikana raaka-aineita ruoanvalmistus- ja leipomistehtäviin kotona. Etätehtävinä on ollut muun muassa pasta bolognesen sekä perinteisen marjakiisselin valmistus.

Aneten ajatuksia Ruokapalvelupajan etätehtävistä ja tulevasta:

Etätehtävä pasta bolognese:

Tässä koin onnistuneeni tosi hyvin. Vaikka olen aiemmin tehnyt vastaava ruokaa yksinkertaisemmin ja helpommin niin huomasin, kuinka paljon merkitsee, jos viitsii käyttää vähän enemmän aikaa ja työtä 😜.

Minun mielestäni etätyöskentely on ollut ihan kivaa ja opettavaista, siitä on ollut apua myös monella eri tavalla. Tällä hetkellä suunnitelmissani on muuttaa toiselle paikkakunnalle ja aloittaa opiskelu joko lähihoitajan koulutuksessa tai sitten kokkiopinnoissa.

Odotan tulevalta kesältä vähän enemmän läheisten näkemistä, kuin minkä tämä korona on sallinut.
Ja tietenkin pihalla olemista ja säästä nauttimista. Olen myös hakenut kesätöihin.*

Juhan ajatuksia:

Pasta Bolognese on lempiruokiani, siksi tykkäsin tästä tehtävästä. Etäpajajakson aikana on ollut erilaisia kirjallisia tehtäviä, ruoanlaittoa ja rentoa tekemistä. Tulevaisuuden suunnitelmani eivät ole vielä selkeitä, mutta tulevalta kesältä odotan erityisesti lämpöä ja grillausta.”*

Axelin ajatuksia työskentelystä ruokapalvelupajalla:

Etätehtävä pasta bolognese:

Etätehtäväksi annettu työ eteni hitaasti, mutta hyvin. Se oli isotöinen, mutta lopputulos oli erittäin hyvä.

Kuorin ja raastoin vihannekset, paloittelin ja ruskistin. Ruskistin myös jauhelihan. Sitten laitoin ne kattilaan ja lisäsin tomaattisoseen ja muut mausteet. Sitten annoin hautua tunnin miedolla lämmöllä ja viimeisenä keitin spagetin. Minua innoitti se, että tykkään kaikista pastoista, etenkin bolognesesta!

Etätyöskentely ruokapalvelupajalla on toiminut erittäin hyvin. Aikataulu siellä on yksinkertainen. Viikoittaiset tehtävät vaihtelevat toki laidasta laitaan ja silloinkin on enimmäkseen erilaisia tiedonhakupohjaisia tehtäviä. Keskiviikkoisin teemme jotain ruokaa etäohjeistusten mukaisesti.

Oma tulevaisuuteni on hyvin, hyvin epäselvä kaikin tavoin. Toivon vain pääseväni johonkin niistä opiskelupaikoista, joihin hain yhteishaussa.

Tulevalta kesältä odotan vain lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Ja että olisin yhä tällä Ruokapalvelupajalla, koska olen viihtynyt täällä niin hyvin.

Sallan ajatuksia: 

Etätyöskentely ruokapalvelupajalla on ollut ihan mukavaa. On ollut ihan kivoja tehtäviä ja on ollut hyviä ruokia, joita olemme tehneet etänä. Harmi vain, että se loppui. Oli kiva valmistaa erilaisia ruokia. Aina oppii jotain uutta. Tuli aika paljon valmistettua ruokia, joita ei ollut koskaan tehnyt. Välillä valmistaminen onnistui hyvin, välillä ei niinkään hyvin 😊. Mutta harjoitus tekee mestarin. Eikös se näin ole? Täällä pajalla on ihan viihtyisää.

Metsäkävely oli yksi kivoista tehtävistä, kun sai ottaa rennosti ja tehdä hengitysharjoituksia. Kuunneltiin rentouttavia metsän ääniä ynnä muuta.

Ruokatehtävistä kivoja oli porkkanakakku, butter chicken, chili con carne. Vaikka chili con carne oli oma haasteensa itse tehtyjen tortillojen kanssa. Epäonnistuivat täysin, mutta onneksi pystyi vaihtoehtoisesti valmistamaan täytteen riisin kanssa.

Butter chicken oli suosikkini, jota tekisin mielelläni uudestaan. Tein sen ihan ohjeiden mukaan. Oikeastaan maustoin sen oman maun mukaan, sillä ohjeen ruoka voi jäädä hieman mauttomaksi. Minulla ei ole ohjetta enää tallella, mutta netistähän löytyy vaikka minkälaisia ohjeita.

Tulevaisuuden suunnitelmanani on työllistyä heti, kun tulen valituksi. Olen laittanut työhakemuksia sitä mukaan, kun niitä tulee vahtiini sähköpostiin.

Tulevalta kesältä odotan aurinkoisia ilmoja ja mökkikesää, juhannuksen viettoa mökillä. Se on ollut joka vuotinen perinne ja olisi harmi, jos en pääsisi tänä kesänä sinne. Olen oppinut täällä paljon ja minusta tuntuu, että olen saanut jo sen mitä tulin hakemaan.

Uusien asioiden oppiminen innoittaa, jos resepti kuulostaa hyvältä. Hyviä reseptejä haluaa kokeilla. Olen tehnyt Ruokapalvelupajan ulkopuolella näitä reseptejä ja ottanut niitä omaan ruokavalioon, ettei aina tulisi tehtyä samoja ruokia. Leipominen on ollut ihan jees ja tykkään.

Muun muassa pavlova oli leipomislistalla.

Lauran ajatuksia Ruokapalvelupajalta:

”Olen aloittanut pajajakson vasta pari viikkoa sitten. Etätyöskentely on ollut ihan mukavaa. Saa aina päiväksi jonkun tehtävän, jonka suorittaa ja muutenkin se, että on tekemistä päivälle. Olen tykännyt suuresti olla pajalla. Odotan toki sitä, että päästään lähiopetukseenkin. Minun tulevaisuuden suunnitelmani on saada töitä alalta joka minua kiinnostaa.

Tulevalta kesältä odotan sitä, että pääsen nauttimaan kesästä ja sen lämmöstä ja mahdollisesti pääsisi tapaamaan sukulaisia ja uimaan.