Unelma yrittäjyydestä ja lukio-opinnot yhdistyvät onnistuneesti

Krister Alasaarela
Krister Alasaarela tähtää yrittäjäksi.

Krister Alasaarela, 19, on yhdistänyt onnistuneesti opiskelun Espoon aikuislukiossa ja tavoitteen yrittäjyydestä.

”Tulen start-up-yrittäjäperheestä, ja motivaatio ja unelma yrittäjyydestä juontavat juurensa sieltä. Asuin Berliinissä viisi ja puoli vuotta, ja Suomeen paluusta lähtien olen pyrkinyt kohti yrittäjyyttä samalla kun olen opiskellut Espoon aikuislukiossa. Tulevaisuudessa haluaisin perustaa start-up-yrityksen teknologia-alalle.”

Alasaarela on mukana Suomen yrittäjäyhteisöissä ja muun muuassa Aalto Entrepreneuship Societyssa. Hän muun muassa konsultoi yrityksiä markkinoinnin ja liiketoiminnan asioissa.

”Yrittäjäpiireissä mukana oleminen on opettanut, että tekemällä ja olemalla mukana yhteisöissä pääsee eteenpäin ja tekemään sitä, mistä tykkää.”

”Täydellinen ratkaisu” 

Krister Alasaarela valmistuu keväällä ja sitä ennen edessä on vielä kahden aineen kirjoitus ylioppilaskokeessa. Asuessaan Berliinissä Alasaarela opiskeli IB-lukiossa.

Sonja Kurjen kanssa mietimme, mikä olisi paras tapa opiskella IB-lukion jälkeen. Espoon aikuislukiossa pääsin hyvin jatkamaan opintoja”, hän selvittää.

”Aikuislukion opinnot ovat olleet täydellinen ratkaisu minulle. Pystyn suunnittelemaan tekemisiäni ja opinnot joustavat.”

Suunta selvillä 

Krister Alasaarela valmistuu keväällä 2021. Edessä on jäljellä olevien ylioppilaskokeiden kirjoittaminen armeijassa, Upinniemen rannikkoprikaatissa.

”Voin vahvasti suositella aikuislukiota heille, jotka haluavat tehdä töitä tai suunnata kohti yrittäjyyttä samanaikaisesti lukio-opintojen kanssa. Vapaus ja mahdollisuudet tehdä asioita ovat hyvät. Itsenäinen opiskelu vaatii omistautumista, mutta kun tietää, mihin suuntaan on menossa, sitä pystyy helposti paloittelemaan ja siinä voi onnistua”, hän tuumaa.

Lue lisää opiskelusta Espoon aikuislukiossa.

Teksti: Milka Mantsinen, Viestintä- ja markkinointipalvelut

Kuva: Krister Alasaarela