Omniassa keskusteltiin sosiaalisen median maailmasta

Omnian paneelikeskustelu Medikasvatusviikolla.

Omnian mediakasvatusviikolla keskiviikkona 4.11. järjestettiin paneelikeskustelu teemalla Sosiaalisen median maailma.

Panelisteina toimivat Exit ry:n asiantuntija Saara Kokkonen, Omnian kuraattori Otso Vapaavuori, sisällöntuottaja Nelli Orell ja Omnian opiskelijaedustaja opiskelija-aktiivi ja Nuva-vaikuttaja Mariam Rafle sekä kokkiopiskelija Miro Lintonen. Keskustelun juonsivat Kaisa Martikainen ja Jasmi Kokkonen. Nyt voit katsoa myös tallenteen verkosta, tallenne on Youtubessa katsottavissa 29.11. saakka.

Paneelikeskustelu alkoi pohdinnalla siitä, mikä sosiaalisessa mediassa on parasta. Kesksutelijoidemme mielestä parhaita asioita somessa ovat mm. monipuolisuus ja se, että siellä voi oppia asioita.

Nelli Orell Omnian paneelikeskustelussa.

Nelli Orell kertoi, että somevaikuttaminen on myös elämäntapa, mutta somevaikuttajan työ ei ole niin helppoa kuin ihmiset luulevat, vaan kyllä se ihan työstä käy ja vaatii paljon myös teknistä osaamista. ”On pysyttävä mukana trendeissä ja lähdettävä niihin mahdollisimman nopeasti mukaan. On myös seurattava muita somevaikuttajia ja pohdittava miten voi itse lähteä mukaan ajankohtaisiin asioihin, esimerkiksi TikTokissa”, Nelli selitti.

Keskustelussa pohdittiin myös miten somekiusaamiseen kannattaa puuttua. Panelistimme olivat sitä mieltä, että kiusaamiseen kannattaa aina puuttua.

Ongelmien kanssa ei pidä jäädä yksin

Nettikiusaamisesta puhuttaessa Nelli Orell totesi, että jos joku kiusaa, niin yleensä kiusaajalla on itsellään silloin jotenkin paha olo. Otso Vapaavuori kommentoi, että somemaailma tekee elämästä usein kiiltokuvamaisen näköisen.

Samasta aiheesta kirjoitetaan Ylen artikkelissa: ”Siitä saakka, kun tarjolla on ollut sosiaalisen median palveluita, tutkijat ovat vääntäneet kättä siitä, ovatko ne ihmiselle hyväksi vai huonoksi. Onnellisuusfilosofi Frank Martela on sitä mieltä, että argumentit ovat puolin ja toisin hyviä. Tärkeintä on tiedostaa, että ihmiset näyttävät somessa lähtökohtaisesti elämänsä parhaat puolet.”

Mikäli mitä tahansa ongelmia somessa tulee vastaan, niin niiden kanssa ei pidä jäädä yksin, vaan ottaa asia puheeksi. Saara Kokkonen lisäsi, että jos joku muu asettuu kiusatun puolelle, niin kiusaajan asema heikkenee. Nuorten Exitin chatiin voi myös tulla juttelemaan, jos tarvitset tukea. Myös nettipoliisehin voi tarvittaessa olla yhteydessä.

Häirintä ei kuulu someen

Myös kiusaaja tarvitsee apua. Kiusaamiseen on tärkeää puuttuua jo varhaisessa vaiheessa, ettei toiminta jatku ja jää toimintamalliksi.

Häirintätapauksista pitää ilmoittaa, jotta niihin voidaan puuttua. Seksuaalinen häirintä voi täyttää rikoksen tunnusmerkit. Myös koulun henkilökunnan puoleen voi kääntyä, ja henkilökunta voi auttaa esimerkiksi rikosilmoituksen tekemisessä.

Otso Vapaavuori arvelee, että erityisesti somen nopeatempoisuus ja anonyymius voivat johtaa siihen, että sanomisia somessa ei paljon mietitä. ”Saatetaan ajatella, että somessa saa käyttäytyä miten vain”.  Näin ei tietenkään ole.

Keskustelijoiden somevinkit

Kaikki keskustelijamme olivat yhtä mieltä siitä, että vaikka some onkin oma maailmansa, niin sielläkin pätee säännöt hyvästä käytöksestä ja toisten huomioimisesta. Somessa toimiessa kannattaa muistaa toimia vastuullisesti. Tässä joitakin vinkkejä:

  • Nelli Orell: Somesisällön tekemisessä kannattaa muistaa, että sinne viedyt sisällöt tulevat pysymään internetissä, vaikka sinä poistaisitkin ne. Ne on saatettu myös kopioida ja levittää eteenpäin.
  • Otso Vapaavuori: Älä vertaa itseäsi muihin. Somen käytöstä voi tulla myös uuvuttavaa. Muista pitää omat rajat.
  • Saara Kokkonen: Seuraa sellaista sisältöä, josta tulee itselle hyvä olo. Positiivisuutta lisää someen. Muista myös Nuorten Exitin somekanavat Instagram ja Facebook-sivu.

Katso tallenne keskustelusta ja kuulet lisää vinkkejä!

Omnian verkkokeskustelun panelistit.

Teksti Muusa Kostilainen, verkkoviestintäkoordinaattori, Omnia.

Kuvat Tiina Mustonen, koordinaattori, Omnia.