Tavoitteellista ja mielekästä – yrittäjän ammattitutkinto auttoi Pekka Karppista yrittäjyyden alkuun

Pekka Karppinen sai vahvistusta yrittäjyyteen ammattitutkinnosta.
Pekka Karppinen sai vahvistusta yrittäjyyteen ammattitutkinnosta.

Viestintäalan yrittäjä sai vahvistusta omalle yrittäjäidentiteetilleen ja rohkeaan tavoitteiden asettamiseen.

Pekka Karppinen ryhtyi yrittäjäksi tehtyään pitkän uran mediataloissa uutisjournalistina. Viestintäalan aloittelevana yrittäjänä hän kaipasi tukea muun muassa tavoitteiden asettamiseen sekä yrittäjäidentiteetin vahvistamiseen.

”Koen, että sain yrittäjän ammattitutkinnosta eväitä juuri näihin. Olin suunnitellut tutkinnon suorittamista jo jonkin aikaa, ja Omniassa siihen tarjoutui sopiva tilaisuus”, Karppinen selvittää.

”Ratkaisevan sysäyksen tutkinnon tekemiseen sain eräässä te-toimiston tilaisuudessa, missä esiintynyt yrittäjä puhui ammattitutkinnosta lämpimään sävyyn.”

Virikkeitä yhteisöstä

Karppinen kertoo saaneena kestävimmän hyödyn tutkintoon vaadittujen näyttödokumenttien eli yritystoiminnan suunnitelmien tekemisestä ja ulkopuolisilta arvioijilta saamastaan palautteesta. Hän suoritti tutkinnon Omniassa vuonna 2018.

”Minulla ei ollut aiempaa kokemusta yrittämisestä, ja halusin kääntää omaa ajattelua siihen asentoon, jota yrittäjyydeltä vaaditaan”, hän kuvailee.

Erityisesti opiskelijoiden kanssa muodostettu yhteisö antoi paljon.

”Yhteisöllisyys oli mukavaa, ja hyvin erilaisten yrittäjien kanssa toimiminen ja keskustelu antoi runsaasti virikkeitä omaan yritystoimintaan. Sain myös rohkeutta asettaa tavoitteita omalle yritystoiminnalle. Tavoitteellisuus teki tutkinnon suorittamisesta mielekästä”, Pekka Karppinen tuumii.

Manuaali mukana

Koulutuksen aikana tehdyt suunnitelmat ovat edelleen yritystoiminnan päivittäisenä tukena.

”Toimintatavat kirkastuivat, ja suunnitelma on hyvä manuaali omassa työssä. Erityisesti ajankäytön hallinta, oman turvaverkon tsekkaus ja rohkea tavoitteiden asettelu saivat vahvistusta koulutuksesta”, Karppinen sanoo.

Hän korostaa, että opiskeluun kannattaa varata aikaa.

”Voin suositella yrittäjän ammattitutkintoa myös muille. Opiskeluun kannattaa panostaa – silloin siitä saa eniten irti omassa yritystoiminnassaan.”

Lue lisää yrittäjän ammattitutkinnosta.

Teksti: Milka Mantsinen, Viestintä- ja markkinointipalvelut

Kuva: Pekka Karppinen