Kurkkaa kulissien taakse: Sanna Aho

Kurkkaa kulissien taakse –sarjassa tutustumme Omnian henkilökuntaan. Millaisia ihmisiä Omniassa työskenteleekään?

Olen Sanna Aho.

Toimin Omniassa nuorten työpajoilla valmentavan pajan työpajaohjaajana. Työnkuvaani kuuluu pajan sisällön ja työtehtävien suunnittelu työparini kanssa sekä nuorten ohjaus. Pajamme toiminta keskittyy hyvin vahvasti kädentaitoihin. Valmistamme jakson aikana mm. myyntituotteita puusta, betonista ja messumatosta.

Työskentelen Finnsin toimipisteessä.

Parasta Omniassa on vapaus. Minulla on mahdollisuus vaikuttaa todella paljon oman työni sisältöön sekä työtehtäviin, joita nuorten kanssa teemme. Töitä suunnitellessa ja ideoidessa opin myös jatkuvasti uusia taitoja sekä inspiroidun työstäni. Parasta on myös nuorten kanssa työskentely. Heidän kanssaan työskenteleminen on mielenkiintoista ja palkitsevaa. Usein tuoreiden ideoiden ja ajatusten äärellä ohjaajakin oppii uusia taitoja.

Suosikkiharrastuksiani ovat erilaiset kädentaidot ja luovat asiat, kuten maalaus ja piirtäminen, sisustaminen, nikkarointi, ompelu sekä musiikki. Lisäksi pelaan tietokoneella, käyn kuntosalilla ja luen kirjoja. 

Kenestä haluaisit tietää lisää? Voit ehdottaa sähköpostilla viestinta@omnia.fi.