Arkisilla valinnoilla kestävään elämäntapaan

Mitä syön? Millä liikun? Kuinka asun? Miten kierrätän? Kuinka peseydyn? Mitä puen päälleni? Teemme arjessa lukuisia valintoja, jotka vaikuttavat meitä ympäröivään maailmaan.

Päivittäiset, toistuvat, rutiininomaiset valinnat ovat usein niin automatisoituja, ettei niitä tule edes ajatelleeksi. Kun on jonkin toimintatavan omaksunut, vaatii sen muuttaminen tietoista työstämistä.

Pyrkimys kestävän kehityksen mukaiseen elämäntapaan ohjaa yhteiskunnassamme tekemään ympäristön ja yhteisön kannalta kestäviä valintoja. Hetkessä elämisen rinnalla on myös tulevaisuus turvattava. Materiaalisen kulutuksen varaan rakennettu elämä ja hyvinvointi ei enää toimi.

Asiantuntija Jani Siirilä sanoo tunnistamisen olevan oleellista siinä, mitä tarvitaan enemmän ja mitä vähemmän hyvän elämän elämiseksi. Minkä pitäisi kestää ja minkä tulisi kehittyä? Tietoinen kuluttajuus kyseenalaistaa omistamisen merkityksen, tekee läpinäkyväksi tuotteen elinkaaren ja pyrkii edistämään kiertotaloutta.

Espoon työväenopiston Arjen kestävät valinnat -luentosarjassa paneudutaan syksyn 2017 aikana mm. veteen, halpatuotantoon ja kiertotalouteen:

  • 26.10. E172517 Vesi vanhin voitehista – ympäristövastuu ja vesi
  • 2.11. E172518 Kuluttaja halpatuotannon hampaissa
  • 7.11. E171595 Kohti arjen kestäviä valintoja
  • 9.11. E172519 Kiertotalous on nykyisyyttä ja tulevaisuutta – mikä muuttuu?

Ilmoittaudu: www.ilmonet.fi

Teksti: Terhi Mäkinen ja Jani Siirilä