Omnian kuoro Oodi mukana musisoimassa Kauklahden Elä ja asu –seniorikeskuksen joulujuhlassa

oodi-kauklahdessa

Kauklahden Elä ja Asu -seniorikeskuksessa vietettiin perinteistä joulujuhlaa lämpöisissä tunnelmissa asukkaiden, omaisten ja henkilökunnan kesken. Omnian henkilökunnan kuoro Oodi oli kutsuttu tilaisuuteen esiintymään ja laulattamaan. Juhlassa laulettiin paljon yhteislauluja, kuultiin joulutervehdyksiä, katseltiin esityksiä ja jännitettiin voittoja arpajaisissa. Omnia ja Elä ja asu -seniorikeskus ovat tehneet pitkään yhteistyötä. Moni lähihoitaja on töissä keskuksessa ja vuosittain kymmeniä opiskelijoita käy keskuksessa työssäoppimassa. Joulujuhlassa seniorikeskuksen palveluesimies Merja Sivula kiittikin Omniaa hyvästä yhteistyöstä vuosien ajan.

Arkihuolesi kaikki heitä,
mieles nuorena nousta suo.
Armas joulu jo kutsuu meitä
taasen muistojen suurten luo.

Seniorikeskuksen palveluohjaaja Sirpa Oinonen kertoo, että erityisesti vanhemmille ihmisille joulu merkitsee paljon. Joulu on vuoden tärkein, tunnerikkain juhla. Lapsuuden joulut palaavat mieleen. Siihen liittyy  paljon perinteitä: On kokoonnuttu yhteen, nautittu perheen kanssa ruoasta, leivottu pipareita, koristeltu kuusi ja laulettu yhdessä. Tärkeintä on kuitenkin yhdessäolo ja joulun tuntu.

Hyvää joulunodotusta!

oodi_joulukuusi

Omnian 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Omnia tekee hyvää. Hyvät teot löytyvät Omnian verkkosivuilta.

Omnia tekee hyvää tunnus