Green Drivers -autokoulu sponsoroi joukkuevoimistelija, opiskelija Mira Syrjälää

Mira Syrjälä opiskelee Omniassa vaatetusalan artesaaniksi ja on Olarin Voimistelijoiden joukkuevoimistelutiimin jäsen. Olarin voimistelijat on voittaneet tänä vuonna SM hopea ja Maailman Cup prossia. Yhteensä tiimi on voittanut Suomelle jo seitsemän joukkuevoimistelun maailmanmestaruutta.

Mira on kotoisin Seinäjoelta, ja aloitti joukkuevoimistelun jo siellä. Vuonna 2012 hän kirjoitti ylioppilaaksi Haukilahden urheilulukiosta ja hakeutui vaatetusalan opintoihin Omniassa. Seinäjoen valmentaja antoi suositukset, ja taidot vielä tarkistettiin Espoossa, jonka jälkeen Mira liittyi Olarin Voimistelijoiden menestykkääseen joukkueeseen.

Mira on Omniassa urheilupolun opiskelija, mikä suo hänelle joustoa opiskeluun. Treenit vievät paljon aikaa, sillä joukkuetreenejä on 5-8 kertaa viikossa ja niiden lisäksi vielä omatoimiset treenit. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen on kaikki sujunut hienosti, kehuu Mira. Opinnot toki hieman pitkittyvät, koska harjoittelu vaatii aikaa.

Maria Söderström-Niemelä kouluttaa Omniassa vaatetusalan artesaaneja ja on myös Mian opettaja. Hän kertoo:  ”Huippu-urheilun ja opiskelun yhdistäminen on kieltämättä haastavaa.  Treenit vievät paljon aikaa ja osuvat usein päällekkäin opetuksen kanssa. Poissaoloja tulee väistämättä. Mira on kuitenkin selvinnyt hienosti opinnoista. Hänen työskentelystään ja asenteestaan näkyy kiinnostus alaa kohtaan ja halu oppia on suuri. Kun Mira on koulussa, hän keskittyy työskentelyyn ja oppimiseen sataprosenttisesti.

Opettajalta tämäntyyppinen tilanne vaatii joustoa ja suunnitelmallisuutta sekä kommunikointia opiskelijan kanssa. Tavoitteiden on oltava molemmille selviä. Opinnot etenevät urheilun ehdoilla. Tahti on oma, mutta toki konkreettisia suorituksia pitää saada, jotta opintopisteitä kertyy.

Opiskelijalle tämä merkitsee paljon itsenäistä työskentelyä sekä asioista selvää ottamista. Jos on asennetta ja kunnianhimoa, kaikki onnistuu. Suurin vaara opiskelijalle voi tällaisessa tilanteessa olla, että ammatillinen osaaminen jää hataralle pohjalle kun lähiopetuksesta jää paljon pois.”

Mira Syrjälä asuu yksin ja talous on tiukalla. Koska hän sekä treenaa että opiskelee, ei hänelle jää paljon aikaa työntekoon ja tienaamiseen. Näin sponsorin tuki on iso apu ja tulee tarpeeseen.

Omnian opettaja Juha Vettenniemi, joka toimii opettajan töiden lisäksi myös Omnian vastuullisuusasioiden parissa ja yrittäjänä kehittämässä yritysten vastuullisuusasioita (www.aidostivastuullinen.fi), ehdotti autokoulu Green Driversin yrittäjä Heikki Rusaselle Mira Syrjälän sponsorointia. Juha Vettenniemen mukaan oli itsestään selvää ehdottaa juuri Heikille Miran sponsorointia, koska Green Drivers tunnetaan aidosti vastuullisena yrityksenä ja on mukana InnoOmnian yrittäjäyhteisössä. Green Driversilla on pitkä historia lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemisessa ja ympäristövaikutusten vähentämisessä (www.greendrivers.fi/vastuullisuus). Green Driversin ympäristöasiat ovat hyvin hallinnassa ja tällä hetkellä  yhteiskuntavastuun toteuttamiseen sopii erinomaisesti nuoren huippu-urheilijan koulutuksen tukeminen.


gd-logo-wwwoptGreenDrivers_MiraSyrjala_25.5.2016-3

 

 

 

 

 

Mira Syrjälälle on iso apu, että Green Drivers maksaa nyt Miran opetuksessa tarvitsemat kankaat, jotka opiskelijan tulee itse kustantaa. ” Näin apu on selkeästi kohdennettu”, toteaa Heikki Rusanen. Sponsorisopimus on tehty tänä keväänä ja sitä tarkistetaan jakso kerrallaan. ”Hyvästä teosta saa myös itselle hyvän mielen”, myhäilee Rusanen, ”on mukava olla tukemassa nuoria heidän päämääräänsä”. Yhteistyötä Urheiluakatemian kanssa on tarkoitus jatkaa ja kehittää pienin askelin.

Juuri nyt Miralla on  työn alla kauluksellinen paitapusero. Opiskelua on vielä vuosi jäljellä. Kuinka ollakaan, Miraa kiinnostavat erityisesti urheiluasut. Omasta kokemuksesta on varmasti apua, kun hän valmistuttuaan ehkä alkaa suunnitella ja valmistaa urheiluasuja.

Se nähdään, sillä Miralla ei vielä ole tarkempia pitkän tähtäimen suunnitelmia.
Parin viikon päästä sen sijaan on, sillä Miralla ja Olarin joukkuevoimistelijoilla on edessä MM-kisat Tsekkoslovakiassa. Suurin haave on tietysti voittaa vielä joskus MM-kultaa, hymyilee Mira.

Toivotamme Miralle ja joukkueelle onnea ja menestystä!

DSC_3927__lahikuva
Omnian urhelupolun menestyineitä opiskelijoita palkittiin stipendeillä 2.6. Mira Syrjälä eturivissä toinen oikealta (Kuva:Teija Hakala)