YTOjen ensimmäinen verkkototeutus jo tulilla!

Yhteisten tutkinnon osien opettajat ovat syksyn aikana ahkeroineet pakollisia ytoja verkkoon. Tavoitteena on, että uusien tutkinnon perusteiden mukaiset toteutukset ovat ns. non-stop-versioina verkossa hyödynnettävissä tammikuun 2018 aikana. Tämä on sikäli  kunnianhimoinen tavoite, että uusia tutkinnon perusteita ei ole tätä kirjoittaessani marraskuun loppupuolella vielä edes vahvistettu, vaan käytössä on edelleenkin vain luonnokset. Perusteet vahvistettaneen vasta joulukuussa, mutta emme malttaneet jäädä niitä odottelemaan. Luonnosten varassa siis mennään.

Kysyimme yto-opettajilta viime keväänä kiinnostusta ja intoa verkkototeutusten tekemiseen. Porukan kokoonpano on mm. kesällä tehtyjen rekryjen myötä hieman elänyt keväisestä, ja  syksyllä tekemisessä on ollut mukana 19 open innokas ja aktiivinen joukko. Laadimme jo keväällä syksyn työskentelylle pelisäännöt.

Sääntö numero on yksi, että kukaan ei tee yksin. Jokaisella on vähintään työpari, joka toimii kommentoijana, sparraajana ja peilinä. Sellaisissa aineissa, joista tuottamisessa on useampi opettaja – ja tuotettavana on useamman osaamispisteen kokonaisuus –  porukka tekee yhdessä. Matematiikassa, englannissa ja äidinkielessä, joissa kaikissa mukana on kolme opettajaa, tämä näyttääkin toimivan mainiosti.

Sääntö numero 2 on, että itse tuotettu materiaali lisensoidaan Omniassa käytössä olevalla Nimeä-JaaSamoin (CC BY-SA 4.0) -lisenssillä. Näin se on kenen tahansa käytettävissä ja hyödynnettävissä.

Sääntö numero 3 on, että kaikkien YTO-verkkototeutusten kotipesä on Moodle. Kaiken ei välttämättä tarvitse Moodlessa tapahtua, vaan muitakin alustoja ja ympäristöjä saa hyödyntää mikäli se on pedagogisesti perusteltua. Opiskelijan näkökulmasta on kuitenkin selkeämpää, että ensin mennään aina Moodleen, ja sieltä löytyvät ohjeet eteenpäin.

Sääntö numero 4 on, että noudatamme verkkokurssien laatukriteerejä. Kriteerit tuotettiin keväällä aluksi lukion opettajien kanssa ja nyt myös YTOjen verkkototeutukset noudattavat niitä.

 

Olemme syksyn mittaan kokoontuneet muutaman kerran koko porukalla kasvokkain verkkototeutusten äärelle. Osalla kerroista myös lukion ja työväenopiston opettajat ovat olleet mukana, jolloin olemme päässeet jakamaan kokemuksia ja käytänteitä myös koulutusalojen ja instituutioiden rajojen yli. Yto-opettajien omalla verkkopedaporukalla tapaamme lisäksi  reaaliaikaisesti verkossa. Meillä on kolmen vartin mittaiset torstaitreffit joka toinen torstaiaamu. Treffipaikkana meillä on virtuaalinen luokkahuone, Blackboardin Collaborate. Collaborate otettiin Omniassa tänä syksynä käyttöön, ja pari ensimmäistä treffikertaa käytimmekin uuden ympäristön yhteiseen opetteluun. Marraskuun ekoilla treffeillä ruotsin ope Anna Lätti esitteli meille omaa ruotsin verkkototeutustaan. Ytojen pakollinen ruotsi on yhden osaamispisteen laajuinen, ja Anna sai omansa ensimmäisenä valmiiksi. Annan toteutus on rakennettu kokonaan Moodleen ja se on jo saanut ensimmäisen tulikasteensa kuluvassa jaksossa, kun ensimmäiset opiskelijat jo opiskelevat sillä. Vuoden alussa se avataan verkkoon myös non-stop-versiona.

Porukka koki yksittäisten toteutusten esittelyn niin mukavaksi ja hyödylliseksi, että se päätettiin ottaa tavaksi. Esittelijät saavat palautetta työstään ja muu porukka saa uusia ideoita ja vahvistusta omaan tekemiseensä. Seuraavilla treffeillä pääsemme näkemään ja  kuulemaan, miten matikisti-kolmikko Vesku, Aleksi ja Mikko vievät matematiikkaa verkkoon. Joulukuussa ehdimme vielä pitää myös ainakin fysiikkatreffit.

 

Ruotsin ope Anna Lätti näyttää ja kertoo kollegoille Collaboratessa, miten on rakentanut ruotsin toteutuksensa verkkoon.

 

Taru Kekkonen